Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Kesäkuussa 2015.
Sinne kaatui Roselia. Miwa varmaankin juoksi halaamaan Rigeliä, ja
Odile sekä Yoru varmaan onnittelisivat mörökölliä. Mutta minua ei
onnittelisi kukaan. Minä epäonnistuin, vaikka yritinkin parhaani. Annoin
kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Mikä minussa oli vikana? Mikseivät
hyökkäykseni olleet yhtä tehokkaita kuin Splinterin tai Mörököllin?
Miksen ollut yhtä nopea? Johtuiko se lyhyistä jaloista? Katsoin
vihaisena poképallon seinää, tahdoin täältä pois, mutta kun sattui.
Kaipa se lehti-isku oli tehnyt minuun pahempaa vahinkoa, kuin luulin.
Olin aina kuullut kaikista sydämettömistä kouluttajista, jotka
hylkäisivät pokémoninsa, kun nämä hävisivät jonkun tärkeän ottelun,
mutta minä ainakin uskoin Miwan tykkäävän minusta. Minusta tuntui, ettei
tämä poképallo ollut äänieristetty, sillä kuulin Miwan askeleet
ruohikolla, hän keskusteli mukavia salipäällikön kanssa. Hän tiedusteli,
olisiko salipäällikön joku pokémon kunnossa. Salipäällikkö vakuutti,
että olisi.
Pitäisi kai olla iloinen siitä, että saatiin sentään se salimerkki,
mutta pitikö juuri minun hävitä otteluni? Huokaisin syvään ja suljin
silmäni. Näin mielessäni Quartz Canyonin yöllä, se oli juuri se yö. Se
yö, jolloin minut löydettiin. Oli kuumetta, ja mustelmia, joita ei
näkynyt mustan turkin seasta. Mutta se mummeli, siellä hoitokodissa
huomasi ne. Tahdoin pois sieltä, joten heittäydyin hankalaksi. Yritin
karata ja ärsytin kaikkia, siellä näkemiäni pokémoneja. Ja jos niillä
oli pokémoneja, ärsytin myös niitä, eikä minusta pitänyt kukaan. Enkä
halunnut tulla pidetyksi, halusin vapauteni, vaikken tiennytkään, mitä
sillä tekisin. Sitten tulivat Miwa, Rigel ja äänekäs Splinter. Miwa oli
ensimmäinen, joka ei sivuuttanut kiusantekoani, tykkäsin Miwasta, kun
hän alkoi jahdata minua ympäri Mindaro Townia, se oli hauskaa. Ihan kuin
uusi leikki. Siksi minä kai lähdin niiden mukaan, jotta saisin leikkiä.
Ja minulla onkin nyt monta leikkikaveria, mutta eniten tykkään leikkiä
Miwan kanssa, kun hän ärsyyntyy niin helposti. Sitten siirryttiin vähän
meluisempaan paikkaan, jossa oli lämmin. Taidettiin tulla pokémon
keskukseen. Höristin korviani, kuullakseni paremmin, mitä ympärillä
tapahtui.
”Vilkaisisitko pokémonejani?” Miwa kuului kysyvän.
”Minun myös.” Salijohtaja lisäsi.
”Teillä taisi olla rankka ottelu.” Kolmas ääni sanoi, oletin sen
kuuluvan hoitajalle. Miwa nosti meidät kaikki yksitellen tiskille,
olimme kaikki palloissa, enkä pitänyt siitä. Halusin ulos. Mutta siihen
menisi vielä hetki, hyvin pitkä hetki. Takatassuni rummutti
kärsimättömästi pallon lattiaa, ja kun ne viimein päästivät meidät pois,
en turhia katsonut eteeni. Rynnistin kohti ovea, jos huutaisin
tarpeeksi kovaa, kyllä joku tulisi avaamaan. Mutta kehoni ei sallinut
minun jatkaa, yhtäkkiä alkoi vain sattua niin, etten edes pysynyt
jaloillani.
”Äläs nyt intoile.” Hoitaja sanoi ja nosti minut kevyesti hoitopöydälle.
