Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Maaliskuussa 2013.

”Skaaaaar!” Kiljaisi sylissäni oleva vasta kuoriutunut Skarmory.
”Fee..” Mutisi pieni Feebas sen vierellä.
”Swiiiii!” Sininen Swinub äännähti.
Skarmory avasi siipensä, niin että otteeni kirposi kaikista kolmesta kuoriutuneesta. Ne rysähtivät lattialle, pieni Feebas putosi sinisen Swinubin selkään.
Skarmory sen sijaan liihotteli ympäriinsä tuijotellen muita pokémoneja ylen katsovasti.
Silloin juuri Brett, tuo ainainen iltojen piristys saapasteli ovesta sisään, ja minun on myönnettävä että se oli hauska näky. Sillä heti kun pieni Skarmory näki Brettin, se päätti syöksyä veljeni kimppuun.
”Skaaaar!” Pokémon karjaisi ja syöksyi ilmasta kohti veljeäni.
”Ääääk!” Brett karjaisi ja maastoutui.
Minä nauroin ja poimin maasta pudonneet pokémonit.
”Tuo on Brett.” Minä mumisin. ”Hän on suurimman osan ajastaan idiootti, älkää välittäkö hänestä.”
”Oshaiiik!” Ozzy hikkasi keittiön pöydältä.
”Swi?” Pieni Swinub katsoi Ozzya ihmeissään.
”Sitä se juopottelu teettää.” Minä mutisin. ”Älkääkä vain kokeilko, aiheutatte kouluttajallenne harmaita hiuksia.”
”Fee?”
”Pitkä juttu pikku.. Nemo. Joo Nemo on hyvä nimi sinulle.” Minä sanoin ja taputin Feebas-vaavini kovaa kuorta.
”Fee!” Nemo-Feebas vastasi.
”Swinub!” Pieni sininen Swinub röhkäisi – possu kun oli.
”Ja sinä saat nimeksesi Indigo.” Minä päätin. ”Sinä olet aivan Indigon näköinen.”
”Swi!” Pieni Swinub ilostui.
”Skaaaaaaar!”  Skarmory äännähti jahdatessaan veljeäni ympäriinsä.
”Hui saa..!” Velikulta karjaisi ja sen jälkeen kuulin ulko-oven pamahtavan auki ja sitten kiinni. Minä nauroin.
”No niin Skarmory tule tänne, niin ristitään sinutkin.” Minä kehotin. Ja Skarmory toki tuli, mutta tullessaan hirveällä tuntinopeudella se nokkaisi terävällä nokallaan minua suoraan oikeanpuoleiseen poskeen.
”Au!” Minä voihkaisin. ”Mikäs virka tuolla nyt oli?”
”Skaaaaar!” Skarmory julisti ja laskeutui eteeni. Se katsoi minua määrätietoisesti, ja vaikka sitä ei erottanutkaan, olin varma että Skarmory hymyili. Siitä tuli melkein mieleen..
Laskin muut pokemonit sylistäni.
”Hmm.. olet kova tyttö vai?” Minä naurahdin ja kosketin Skarmoryn metallin harmaita kasvoja.
”Skar!” Skarmory nokkasi poskeani.
”Auts!” Minä kiljahdin. ”Uskotaan sitten. Sinä olet ilmiselvä Jill.”
Olin aina tahtonut saada koulutettavaksi sellaisen pokémonin kuin äidin Starly. Sellaisen joka oli yhtä raisu, päätin että jos joskus kohtaisin yhtä raisun pokémonin, se saisi nimekseen Jill.

”Hei!” Vaimea ääni kutsui. ”Oletko kunnossa?”
Huuliltani pääsi pieni voihkaisu, päähäni koski, kuin Saph olisi käyttänyt päätäni trampoliinina.
”Sattuiko pahasti?” Ääni kuului uudelleen, se oli samettinen pojan ääni. Ihan liian läheltä kasvojani.
”Chikoriiii!” Kuulin Chikoritan parkuvan.
”Älä itke, Chikorita.” Kuulin pojan lohduttavan. ”Auts!”
”Oshawott!” Oshawott huusi kipakasti, ja silloin taivas avautui ylleni – tai siltä se ainakin tuntui. Kasvoni nimittäin kastuivat.
”Äh.” Minä mutisin ja raotin silmiäni. ”Ozzy, mitä ihmettä oikein pelleilet? Mitä hel-?”
Tiedättekö mitä näin? Näin pojan, jolla oli niityn vihreät pörröiset hiukset, sekä lämpimät siniharmaat silmät, saman pojan, jota vastaan muistelisin otelleeni. Eikä se ollut pahin asia, pahin asia oli se, että vastustajani makasi ihan päälläni.
”Mitä hittoa kuvittelet tekeväsi?”
”Oletko kunnossa?” Poika kysyi.
”En koska makaat häiritsevästi päälläni!”
”Chikoriiiiiriiii!” Ceres vollotti vieressäni.
”Oshaaaaa!” Ozzy takoi kädentyngillään päälläni makaavan pojan oikeaa hartiaa.
”Sattuuko johonkin?” Poika kysyi.
