Vihellyksen vanhat tarinat: Joulukalenteri 2014 > Shiny Skiddo

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Joulukuussa 2014.

En pidä riitelystä. Tai ehkä pidän, toisinaan pidän.
”Kuulepas tiitiäinen, annas kun Harri-täti selvittää sinulle elämän tosiasioita, ennen kuin tulet sieltä.” Huokaisin hypistellessäni mustaa pokémonin munaa. Istuin keskellä golden forestia. Istumapaikakseni olin valinnut vanhan puun kannon. Inhosin veljeäni, olin kai inhonnut häntä jo tovin, sillä joskus tulin niin turhautuneeksi. Olin 22-vuotias, toisin sanoen aikuinen siis, no ainakin jossain määrin. Oliko väärin pyydetty, että saisin pikku hiljaa alkaa omaa elämääni? Troy tajusi sen, mutta nuo muut eivät. Mitäkö tässä on tapahtunut? Lyhyesti: Harri on loman tarpeessa. Tiedättekö tunteen, kun vanhat naamat alkavat kyllästyttää, mitä tahansa ne tekevät tai sanovat saa sinut hermoromahduksen partaalle, juuri näin.
”Torchic?” Renmei piipitti jalkani vieressä ja katsoi minuun nappisilmillään hieman huolestuneesti, eihän se ollut vielä koskaan nähnyt minua hermoromahduksen partaalla, itse asiassa kukaan ei ollut nähnyt, ei edes Kitty.
”Älä huoli, Mei.” Kitty sanoi samalla kun se puski päätään vasenta jalkaani vasten. ”Ei äidillä ole hätää, hän on vähän kyllästynyt poikiin.”
”Äiti?” Minä kysyin ällistyneellä äänellä.
”Pikku Mei sanoo sinua äidiksi.” Kitty tulkkasi.
”Mitä?” Minä älähdin. ”Ei. Ei, Ei tosiaankaan. Harri ei ole Renmein äiti.”
”Torchiic.” Olenko maininnut etten halua ikinä, en ikinä saada lapsia, sillä äiti on eräs asia mitä minusta ei ikinä saada. Pieni tipu hieroi päätään vapaata jalkaani vasten.
”Mei sanoo, ettei asiasta keskustella.” Kitty naurahti. ”Sinä olit ensimmäinen jonka se kuoriutuessaan näki, joten se tekee sinusta sen äidin.”
”Rosie, missä olet?” Minä kysyin ääntäni korottaen, se oli tässä hetki sitten, mutta en nähnyt sitä enää missään.
”Buneary?” Korkea äännähdys vastasi. Sitten vaaleanpunainen jänö loikki pusikosta hymyillen ujosti, sen syli oli täynnä eri värisiä marjoja, se laski ne Renmein eteen ja katsoi tipua odottavasti.
”Kävitkö poimimassa marjoja Renmeille?” Minä kysyin. ”Oletpa sinä kiltti.”
”Buneary.” Rosie vinkaisi ja peitti osan punehtuneista kasvoistaan eturaajoillaan. Tässä vaiheessa on hyvä ilmoittaa että meidän pikku tuhopolttajamme nukkui poképallossaan, samoin isoksi kasvanut Indigo, Prim oli vaipunut talvihorrokseen. Hamlet oli tietenkin lähettyvillä, ainahan se oli, kun Kittykin oli. Jill horrosti myös, vain siksi, etten jaksanut sen kiljumista. Aries uskalsi olla ulkona vain kun Jilliä ei ollut mailla eikä halmeilla.