”Ei tässä kauan mene.” Hän vielä vakuutti. Hoitopöytä oli oikeastaan
ihan mukava, tosi pehmeä ja lämmin. En tiedä, miten pöytä voi olla
lämmin. Rigel röhnötti vasemmanpuoleisella pöydällä ja näytti
kuolleelta. Splinter makasi siivet ojossa oikeanpuoleisella pöydällä.
Olin meistä ainut, joka oli hereillä.
”Älä yhtään huolehdi, kaverisi tulevat kuntoon.” Hoitaja vakuutti. ”Lepää vain rauhassa, kun heräät, olet täysin kunnossa.”
No jaa. Ei kai tässä muutakaan voi. Laskin pääni tassujeni päälle ja suljin silmäni.
Heräsin siihen, kun Miwa silitti päätäni. Me olimme vieläkin
valkoisessa huoneessa. Splinter oli hereillä ja venytteli siipiään.
Rigelkin oli hereillä, mutta se ei tehnyt mitään, vain mulkoili, mutta
näytti tyytyväiseltä itseensä. Miksei se olisi tyytyväinen? Sehän voitti
sen vahvimman pokémonin. Minä katsoin lattiaan, sillä minulla ei ollut
mitään syytä olla tyytyväinen. Miwa oli ihmiseksi aika tarkkasilmäinen
otus, sillä hän pani sen merkille.
”Älähän nyt, Trix.” Hän yritti lohduttaa. ”Kyllä se siitä, meidän pitää
vain harjoitella enemmän, seuraavalla kerralla voitat varmaan.”
Niin varmaan. En ollut vahva niin kuin Rigel tai Splinter, Miwa oli
sanonut sen itsekin. Kunpa minä kehittyisin ja voisin näyttää sille
Chikoritalle taivaan merkit! Mutta kun minä olin liian pieni
kehittymään.
”Mitä helv..” Miwan lempeä äänensävy muuttui yllättyneeksi ja jotenkin
korkeaksi. Höristin korviani ja nostin katseeni lattialta, Miwan reppu
näytti jotenkin oudolta, sen sisällä loisti jokin. Miwa avasi reppunsa
ja otti hohtavan esineen pois sieltä. Kaikkien huoneessa olijoiden katse
oli nyt kiinnittynyt hohtavaan soikeaan esineeseen.
”Minähän sanoin, että tämä räjähtää vielä!” Miwa parkaisi, hän katsoi
nopeasti ympärilleen, josko jossain olisi avonainen ikkunasta, silloin
hän voisi viskata tuon ”pommin” ulos. Joo, varsinainen pommi tosiaan..
Joskus Miwan tietämättömyys meistä pokémoneista nauratti minua. Eikö hän
tosiaan tiennyt, että me kuoriuduimme munista? Minun teki mieli nauraa
ihan ääneen, mutten tehnyt sitä. Häviö masensi liikaa.
Hetken kuluttua Miwan käsivarsilla istui pieni ja pörröinen
kissapokémon, jolla oli purppuran värinen turkki. Sitä lajia kutsuttiin
Purloiniksi, mutta Miwa tuskin tiesi sitä.
”Purr.” Se sanoi uudemman kerran, ja tällä kertaa en voinut hillitä
hihitystäni. Se nimittäin sanoi: ”Hei, äiti.” No ainakaan tulokas ei
kutsunut Miwaa mammaksi, kuten Yoru teki.
”No onpas tutun näköinen karvapallo.” Miwa sanoi mietteliäästi
katsoessaan Purloinia. Sitä jatkui hetken, kunnes hänen siniset silmänsä
laajenivat.
”Se purppurapantterihan tonki laukkuani!” Miwa huudahti. En tiennyt
mistä kummasta hän mahtoi puhua, mutta Rigel näytti tietävän. Purloin
istui hetken kiltisti Miwan sylissä, mutta kyllästyi siihen nopeasti ja
pomppasi pedilleni ja katsoi minua uteliaasti.
”Hei.” Se sanoi. ”Miksi tuo piikikäs setä näyttää niin vihaiselta?”
”Rigel on aina kiukkuinen.” Minä tokaisin.
