Vanhat Vihellyksen tarinat 3 > Räminää Leaf Townissa

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Lokakuussa 2012.

Pallo pyörähti maassa kerran, ja toisenkin. Sitten se jäi makaamaan maahan, liikkumattomana.
”Ja siellä on.” Qwill hymähti.
Huuliltani pääsi pieni riemun kiljahdus. ”Jes! Ozzy, meillä on nyt uusi kaveri!”
”Oshawott!” Ozzy hypähti ilmaan. Sekin oli kai mielissään uudesta tuttavuudesta.
Nostin pallon maasta ja tuijotin sitä kiitettävän ajan, Qwillillä meinasivat jossain vaiheessa hermot katketa, sillä hän sanoi: ”Leaf Town on tien päässä. Juostaanko kilpaa?”
”Joo!” Minä hihkaisin ja sujautin poképallon nopeasti reppuuni.
Nostin Ozzyn syliini, sillä Ozzyn jalantyngillä, ei kyllä kovaa juostu.
”Valmiina, paikoilla, hep!”
Sitten minä otin varaslähdön.
”Hei!”  Qwill huusi perääni.
Pingoin minkä jaksoin, sillä tiesin Qwillin nopeaksi juoksijaksi. Hän tavoittikin minun pian, mutta ohitseni ei tänään kukaan päässyt!
Jalkani olivat kuin tulessa. Järki sanoisi, pysähdy nyt nainen! Mutta minä en pysähtynyt. Juoksin ja juoksin, kunnes näin sen, Route ykkösen takana olevan pienen kaupungin.
Ei se iso ollut, mutta hakkasi kyllä meidän kyläpahasen.  Siellä oli enemmän taloja kuin Charca Townissa, lisäksi silmiini pisti punakattoinen rakennus. Sen täytyi olla pokékeskus, sellainen paikka jossa pokémoneja hoidettiin, jotta ne jaksaisivat taistelujen ja pitkien matkojen jälkeen.
”Minä voitin!” Hihkaisin.
”Sinä otit varas lähdön.” Qwill läähätti.
”Eli..?” Minä kysyin haastavasti. ”Olet itsekin tehnyt niin.”
Qwill huokaisi. ”No hyvä on. Sinä voitit.”

”Osha?” Ozzy katseli ihmeissään ympärilleen. Se tuijotti suu auki ohi kulkijoita ja taloja, kuin ei olisi niitä ennen nähnyt.
”Jännittääkö uusi kaupunki sinua, Ozzy?” Minä kysyin.
”Osha..” Ozzy vastasi, ja katsoi edelleen kaikkea liikkuvaa suu auki.
”Leaf Town ei ole järin iso.” Qwill sanoi. ”Useimmat käyvät täällä vain pokékeskuksessa tai kaupassa ja jatkavat sitten matkaansa.”
”Sitten minäkin teen niin.” Minä päätin. ”Mennään sitten pokémon keskukseen.”
Pokémon keskus oli ehkäpä koko kaupungin pääkeskus, sillä siellä oli paljon ihmisiä. Muutama tiskin edessä, useimmat istuivat seinustalla mukavan näköisillä sohvilla, pokémonit sylissään.
”Vau..” Sanoin hiljaa. ”Näin paljon kouluttajia..”
”Tule, Harley.” Qwill huikkasi. ”Mennään istumaan hetkeksi, ennen kuin tiskillä on taas tilaa.”
Nyökkäsin hänelle. Itse asiassa pieni tauko voisi tehdä hyvää, olinhan juossut tänne kuntonikin edestä.

Istuimme tyhjälle sohvalle yhteen nurkkaan, Ozzy istuutui minun viereeni ja tuijotti minua uteliaasti, sillä olin juuri alkanut etsiä Skittyn poképalloa repustani.
”Pitäähän kaverille antaa nimi.” Minä naurahdin.
”Osha!” Ozzy piristyi.
”Tässä se on.” Minä hihkaisin ja nostin pallon repun pohjalta. ”No niin, Skitty. Tulehan ulos!”
Heitin pallon lattialle, valkean valon saattelemana lattialla seisoi Skitty.
”Nyaa?”
Kumarruin puhumaan Skittylle. ”No hei, Skitty.”
”Nya?”
Ojensin käteni sitä kohti ja jatkoin puhelua. ”Sinä kuulut tästä lähtien meidän tiimiimme.”
Skitty asteli varoen minua kohti, ja nosti etujalkansa käsieni varaan.
”Eihän sinuun sattunut liikaa?” Kyselin siltä. ”Kohta pääset hoitoon.”
”Nyaa!”
”Mutta sitä ennen sinulle on annettava nimi..” Minä mutisin. ”Hmm.. Skitty on kissanpentu pokémon.. ehkä.. Kitty?”
”Nyaa!” Skitty näytti hiukan piristyneen. Se taisi pitää nimestä.
”Se taitaa tykätä nimestä.” Qwill naurahti. ”Minulla oli sama juttu Daran kanssa.”
Dara oli Qwillin Deerling, se oli Qwillin ensimmäinen itse pyydystämä pokémon.
”Oshawott!” Ozzy hyppäsi alas sohvalta ja riensi oitis esittelemään itsensä. ”Osha!”
”Nya?”
”Ja tämä on Ozzy.” Minä selitin.
”Oshawott!” Ozzy nyökytteli päätään tyytyväisenä.

