Vihellyksen vanhat tarinat 24 > Fennekinin silmin

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Tammikuussa 2014.

”Miksi tuo hullu nainen vetistelee?” Ajattelin ääneen. Seurasin tapahtumia ovelta käsin, koska en tahtonut seurata hänen hölmön näköistä veljeään. Enkä sen puoleen totella, en totellut yhtään ketään, mutta kai se on jo tullut selväksi? Enkä halunnut olla Rafaello, se kuulosti tyhmältä nimeltä, ja niin kuulosti lempinimikin. Ja pah sanon minä! Tuo nainenkin oli täysi kahjo!
”Hei! Mitä sinä siinä teet? Mikset mennyt sillalle Tim-sedän kanssa?” Pieni keltainen hiiri oli pompannut alas hullun naisen sylistä ja viilettänyt ovelle huomattuaan minut.
”Ei kuulu sinulle.” Minä murisin.
Pichu räpäytti silmiään. ”Miksi sinä tuijotat äitiä?”
”Äitiä?” Minä toistin. ”Kai sinä tiedät, että tuo on ihminen, eikä pokémon?” Minä kysyin, mieleni teki nauraa ja varsin pilkallisesti vieläpä. Eikö tuo ipana tiennyt mistään mitään? Ihminen äitinä.. naurettavaa!
”Totta kai tiedän!” Pichu huudahti. ”Mutta hän on silti äitini, koska pitää minusta huolen ja rakastaa minua!”
”Mistä sinä sen voit muka tietää?” Minä kysyin halveksivasti.
”Koska äiti antoi minulle oman nimen ja halasi minua.” Pichu vastasi.
”Hän tekee niin kaikille.” Minä kommentoin. ”Ja minut se hullu nainen paiskasi lattialle.”
”Sinä purit häntä ensin – kahdesti.” Pichu lisäsi. ”Mutta kyllä äiti sinusta silti pitää, hän antoi sinullekin oman nimen.”
”Ja typerän nimen vielä!” Minä puuskahdin. ”Rafaello, mitä sekin tarkoittaa?”
”Minusta Rafa on hyvä nimi.” Pichu hymyili.
”Sehän vasta naurettavan kuuloinen onkin!” Minä murisin. ”Mistä itse joudut kärsimään?”
”En joudu kärsimään mistään.” Pichu sanoi iloisesti. ”Nimeni on Hazel ja nyt me olemme ystäviä!”
”Mistä ihmeestä, sait sellaista päähäsi?” Minä murahdin.
”Koska nyt me tiedämme toistemme nimet ja olemme samassa ryhmässä!” Pichu hihkaisi.
”Miten niin samassa ryhmässä?” Minä kysyin.
”Olemme molemmat äidin pokémoneja.” Pichu selvensi.
”Se ei tarkoita, että pitäisin siitä.” Minä murisin.
”Opit kyllä pitämään!” Pichu hihkui.
”Miksi tuo hullu nainen vetistelee?” Minä kysyin sarkastisella äänellä.
”Hänellä on ikävä Ozzy-veljeä.” Pichu selitti. ”Ozzy oli hänen ensimmäinen pokémoninsa.”
”Ai se kitisevä Oshawott.” Minä arvasin.
”Ozzy on mukava.” Pichu sanoi. ”Häntä on kiva halia.”
”Sanos, tärskäytätkö kaikkia halittaviasi sähkö-iskulla?” Minä murahdin ivallisesti.
”Se on kivaa.” Pichu hymyili.