”Mikä on Rigel?” Pieni kissapokémon tiedusteli.
”Se on tuon piikikkään sedän nimi.” Minä selitin.
”Ai.” Kissapokémon sanoi kallistaen päätään. ”Onko sinullakin sellainen nimi?”
”On tietysti, Miwa on antanut kaikille nimen.” Minä mutisin. ”Minut hän nimesi Trixiksi.”
”Se on hassun kuuluinen nimi.” Pikkuinen totesi. Meinasin lisätä, että
sana jota pätkä tarkoitti, oli kuuloinen eikä kuuluinen, mutten
viitsinyt.
”Onko minullakin nimi?” Purloin kysyi. ”Hei, onko?”
”Sitä sinun täytyy kysyä Miwalta. Hän päättää niistä asioista.” Minä
sanoin tylsästi. Sen pieni käppänä tekikin heti. Se alkoi tökkiä Miwan
polvea tassullaan.
”Hei, äiti. Minulle nimi! Minäkin tahdon sellaisen!”
”Mitä siinä tökit?” Miwa kysyi.
”Minäkin tahdon oman nimen!” Pikkuinen huudahti.
”Olet hassu pieni otus, etkö olekin?” Miwa sanoi lempeästi ja silitti kissaa korvien välistä.
”Onko hassu pieni otus nimi?” Pikkuinen naukui.
”Ei, se on vain jokin ihmisten juttu.” Minä sanoin silmiäni pyöritellen. Tämä tapaus ei ollut mikään järjen jättiläinen.
”No et sinäkään sen parempi ollut.” Splinter visersi omalta paikaltaan.
”Ole hiljaa.” Minä mutisin. Tiesin kyllä, etten ollut noita kahta
parempi sitten missään, mutta tuskin siitä tarvitsi kokoajan muistuttaa.
Miwa katsoi mietteliäänä kissanpoikaa, ja Purloin katsoi häntä takaisin tummanvihreillä silmillään.
”Ilse. Kyllä sinä olet aivan Ilsen näköinen, etkö olekin?” Miwa totesi.
”Nyt minulla on nimi!” Kissanpentu iloitsi. ”Voiko sen syödä?”
Huokaisin syvään. Voi herranen aika sentään.
Miwa siirtyi minun pediltäni Splinterin pedille. ”Miten sinä voit Splinter? Joko jaksat nousta ylös?”
Splinter visersi Miwalle sen merkiksi että oli jo kunnossa. Mutta Rigel
ei missään nimessä halunnut jäädä tuolle tulilinnulle toiseksi, joten se
loikkasi alas pediltään ennen kuin Miwa ehti edes kysyä sen vointia.
”Sinä näytät tarmokkaalta Rigel.” Miwa totesi. ”Oletko valmis treenaamaan hiukan?”
”Että mitä?” Rigel älähti, mikä oli uutta, sillä se harvoin sanoi yhtään
mitään. Miwa näki varmasti hämmennyksen Nidornon kasvoilla, sillä hän
selitti heti perään: ”Karistetaan Tangerine Cityn tomut jaloistamme ja
siirrytään eteenpäin ja harjoitellaan hiukan Route 103:lla.”
”Sehän kuulostaa jo joltain.” Splinter visersi hyvillään ja lehahti alas
pediltään Rigelin viereen. Tapojensa mukaan Rigel yritti näykkäistä
sitä nokan kärjestä, mutta Splinter väisti iskun.
”Älkää nyt heti aloittako.” Miwa huokaisi. Kissanpentu Ilse katsoi Splinteriä ihaillen.
”Minäkin tahtoisin lentää, se on varmaan kivaa.”
”Purloinit eivät lennä.” Minä huomautin.
”Miksi eivät?” Ilse tahtoi tietää.
”Jos teidät olisi tarkoitettu lentämään, teillä olisi siivet.”
”Jaksatko sinä nousta Trix?” Miwa kysyi. Totta kai minä jaksan nousta!