”No sattuu helvetisti!” Minä murisin. ”Ja sekin vain siksi että makaat päälläni.”
Poika vierähti pois päältäni. Haukkasin nopeasti happea ja nousin istumaan. Ozzy lätki vieläkin muukalaista, tällä kertaa se käytti apunaan kantamaansa simpukan kuorta.
”Riittää jo, Ozzy.” Minä huokaisin. ”Voi, Ceres. Älä nyt itke.”
Mutta Cereshän itki kuin seula. Ozzy kyllä lopetti vieraan mukiloinnin tajuttuaan että olin jälleen tajuissani, mutta pieni Chikoritani vain vollotti.

Liikahdin, tai oikeastaan yritin nousta, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Vasemmassa jalassani oli karmean näköinen, verinen pitkä nirhauma, säären kohdalla. Sukkahousuni oli kulunut rikki koko alueelta.
”Aih. Ceres voisitko tulla tänne?” Minä kysyin. ”En taida voida oikein liikkua.”
”Chiko..” Ceres niiskutti, ja kipitti katse maahan painettuna luokseni. Nostin pikkuisen varovasti syliini ja katsoin suoraan sen punaisiin silmiin.
”Voi, Ceres.” Minä huokaisin. ”Annathan anteeksi? Ei minun olisi pitänyt käyttää sinua ottelussa, varsinkaan siinä mielentilassa.. onneksi sinun ei käynyt pahemmin.”
Olihan Ceresillä toki kasvoissa pari mustelman alkua, mutta muuten se oli täysin terve. Ceres vilkuili kyyneleet silmissä veristä jalkaani.
”Älä sinä siitä huolehdi.” Minä vakuutin. ”Kyllä minun koipeni kuntoon tulee.”
”Osha!” Ozzy murahti tuntemattomalle pojalle ja käveli suoraan eteeni käden tyngät eteeni levitettynä.
”Ozzy, auttaisitko?” Minä kysyin. Pieni Oshawott kääntyi heti minun puoleeni tummansiniset silmät kimallellen.
”Käyttäisitkö Water Gunia haavaan?” Minä kysyin. ”Se täytyy puhdistaa, ellen välttämättä halua hyppiä yhdellä jalalla.”
”Oshaawott.” Ozzy äännähti ja sylki suustaan vesiryöpyn jalalleni. Kylmä vesi kirveli vasten tuoretta haavaa, mutta se olisi pieni hinta, verrattaen siihen että haava tulehtuisi.
”Kiitos, kamu.” Minä hymyilin ja taputin Ozzya päälaelle. ”Yritetään päästä täältä ulos.”
”Osha!”
”Chiko!”
Yritin nousta ylös, mutta se oli hankalampaa kuin olin kuvitellut. Tai no ei nouseminen tuottanut minulle ongelmia, mutta pystyssä pysyminen tuotti.  Horjahdin oitis, ja olisin varmasti iskeytynyt taas maahan mutta, joku nappasi minut syliinsä, enkä ollut lainkaan iloinen siitä.
”Näpit irti minusta, viherpiipertäjä!”
”Et pysty kävelemään tuolla jalalla.” Vihreähiuksinen poika väitti. ”Etkä varmasti osaa ulos tästä luolasta ilman apua.”
”Minä sinulta apua kysy..” Minä murisin.
”Kuule, Harley – saanhan kutsua sinua etunimel-”
”Oshaaaa!” Ozzy kävi oitis vieraan kimppuun, ja yritti läpsiä poikaa uudemman kerran kuorensa kanssa.
”Ozzy, anna olla.” Minä huokaisin. ”Jos tahdon potkaista tuota, teen sen itse.”
”Oshawott.” Pieni Oshawott nyökkäsi ja hymyili omahyväisesti.
”Oshawottisi on aika suojeleva.” Poika totesi. ”Siitä myös näkee, että se on hyvin kiintynyt sinuun. Tuo Chikorita taas..”
”Tuli mukaan vasta äskettäin.” Minä pistin väliin. ”Ja lakkaa arvioimasta pokémonejani, kiitos.”
”Et vastannut kysymykseeni.” Poika naurahti. ”Saanko kutsua sinua etunimellä, neiti Leroux?”
”Ihan sama.” Minä töksäytin ja liikahdin hermostuneesti. ”Mikäs sinun nimesi sitten on?”
Poika nosti päänsä ja tuijotti pitkään kivivyöryn tukkimaan tunneliin ennen kuin suvaitsi vastata.
”Jaa-a. En tiedä.” Poika huokaisi.
”Miten niin et tiedä?” Minä tivasin.
”No kun ei minua ole ikinä kutsuttu millään nimellä.” Poika sanoi hiljaa. ”Paitsi sinä äsken. Ehkä minun nimeni olisi Viherpiipertäjä..”
”Se oli haukkumanimi senkin pönttö pää!”
”Tai ehkä pönttö pää..”
”Sekin oli nimittelyä! Eikö sinulla ole aivoja?”
”Asiasta toiseen.” Poika sanoi. ”Meidän pitää päästä täältä pois, halusit minun auttavan, tai et. Totuus on, ettet pysty kävelemään tuolla jalalla, eikä minuakaan huvita jäädä tänne.”