Hullu nainen otti tulen oranssin munan uudelleen repustaan ja kietoi kätensä sen ympärille, mutisten jotain.
Sitten hän heitti reppunsa selkäänsä ja nousi sängyltä. Hän pyyhki silmiään kämmenselällään ja nosti kasvonsa. No, olivathan ne ehkä sokean mielestä kauniit, mutta minä en ollutkaan sokea, minun silmäni toimivat varsin hyvin.
Hän huokaisi ja käveli lopulta ovea kohti.
”Mitä, vieläkö sinä olet täällä, Hazel?” Tyttö kummasteli.
”Olen!” Pichu hihkaisi, mutta ihminen tuskin ymmärsi häntä.
”Oletko saanut uuden ystävän?” Tyttö lepersi Pichulle, Pichu vastasi innokkaalla nyökkäyksellä. Luuliko se oikeasti että olimme kavereita? Typerä tyttö.
”Tulkaahan sitten.” Tyttö sanoi. Hän yritti kuulostaa iloiselta, mutta ei oikeasti naaman puolesta ollut sitä. ”Hazel katso Rafan perään, ettei se eksy.”
”En minä eksy, typerä nainen.” Minä murahdin.
”Äiti ei ole typerä!” Pichu kivahti.
”No onpas.” Minä vastasin.
”No eipäs!” Pichu kinasi.
”No onpas!” Minä jatkoin, vain siksi koska se tuntui mukavalta.
”Eipäs ole!” Pichu kiljaisi.
”Sinäkin sitten lähdet, Harley?” Pinkkihiuksinen hoitaja, lakista ja valkoisesta vaatetuksesta päätellen, kysyi tiskin takaa.
”Joo, pakko jatkaa vähitellen matkaa.” Tyttö vastasi alakuloisesti.
”Onnea matkallesi.” Hoitaja toivotti.
”Kiitos vain.” Tyttö sanoi. ”Mentiin, Hazel ja Rafa.” Oikeasti, älä kutsu minua Rafaksi. Pichu katsoi minua tiukasti, ikään kuin se olisi osannut lukea ajatukseni, sillä ajattelin livahtavani tieheni. Siinä oli kyllä hölmö kouluttaja, kun ei pitänyt pokémonejaan palloissaan. Olin kuullut että niin oli tapana, jotteivät pokémonit karkaisi. Harmi vain, että tuon Pichun äskeinenkin sähköisku tuntui yhä kylkiluissa. No seurataan sitten, mutta helpolla en tuota päästäisi, se oli varmaa. Tämä kaupunki oli synkkä ja tunkkainen, toivottavasti emme jäisi tänne. Onnekseni, me suuntasimme pois kaupungin keskustasta. Jollekin tyhjälle sillalle, jossa näin vain kaksi ihmistä, sekä lauman tuon hullun punapään pokémoneja. Meistä ei tulisi ystäviä, ei ikinä.
”Harri!” Punahiuksinen poika huusi. ”Tule kalastamaan!”
”Anteeksi, ei nyt huvita.” Tyttö mutisi. Hän käveli punatukkaisen pojan ja mustatukkaisen pojan väliin ja nojautui sillan kaiteelle. Hyppäsin itsekin kaiteelle, nähdäkseni, mitä siellä alapuolella oli. Saastaista mustunutta vettä. Ihmisten tekosia, etten sanoisi.
”Varo ettet putoa!” Skitty naukui selkäni takaa.
”Minä en ole mikään kömpelys!” Minä tuhahdin. Kuitenkin olin horjahtaa veteen, ihan vahingossa.
”Rafa, tule alas.” Pichu pyysi.
”Minun nimeni ei ole Rafa.” Minä murisin.
”No, mikä se sitten on?” Skitty kysyi, hyväntahtoisesti hymyillen. Miten hölmöltä se näyttikään.
”Fennekin.” Minä sanoin. ”Pelkkä Fennekin.”
”Tuota, se olisi lajisi nimi.” Vaaleanpunainen jänis piipitti. ”Mutta ei nimesi.”
”Mitä se sinulle kuuluu, vaahtokarkki?” Minä murisin. Vaahtokarkki värähti ja sen korvat nuupahtivat, se tuijotti jalkoihinsa.
”Älä välitä, Rosie.” Myrkynvihreä mitätön Spinarak piipitti ja taputti yhdellä jalallaan pinkin Bunearyn jalkaa. ”Mennään me piristämään Harleyta. Tuo Fennekin on vain henkäys pahaa ilmaa.”
”Mitä sanoitkaan, mitättömyys?” Minä kysyin. Mutta pieni mitätön Spinarak ei ennättänyt vastata, kun sininen, kyllä – sininen Swinub puuttui puheeseen.
”Anna Rosien ja Ariesin olla.” Se vinkaisi, se oli ärsyyntynyt. Hyvä. ”Älä hauku tovereitani, jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole sitten hiljaa!”
”Entä jos en ole?” Minä uhkasin.
”Unohdetaan hänet.” Skitty sanoi. ”Ehkä hänellä on huono päivä..”
”Mitä nyt pinkkimys, etkö uskalla sanoa mitään loukkaavaa?” Minä uhittelin. Sitten jokin vilahti kohti poskeani, sitten tunsin kivin oikeassa poskessani. Veri norui pitkin poskeani, katsoin hetken hämmentyneenä eteeni. Mikä kumma minuun oli osunut.
”Älä solvaa Kittyä, kuulitko?” Meowth sähisi.
”Kappas, joku sentään uskaltaa tehdä jotain.” Minä sanoin. ”Mutta tuskin sinustakaan on muuhun, katin rääpäle.”
”Älä maalaile piruja seinille ipana.” Meowth sanoi. ”Kyllä minä aina sinut selätän.”
”No yritä sitten!” Minä sanoin uhkaavasti.