Se olikin kummaa näissä käynneissä täällä lekurilla, yhtäkkiä kaikki oli
jälleen hyvin ja kaikki vaivat edellisestä ottelusta katosivat. Enkä
halunnut olla ainut joka jäisi lepäämään siksi aikaa kuin muut
harjoittelivat. Hyppäsin alas pediltäni ja venyttelin sen jälkeen
raukeasti tassujani. Minun olisikin syytä harjoitella, ja lujaa, sillä
olin joukon heikoin. Tai no oikeastaan tuo kissa oli heikoin, mutta
sehän kuoriutui vasta. Yoru ja Odile olivat joukon heikoimmat, mutta he
eivät olleetkaan kovin pitkäaikaisia jäseniä tiimissä. Yoru oli liian
pieni ja pelokas ottelemaan ja Odile ei pitänyt otteluista. Mutta minä
tykkäsin, ja tahdoin olla niissä paras, mutta se oli vaikeaa, jos en
kehittyisi.
Kävi ilmi että Miwa oli jättänyt Odilen ja Yorun kahden sisaruksen
huostaan odotustilaan, sillä ne molemmat olivat nukahtaneet
odotellessaan. Kissanpentu pienenä, vasta kuoriutuneena matkusti Miwan
sylissä, ettei eksyisi tai jotain. Se tutkaili ympäristöään uteliaana.
”Ovatko kaikki kunnossa?” Sinihiuksinen tyttö tahtoi tietää.
”Ovat kyllä.” Miwa vakuutti.
”Mistä tuo Purloin ilmestyi?” Tyttö tahtoi tietää.
”No jotenkin se vain oli jossain esineessä, mikä räjähti reppuni sisällä.” Miwa selitti.
”Ai oliko sen muna jotenkin ilmestynyt reppuusi?” Tyttö kysyi.
”Joo, kai.” Miwa vastasi epävarmasti.
”Se on söpö.” Tyttö lisäsi ja rapsutti Purloinia korvan takaa, Purloin
alkoi kehrätä. Paljon melua tuosta pienestä pokémonista näköjään
syntyikin.
”Missä veljesi muuten on?” Miwa kysyi.
”Kyllä hän jostain kohta pelmahtaa.” Sinihiuksinen tyttö huokaisi. ”Sain pokémonini takaisin!”
”Oletko pyydystänyt uusia?” Miwa tiedusteli.
”Joo, sain Combeen kiinni hedelmätarhasta.” Tyttö kertoi innostuneena. ”Haluatko nähdä sen? Nyt se on ihan kunnossa!”
”Toki.” Miwa sanoi hymyillen. Tässä menisi ikuisuus, tahdoin ulos täältä ja harjoittelemaan!
Mutta Miwa tahtoi välttämättä nähdä ampiaispokémonin, lyönpä vetoa,
ettei hän ollut ennen nähnyt Combeetä. Combee on pieni lentävä ötökkä
joka surisee. Päästettyään Combeen ulos pallostaan, Miwa katseli hetken
lempeästi pientä Combeeta. Sopi toivoa, ettei hän itse halunnut
samanlaista. Riitti kun meillä oli Splinter ja Yoru.
Pokémon center-keskuksen ovet avautuivat kun sinihiuksinen poika saapasteli sisään.
”Vai täällä te olette.” Hän puuskahti. ”Lily, älä lähde omin päin mihinkään!”
”Mutta minä olen jo 13 vuotias!” Lily-niminen sinipää huudahti turhautuneena.
”Silti.” Hänen veljensä päsmäröi. ”Täällä liikkuu ties mitä roistoja.” Sitten hänen katseensa kääntyi Miwaan.
”Mihin sinä muuten hävisit?”
”Eksyin.” Miwa sanoi, mutta näin hänen silmistään, ettei se ihan totta ollut. ”Sitten kävin haastamassa salipäällikön.”
”Miten meni?” Poika kysyi.
”Tiukalle meni, mutta voitin.” Miwa sanoi ja kaivoi sitten povitaskustaan neliapilan muotoisen kimmeltävän vihreän merkin.
”Vau, onnea!” Poika onnitteli häntä.