”Mistä tiedän, ettet vain yritä varastaa pokémonejani?” Minä kysyin pisteliäästi.
”Minulla ei olisi sydäntä varastaa pokémoneja, jotka ovat jo kiintyneet kouluttajaansa.” Poika vakuutti, mutta ei se minulle riittänyt.
”Sano mitä sanot.” Minä murahdin. ”En aio antaa sinun yrittää mitään hämärää.”

Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Onneksi minulla oli Ozzy, se kyllä piti huolen selustastani, ihan siltä varalta, että tämä olisikin juoni. Se nimittäin kulki kokoajan takanani, ja piti visusti silmällä vieressä kulkijaa. Ceres puolestaan kulki vierelläni, lehti nuupahtaneena. Ceresin vierellä kulki pieni Whismur, joka näytti aivan siltä kuin olisi juuri pillahtamassa itkuun.
Ja minun vieressäni – oikeastaan kiinni minussa kulki vihreätukkainen piipertäjä. Hän oli kiertänyt oikean kätensä ympärilleni, ja mikä nolompaa, minun täytyi pitää hänestä tuen vuoksi kiinni! Onneksi kukaan tuttu ei ollut näkemässä.
Oli niin hiljaista, että jo melkein ehdin nauttia siitä. Mistään puolelta luolaa, ei kuulunut pihahdustakaan, tosin olimme siirtyneet synkkään tunneliin, jonka kuulemma piti viedä meidät suoraan route kolmoselle. Minusta tuntui että tämä oli jokin Terra Enterprisen salakäytävä.
”Anteeksi.” Pojan ääni rikkoi täydellisen hiljaisuuteni. ”Ei olisi pitänyt käyttää Uproaria tällaisessa paikassa.”
Katsahdin poikaa nopeasti. Hänen kasvonsa olivat vakavat, enkä uskonut hänen yrittävän mitään.
”No eipä minunkaan ideani otella luolassa, ollut mikään kuningasajatus.” Minä huokaisin. ”Jos jostain, niin siitä näkee, että vasta sain pokémonini.”
”Siksikö kun et pidä ihmisistä?” Poika kysyi. ”Siksikö hankit pokémonin vasta nyt?”
”No en.” Minä mutisin. ”Se johtui äidistäni. Hän kuoli kun olin yhdeksänvuotias ja sen jälkeen Charca Townissa alkoi liikkua huhuja, joita en välittäisi toistella. Mutta se sai minut inhoamaan kanssa olentoja, veljiäni lukuun ottamatta.”
”Ihmiset ovat ilkeitä, ja muiden tunteista piittaamattomia.” Poika totesi. ”Kuten se pinkissä kylpenyt tyttö luolan ulkopuolella.”
”Ai, huomasit sen.” Minä huokaisin.
”Sellaista väriläiskää ei voi olla huomaamatta.” Poika hymyili. ”Minkähän kokoiset aivot sillä tytöllä oli?”
”Herneen kokoiset.” Minä mutisin. ”Kuka ajattelisi itseään kun luolassa asuu myös pokémoneja.”
Silloin me katsahdimme toisiamme. Tunsin punan leviävän kasvoilleni.
”Whismuur!”
”Chikorii!” äännähtivät vierellämme kävelevät pokémonit uneksivasti.
”Älkäähän luulko liikoja!” Minä melkein kiljaisin. ”Minusta ei rikollisen heilaa noin vain tule!”
”Chiko, chiko.” Ceres naurahti ja iski minulle silmään.
”Hei!” Minä huudahdin. ”En siedä vihjailua!”
”Whismuur!” Pieni Whismur hehkutti ja tökki iloisesti hymyillen kouluttajansa jalkaa.
”Älähän nyt innostu, Whismur.” Poika toppuutteli. ”Se on niin tavattoman romanttinen pikku kaveri.”
”Eikö sinun pokémoneille ole lempinimiä?” Minä töksäytin.
Poika katsoi minua silmät pyöreinä. ”Ei. Pitäisikö?”
”No pitäisi!” Minä huokaisin. ”Jos kutsut pokémonejasi vain niiden lajin nimityksellä, eivät ne eroa muista. Mistä siis tiedät että pokémonisi ovat omiasi?”
”Tuossa on järkeä.” Poika sanoi hiljaa. ”Onko kaikilla pokémoneillasi sitten nimet?”
”Tietenkin on.” Minä hymähdin. ”Oshawottini nimi on Ozzy ja tuota Chikoritaa kutsun Ceresiksi.”
Poika katsoi hetken miettivästi Whismuria eikä sanonut mitään.

Hetken kuluttua huomasin jotain merkittävää, nimittäin ulos käynnin. Tänä vuonna oli varmaan satanut paljon, sillä luolan suulle oli koostunut melkein pienen järven kokoinen lammikko. Lammikossa ui pari Ducklettia.
”Noista tulee mieleen ensikohtaamiseni Saphiren kanssa.” Minä mutisin.
”Saphiren?” Poika toisti.