”Harley, tiskillä on nyt tilaa.” Qwill ilmoitti varoittamatta. ”Tule, mennään.”
Qwill nousi, minä seurasin perässä, sitten kun olin nostanut sekä Kittyn että Ozzyn syliini. Lampsin veljeni perässä vapaalle tiskille, jonka takana seisoi, valkoiseen mekkoon ja sairaanhoitajan lakkiin sonnustautunut nuori naishenkilö, jolla oli saparoille kiinnitetyt vaaleanpunaiset hiukset ja suuret siniset silmät.
”No mutta, Qwill.” Hoitaja sanoi iloisesti. ”Sinua ei olekaan näkynyt.”
”Olen ollut kotona siskoni kanssa.”  Qwill punasteli. ”Niin! Siskoni..”
”Eli minun.” Minä mutisin. ”Pokémonini pitäisi hoitaa kuntoon.”
Hoitaja katsahti minuun päin. ”Siinäpä on iloisen näköinen Oshawott!”
”Osha!” Ozzy vastasi ja nyökytteli päätään tärkeänä.
”Pyytäisitkö ne takaisin palloihinsa?” Hoitaja ehdotti.
”Toki.”
Kaivoin esiin Kittyn ja Ozzyn poképallot ja pyysin ne takaisin. ”Kitty, palaa. Ozzy, sinä myös.”
Ne tavallaan kutistuivat ja imeytyivät palloihinsa punaisen laser-valon mukana. Ojensin lopulta pallot hoitajalle.
”Kai ne ovat hyvissä käsissä?” Minä kysyin.
”Toki.” Hoitaja hymyili.
”Kyllä hoitaja Joy hoitaa Ozzya ja Kittyä hyvin.” Qwill sanoi. ”Mennään me odottamaan.”

Sanotaan että odottavan aika on pitkä, ja sitä se todella oli. Sillä minä olin ehtinyt jo tottua jaloissani hyörivään Ozzyyn, ja nyt kun se ei ollut siinä hyöriskelemässä, tuntui oudolta.
Odotellessa keskuksen ovi kävi, sisään kävi oudon näköinen poika. Pojalla oli lyhyt pottatukka, vaaleansininen ja kauttaaltaan valkoiset vaatteet. Pojan violeteissa silmissä paistoi määrätietoinen pilke.
Poika lampsi tiskille, juuri silloin kun hoitaja oli palauttamassa omia poképallojani – ai mistäkö tiesin poképallot omikseni?
No poképalloja oli kaksi. Ja toinen niistä avautui varoittamatta. Ja siitä pomppasi ulos Oshawott.
”Oshawott!” Oshawott huudahti minut nähdessään ja kirjaimellisesti pomppi luokseni.
”Heeei, Ozzy!” Minä nauroin. Ozzy ennätti luokseni nopeasti ja sitten alkoi halimaan jalkojani.
”Wooot~”
”Voitko jo paremmin?”
”Osha!”
”No niin, mennään hakemaan, Kitty.” Minä sanoin ja nostin Ozzyn syliini. Kävelin takaisin tiskille ja otin Kittyn poképallon talteen.
”Kiitos paljon.” Minä hymyilin.
”Onko tuo Oshawott saatu Charca Townissa?” Vieressäni seisova poika kysyi oikein ivallisella äänellä.
En pitänyt siitä. Joten vastasin uhmakkaasti: ”Mitä sitten?”
Ozzy vilkaisi puhujaa ja näytti vihaiselta. ”Osha!”
”Se sentään muistaa minut.” Poika mutisi.
”Oshawott!” Pokémon huudahti ja sen jälkeen sen suusta pulppusi vesisuihku joka osui suoraan pojan omahyväiselle naama-värkille.
”Water Gun?” Minä kysyin. ”Milloin sinä sen opit?”
”Wott.” Ozzy hymyili omahyväisesti.
Minä hymyilin ja madalsin ääntäni. ”Oikein tuolle, kuka ikinä olikaan.”