”Sinun ei kyllä pitäisi säilyttää sitä taskussasi.” Lily-tyttö
huomautti. ”Se voi pudota ja hukkua, tai joku voi varastaa sen.” Se
vasta olisikin hupaisaa. Taskuvaras joutuu taskuvarkaan putsaamaksi.
Sitten tyttö heivasi alas pienen reppunsa ja avasi sen sivutaskun, hän
otti sieltä jotain. Se näytti epäilyttävästi joltain rasialta.
”Saat minun salimerkkikoteloni.” Tyttö sanoi ojentaen rasiaa Miwalle.
”Mutta sait tuon isältä.” Hänen veljensä protestoi.
”Mutta kun minä haluan vain kasvattaa pokémoneja ja käydä niiden kanssa
contesteissa. En saliotteluissa.” Tyttö huomautti. ”Isä ymmärtää kyllä.”
Hänen veljensä pyöritteli silmiään. ”Hyvä on sitten.”
”Ole hyvä!” Tyttö sanoi pirteästi. Miwa otti lahjan vastaan hiukan
epäröiden. Sitten hän laittoi merkin koteloon, mutta siloinkos tuo pieni
onneton Purloin yritti näykätä salimerkkiä.
”Ei tämä ole ruokaa, senkin hassu.” Miwa naurahti.
”Se kiiltää kauniisti.” Purloin totesi silmät säihkyen.
”Mamma, mamma!” Yoru raakkui sohvalta, jossa oli nukkunut Odilen kanssa.
Miwa naurahti kuullessaan sen raakunnan, mutta olisikohan nauranut, jos
olisi tiennyt, mitä Yoru sanoi?
”Kukapa on viimein herännyt?” Miwa kumartui pienen korpin tasolle,
käveltyään ensin punaiselle sohvalle, missä kaksi pokémonia oli
vetämässä hirsiä.
”Katsopas, kuka täällä on.” Miwa lepersi korpille, esitellessään kissanpojan sille.
”Hei, sinulla on siivet!” Kissa naukui. ”Osaatko sinä lentää?”
”Yoru ei osaa paljon.” Yoru raakkui. ”Yoru on liian pieni.”
”Siipesi ovat aika lyhyet.” Kissa totesi katsoessaan Yorun siiven tynkiä.
”No Miwa, mikä on sotasuunnitelma?” Poika kysyi.
”Me menemme vähän harjoittelemaan Route 103:lle.” Miwa sanoi.
”Menettekö sen jälkeen Shamrock Forrestiin?” Poika tiedusteli uudelleen.
”Jos se on seuraava etappi kartalla, niin kyllä.” Miwa nyökytti päätään.
”Mutta nyt, me menemme ensisijaisesti harjoittelemaan vähän lisää.
Saliottelu oli vähän turhan tiukka.”
Siinä Miwa oli oikeassa, enemmän kuin itse edes tiesi. Minä olin pitänyt
meitä, jotka ottelimme, aika vahvoina, mutta voitto oli tiukka. Emme
kai olleet niin vahvoja, kuin olin luullut. Huokaisin ääneen. Minun
äitini oli ollut vahva, tosi vahva, ja vakuuttava.
Route 103 oli huomattavasti pienempi, kuin olin olettanut. Se koostui
pienestä kellertävästä polusta, jota kehystivät sen varrella kasvavat
koivut. Polku oli tyhjä, kaiketi kukaan ei vaivautunut jäämään sinne,
kun siellä ei ollut yhtään mitään. Kaikki menivät vain suorinta tietä
metsään. Ympärillämme oli puiden lisäksi pitkää ja tiheää ruohikkoa.
Ehkä sieltä hyökkäisi jokin, jonka kanssa voisin tapella. Lähellämme
makasi vanha, kaiketi jonkun myrskyn aikana kaatunut koivu, jota Miwa
katseli mietteliäänä.
”Tuota voisi käyttää apuna.” Hän mumisi.
”Haluaisikohan Rigel otella Orionin kanssa?” Sinitukkainen poika tiedusteli. ”Se olisi molemmille hyvää harjoitusta.”
”Kyllä se käy.” Miwa sanoi hymyillen.
”Mitä otella tarkoittaa?” Purloin tiedusteli.