”Psyduckini.” Minä naurahdin. ”Tapasin sen täällä jokin aika sitten, Duckletit kiusasivat sitä ja..”
Joskus minun pitäisi oppia pitämään turpani kiinni. Sillä heti ääneni kuultuaan lammikossa uivat Duckletit kääntyivät ja mulkoilivat minua pahaenteisesti.
”Älä vain sano..” Minä mutisin.
”Niillä taitaa olla hyvä muisti.” Poika totesi. ”Löylytitkö nuo viimeeksi?”
Minä nyökkäsin. ”Mutta nyt ne ovat kutsuneet serkutkin mukaan.”
Duckletit kerääntyivät hetkessä luolan suulle. Niitä oli viisi.
”Ne eivät taida päästää meitä suosiolla.” Minä mutisin.
”Paha juttu.” Poika sanoi. ”Minulla on mukana vain kaksi pokémonia.”
”Minulta löytyy kyllä pokémoneja.” Minä mutisin. ”Mutta en tahtoisi otella.”
”Luulen ettei meillä ole vaihtoehtoja.” Viherpiipertäjä totesi. ”Sinähän osaat otella?”
”Osaan.” Minä virnistin. ”Osaatko sinä?”
”No, se nähdään pian.” Poika virnisti. ”Whismur, mene!”
”Matkaan, Kitty, Saph Ceres!” Minä huusin ja viskasin kavereiden poképallot ilmaan.
Ceres hyppäsi ketterästi Psyduckin ja Skittyn viereen, valmiina kohtaamaan Ducklett lauman. Ceresin toisella puolella seisoi pieni Whismur.
”Mene, Totodile!” Viherpiipertäjä huusi ja heitti poképallon Saphin viereen. Pallosta hyppäsi ulos ihastuttava pieni Totodile.
”Totodile!”
”Sinulla on Totodile!” Minä hihkaisin.
”Pidän vesipokémoneista.” Poika hymähti. ”Kuten nähtävästi sinäkin.”
”No niin, Saph. Näytä mitä olet oppinut!” Minä julistin. ”Näytä niille Scald!”
”Psy!” Psyduck murahti ja ampui suustaan ryöpyn höyryävän kuumaa vettä. Vesiryöppy osui suurimpaan Ducklettiin, se vaikutti olevan porukan pomo, sillä se oli tuijotellut meitä määrätietoisesti, siivet lanteilleen taiteltuna koviksen tyyliin. Muut Duckletit säikähtivät, kun niiden johtaja sai kuuman suihkun ja ne ottivat askeleen taaksepäin.
”Kitty, tee attrackt!” Minä määräsin. Luulen, että ainakin yksi noista – elleivät ne kaikki olleet poikia.
”Nyaaah!” Kitty naukaisi hurmaavasti ja iski porukalle silmää. Joo en tiedä miten Kitty, joka piti aina silmiään ummessa, pystyi iskemään silmäänsä, mutta niin se vain teki!
Ducklettien suut loksahtivat auki ihmetyksestä. Noin se attract toimi.
”Pärjäätkö?” Minä huikkasin.
”Enköhän.” Poika hymyili. ”Totodile, tee bite. Whismur tee pound!”
Se että Totodilen leukojen sanottiin olevan voimakkaat, ei ollut vitsi, sillä kuului vain rusahdus – ja sen uhri, Ducklett rääkäisi kivusta. Ja Whismur, vaikka pieni olikin, oli siinäkin ytyä. Pieni pokémon nimittäin onnistui melkein kaatamaan vastustajan lyödessään sitä pienellä nyrkillään.
”Okei. Ceres tee RazorLeaf, Kitty, tee Tail Whip ja Saph jatka Scratcillä!” Minä neuvoin.
Ducklett lauma, johtaja pois lukien, oli aivan muissa maailmoissa johtuen siitä että ne kaikki olivat ihastuneet Attractin johdosta Kittyyn.
Kitty läimäytti vastustajaansa hännällään, niin tarmokkaasti päähän, että sitä alkoi huipata.
”Tee nyt Growl!”
”Nyaaaah!” Kitty naukaisi kovalla äänellä ja pamautti uutukaisen kerran kuolaavaa Ducklettia päin näköä, niin että lopulta vaaleansininen ankan näköinen pokémon lyyhistyi ja pyörtyi.
”Hyvin toimittu Kitty!” Minä kehuin sitä. Huomasin heti, että Ceresiä vastaan tappeleva Ducklett oli juuri rynnistämässä Chikoritaa kohti, varmaankin hyökkäysaikeissa. ”Ceres, hyppää, ja tee sitten ilmasta Tackle!”
”Chiko!” Ceres hihkaisi ja hyppäsi ilmaan, se vältti juuri ja juuri Ducklettin Wing Attackin. Ceres hyppäsi kevyesti ilmaan, ja rymähti kaikilla voimillaan alas, puskien koko kehollaan Ducklettia. Ducklett puolestaan ampui Water Gunilla, mikä ei juuri näyttänyt vahingoittavan Ceresiä. Päinvastoin, Ceres näytti virkistyvän vesisuihkusta entisestään.