”Minne Aries on joutunut?” Minä kysyin ihmeissäni, kaikki muut olivat täällä.
”Se voi olla missä vain.” Kitty totesi. ”Kun se on niin vihreäkin.”
”Totta.” Minä hymähdin. ”Joku voi vaikka astua sen päälle..”
”Spinaa!” Kuului hyvin korkea hädän huudahdus.
”Hmm..?”
”Mikä se on?” Kitty kysyi. En ehtinyt vastata siihen mitään, eikä minun edes tarvinnut sillä viereisestä pusikosta puski esiin erittäin äreän näköinen pieni kilipukki, jolla oli limetin värisistä lehdistä muotoutunut kaulus, sekä pikkuiset sarventyngät sen päässä.
”Skiddoo!” Pokémon huusi, ja kuulosti raivostuneelta. Sen kauluksesta – lehdistä siis piti kiinni myrkyn vihreä Spinarak, Aries, ja kaikin voimin vieläpä.
”Skiddoo!” Pokémon kiljaisi huomatessaan meidät, jotka jökötimme pusikkojen keskellä. Se rynnisti meitä kohti sarvet tietenkin ensimmäisinä.
”Jumalauta!” Minä huudahdin, nappasin munukan kainalooni ja Renmein toiseen, eikä tässä muuta voinut kuin väistää, tosin sekään ei onnistunut niin kuin mikään muukaan tänään, jos teini on sitä mieltä, että kompuroiminen ja nokalleen lentäminen on noloa, niin kuvitelkaa, miltä aikuisesta mahtoi tuntua, siis muutenkin kuin että selkää jomotti. Pikkuinen sarvikas piru huomasi tilaisuutensa tulleen, ja se suuntasikin seuraavan hyökkäyksensä minuun päin.
”Et saa!” Kitty huusi ja loikkasi jostain, varmaan sen kannon päältä, millä olin vain hetki sitten istunut. Kitty ei ollut vielä koskaan näyttänyt niin vihaiselta – oikeastaan se ei ollut ikinä näyttänyt vihaiselta, nyt kun tarkemmin ajattelin.
”On tuhmaa hyökätä toisten kimppuun, varsinkaan kun nämä eivät ole tehneet mitään väärää!” Kissa saarnasi kili-pokémonille. ”Häpeäisit!”
Mutta se ei hävennyt, Kittyn marmatus sai sen vain yhä pahemmalle tuulelle, sen nyt ymmärsi tyhmäkin. Kili päästi suustaan paha enteisiä korahduksia, sitten sen lehtikaulapannasta ilmaantui – kuin tyhjästä kaksi pitkää rihmaa, joilla kili yritti läiskiä Kittyä, mutta sitten joku puri kiliä takajalasta. Tuo joku oli joukkomme Romeo – tarkoitan Hamlet. Se köyristi selkäänsä ja pörhisti turkkiaan ja sähisi kilille uhkaavasti. Kili kääntyi kohti Meowthia, se olisi varmasti lähtenyt jahtaamaan Hamletia Kittyn sijasta, ellei jotain aivan onnetonta olisi sattunut – ja onnetontahan tänä päivänä tuppasikin sattumaan tavallista enemmän.  Juuri kun olin päässyt takaisin jaloilleni, X-Transceiverini pärähti soimaan, mikä ärsytti kiliä entistä enemmän, se kääntyi taas ympäri, mutta onnekseni Kitty ei alkanut taas saarnata vaan läimäytti otusta – itsepuolustukseksi tietenkin, hännällään sen tynkäiseen koipeen, mikä sai kilin suuttumaan entisestään.
”Haloo?” Vastasin videopuhelimeen, sen näytölle ilmestyi kuva Mimosasta.
”Harley? Veljesi soitti minulle ja sanoi, että olit lähtenyt tiehesi..” Mimosa sanoi ja kuulosti hiukan huolestuneelta.
”Skiddoo!” Elukka huusi ja rynnisti minua kohti sarvineen kaikkineen. Yritin juosta sitä karkuun, mutta se oli vähän vaikeaa kun yritti puhua puhelimessa samanaikaisesti.
”Mitä siellä tapahtuu?” Mimosa tiedusteli.
”En oikein voi puhua nyt!” Minä huusin, ja sitten jokin pukkaisi minut nurin. ”Ei noin saa tehdä, tuhma pässi!”
”Buneary!” Kilin selkään hyppäsi, jostain kolosta – en tiedä missä Rosie oli piileksinyt koko tämän ajan, mutta yhtäkkiä se oli päässyt tuon hullun kilin selkään ja sitten se löi kili-parkaa Thunderpunchilla selkään. Se varmaan tuntui luissa ja ytimissä, mutta kuitenkin se ravisti jänön selästään ja kaapi maata sorkillaan, kaipa se valmistautui puskemaan minua uudelleen. Silloin ilmestyi Aries salakavalasti hartialleni.
”Torchiic!” Renmei vinkaisi, se tärisi kauhusta, ja ymmärtäähän sen, eihän se ollut ennen joutunut kenenkään hyökkäyksen kohteeksi.
”Kiva nähdä Aries.” Minä huokaisin. ”Missä sinä olet ollut?”
Mutta Spinarak ei sanonut mitään, se sylki suustaan pari rihmaa, jotka tarrautuivat kilin etujalkoihin, tietenkin se huomasi hyökkäys yrityksen, ja tietenkin yritti saada rihman irrotettua jaloistaan, kuinkas muutenkaan kuin potkimalla, mikä taas aiheutti sen, että Aries meni mukana, se ei edes yrittänyt tehdä mitään pysyäkseen maan kamaralla, se meni rihmansa mukana, mutta sillä näkyi olevan suunnitelma. Ilmassa, sitten kun Spinarak oli lähes kilin jaloissa, se kiepautti itsensä – tarkemmin sanottuna rihmansa kilin jalkojen ympäri, sitten se kiristi niitä, poraten pienet hyönteisen jalkansa maahan, mutta siitä ei tullut mitään, tai ei ainakaan olisi tullut, ellei Rosie olisi tullut auttamaan. Se otti kiinni Spinarakin molemmilta ja veti sitä kauemmaksi kilistä. Pian kili kompuroikin Ariesin tekemien rihmojen takia, tuolloin parivaljakko nimeltä Kitty ja Hamlet päätti iskeä.
”Täältä pesee!” Kitty huusi voitonriemuisena, kun se läpsi sekä tassuntyngillään että hännällään kiliä kasvoihin, Hamlet taas keskittyi raapimaan parkaa Fury Swipesilla. Kili-parka.