”Jill, pitäisikö meidän tehdä jotain?” Kysyi tavallisen värinen Buneary, joka istui sivummalla, nojaten isohkon Skarmoryn siipeen.
”En jaksa.” Sanoi Skarmory väsyneesti ja painoi ruman päänsä siipensä päälle. ”Kyllä se kohta rauhoittuu, kun tajuaa kuka on pomo.”
”Oletko sinä?” Buneary kysyi.
”Minä mitä?” Skarmory kysyi haukotellen.
”Oletko sinä rauhoittunut?” Buneary kysyi. ”Pidätkö sinä Harleystä?”
”Enemmän kuin tuosta uudesta hyypiöstä.” Skarmory vastasi uneliaasti. Meowth sähisi minulle, kumma kyllä hullu nainen ei ollut edes huomannut sitä, ehkä hän antoi pokémoniensa riehua vapaasti.
”Hamlet, anna olla.” Skitty pyysi. ”Ei välitetä tuosta, minä en ainakaan välitä.”
”Ja jos minä yhtään kouluttajaa tunnen, se saa tuon pian ruotuun.” Lisäsi sininen Swinub.
”Tuskinpa vaan.” Minä mutisin.
”Siitä tuleekin mielenkiintoista, vai mitä sanot, Jill?” Tavallinen Buneary totesi.
”Tulee.” Skarmory vastasi lyhyesti. Sen jälkeen kaikki pokémonit hajaantuivat, Meowth pysyi Skittyn kanssa – lyönpä vetoa että se oli retkussa Skittyyn, sininen Swinub katsahti Pichuun, joka ainoana jäi siihen missä oli kokoajan seissyt.
”Tuletkos, Hazel?” Se kysyi.
”Minä jään Rafan seuraksi.” Pichu sanoi.
”Minun nimeni ei ole Rafa.” Minä murahdin.
”Mutta siksi sinut ristittiin, ja siksi minä sinua kutsun, tykkäsit tai et.” Pichu sanoi. ”Tule alas.”
”Miksi tulisin?” Minä kysyin.
”Haluan leikkiä jotain.” Pichu sanoi. Minä katsahdin niitä hölmöjä, jotka olivat paenneet sen hullun naisen helmoihin. Hullu nainen säpsähti, kun pieni säälittävä Spinarak kipitti pitkin hänen hartiaansa.
”Aries, pelästytit minut.” Tyttö naurahti. ”Mikä hätänä? Kiusaako Jill sinua?”
”Ei minua kiusata.” Spinarak vikisi. ”Mutta sinun täytyy piristyä!”
”Et saa olla surullinen, kyllä Ozzy pärjää!” Sanoi vaahtokarkki, se kiersi käpälänsä tytön toisen jalan ympäri, samalla kun sininen Swinub istui mukavasti tytön toisen jalan päällä.
”Älkää nyt kaikki kimppuun käykö.” Tyttö huudahti koomisesti. ”Arvostan kyllä kaunista elettänne.” Sitten hän taputti kevyesti Spinarakin kuorta, sitten hän rapsutti toisella kädellään ensin Swinubin selkää ja sitten vaahtokarkin päätä.
”Kiitos kun huolehditte minusta.” Hän sanoi hiljaa, mutta koska korvani olivat varsin suuret, kuulin sen oikein hyvin. ”Yritän piristyä.”
Oudon näköinen vihreäkypäräinen pokémon hipsi lähemmäs hullua naista ja hänen pokémonejaan.
”Heippa, kukas sinä olet?” Sininen Swinub kysyi.
”Fili.” Pokémon vastasi. ”Kuulun tuolle toiselle punapäiselle haisulille.”
”Miksi sinä sanot häntä haisuliksi?” Kysyi vaahtokarkki.
”Hän ei ole varmaan peseytynyt viikkoon.” Selitti Fili-niminen kypäräpää. ”Hänen reppunsakin haiskahtaa siltä.”
”Mitä sinä repussa teit?” Spinarak tahtoi tietää.
”Heräsin siellä.” Kypäräpää selitti iloisesti. Sitten hän katsoi hullua naista. ”Hei! Sinä olet kiva!”
Voi luoja, voiko typerämpää sanoa? No ehkäpä se oli hullun naisen etu, ettei hän ymmärtänyt meidän kieltämme.
Hullu nainen kyykistyi kohti kypäräpäätä. ”No hei siellä.” Hän sanoi lempeästi. ”Pääsitkö karkuun Timiltä?”
”Pääsin! Hänellä ei nappaa.” Kypäräpää selitti innoissaan käsiään heiluttaen.
”Kylläpä sinä muistutatkin Ozzya.”  Hullu nainen huokaisi. ”Teillä on samanlaiset silmät.”
”Kuka on Ozzy?” Kypäräpää kysyi kummastellen.
”Harleyn ensimmäinen pokémon.” Swinub selitti. ”Oshawott.”
”Missä hän on nyt?” Kypäräpää kysyi.
”Kotona labrassa kai.” Swinub jatkoi. ”Kouluttajalla on häntä ikävä.”
”Katsokaas tätä.” Hullu nainen sanoi. ”Pian tämä pikkuinen kuoriutuu.” Sitten hän näytti luokseen kerääntyneille pokémoneille tulen oranssia pokémonin munaa.
”Onko hänellä ollut tuo kauankin?” Minä kysyin Pichulta.
”On.” Pichu vastasi. ”En malta odottaa, että näen mikä sieltä kuoriutuu!”
”Et taida tietää, mistä puhut.” Minä huokaisin ja loikkasin alas kaiteelta. ”Vauvat jotka kuoriutuvat munista ovat kauhean rumia ja karvattomia.”
”Ei kai se mitään haittaa.” Pichu sanoi. ”Sitä paitsi, olet sinä itsekin ollut joskus vauva.” Miten ärsyttävä tyttö, tuo Pichu olikaan, sehän on todettukin. Miten ihmeessä, minä jaksaisin tällaisessa porukassa? Voisin aina lähteä tieheni, mutta jotenkin minusta tuntui että tuo Pichu tulisi seuraamaan minua kuin hai laivaa.
Hullu nainen tarttui onkeen, ensin pakattuaan pois arvokkaan munansa ja alkoi odottaa saalista.
”En ymmärrä miten tällaisesta paikasta voisi saada yhtään mitään.” Hän huokaisi.
”Älä ajattele negatiivisesti, Harri.” Toinen punapää rallatteli.
”Täältähän voi saada vaikka mitä.” Sanoi tummahiuksinen rumilus. ”Vaikka vanhat kengät tai saastuneen kimpun levää tai.. no saa nähdä.”
Sitä olin sanomassa, saa nähdä mitä tästä tulee, vai tuleeko yhtään mitään.