”Jos minä kuitenkin saatan sinut Tallgrass Cityyn.”  Qwill sanoi. ”Kun sitten voisin soittaa kavereille, jotka ovat siinä lähellä..”
Huokaisin raskaasti. ”No hyvä on. Mutta sitten jätät minut rauhaan!”
”Hyvä on, hyvä on.” Isoveli rallatti.
Kun kävelet iloisesti ja katse kohti seuraavaa kaupunkia, joku ääliö kehtaa huutaa ja..
”Hei, sinä! Punapää! Juuri sinä!”
Puna..pää?
Kiukku leimahti silmissäni, punaisena.
Punapää.
Käännyin ja katsoin huutajaa palavasti silmiin.
”Että.. punapää?”
”No en minä sinun nimeäsi tiedä!” Sanoi se sama juntti, joka oli kysellyt Ozzysta ja Ozzy oli antanut hänen maistaa Water guniaan.
”Mitä sinä haluat?” Minä töksäytin.
”Lyhyesti, haluan otella.” Poika virnisti. ”Haluan tietää miten vahva vanhasta pokémonistani on tullut.”
”Vanhasta?” Minä toistin.
”Tuosta.” Poika osoitti Ozzyani joka käveli vierelläni.
”Oletko sinä se kusipää joka kehtasi hylätä Ozzyn?!” Minä tiuskaisin. ”On sinulla otsaa tulla vaatimaan ottelua!”
Poika nosti kätensä pystyyn rauhoittelevasti. ”Se oli heikko. Sanoin jo, haluan nähdä miten vahva se on, vai onko edes.”
”Hetkinen.” Qwill huudahti. ”Olet aika epäilyttävä. Jos en olisi huomannut, voisin vaikka vannoa että seurasit meitä? Kuka hemmetti sinä edes olet?”
”Fritz Avalon.” Poika hymähti. ”Eli se ottelu?”
Vilkaisin Ozzya, se katsoi minua päättäväisesti ja nyökkäsi.
”Sopii.” Minä vastasin.

”Valitset kai tuon?” Fritz viittasi Ozzyyn.
Minä nyökkäsin.
”Hyvä.” Fritz hymähti. ”Minä otan tämän.”
Poika heitti taskustaan otetun poképallon maahan, valon saattelemana maahan ilmestyi puugekko pokémon, Treecko.
”Matkaan, Ozzy.” Minä huikkasin.
”Osha!” Ozzy huudahti ja asteli eteeni.
”No niin, Reaper!” Fritz huusi. ”Käytä Quick Attackiä!”
”Vastaa tacklella!” Minä määräsin. ”Äläkä aliarvioi sitä, se on nopeampi kuin miltä näyttää!”
Mutta Ozzy, ei sekään ollut hidas. Se väisti iskun ja Treecko, se jäi katselemaan hämmentyneenä ympärilleen.
Silloin Ozzy käytti tilaisuutta hyväkseen ja törmäsi täydellä teholla Treeckoon.
”Hyvä!” Minä huusin. ”Käytä nyt Water gunia ja sitten growlia!”
Ozzy laukaisi Water guninsa, ja se ryöppysi suoraan Treeckon niskaan.
”Ikään kuin tuo auttaisi.” Fritz naurahti. ”Reaper, hyppää!”
Ja se hyppäsi, suoraan Ozzyn taakse, ikään kuin vesi ryöppy ei olisi haitannut mitään.
”Käytä Poundia!”
Ja sen se teki, se pamautti Ozzya suoraan selkään, voimakkaalla nyrkin iskulla.
”Wott!” Ilman sitä huudahdustakin, tiesin kyllä Ozzyyn sattuvan.
”Älä luovuta, Ozzy!” Minä huusin. ”Pystyt kyllä. Hyökkää kun minä sanon!”
”Osha!” Ozzy vilkaisi minuun äkkiä, ja sen silmistä paistoi jokin..luottamusko?
Se kärsi toisen iskun heti perään. Mutta ennen kolmatta iskua minä päätin toimia!
”Ozzy, tee nyt Growl!”
”Oshawooooooot!” Ozzy huusi, ihan Treeckon korvan juuressa. Se värähti ja peitti äkkiä korvansa – näkymättömät vaikka ne olivatkin. Se kyyristyi typerällä hetkellä, luullakseni saadakseen kivun minimoitua.
”Ozzy tee Water Gun ja yhdistä se tackleen!”
Se pyrähti juoksuun ja tähtäsi Water Guniisa kyyristyneeseen Treeckoon. Näin että sitä sattui, ja sattui vielä enemmän kun Ozzy törmäsi siihen.
Se lensi kaaressa ilmaan ja mätkähti sitten maahan.