”No sen sinä näet kohta.” Minä mutisin. Ei ollut mitään järkeä selittää tästä mitään.
Rigel ja Orion, joka oli kovalla äänellä haukahteleva Growlithe,
asettuivat vastakkain polulle ja katsoivat toisiaan. Rigel punnitsi sitä
katseellaan.
”Tee ember!” Sinihiuksinen kaveri määräsi.
”Väistä!” Miwa neuvoi Rigeliä. Rigel oli aika kookas, mutta ketterä. Se
väisti kevyesti hiillossuihkun, Growlithe ampui sen suustaan.
Hiillossuihkun.
”Tee double kick!”
”Tee bite!”
”Miksi ne tappelevat?” Kysyi kissanpentu.
”Harjoituksen vuoksi.” Minä mutisin.
”Tullakseen vahvoiksi.” Odile tulkkasi.
”Mistä sinä siihen tulit?” Minä kysyin. Mutten saanut vastausta.
Rigelin ensimmäinen potku ei osunut, Growlithe oli loikannut, varmaankin
napatakseen Rigeliä sarvesta. Mutta kun se laskeutui takaisin maahan,
Rigel potkaisi sitä päähän. Growlithe voipui, eikä se voinut
huimaukseltaan hyökätä. Silloin Rigel teki siirtonsa. Kieroa. Rigel
potkaisi vastustajaa kahdesti double kickillä.
”Hyvä, Rigel!” Miwa kannusti.
”Vau, minäkin haluan!” Kissanpentu hihkui.
”Siihen sinä olet vielä liian pieni.” Odile sanoi lempeästi.
”Rigel on vahva.” Sinihiuksinen poika totesi. Niin, ei mikään ihme, että se vei voiton saliottelussa..
Ottelussa ei tapahtunut mitään, tämän jälkeen. Se oli vain leikkiottelu.
”Otteletko sinä?” Kissanpentu kysyi Odilelta.
”En. Minä en oikein pidä siitä.” Odile sanoi takellellen.
Pyöräytin silmiäni, Odile oli nyhverö. Se vain maleksi siellä, missä Miwan jalat sattuivat milloinkin olemaan.
Miwan katse kiersi meissä kaikissa. Kissanpentu käytti tätä hyväkseen, se alkoi naukua:
”Hei saanko minä otella?”
Mutta Miwa vain katsoi sitä hymyillen. ”Mitä jos harjoiteltaisiin kaikki vähän?”
Splinter raakkui innoissaan, kaiketi osoittaakseen, että se kävi sille.
”Mitä jos aloitettaisiin Rigelillä ja Splinterillä?” Miwa tuumi. ”Näyttäkää minulle iskuja.”
”Nyt minä kyllä voitan Rigelin!” Splinter intoili.
”Hah, sopii yrittää!” Rigel tuhahti. Se uskoi edelleen, että Miwan
ensimmäisenä pokémonina se oli meistä vahvin. Ja niin se kai olikin.
”No niin Rigel, haluan että käytät Fury Attackia Splinteriin, ja Splinter käyttää agilityä ja yrittää sitten väistää iskusi.”
Molemmat nyökkäsivät, Splinter lehahti lentoon, ei kuitenkaan turhan korkealle.
Rigel katsoi vastustajaansa tuimasti. Sen ympäröi sinertävä aura, minkä
jälkeen Rigel alkoi sohia Splinteriä sarvellaan. Mutta myös Splinteriä
ympäröi eräänlainen aura. Sitten se pyrähti ympärilentoon, niin nopeasti
etten edes nähnyt sitä.
”Vau!” Kissanpentu hihkui. Splinter oli tosi ketterä, ja se ärsytti
Rigeliä. Yksikään Rigelin iskuista ei osunut siihen. Rigel murisi.
”Rauhoitu, piikkinen.” Miwa sanoi sille. ”Katso tarkkaan.”
Yleensä se ei kuunnellut ketään – Rigel siis. Minusta tuntuu, että se kuitenkin piti Miwasta.
Rigel hengähti syvään ja tuijotti hyvän hetken. Sitten se ampui yhden
piikeistään, kohti ei mitään. Splinter huudahti, ihmeissään, nähtävästi
Rigel oli osunut siihen.