Kommentit:

Cinna


[Tarina #24]

Baww Hazel, niin suloinen ja… Halittava. 😀 Söpöä. Näin, pakollinen söpöys-maininta hoidettu pois alta. Yksi Pichu tänne, kiitos.
Jaa että nyt Harri on kantautunut nimenä ihan tarinaan asti? :’) Noh mikäs tuossa toisaalta, hullu nainen Harley ”Harri” Leroux. Pokemonien näkökulmasta kirjoitetut tarinat ovat mukavaa luettavaa, koska tuovat hyvin esille pokemonien personat, se oli kyllä huomattavissa tässäkin. Varsinkin Rafan pippurinen luonne tuli hyvin esille ja toi hyvin pohjustusta kyseiselle pokemonille. Vähän harmittavan tyngäksi tämä kyllä toisaalta jäi, kamalsti ei ehtinyt tapahtua. Mutta ehkä Golden Forestista pidemmin, kenties?

Saat §15, Rafalle 15 exp, Hazelille ja Ariesille 10 exp, tehdäänpä vaikka näin. Itemfinder löytää Stardustin.

Vihellyksen vanhat tarinat 23 > Haikeat hyvästit

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Tammikuussa 2014.

Kaikki alkoi siitä, kun olin mukavasti käpertynyt nukkumaan sänkyyn, siinä huoneessa missä yövyimme. Tim oli valittanut, että hän haluaa päästä mahdollisimman pian pois tästä mahdottoman masentavasta kaupungista. Ei ollut minun vikani, että Celebi oli päättänyt tempaista minut, Jillin ja Rosien ajassa taaksepäin, olin väsynyt minkä minä sille mahdoin? Tämä on typerää, mutta nukuin se outo karnevaali pehmolelu kainalossani. Kun tunsin ensimmäisen liikehdinnän jossain kainaloni seutuvilla, olin varma että se oli Indy, jolla oli nälkä. Niinpä en viitsinyt edes raottaa silmiäni, mokoma saisi odottaa. Ja aikanaan liikehdintä loppuikin, ajattelin sen kyllästyneen ja painuneen muualle. Sitten joku painoi pahan hajuiset tassunsa naamalleni.
”Fennee!”
”Midä heggettiä!” Minun piti sanoa, ”Mitä helvettiä.” Mutta se kuulosti tuolta. Avasin silmäni ja näin että jokin keltaisen oranssi pörröinen nelijalkainen seisoi naamani päällä. Se katsoi minua, ilkeä hehku silmissään, ja jo silloin tiesin, ettei se pitänyt minusta, ja seisoisi siinä tasan niin kauan, kunnes minussa ei enää henki kulkisi.
”Gei! Bois daamabi bääldä!” Minä huusin. Mutta se ei siirtynyt, tuijotti vain.
”Swiiinuuub!” Indy kiljaisi, sitten se loikkasi jostakin päin tunkeilijaa ja kaatoi sen.
”Kiitos, Indy.” Minä huokaisin helpottuneena ja pörrötin Swinubin sinistä turkkia. Sitten katseeni osui tunkeilijaan. ”Hei sinä! Mitä oikein yritit? Murhata minut?”
”Fennekin!” Tunkeileva karvakasa nauroi.
”No nyt selvisi sekin asia.” Minä murahdin. ”Mikä otus sinä olet? Koskaan en ole nähnyt tuollaista.”
”Miau?”
”Hamlet, mitä teet sänkyni alla?” Minä kysyin Meowrhilta. ”Onko Kittykin siellä?”
Tähän Meowth vastasi tuttuun tapaansa sähinällä. Se inhosi minua, mutta toivottavasti ei tappaakseen, toisin kuin tämä yksilö.
”Nyaa?” Kitty naukui, se oli jostain ilmestynyt jalkojeni juureen ja tuijotti tulokasta uteliaana.