”Ei paha.” Fritz hymähti. ”Reaper, takaisin.” Ja niin omahyväinen poika kutsui Treeckonsa takaisin sen palloonsa.
Mutta heti sen jälkeen hän kutsui esiin seuraavan pokémoninsa. ”Mene, Electra!”
Ja valosuihkun saattelemana esiin astui Emolga, pieni oravaa muistuttava pokémon.
”Emoo!” Emolga hihkaisi.
”Electra, tee Thundershock!” Fritz määräsi. ”Jatka kunnes se osuu!”
”Väistä se!” Minä huusin Ozzylle. Ja kyllähän se yritti. Mutta tuo Emolga oli nopea.
Se osui ensimmäisellä iskulla.
Tiesin kyllä että sähkö oli voimakasta vesi-tyyppiä vastaan. Mutta en silti odottanut sen olevan noin nopea.
Otin äkkiä Ozzyn poképallon esiin ja päätin kutsua sen takaisin, niin äkkiä kuin mahdollista. Ettei siihen vain sattuisi enempää.
Ozzy katosi palloonsa punaisen laser-valon saattelemana. Heitin nopeasti Kittyn pallon maahan.
”Esiin, Kitty!”

”Nyaaah!” Kitty naukaisi.
”Kitty, varo sen Thundershockia!” Minä varoitin. ”Äläkä ala-arvioi sen nopeutta.
”Nyah!” Kitty nyökäytti päätään päättäväisenä.
”Electra, hoida se thundershockilla!” Fritz huusi. ”Syöksy ja näytä kuka määrää!”
”Odota, Kitty.” Minä käskin. ”Hyppää vasta kun minä sanon!”
”Nya!” Kitty naukui vastaukseksi.
”Emoooool!” Emolga rallatti kääntyessään ilmassa kohti Kittyä. Huomasin Kittyn värähtävän.
”Älä pelkää.” Minä sanoin. ”Kyllä minä huolehdin. Odota.”
Emolga lähestyi huimaa vauhtia. Juuri ennen kuin se osui Kittyyn, minä huusin: ”Hyppää ja pamauta sitä päähän Tail Whipillä!”
”Nya!”
”V-Väistä sitä Electra!” Fritz yritti. Mutta kyllä hänkin sen tiesi, liian myöhäistä.
Isku osui ja upposi.
Emolga vaappui tuulessa, aivan pökerryksissä Kittyn iskusta. Ei sellaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä!
”Fake Out! Mutta pyörähdä ja käytä jalkojasi ja häntääsi!”
”Nah!” Kitty äännähti ilmasta.  Se pyörähti ilmassa, tehden kiepin sitten se läimäisi ensin hännällään ja sitten lyhyillä eturaajoillaan Emolgaa, niin että pokémon teki pahan näköisen syöksyn maata kohti. Minä tiesin sen putoavan suoraa päätä maahan, joten komensin Kittyä: ”Kitty, ota Emolga kiinni, ennen kuin se putoaa maahan ja satuttaa itsensä!”
”Nyah!” Skitty äännähti ja loikkasi ilmasta suoraan maahan jalkojensa varaan.
Kitty juoksi kiireesti Emolgan alle, niin että lento-orava pokémon muksahti juuri sopivasti Kittyn pienen selän päälle.
”Nya!” Kitty naukaisi tyytyväisenä.
”Hyvin tehty, Kitty!” Minä kehuin.
”Hmph.” Fritz hymähti. ”Takaisin, Elektra.” Hän otti pokémoninsa poképallon esiin ja kutsui Emolgan takaisin palloonsa.
”En olisi kaivannut apua.” Poika totesi tylysti. ”Mutta et sinä huono ole.”
”Kiitos samoin.” Vastasin jäätävästi.
Fritz kääntyi selin meihin ja hymähti uudelleen. ”Nähdään taas, punapää!”