”Tee RazorLeaf vielä kerran!”
”Chikorii!” Chikorita laukaisi päästään kasvavasta lehdestä monia teräviä kirkkaan vihreitä terälehtiä, jotka tekivät osuessaan pahaa vahinkoa. Ducklett-parka upposi veteen, ja tullessaan pintaan, se katsoi parhaaksi uida lipettiin.
”Hienoa, työtä, Ceres.” Minä kehuin. ”Pidä varasi, Saph!”

”Psy!” Saph huudahti. Se lensi päin minua kaaressa. En nojannut enää siihen viherpiipertäjään, oli vaikea seisoa omin jaloin, varsinkin kuin toisessa jalassani oli jotain vikaa ja siihen sattui ihan helvetisti. Eikä se että Saph törmäsi suoraan minuun, yhtään helpottanut oloani, mutta en usko Psyduckinikaan nauttineen lennosta.
”Saph, sattuiko?” Minä ähkäisin.
”Psy-y-y.” Pokémon äännähti. ”Duck?”
”Ei tässä hätää.” Minä ähkäisin. ”Yritä uudelleen. Tiedän että pystyt!”
”Psyduck.” Psyduck mutisi ja nousi takaisin jaloilleen.
”Tee Water Gun suoraan sen silmille!” Minä neuvoin. Saphire toki yritti tehdä Water Gunin, mutta samassa Ducklett käytti Defogia, ja nostatti sumun niiden välille. Saphire ei varmaan nähnyt eteensä, joten se tähtäsi Water Guninsa vika paikkaan. Ducklett käytti tilaisuutta hyväkseen, ja iski Psyduckia Wing Attackillä, suoraan kasvoihin, niin että Saphire kaatui nurin niskoin maahan.
Ducklett lähti paikaltaan käydäkseen hyökkäykseen, Kitty ja Ceres astuivat sivummalta askeleen eteenpäin, valmiina auttamaan.
”Pysykää siellä!” Minä käskin. ”Tämä on jotain, mistä Saphin täytyy selvitä yksin.”
Niin. Jos se ei selviäisi tästä, se ei ehkä koskaan vahvistuisi.
”Saph, nouse ylös!” Minä huusin. ”Voit vielä voittaa. Älä nyt helvetissä luovuta!”
Psyduck avasi silmänsä ja kohottautui istumaan. Tiesin ettei se ehtisi nousta uudelleen jaloilleen, ennen Ducklettin seuraavaa hyökkäystä.
”Estä sen tulo Scaldilla!” Minä huusin.
”Payduckduckduck!” Saphiren suusta pulppusi höyryävän kuumaa, vettä suoraan lähemmäs rynnistävän Ducklettin päälle, vesiryöppy työnsi sen kauemmas, ja antoi näin Saphirelle aikaa nousta takaisin jaloilleen.
”Hyvä, Saph!” Minä kehuin. ”Tee nyt vastaisku Skratchillä ja yhdistä se Tail Whipiin!”
”Duck!” Saphire äännähti ja lähti kömpelösti juoksemaan kohti vastustajaansa. Saphire löi Ducklettia kipeän näköisesti viime metreillä otsaan Scrathillä, kääntyi nopeasti ja viimeisteli hyökkäyksen Tail Whipillä, jonka iski suoraan kilpailijansa päähän.
Ducklett alkoi vaappua huimasti. Oli aika lopettaa tämä.
”Viimeistele Water Gunilla!” Ja sen Saphire myös teki, se sylki suustaan vesiryöpyn kohti voipunutta Ducklettia. Se oli sitten siinä.
”Hyvin tehty, Saph!” Minä kiljaisin. ”Tiesin että pystyt siihen, olen niin ylpeä sinusta!”
Saphire lennähti lammikkoon persuksilleen ja katsoi pää kallellaan pyörtynyttä ankkapokémonia, se ei vielä tainnut ymmärtää mitä tuli tehtyä.
”Nya!” Kitty naukui.
”Chikorii!”
”Oshawott!”
Saphire nousi ylös vedestä, ja katsoi kaikkia pää kallellaan, sitten se punastui.
”Turhaan siinä punastelet.” Minä huokaisin. ”Teit sen ihan itse. Voitit Ducklettin.”
”Psyduck.” Saphire kahlasi lätäkön poikki, se kömpi minun ja muiden pokémonien luo. Kaappasin päänsärkyisen ankan syleilyyni, kuten muutkin ottelijat.
”Olen tosi ylpeä teistä kaikista!”
”Psy?” Saphire ihmetteli silmät suurina.
”Kyllä myös ei vaan erityisesti sinusta, Saph!”
”Chiko..” Kuulin Ceresin äännähtävän, mutta en enää nähnyt sitä. Eikä mikään ihme, sillä kirkas valo sokaisi meidät kaikki.
”Mitä ihm..”
”Bay!”
”Anteeksi, mitä?”
”Bay!”
”Ceres, sinäkö se olet?”
”Bayleef!”