”Bun! Bun!” Ruskea Buneary juoksi paikalle, se roikotti jotakin punaista ja soivaa raajassaan. Prim loikki hysteerisesti minua kohti, se käytti uutta murhaaja pokémonia hyppy alustana ponkaistessaan syliini.
”Mikäs sinua risoo, Prim?” Minä ihmettelin. Buneary huitoi raajoillaan, sen kädessä oli Tivolista voittamani XTranceiver, joka soitti korvia vihlovaa sävelmää. ”Ai jaaha.”
Otin videopuhelimen Bunearylta ja painoin vastausnappulaa.
”Haloo?” Kyllä, mikä loistava tapa vastata.
”No vihdoinkin!” Professori Mimosa huikkasi. ”Olen yrittänyt tavoittaa sinua koko aamun neitiseni, mitä olet puuhaillut?”
”Öh, nukkunut.” Minä vastasin. ”Sitten joku hullu pokémon hiipi huoneeseeni, kun nukuin ja yritti murhata minut.”
”Mikä pokémon?” Professori kysyi. ”Tuskin se minkä lähetit tänä aamuna.”
”Ei, Tao-Tao ei vain tykkää ihmisistä, mutta tämä yksilö inhoaa niitä.” Minä selitin. Katsoin pokémonia tarkemmin.
”Nyt tiedän että näköni menee, olisin voinut vannoa että se oli outo pehmolelu, jonka sain tivolista.” Minä mutisin.
”Voitko näyttää sitä?” Professori Mimosa kysyi.
”Juu, toki.” Minä mumisin. ”Tule tänne senkin pikku hirviö!”
Tarrasin karvakasaa niskasta ja nostin sen kuvaruudun eteen. Sitten karvakasa puri minua käteen.
”Auts!”
”Kas, oletkin pyydystänyt Fennekinin.” Professori Mimosa naurahti. ”Ja ilkeähkön sellaisen.”
”Sinä sen sanoit.” Minä huokaisin, ja annoin ketun pudota maahan. ”Hetkinen, Fenne.. minkä?”
”Se on uusi tuli-tyypin startteri.” Mimosa selitti innoissaan. ”Niitä on kolme, tästä kehittyy puoliksi meedio-tyypin pokémon.”
”Tuli-tyyppiä?” Minä toistin. ”Mutta tuo oli vielä eilen pehmolelu!”
”Tai sitten se vain näytti siltä.” Professori Mimosa heitti. ”Tivolistako sinä sen sait?”
”Joo.” Minä sanoin. ”Eräs hämärä heppu antoi sen.”
”Tämäpä sattui.” Mimosa totesi. ”Veljesi Timothy sai käsiinsä Chespinin – se on ruohotyyppiä.”
”Et sinä haluaisi ottaa tätä riesaksesi?” Minä kysyin. ”Minun tiimini on jo täynnä..”
”Harley Leroux, en olisi uskonut kuulevani tätä sinun suustasi nuori neiti.” Professori saarnasi. ”Tiedän että säikyt vieläkin tuli-tyyp..”
”En minä säiky.” Minä korjasin. ”En vain oikein pidä niistä.”
”No tässä on tilaisuus päästä siitä pelosta.” Professori Mimosa sanoi. ”Voisit lähettää Ozzyn ja sen uuden Eeveen tänne.”
”Miten sinä tiedät Aprilistä?” Minä kysyin.
”Timothy kertoi minulle.” Mimosa hymähti. ”No, lähettäisitkö sen?”
”Se on arka, kohtelethan sitä hyvin?” Minä varmistin. ”Ja käske Lilyn leikkiä sen kanssa.”
”Välitän viestin hetimiten.” Mimosa naurahti. ”Tahdotko jonkin pokémonin täältä Aprilin tilalle.”
”Nemon.” Minä vastasin heti. ”Minulla on vähän ikävä sitä.”
”Se sopii mainiosti.” Mimosa vastasi. ”Jään odottamaan lähetystäsi.” Sitten hän sulki yhteyden ja minä huokaisin, tästä ei tulisi helppoa.