”Harley, heitä sitä pallolla!” Kitty huikkasi.
”Että mitä?” Minä älähdin. ”En minä sitä halua.”
Mutta asiasta ei näemmä keskusteltu, sillä Renmei pienokainen tonki jos innoissaan taskuani – jonne se jotenkin oli onnistunut itsensä ahtamaan. Taskustani se potki ulos tipunkoivillaan valkoisen premier-pallon. Sitten Renmei mönki taskustani ulos ja alkoi potkia premier palloa, sen potkut olivat yllättävän vahvoja, se potkaisi Premier pallon ilmaan, pallo osui Torchikiani päähän, ja se pukkaisi premier-pallon kohti maassa makaavaa kiliä. Pallo avautui ilmassa, sen avautuessa valkean Premier-pallon sisältä purkautui punainen lasersäde joka imaisi pokémonin sisäänsä, kili imeytyi palloon, pallo tipahti ilmasta maahan ja jäi maahan pyörimään.

”Mistä te saitte päähänne että minä muka halusin tuon?” Minä tivasin.
”Koska sinä olet semmoinen pässi.” Kitty totesi.
”Mistä se muuten niin pillastui?” Minä kysyin, ja katsoin muita juonessa mukana olleita pokémonejani.
”Spinarak!” Aries vinkaisi ja piiloutui Rosien taakse.
”Mitä sinä teit, Aries?” Minä huokaisin.
”Aries taisi maistaa Skiddon lehtikaulusta.” Kitty veikkasi.
”No voi yhden kerran.” Minä huokaisin.

Kommentit:

Cinna


[Bonus]

Kävin alunperin lukemaan tuota viimeisintä vakinaista tarinaasi uusiksi ja sitten jossain puolessa välissä totesin, että miten perhanassa tämä vaikuttaa näin tutulta, ihan kuin olisin lukenut tämän joskus aiemminkin. Sitten iski vasta hetkinen-elämys, kun olin jo kirjoittanut jonkin pätkän tarinakommenttiakin. HMM.

Kylläpäs Skiddoparkaa röykkyytetään ihan kunnolla tässä, pokemoneja vilisee melkein niin paljon, että hyvä kun perässä pysyy. :’D Pokemonien tekemä nappausyritys on aikamoinen – ja onnistuukin tällä kertaa. Skiddo jää kiinni, ilmoittele tietoja! Nähtäväksi jää, sopeutuukohan mokoma kilipukki tähän värikkääseen joukkoon.

Örm, Aries, Hamlet ja Renmei 10 exp, Kitty 15 exp, sinulle §15 ja Itemfinderista Love Ball!