Hänen selkänsä kaikkosi meistä nopeasti, ja olin siitä iloinen, sillä minä todella vihasin tuota tyyppiä.
Kitty naukui jalkojeni juuressa hiljaa. Minä kumarruin sen puoleen ja nostin sen syliini.
”Tiedätkös, Kitty? Sinä olit tosi hyvä!”
”Nya?” Se naukaisi.
”Olet tosi vikkelä ja liikkeesi näyttävät upeilta!”
”Älä vähättele itseäsi, Harley.” Qwill naurahti. ”Ottelit hyvin, ainakin kun ottaa huomioon, että tuo oli ensimmäinen ottelusi.”
”No kiitos vain.” Minä mutisin. ”Mennään takaisin pokékeskukseen.”
Ozzy täytyi käydä parantamassa ja Kittykin kaipasi varmasti lepoa.
Kun palasimme keskukseen, ruuhka-aika oli ohi, eikä tiskille ollut enää tungosta. Pääsin heti antamaan hoitajalle pokémonini.
”Tulittepa te äkkiä takaisin.” Hoitaja Joy huomautti.
”Tuli mutkia matkaan.” Qwill takelteli punastellen.
”Kävin ottelun jonkun snobin kanssa.” Minä kerroin. ”Oshawottini sai sähköiskun ja Skittyni on vähän väsynyt..”
”No katsotaanpa niitä.” Hoitaja Joy hymyili, ja minä annoin poképalloni hänelle.
”Hetki vain.” Hän lirkutti. ”Niin, Qwill, minun pitikin kysyä..”
”Mi-Mitä?” Veljeni säpsähti, hän oli tosi tyhmän näköinen. Tässä taisikin olla jotain ihan muuta pelissä.
”Saimme tänne yhden munan, ja siltä puuttuu kouluttaja.” Hoitaja Joy kertoi. ”Joten ajattelin josko sinä – tai siskosi voisi ottaa sen mukaansa.”
”Mikä muna?” Minä kysyin hämilläni.
Hoitaja kääntyi hetkeksi selin meihin ja otti jotain tiskin takana olevalta pöydältä. Sitten hän kääntyi taas meihin päin kädessään soikea, melko suuri tummanruskea ja laikukas muna.
”Tässä tämä nyt olisi.”
”Vau.” Minä totesin. ”En ole ikinä nähnyt yhtäkään pokémonin munaa. Mikähän siitä kuoriutuu?”
”Se nähdään sitten.” Joy hymyili. ”Joten Qwill?”
”Minä lähden pian kavereideni kanssa matkalle.” Qwill huokaisi. ”Mutta josko siskoni?”
”Voin minä sen ottaa.” Minä mutisin. ”Mutta kauanko kuoriutuminen vie?”
”Sitä on vaikea sanoa.” Joy tunnusti. ”Mutta parisen viikkoa vielä.”
Minä nyökkäsin. ”Pidän siitä hyvää huolta.”
”Varmasti pidät.” Hoitaja Joy sanoi tyytyväisenä. ”Hetki vain, pokémoniesi hoito on ohitse.”
Hoitaja ojensi pallot minulle ja minä laitoin ne reppuun, mutta munan minä kannoin sylissäni, sellaisessa jännässä säiliössä, missä se pysyi lämpimänä.
”No niin, Qwill!” Minä huudahdin. ”Lähdetään Route kakkoselle!”

Kommentit:

Cinna


Ei pitäisi lukea tarinoita montaa tuntia aiemmin ennen kuin vastaa niihin, koska sitten unohtaa, mitä oli alunperin kommentoimassa… Mutta, mutta, mukava tarina tämä. Skittyn miukuminen on vaan jotain niin suloista. 😀 Kommentti jää nyt kyllä vähän tyngäksi, anteeksi. Mutta odotan kyllä mielenkiinnolla tulevia koordinaattoritarinoitasi~

Ozzy ja Kitty saavat 20 exp ja sinä §30. :>

Vanhat Vihellyksen tarinat > 1 – Ilkikurinen Oshawott

Tämä tarina on alun perin julkaistu Syyskuussa 2012 Pokémonhoitola Tuulen Vihellykseen.


Ai, mitenkö minä aloitin matkani? Jaa-a, tämä on oikeastaan aika hassu tarina, jossa on mukana eräs pahankurinen pokémon.
Se kaikki alkoi sinä syyskuisena iltana, kun olin haravoimassa pihaamme. Juuri nyt kotityöt olivat minun vastuullani, sillä veljeni, heitä oli neljä, olivat kukin missäkin. Vanhin heistä, Brett, oli juuri nyt Zodiac Islandilla, kiertelemässä pokémoniensa kanssa tai jotain. Toiseksi vanhin veli, Troy, oli jossain päin Shining Townia, jos kirjettä on uskominen, keskimmäinen isoveli Qwill laahusti jossain tässä pikkukaupungissa, hän pysyy kotona kera Jimin, Chimchairinsa kanssa, mutta nuorin isoveljistäni Tim, hänkin oli reissussa Aurora Peekissä.
Ja isä.. no jos ei puhuta siitä?
Hyvä.