”Meidän täytyy treenata tuota tähtäystä.” Miwa totesi. ”Mutta tämä on hyvä alku.”
Sitten Miwa katsoi meitä muita.
”Trix, miten on?” Hän kysyi. Ei mitenkään. Ei sitten mitenkään. Käänsin hänelle selkäni, ja painelin läheiseen pusikkoon.
”Odile?” Miwa kysyi.
”Ei minua, minä en ottele!” Petilil vinkaisi.
”Ottelut eivät taida olla sinun juttusi.” Miwa totesi. ”Mutta tahtoisin silti nähdä mitä osaat.”
”Mutta kun minä en osaa mitään.” Petilil mutisi. ”Miten luulet minun päätyneen pusikkoon?”
”Yrittäisit edes.” Miwa maanitteli. ”Ei se sinua tapa.”
Odilella ei ollut jalkoja, en tiedä miten se pystyi liikkumaan mutta se
loikki kaatuneen puun luo. Se vain pönötti siellä, ja sitten sen
ympärille ilmestyi kellanvihreitä kuplia, jotka se lähetti puunkaarnaan.
Se käytti Absordia puuhun.
”Siinä näet, minä en osaa mitään.” Odile vinkui.
”Niin sitä pitää.” Miwa kannusti. ”Koeta vielä.”
Odile ei muuttanut taktiikkaansa, seuraavaksi se ampui pieniä siemeniä puuhun, se käytti Leech Seediä.
”Imetkö sinä energiaa puusta?” Miwa kysyi. Viimeinkin sitä tajuttiin, hyvä Miwa. Hyvä..
”Juu!” Odile huudahti. ”Katso tätä.” Sen jälkeen Odile näytti, varmaan
vahvimman iskunsa. Se hehkui – oikeasti hehkui kun se imi viimeisetkin
energiat puusta Mega Drainillaan.
”Trix, minä tuijotan sinua.” Miwa ilmoitti. ”Tule tänne.”
Enpäs.
”Sanoin, tule tänne.” Miwa jatkoi.
Enkä. Mikään mitä sinä teet, ei saa minua tulemaan ulos täältä.
”Auts!”
”Kun äiti pyytää sinua tulemaan, sinun täytyy totella.” Kissa naukui. Se
oli purrut minua hännästä, vaikka kissa olikin pieni, sillä oli terävät
hampaat. En odottanut kenenkään iskevän hampaitaan takapuoleeni,
säikähdin sitä, ja pyrähdin juoksuun. Ja törmäsin Miwaan.
”Siinähän sinä.” Hän sanoi. ”Kuule, pystytköhän katkaisemaan tämän kahteen osaan?”
En tietenkään. En ollut tarpeeksi vahva, kyllähän sinä sen näit.
”Äläs nyt. Kyllähän noita sattuu, ei se silti tarkoita, että pitää
antaa periksi.” Miwa, tuo ei lohduta. Sinä olet pelkkä kouluttaja, et
joudu ottelemaan.
”Näytä kyntesi, Trix.” Miwa totesi. ”Olet tätä vahvempi, vai mitä?”
No enpäs.
”Auts! Lopeta häntäni syöminen!”
”Mikset sinä edes yritä?” Kissa naukui silmiään räpytellen. ”Näytät
vahvalta, sinun pitäisi treenata, jotta vahvistuisit enemmän.”
”Sinä olet pentu, et tajua sitä.” Minä murahdin.
”No en tietenkään tajua.” Pikkuinen huomautti. ”Vastahan minä kuoriuduin!”
Totta.
”Näytä niille, Trix!” Yoru raakkui.
Pyöritin silmiäni, tuosta saa päänsäryn. En jaksanut kuunnella sitä. Olkoon, olkoon, jos nuo ovat sen jälkeen hiljaa.
”Aloitetaan Fury Swipesilla.” Miwa sanoi. ”Tee vain se mihin pystyt.”
Toki, mutta ei minun kynsilläni puuta hakattu kahtia. Kynsin puun kuorta, jätin siihen vain muutaman viillon.