”Herranjumala.. kehityitkö sinä?” Minä älähdin ja katsoin ainakin kaksinkertaisen suureksi kasvanutta vaaleankeltaista, pitkäkaulaista pokémonia, jonka kaulaa ympäröi vehreä lehdistä tehty kaulapanta ja päässä kasvanut lehti oli muuttanut otsaan sekä kasvanut entisestään.
”Bay!” Ceres hihkaisi ja hymyili minulle hellyyttävästi, sitten se painoi otsansa hellästi poskeani vasten, puskien samalla kasvojani.
”Onnittelut taitavat olla kohdallaan, Ceres.”
”Nyaah!” Kitty katsoi Bayleefia ihailevasti. Saphire lensi hämmästyksestä nurin ja Ozzy nyökytteli päätään.
”Sinä todella osaat, otella.” Poika sanoi ja keräsi maasta poképallonsa.
”Oliko siitä nyt epäilystäkään?” Kysyin haastavasti.
”Eipä kai.” Poika hymähti. ”Jatkettaisiinko matkaa.”
Minä nyökkäsin. ”Kauanko seuraavaan kaupunkiin on?”
”Kauan.” Poika vastasi. ”Mutta seuraavan routen varrella on pokémonien päiväkeskus, voit varmasti levätä siellä.”
”Ja sinäkö lähdet oitis rikollisoimaan?” Minä mutisin.
”Niin minä ajattelin.” Poika sanoi hiljaa. ”Kuule, on parempi ettei meitä nähdä yhdessä.”
”No tuosta olen samaa mieltä!” Minä mutisin.
”Tulehan sitten.” Poika auttoi minut jälleen jaloilleni, ja noloa kyllä, minun oli taas tukeuduttava häneen. Kutsuin kaikki Ozzya lukuun ottamatta takaisin palloihinsa, ja pallot laitoin turvaan reppuuni.

Kun jalka on näinkin kipeä kuin minun silloin, jokainen askel tuntuu pitkältä. Eikä edes pieni keskustelu saa kipua loppumaan.
”Kuule minä vähän mietin.” Poika aloitti.
”Niin, mitä?” Minä murahdin.
”Sanoit äitisi kuolleen, miten hän..”
”Ei minulle koskaan kerrottu.” Minä huokaisin. ”Veljet eivät puhu siitä. Useimmat eivät edes käy kotona, muuta kuin jouluna.”
”Asutko sinä siis yksin?” Poika kysyi.
”En toki.” Minä mutisin. ”Onhan minulla ylihuolehtiva Qwill.”
”Se tummahiuksinen poika sieltä faniclubilta?”
Minä nyökkäsin.
”Entäs teidän isänne?” Poika uteli.
Pääni löi tyhjää. ”Jaa-a. En osaa sanoa. Kumma kyllä, en muista hänestä juuri mitään.”
”Niinkö?” Poika kysyi.
”Mitä minun perhe-asiani sinua kiinnostavat?”
”Oshawott!” Ozzy murisi.
”Kunhan kysyin.” Poika mutisi. ”Koska minulla ei ole perhettä.”
Katsoin poikaa silmät suurina. ”Ai jaa..”
”Mutta ei se mitään.” Poika hymyili. ”On minulla sentään pokémonit.”
”Jos olo on yksinäinen, mikset hanki liutaa ystäviä?” Minä paukautin. ”Sinun naamallasi se saattaisi onnistua..”
”Mikset itse hanki poikaystävää, Harley?” Poika pisti takaisin.
”Minulla on liian ruma naama, siksi.” Minä vastasin. ”Enkä minä halua tuhlata aikaani ylimääräiseen draamaan.”
”Tytöt eivät ymmärrä minua.” Poika naurahti. ”Enkä tule toimeen ihmistenkään kanssa.”
”Yllättävää..” Minä mutisin. ”Missä se keskus on?”
Koska keskustelumme alkoi valua siihen suuntaan, mistä en todellakaan pitänyt, oli ainoa pelastukseni löytää se himputin keskus, jotta pääsisin eroon tuosta mäntistä.
”Se on tuolla tien keskellä.” Poika huomautti.
”No vauhtia sit-teeen!” Kiljaisin loput lauseesta, vain siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tyhmä. Astuin askeleen kipeällä jalallani askeleen, joka oli vähän liian iso. Horjahdin, enkä iskeytynyt maahan, se hyyppä oli ottanut minut vastaan.
”Oletko aina noin tempparamenttinen vai olenko poikkeus?” Hän hymyili ja nosti minut syliinsä, kyllä, syliinsä.
”Mitä helvettiä oikein teet?” Minä kiljaisin.
”Alat olla niin poikki, ettet jaksa kävellä.” Poika huomautti. ”Kantaminen sujuu nopeammin.”
Silloin Ozzy ystävällisesti hyppäsi pojan hartialle ja alkoi läpsiä tämän poskea kiivaasti.
”Sitä paitsi, kohta tupruttaa lunta.” Poika pohti, jättäen Ozzyn huomiotta. ”Se vain vaikeuttaa liikkumistasi.”
”Onneksi kukaan tuttu ei ole näkemässä.” Minä murahdin.
”Olisiko se noloakin sinulle?” Poika nauroi.