Olin juuri saanut koko pihan haravoitua, kirjavan väriset lehdet oli kasattu sieväksi kasaksi vanhan vaahteran juurelle. Hymyilin tyytyväisenä. Työni oli vihdoinkin tehty.
Enhän minä mitenkään voinut tietää, että vaahteran latvassa istuskeli ilkikurinen pieni Oshawott, joka päätti leikkiä Tarzania, hyppäämällä keskelle lehtikasaa ja levittää vaivalla keräämäni lehdet uudelleen levälleen.
”Oshawott!” Se riemuitsi ja nauroi.
Mulkaisin pokémonia vihaisena, oliko sillä pienintäkään ideaa siitä, kuinka kauan tämän pihan siivoaminen kesti?
Oshawott huomasi oitis tuiman katseeni, ja katsoi parhaaksi häipyä. Se yritti hipsiä vähin äänin pois lehtien seasta, ja kuvitteli kai etten minä nähnyt. Kun se sitten sattui kipittämään pienillä jaloillaan ohitseni, Oshawott kääntyi minua kohti, sen tummansinisissä nappisilmissä sädehti jokin, ilkikurinen kiilto. Sitten Oshawott näytti minulle kieltä. Raivo kuohahti sisälläni.
Tein salaman nopean liikkeen, ja nostin Oshawottin hellästi maasta, suoraan kasvojeni eteen.
”Kuulepas nyt, sinä senkin nuori nousukas!” Minä kajautin. ”Onko sinulla aavistustakaan kuinka kauan minä siistin tätä himskutin pihaa? Sanohan oliko tuo kivasti tehty?”
”Wott.” Oshawott kohautti hartioitaan.
”Ei kiinnosta vai?” Minä murahdin. Huokaisin syvään ja katsahdin pihaa. Lehdet olivat taas levinneet, eikä piha muutenkaan mikään kaunis näky ollut. Puutarhan ruoho retkotti syystuulessa yli pitkänä ja likaisena. Rikkaruohotkin rehottivat kesyttämättöminä kukkapenkeissä, joissa ei sitten äidin poismenon jälkeen ollut kasvanut mitään, kaikki tässä paikassa oli yhtä sotkua, terassi oli melkein läpi mätä, talomme vaalean keltainen maali oli hilseillyt jo ajat sitten maahan. Ja mitä taas tulee tuohon vanhaan vajaan tontillamme, se näytti aivan koin syömältä. Sen katossa oli reikä, kato oli rupulainen, kuin jokin olisi nakertanut sen reunoja.
Sen ovi ei ikinä pysynyt kiinni, ja saranatkin olivat kai läpimädät, sillä jopa niiden narina sai korvat soimaan.

Oshawott potki ilmaa kärsimättömänä. Minä puolestani marssin sen kanssa vajaan, joka oli muuten pilkkopimeä, mutta oven raosta pilkotti sen verran että näin vastakkaisen puuseinän, jolta roikkui kaikenmaailman kasseja, työkaluja ja vanhat hiekkalaatikko-leluni.
Yksi niistä leluista sattui olemaan pastellin sininen muovinen pieni harava, otin sen seinältä ja sen jälkeen saapastelin ulos vajasta, jättäen oven avonaiseksi.
Kannoin Oshawottin tuulessa jo lisää levinneen lehtikasan eteen.
”No niin, riiviö. Saat luvan auttaa minua, kun kerran täällä sotkitkin.” Minä sanoin vakavalla äänellä.
”Oshawott?” Oshawott katsoi minua typertyneesti kuin olisi kysynyt:
”Mitä pitääkö minun auttaa?”
Laskin Oshawottin maahan ja ojensin muoviharavan sille.
”No niin. Saat auttaa minua haravoimisessa.” Haravoin kasaan pari lehteä esimerkiksi. ”Kas näin.”
Oshawott käänsi pienen muovisen haravan nurinpäin ja yritti haravoida sillä paria lehteä kasaan, mutta se ei onnistunut, koska haravan piikikäs pää oli suunnattu ylöspäin.
”Käännä piikikäs puoli alaspäin.” Minä neuvoin.
”Wott?” Oshawott käänsi haravan ympäri ja yritti uudelleen haravoida lehtiä. Tällä kertaa se onnistuikin siinä.
Sen jälkeen Oshawott haravoi lehtiä keskittyneesti.
”Hyvin menee, Ozzy.” Minä kehuin. Oshawott säpsähti.
”Wott?” Se kysyi.
”Mitä nyt?” Minä kysyin. ”Minusta Oshawott on vähän turhan pitkä nimi..”