”Tee Thunder Fang.” Miwa käski. Hän siis oletti minun jyrsivän puuta? No jaa..
Puu maistui puulta, mutta säpäleet lensivät, jotenkin. Puu savusi
hieman, sitten jatkoin siihen muotoutuneen kuopan raapimista. Siinä meni
kauan, että sain mitään aikaan.
”Riittää jo Trix.” Miwa sanoi. ”Teit jo tarpeeksi.”
Mutta, en ollut vielä saanut puuta kahtia!
”Kyllä se siitä.” Miwa sanoi ja taputti päätäni. ”Mene nyt lepäämään, katso vaikka, etteivät Splinter ja Rigel tapa toisiaan.
En mennyt mihinkään. Katsoin miten pikkuiset – Yoru ja tuo Ilse, alkoivat harjoitella. Ei se mitään ihmeellistä ollut, Yoru nokki tarmokkaasti puuta konkka nokallaan, siinä missä Ilse yritti raapia puun kuorta. Se ei kai osannut muita iskuja kuin Scratchin. Mutta sen kynnet jäivät kokoajan jumiin, ja Miwan piti aina auttaa se irti. Tassujani väsytti, kaipa moni Fury Swipes vaati sittenkin veronsa. En ollut vahva, en vaikka harjoittelin. Rigel taas oli voimakas siksi, että se oli kehittynyt. Mutta minä en ikinä kehittyisi, ehkä minussa oli jokin vikana.
”Miten sinun kyntesi ovat niin vahvat?” Kissanpentu kysyi.
”Eivät ne ole vahvat.” Minä mutisin, tuijottaessani maahan.
”Ovatpa!” Kissa julisti. ”Minun kynteni jäävät jumiin.”
”Siksi, koska ne ovat niin lyhyet.” Minä mutisin. ”Ne kasvavat.”
”Joo..” Kissa sanoi ja alkoi mussuttaa jotakin.
”Mikä tuo on?” Minä kysyin.
”En tiedä, mutta se maistuu hyvältä.” Kissa hyrisi. ”Se löytyi tuon sinitukkaisen pojan repusta.”
”Hyvä niin.” Minä virnistin. ”Ehkä me tulemme sittenkin toimeen.”
”Emmekö me jo tule?” Kissa kysyi. Mutta ennen kuin ehdin vastata, sen huomio herpaantui. Se laukkasi Miwan repulle, siellä oli nimittäin valoshow käynnissä.
”Äiti, äiti!” Kissa naukui. ”Tämä näyttää hauskalta!” Miwa kiirehti sen luo ja näytti hämmentyneeltä.
”Mitä hel..” Sitten repusta lennähti pieni pokémon. Voi ei. Taas uusi pikkuinen.
”Vau! Se on Shuppet!” Sinitukkainen tyttö huudahti.
”Mikä?” Niin, Miwa tulee aina olemaan Miwa, siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Kommentit:
Chidori
12>
Miwan tiimi saikin sitten kertaheitolla aikamoisesti lisäystä. :’D Tai no, kaksi pokémonvauvaa, mutta aika paljolta se tässä pokémontäyteisessä luvussa vaikutti! Kätevästi sait kuitenkin järjestettyä kaikille edes jonkin verran esiintymisaikaa.
Pokémonin näkökulma oli virkistävää vaihtelua ja Trixiin oli mukava tutustua paremmin! Enpä olisi uskonut, että häviö saliottelussa oli Zorualle noin paha paikka, mutta eipä tosiaan kaikki aina näy ulospäin. Ilse oli helkutin söpö tapaus, toit hyvin esiin vastakuoriutuneen viattomuuden ja uteliaisuuden. Kaiken kaikkiaan sympaattinen tarina, kirjoita ihmeessä pokémonin silmin aina silloin tällöin jatkossakin!
Trix +2lvl +3op, Ilse +2lvl +2op, Rigel +1lvl +2op, Odile +1lvl +5op, Yoru +3lvl. Rahaa 70pd:tä. Easter Eggistä saatu yllätys on punainen liekkisinetti!