Fennekin raapi huoneen ovea.
”Hetkonen, alokas.” Minä sanoin ja nostin ketun sen niskavilloista ylös. ”Me joudumme nyt kestämään toisiamme, joten tehdään tämä kunnolla. Harley – ja sinä saat olla vaikka Rafaello, Rafa. Joo, se on hyvä.”
”Fennee!” Kettu sähähti, se ei tykännyt joko nimestään tai minusta – veikkaan että molemmista.
”Turha yrittää, Rafa.” Minä murahdin takaisin. ”Valitettavasti yritit äsken murhata ihan väärän tytön, joten joudut nyt kestämään seuraukset.”
”Fennekin!” Kettu murisi ja puri minua uudestaan, niin lujaa että minun oli pakko päästää se irti.
Huonoa tuuria sinänsä, sillä juuri silloin ovi aukesi ja vajaa veljeni Tim astui sisään.
”Moi, Harri!” Hän huikkasi. ”Katso mitä repustani löytyi!” Hänellä oli sylissään, jokseenkin Ozzya muistuttava ruskeaturkkinen pokémon, jolla oli päässään jokin vihreä ja kypärän tapainen.
”Saakeli, Indy äkkiä, Mud Slap.” Minä komensin, kun huomasin Rafan yrittävän pakoa.
”Swi!” Swinub huudahti, se pomppasi alas sängyltä, se viiletti lähes olemattomilla jaloillaan kettupokémonin perään ja paukautti sitä päin mutaa, niin että se liukastui ja kaatui. Minä harpoin kiireesti Fennekin luo ja tartuin sitä niskasta.
”Turha luulo, senkin malli vanki.”
”Niin Fili, tuossa on minun ihastuttava pikkusiskoni.” Tim selitti pokémonilleen. ”Ei hän tosin ole niin pelottava, jahka häneen tottuu.”
”Joo, eikä tuo minun veljenikään tyhmyys enää parin kuukauden haittaa.” Minä heitin takaisin. ”Ai!”
Nyt riitti. Paiskasin Fennekinin lattialle ja tuijotin sitä raivoisasti.
”Nyt riittää senkin mutanttikilpikonnahybridi!” En tiedä miksi kutsuin sitä tuoksi, mutta silloin se tuntui sopivalta. Fennekin katsoi minua oranssinpunaiset silmät suurina, se makasi lattialla, eikä edes yrittänyt karkuun. Se varmaan ajatteli että tuolla hullulla naisella ei ole kaikki kotona.
Lopulta se nousi ylös ja kävi istumaan, siinä me sitten tuijotimme toisiamme, punnitsimme katseillamme toinen toisiamme. Tästä ei tulisi helppoa, sen minä tiesin ja tunsin että Rafaellokin tiesi sen.
”Sinulla ei ole oikein vaihtoehtoja, Rafa.” Minä lausuin. ”Me voimme tuijottaa toisiamme tässä vaikka maailman loppuun asti, minulla on kyllä aikaa – tai me voimme mennä huoneeseen ja saat tutustua tiimiläisiisi.”
Fennekin punnitsi tätä hetken. Lopulta se päätti taipua ja palasi huoneeseen.
Sillä välin kaikki pokémonini olivat kokoontuneet huoneeseeni, juoru uudesta tiimiläisestä oli näemmä kiirinyt, siksi ne kaikki olivat kokoontuneet yhteen riviin keskelle lattiaa.
”Kaikki – ignooratkaa Tim.” Minä letkautin.
”Hei!” Tim huudahti.
”Tässä on, Rafa.” Minä esittelin. ”Sen oikea nimi on Rafaello, mutta kutsukaa sitä Rafaksi.”
Rafa murisi uhkaavasti kaikille, Ozzy katsoi sitä otsa rypyssä, yritti kai pelotella. Rosie oli mennyt Ozzyn ja Aprilin taakse piiloon ja vilkuili sieltä hermostuneena. April ei katsonut Rafaa, vaan jalkojensa rajaa, ehkä Lilyn seura tekisi sille hyvää. Kitty Hamlet vanavedessään katsoi pokémonia uteliaana, Hamlet näytti aika suojelevalta – Kitty oli kyllä bongannut itselleen hyvän pojan klopin. Oli hassua nähdä Prim ja Rosie vierekkäin, ne näyttivät aivan kaksosilta, Jill pöyhkeili tapansa mukaan ja Aries oli kaukana siitä, se kyyristeli Hazelin vieressä, Pichu näytti innokkaalta tutustumaan uuteen pokémoniin, eikä minua yllätyttänyt yhtään kun se loikki ensimmäisenä tervehtimään uutta pokémonia. Ja se teki saman kuten minullekin, se halasi vastahakoista Fennekiniä ja täräytti sille sähköisen tervehdyksen, niin että Rafalta lähti hetkeksi taju.
”Tämä sähikäinen on Hazel.” Minä naurahdin. ”Tuo pieni ja pelokas on Aries, sininen on Indigo, mutta sano vain Indy, kissat ovat Hamlet ja Kitty, Eeveen nimi on April ja Bunearyt ovat Primrose ja Rosie, tuo mahtailija on Jill ja irvistelevä on Ozzy.”