Sen jälkeen keskityin tiiviisti työntekoon, eikä Ozzy muuten yrittänytkään karata. Se alkoi puskea töitä entistä kovemmin.
Minulla taas, oli kivaa. Niin kivaa minulla ei ole ollut näin kivaa aikoihin.
Oli sinäänsä harmi, että työ tuli nopeasti valmiiksi. Minulla ei ollut omaa pokémonia, kuten veljilläni, ja siksi olisin halunnut viettää vähän kauemmin aikaa pienen Oshawottin kanssa.
”No niin, voit mennä kotiin.” Minä sanoin Oshawottille. ”Pidähän huoli itsestäsi.”
Sen jälkeen, minä menin sisälle, ränsistyneeseen taloon, katsomatta taakseni. Niin oli helpompaa.
Huokaisin. ”Nyt pitää Qwilliä.” Minä mutisin. ”Hän saisi raivata nuo kasat pois..”
Jätin pitkät saapikkaani eteiseen ja tallustin vähän enemmän kaatopaikkaa kuin olohuonetta muistuttavaan avaraan huoneeseen. Siellä oli kulunut sohva ja koin syömät nojatuolit ja pöytä josta puuttui toinen etummainen jalka. Ainoa uudehko asia tässä huoneessa oli telkkari, jonka kaiuttimet olivat sökönä. Telkkari oli asetettu parinsadan metrin päähän sohvasta, väljähtyneen seinän edustalle.
Käperryin sohvalle, ja tuijotin telkkarin tyhjää ruutua, ainakin siksi kunnes kuulin oven käyvän.
Qwill oli tullut kotiin.

Ovi narahti niin että pelästyin sen irtoavan saranoiltaan, mutta se kesti – toistaiseksi.
”Moi!” Vilkkaan pojan ääni huikkasi ovelta. ”Sait näköjään jo haravoitua! Hyvä sillä me..”
”Sillä voit raahata lehtikasat jonnekin.” Minä jatkoin automaattisesti.
”Ei kun me menemme yhteen kivaan paikkaan.”
”Mitä jos jätettäisiin se, ja sinä voisit siivota täällä – kerrankin.” Minä mutisin ja silmäilin kolmijalkaista pöytää, joka oli täynnä tyhjiä limu-pulloja ja tölkkejä, höystettynä pikaruokapaikan ruokapakkauksilla.
”Ei kun nyt tulet!” Qwill kärtti olohuoneen oven suulta. ”Minä jo vähän lupasin että tulet.”
”En jaksa.” Minä tokaisin ja haukottelin.
Qwill, joka saapasteli likaisilla kengillään olohuoneeseen, punaisessa tuulitakissa, joka muuten sopi aika hyvin mustan kurittoman hiuspehkon ja rubiinin väristen silmien kanssa, ja veti minut sohvalta ylös.
”Nyt mentiin.”
Olin väsähtänyt, enkä olisi millään tahtonut mennä yhtään minnekään, mutta veljeni tökki minut liikkeelle.

Puin uudestaan saapikkaat jalkaani, ja tyydyin seuraamaan typerää veljeäni, hänen ”kiva paikkansa” tuskin oli mitään kovin isoa, sillä valitettavasti täällä ei ollut mitään merkittävää. Suurin ja ainut nähtävyys oli professori Mimosan pokémon laboratorio. Se oli isoin rakennus tässä kyläpahasessa, ja minä sattuneista syistä olin ainut perheestäni joka ei siellä vielä käynyt.
”Kuitenkin tämä on jotain tosi tyhmää.” Minä mumisin.
”Älä ole aina noin negatiivinen.” Qwill nauroi.
Ja ennen kuin sitä itse tajusinkaan, seisoimme aivan laboratorion edessä. Se oli suuri tiilirakennus, jossa oli paljon ikkunoita. Ja sen ympärillä oli suuri puutarha, jossa pokémonit vipelsivät kaiken päivää.