”Brett ja Troy potkisivat sinua persuksille!” Minä ilmoitin. ”Ellei Ozzy ehtisi ensin – mitä kyllä veikkaan.”
”Osha!” Ozzy röyhisti rintaansa ylpeänä ja jatkoi päättäväisesti harjoitusmaalitaulunsa mätkimistä.
”Onpa se suojeleva.” Poika totesi. ”Sen täytyy olla hyvin kiintynyt sinuun.”
”Et tiedä puoliakaan.” Minä pyöräytin silmiäni ja huokaisin.
Hän käveli nopeaa tahtia, halusi kai päästä eroon minusta yhtä nopeasti kuin minä hänestä. Oli kieltämättä kylmä, se johtui Kuuran kylmästä talvesta ja siitä viimasta, mikä puhalsi lakkaamatta. Olinpa taas kerran fiksu, kun lähdin hameessa matkoille..

Route kolmen varrella oli todellakin pokémoneille tarkoitettu päiväkeskus.  Se oli suuri, tiilirakennus, jossa oli suuri puutarha, jossa leikkivät pokémonit. Pihalla seisoi vanha muori, jolla oli kunnon talvivaatetus päällään, aina toppatakista paksuun villamyssyyn. Hän huomasi meidät oitis, ja hänen huulilleen kohosi ystävällinen hymy. Sanokaa minun sanoneeni me erotiumme tavallisista ohi kulkijoista kuin kourallinen kipeitä peukaloita, vain siksi että herra viherpiiperön oli pakko kanniskella minua, kuin jossain Lumikissa prinssi uljas kanniskeli sitä prinsessaansa.
”Hyvää iltaa.” Vanha nainen toivotti meille ystävällinen pilke vanhoissa vaaleanvihreissä silmissään.
”Iltaa.” Poika vastasi ystävällisesti. ”Mietin voisimmeko me..”
Vanha nainen nyökkäsi, kuin olisi jo tiennyt, mitä poika aikoi kysyä.
”Tietysti, kultaseni. Odotapa hetki, tulen avaamaan teille oven.”
Ne olivat elämäni toistaiseksi pisimmät pari minuuttia. Nyt tiedän, että kylmyys ja jalkani vihlova kipu olivat sekoittaneet pääni. Tuijotin tuota vihreä hiuksista muukalaista. Hän alkoi jo näyttää väsyneissä silmissäni komealta. Hänen täytyi olla aika vahva, koska hän jaksoi kannatella minua, olinhan sentään aika painava – en lihava mutta silti..
Poika kääntyi katsomaan minua, ja juuri sillä hetkellä maailman luonnollisimmalta asialta. Hänen siniharmaat silmänsä tarkastelivat minua, eivät arvioiden vaan jotenkin muuten, enkä ymmärtänyt sen tarkoitusta. Kumma kyllä, sillä hetkellä myös Ozzyn nyrkin takomiset, eivät kuuluneet yhtä selvästi kuin hetki sitten.
Päiväkeskuksen mahongin värinen ovi aukeni, rouvashenkilöllä ei ollut enää talvivaatetusta yllään, vaan sinivalkoinen työasu, takkeineen päivineen.
”Tulkaahan sisään.” Hän sanoi ja astui pois oven suusta.
Oli ihanaa päästä sisälle lämpimään kylmästä viimasta, mutta edes se ei saanut Ozzya lopettamaan vihansa näyttämistä.
”Teille taisi tulla äkkilähtö.” Nainen päätteli.
”Että mitä?” Minä kysyin.
”Voi kultaseni, suotta sitä salailet.” Hän hykersi. ”Kerrankos sitä vain nuoria ollaan. On todella ihanaa nähdä vasta rakastunut pari..”
”Hei, hetkonen-” Minä yritin, mutta en saanut suun vuoroa.
”Mistäs asti sitä on karattu? Kultaseni, tuollaisessa säässä ei parane lähteä, nythän on talvi voit vaikka vilus..”
Minä aivastin, ja värähdin kylmästä.
”Voi, voi.” Nainen päivitteli. ”Poikaseni, viehän tyttösi tuohon käytävän päässä olevaan huoneeseen.”
”Hienoa.” Minä mutisin. ”Nyt hän luulee että olemme jotain rakastavaisia.”
Pojan kloppi hymyili. ”Ei se minusta niin paha asia ole..”
”Mitäs tuo tarkoitti?” Minä tivasin.
Poika nauroi, ja lähti viemään minua naisen neuvomaan suuntaan. Päiväkeskus oli sisältä oikein viihtyisän oloinen. Joka puolella oli erilaisia ovia, ikkunoitakin oli paljon, joka puolelta näki ulos, moinen avaruus miellytti minua.
Pitkän käytävän päässä oli tyhjä huone, jonka ovi oli jätetty sepposen selälleen.
”Tämä se varmaan on.” Poika totesi ja astui sisään.