Kun esittelyt oli hoidettu, huokaisin syvään. En millään raaskinut luopua Ozzystä. Vaikka kyse olikin vain väliaikaisesta erosta, me olimme olleet yhdessä niin kauan. Miten sille voisi tämän sanoa? Anteeksi Ozzy, mutta ryhmä on täynnä, painu Mimosan kiusaksi? Sittenhän minä olisin aivan kuin se hemmetin Avalonin heppu. Ozzy pahoittaisi mielensä, se oli varmaa. Mutta olin luvannut professorille, ja Harley Leroux oli sanansa mittainen nainen – ei kaksimielisessä mielessä tietenkään, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.
”Ozzy, April.” Minä sanoin. ”Tulkaa hetkeksi tähän.” Ozzy käveli rauhallisesti luokseni ja loikkasi heti syliini.
”Miten olisi jos lähettäisin teidät kaksi professori Mimosan luo?” Minä kysyin. April säpsähti ja Ozzy sai suoraan sanottuna viisi vuotiaskohtauksen. Se alkoi huutaa kovaan ääneen ja pudistella päätään.
”Ozzy.” Minä huokaisin. ”Vain vähäksi aikaa, professori tahtoo vain nähdä kuinka paljon olet voimistunut.”
”Osha!” Ozzy veti kädentynkänsä puuskaan ja suunsa mutruun. No nyt se sitten mököttää.
”Ozzy vain vähäksi aikaa, miksi sinä minua oikein luulet?” Rutistin Oshawottia rintaani vasten. ”Sano, olenko minä joku Fritz Avalon, joka luovuttaa heti kun tilanne ei mene niin kuin haluaisi?” Minä kysyin. Ozzy pudisti päätään.
”Minulla ei ole aikomustakaan hylätä teitä, kai te sen tajuatte?” Minä kysyin. Molemmat nyökkäsivät. ”Mutta vaikkei Rafa sitä myönnäkään, se tarvitsee nyt kouluttajaa, ja se on vaikeampi kuin Jill. Te taas pärjäätte hyvin, tahdon että käyttäydytte hyvin kun olette professorin luona.”
Pokémonit nyökkäsivät, Ozzy näytti vakavalta.
”Äläs nyt Ozzy.” Minä sanoin, ja sujautin etusormeni Oshawottin leuan alle ja nostin sitä, niin että katseemme kohtasivat. ”Mikäli et sitä tajunnut senkin mäntti, sinä kaikkine jekkuinesi olet ollut paras kaverini koko sen ajan kun olemme tunteneet. En minä tahdo sanoa hyvästejä, mutta nyt on pakko.” Silmiäni kirveli, kun ajattelinkin niitä hetkiä, joita olimme viettäneet yhdessä. Se kun tapasimme viime syksynä ja Ozzy pilasi piha työni, kun lähdimme yhdessä, kun kohtasimme ja nappasimme Kittyn, ensimmäinen ruusukkeeni ja arvomerkkini, jotka olin voittanut Ozzyn ansiosta.
”Mene nyt, pidä hyvää huolta Aprilistä ja muista.” Minä sanoin ja halasin pientä Oshawottia vielä viimeisen kerran, kunnes kutsuin sen ensimmäistä kertaa ikinä takaisin poképalloonsa. Niin en ollut ikinä pitänyt Ozzya siellä, se oli aina kulkenut rinnallani, alusta asti.
Lopuksi nostin Aprilin, pienen Aprilin syliini.
”Älä pelkää, Lily-niminen Furret pitää sinusta huolta ja professori Mimosa on oikein kiltti.” Minä sepitin, yrittäessäni pitää kyyneleeni kurissa. ”Ja katsothan Ozzyn perään?”
”Vee!” Eevee nyökkäsi innoissaan.
”No, hei sitten.” Minä sanoin ja kutsuin Eeveen takaisin palloonsa.