”No niin, Harley.” Minä totesin itsekseni. ”Tämä ei ole sitä mitä ajattelet. Qwill vaan tahtoo esitellä sinut jollekin kouluttaja-kaverilleen, ei muuta.”
Mutta Qwill virnisti ja avasi minulle narisevan portin. ”Käy sisään sisko-kulta~.”
”Käyn sisään, jos et enää kutsu minua tuoksi.” Minä mutisin ja Qwill nauroi.
Laboratorion oven edessä seisoi tukevahko mieshenkilö, joka oli pukeutunut pitkään valkoiseen takkiin. Hän hymyili.
”Professori odottaakin teitä jo.”
”Hyvä.” Qwill vastasi. ”Tulehan, Harley-chan.”
”Mottaan sinua, jos vielä kutsut minua Harley-chaniksi!” Minä suutahdin.
”Sori, sori.” Qwill jatkoi nauruaan ja läimäisi minua selkään.
Huokaisin syvään, ja avasin labran oven. Labra oli kirkas ja täynnä tilaa, kirjahyllyjä joissa oli sekä kirjoja että poképalloja. Siellä oli myös PC ja huoneen päädyssä seisoi keski-ikäinen nainen, jolla oli ruskeat nutturalle nostetut hiukset ja yllään samanlainen valkoinen takki, kuin miehellä ovella. Hän oli kaupunkimme pokémon professori, sen nyt tiesi tyhmäkin.
”Tässä sitä ollaan.” Qwill totesi, ehdittyämme professorin luo.
”Harley Leroux.” Professori sanoi miellyttävällä äänellä. ”Veljesi sanoi että olet pokémonia vailla, onko se totta?”
”Öh..joo?” Vastasin epävarmasti.
”No, sille tehdään muutos!” Professori julisti ja viittasi vieressään olevalle pöydälle, jossa oli viisi kolmen pallon pituista riviä poképalloa. ”Saat valita näistä.”

Sain esittelyn jokaisesta tyypistä, Tuli, vesi ja ruoho-tyypistä.
Ensimmäisissä palloissa oli tulityyppiä, lohikäärmemäinen lisko, Charmander, jonka hännän päässä paloi liekki. Sitten oli tulihiiri-pokémon, Cyndaquil, pientä tipua muistuttava oranssin värinen, Torchic, tuliapina pokémon, Chimchar ja tulisika pokémon nimeltä Tepig.
Seuraavaksi oli vuorossa ruoho-tyyppi, joihin kuuluivat, siemenpokémon, sipulia selässään kantava Bulbasaur, tyttömäinen Chicorita, jonka päästä kasvoi lehti, puu-gekko pokémon, Treecko, jolla oli karmivat keltaiset silmät, kilpikonna pokémon Turtwig, joka oli aika söpö, ja sitten käärme-lehtipokémon, ylpeän näköinen Snivy.
Vesityypin pokémoneja olivat kilpikonna Pokémon Squirtle, pieni dinosaurusta muistuttava Totodile, söpö mutakala pokémon Mudkip, sininen pingviini pokémon, Piplup ja sitten.. tyhjä poképallo.
”Minnehän se nyt on kadonnut?” Professori ihmetteli. ”Oshawott tykkää katoilla, mutta luulin että se olisi pallossaan, oli ainakin hetki sitten..”
Jokin raapi jalkaani, jollain kovalla esineellä. Käännyin katsomaan mikä ihme se oli, ja arvatkaapa mitä?
Siinä seisoi Oshawott leikkisä pilke silmissä kiiluen haravoimassa valkoista polvisukkaani.
”Oshawott!”
”Ai, täälläkö sinä asut, Ozzy?”
”Wott!” Se ojensi lyhyitä valkoisia käsiään, ja huitoi muovisella hiekkalelulla minua kohti.
”Pidä se vain.” Minä naurahdin. ”Sillä minä taidan valita sinut.”
”Oshawott!” Ozzy hyppäsi ilmaan, tiedä nyt mistä syystä..
Mutta niin minun matkani sai alkunsa, vaikkei alku helppoa ollut.. uskokaa huviksenne!
Mutta siitä sitten myöhemmin..

Kommentit

Cinna


Turhaan tylsäksi haukuit, ei tämä mielestäni mikään tylsä ollut; Vaikkei tästä nyt toisaalta edes niin paljoa tapahtunutkaan. Mutta pidän kirjoitustyylistäsi, ja eritoten pidin tuosta, kun törmäsit Oshawottiin ns. etukäteen, etkä vain suoraan hakenut sitä labrasta. Jatkoa odotellessa~

Ozzylle siis tulee tästä 10 exp, sinä saat §15.