Huone oli kuin sairaalahuone, mutta kotoisampi. Seinät oli tapetoitu persikan värisellä tapetilla, ikkunan verhot olivat vaalean oranssit ja sängyn – sanoisinko sittenkin parisängyn lakanat olivat vaalean, pastellin keltaiset. Siihen hän minut asetti. Tuntui kieltämättä mukavalta päästä makuulle, olin väsynyt. Ozzy pomppasi nuorukaisen hartialta oitis viereeni ja toljotti minua huolestuneena.
”Ei tässä hätää, Ozzy.” Minä sanoin hiljaa ja taputin Oshawottin päälakea.
”Osha..”
”Voit kohta jo paremmin.” Poika vakuutti, ja peitteli minut tuolilta, sängyn vierestä löytämällään hunajan värisellä huovalla.
”Mitä sinä välität?” Minä murahdin. ”Mehän olemme vihollisia.”
”Olemmeko?” Poika katsoi minua ihmeissään. ”Mutta ei meidän tarvitsisi olla.”
”Mitäs tuo sitten tarkoittaa?” Minä utelin.
”Oshawott!” Ozzy huudahti ärtyneesti.
 

”Täällähän te olettekin.” Vanha muori sanoi ystävällisesti. ”Nuorta lempeä on ilo katsella.”
”Kuulkaas nyt kun me emme ole..” Aloitin mutta lopetin siinä vaiheessa kun Ozzyn tavallisesti valkeat kasvot alkoivat muuttua väriltään myrkyn vihreiksi, ikään kuin se olisi voinut pahoin.
”Kun minulla on jo söpö poikaystävä.” Minä sanoin ja taputin uudestaan Ozzyn päätä, Oshawott hymyili lempeästi.
”Onpa siinä suloinen, Oshawott!” Vanhus päivitteli. ”Saisinkohan minä ottaa sen ruokittavaksi?”
”Jos siitä ei ole vaivaa.” Minä vastasin. ”Voisivatkohan muutkin pokémonini..”
”Totta kai kultaseni.” Vanhus hymyili. Vedin reppuni selkäni alta ja avasin ne. ”Prim ja Kitty saattavat olla vähän villejä, eikä Lily tykkää pojista, Saphire on vähän heikko ottelun jälkeen ja..”
”Huolehdin niistä.” Vanha rouva vakuutti. ”Nuorimies, otanko sinunkin pokémonisi?”
”Ottakaa vain.” Sanoi poika, ja ojensi vyöllään olleet poképallot vanhalle rouvalle.
”Hoidan kyllä jalkasi kuntoon, tyttöseni.” Vanha rouvashenkilö vakuutti. ”Mutta nyt sinun täytyy levätä.”
Minä nyökkäsin, katsahdin viimeisen kerran Ozzya, joka rimpuili vanhan rouvan sylissä, ja katsoi minua hätäisesti.
”Ei hätää, Ozzy.” Minä vakuutin.
Vanha rouva meni sitten pois, sulkien oven perässään. Poika istuutui viereeni, ja teki jotain hämmentävää – hän heittäytyi vierelleni pitkäkseen ja haukotteli.
Katsoin poikaa tarkkaan, jokin hänessä tuntui oudolta, enkä tarkoita vain pahalla tavalla.
”Kuka..” Minä kuiskasin. ”Kuka hitto sinä oikein olet?”
Poika hymyili, mutta huomasin hänen äänessään hivenen pettymystä. ”Minähän kerroin, olen nimetön poika.”
”Mitä sinä minusta haluat?” Kysyin hiljaa.
”Juuri nyt, haluan että nukut ja keräät voimia.” Poika vastasi lempeästi hymyillen.
”En voi nukkua täällä.” Minä kielsin. ”Sinusta ei koskaan tiedä.”
”Kyllä voit, Harley.” Poika kiisti. Hän koski kädellään ohimoani, työntäen osan otsahiuksistani Ja tuota.. kumartui ja painoi suukon otsalleni.
Silmäni painuivat kiinni heti sen jälkeen, eikä siitä edes keskusteltu.

Kommentit:

Cinna

Hmm, silmäänsä vinkkaava Skitty. Menin sitten tuosta inspiroituneena googlailemaan, millaisena ihmiset pitäisivät Skittyn mahdollisia silmiä. Löysin tuloksena vain yhden faniteoksen; Eikä sekään ollut ”perinteinen” Skitty, vaan fanitehty eri muoto. Ehkä kaikkien pokemonien silmiä ei ole tarkoitettu koskaan avattaviksi.

Herra viherpää alkaa vaikuttaa oikeastaan ihan symppikseltä kaverilta, ehkä Harleyn rakkausura tästä alkaa kehittyä johonkin suuntaan. Olisi mukavaa, jos hän jostakin nimen vetäisisi itselleen, mutta ehkä sitten jossakin vaiheessa. Miten muuten tuon alun kanssa, siis tuo kursivoitu pätkä, kun sehän kuvasi tuota, mitä tapahtui jo pari tarinaa takaperin, tai pikemminkin sen jatkoa. Selkeytti sitä ainakin, mutta mietin, että miksi olit sen tuolla tavalla hassusti laittanut tämän alkuun?

* Sinulle tästä §50
* Kitty/Ceres/Saphire 30 exp
* Ystävänpäivätavarat + Saavutus