”Tässä on tasku pc:si.” Tim sanoi, olin unohtanut, että hän oli paikalla. ”Trev osti sen salivoittosi kunniaksi.”
”Kiitos.” Minä sanoin alakuloisesti.
”Haluatko olla hetken yksin?” Tim kysyi. Kappas, jopa häneltä löytyi aivot, kun tilanne oli oikea.
”Joo.” Minä vastasin.
”Okei.” Poika sanoi. ”Me mennään Granite Bridgelle, Trev haluaa kokeilla kalaonneaan.”
”Onkohan se viisasta?” Minä mumisin.
”Ken tietää?” Tim huokaisi. ”Vienkö pokémonisi sinne?”
”Vie.” Minä mutisin.
”Tulet sitten kun olosi on parempi.” Tim kehotti. Hän lähti mikä oli hyvä, sillä tällaisena en halunnut kenenkään itseäni näkevän.
Avasin tasku pc:n ja naputtelin paria näppäintä, Ozzyn ja Aprilin poképallot katosivat kuin taika-iskusta ja niiden tilalla oli yksi tavallinen poképallo. Se kuului Feebasilleni, Nemolle. Kurottauduin ottamaan reppuni, kaivoin sieltä esiin kuoriutumattomat munukat, ne tuntuivat lämpimiltä.
”Tekin pienet kuoriudutte pian – ainakin toivon niin.” Minä huokaisin ja laitoin ne sitten takaisin laukkuuni.
”Pichu?” En jäänytkään aivan yksin, pieni tummankeltainen Pichu katsoi minua kimaltavilla mustan ruskeilla silmillään.
”Voi, Hazel.” Minä huokaisin lopulta. Pichu hyppäsi syliini ja painoi lämpöisen poskensa omaani vasten. En saanut palkoikseni sähkötälliä, kuten yleensä vaan pienen tavallisen halin. Silloin päästin sen ulos, kaiken pahan ja haikean mitä mieltäni kalvoi. Tietämättä että eräs tietty murhaaja kettu katseli tapahtumia etäältä ja pohti näkemäänsä.

Kommentit:

Cinna


Rafael(lo). :3 Raphael tuli heti mieleen ekana, Turtlesit sanoo moi… Hörähtelin vähän tuolla Timin Chespinille, joka oli vaan maagisesti ilmestynyt reppuun (toisaalta taisi tämä Fennekinkin aika maagisesti ilmestyä). Voi ei, ei enää Ozzya? Onneksi tämä ero ei (luultavasti/toivottavasti) tule kestämään kauhean pitkään. Paitsi jäähän tähän tiimiin vielä muitakin söpöläisiä ja tämä antaa mahdollisuuden kertoa näistä muista jäsenistäsi, mitkä ovat jääneet kovin olemattomalle huomiolle (olin suoraan sanottuna unohtanut kokonaan, että edes omistat Feebasin). Ehkä vähän pidemmin ja kuvailevammin olisit kuitenkin voinut kertoa Fennekinistä, tarina jäi jotenkin aika tyngäksi jossa ei päässyt kauheasti tapahtumaan.

Rafaello saa 10 exp, vaikka vasta tässä tarinassa virallisesti tiimijäseneksi muodostuukin ja sen lisäksi saman verran myös Indigolle. En ihan kaikille esiintyneille sentään kehdannut expaa antamaan, kun tosiaan ne olivat mukana hyvin lyhykäisesti. Sinulle §15 ja Itemfinderista Dawn Stone.