Aurora #7 > Valtio perii velkansa

Tarina kirjoitettiin alun perin Tammikuussa 2014.

Iltapäivällä sain varsinaiset vaatteeni takaisin pestynä ja silitettynä. Trix jahtasi Rigeliä, joka oli ehkä pikkuisen hidastunut kehityksen myötä, mutta Rigel ei jaksanut välittää moisesta, se istui jalkojeni vieressä varsin tyytyväisenä itseensä. Se olikin hassu näky, kun pieni Zorua oli juoksevinaan Nidorinoa päin, muttei saanut toista lähtemään peräänsä. Splinter keikkui korkealla orrella, eikä se halunnutkaan tulla alas, sillä luultavasti pelkäsi, että Zorua hyökkäisi sen kimppuun.
”Tässä ovat vaatteesi”, Kaya-mummeli sanoi ja toi ne viikattuna minulle.
”Kiitos”, minä sanoin. ”Vaihdan ne heti, niin saatte nämä takaisin.”
”Ei missään nimessä”, Kaya-mummeli kieltäytyi. ”Saat pitää vaatteet, sinullahan ei ole mukana toista vaatekertaa?”
”No, ei ole”, minä myönsin. ”Lähtö tuli vähän spontaanisti.”
”Kai vanhempasi sentään tietävät, missä olet?” Kaya-mummeli kysyi.
”Tietävät toki”, minä valehtelin. Mutta eiväthän he tietäneet, missä olin.
”Hyvä niin”, Kaya-mummeli sanoi. ”Aiotko sinä jatkaa pian matkaasi?”
”Ihan pian”, minä sanoin. ”Pitää kaiketi palata route 102:lle, jotta pääsen Tangerine Cityyn.”
”No onneksi Route 102 ei ole kovin pitkä”, Kaya-mummeli rohkaisi. ”Jos lähdet pian, ennätät sinne illaksi.”
”Kiitos”, minä sanoin. ”Vaihdan vain vaatteet.”
”Etkö sinä halua pitää noita vaatteita?” Kaya-mummeli kysyi.
”Kyllä, mutta tunnen vain oloni kotoisammaksi vanhoissa vaatteissani”, mutta silloin en vielä tiennytkään, että pian niistä olisi minulle hyötyä.
”Ymmärrän”, Kaya-mummeli hymyili. ”No vaihdahan vaatteesi, sitten syömme alakerrassa.”
”Kiitos”, minä sanoin. Katsoin kun Kaya-mummeli lähti huoneesta. Kuulin miten hän puhui käytävällä.
”Nuori mies, koputa ensin. Hän vaihtaa vaatteitaan.”
”Ai, okei”, kuulin Leon sanovan. Vedin nopeasti mustan paidan ja mustat legginsit, ja mintun vihreät nilkkasukat, sitten vedin ylleni harmaan vihreän t-paidan, jossa oli violetilla painettu numero 13. Lopuksi vedin siniset farkkushortsit jalkaani.
”Öh, oletko jo pukeissa?” Leon ääni kysyi.
”Kutakuinkin”, minä vastasin. ”Tule sisään, jos haluat.”
”Okei”, Leo vastasi ja väänsi oven kahvaa. Sitten hän astui huoneeseen. ”Hei anteeksi se äskeinen…”
”Rinoo!” Rigel huusi äreästi.
”Hei, mitä Rigelille on käynyt?” Leo kysyi hämmentyneeltä.
”Se kehittyi”, minä selitin. ”Komea, eikö vain?”
”On”, Leo kehui. Vedin löysät punaiset saappaat jalkaani.
”Luulin, että kylvetit siellä pelkkää Zoruaa…” Poika selitti.
”Trixiä. Se on nyt sitten minun”, minä lisäsin.
”En arvannut, että kylvit myös itse niin…” Leon kasvot punehtuivat. ”Ja se aiempi, anteeksi – ei olisi pitänyt valittaa, olen minäkin mies, kun en osaa sanoa missään vastaan.”
”Sitäpä sitä” minä sanoin ja rapsutin jalkojeni taakse kömpineen Zoruan mustaa turkkia.
”Zoruu!” Trix äännähti pilkallisesti.
”Kiitos”, Leo sanoi masentuneena. ”Entäs sinä sitten? Odottaako joku sinua kotona?”
”Ei”, Vastasin välttelevästi.
”Palaatko sinä nyt Route 102:lle?” Hän kysyi.
”Se olisi tarkoitus”, Minä sanoin ja jatkoin Trixin turkin rapsutusta. ”Ja sieltä Tangerine Cityyn.”
”Minäkin olen menossa sinne”, Leo sanoi. ”Mentäisiinkö yhtä matkaa?”
”Jos jätät suhdesotkusi tänne”, minä sanoin. ”Auts! Trix, älä mutustele sormiani.”
Mutta Zorua nauroi näykkiessään leikkisästi sormen päitäni.
”Rino!” Rigel huudahti äreästi.

Sitten me söimme Kaya-mummelin viihtyisässä keittiössä muusattuja perunoita yrttikastikkeella sekä keitetyillä vihanneksilla. Splinter sai siemeniä nokittavakseen ja Trix sekä Rigel saivat omaa pokémon ruokaa syödäkseen.
”Miya on kaupalla”, Kaya-mummeli selitti. ”Vaikka tuskin siellä asiakkaita on.” Sitten ulko-ovi pamahti auki ja Miya-mummeli tuli hengästyneenä keittiöön.
”Mikäs nyt on siskoseni?” Kaya-mummeli kysyi hyväntahtoisesti.
”Joku oli käynyt puodissa poissa ollessani”, Miya-mummeli sanoi hengästyneesti. ”Kassakone oli rikottu, mutta mitään ei ollut viety – onneksi.”
”Tuohan on kamalaa!” Kaya-mummeli huudahti. ”Sinun on tilattava uusi kassakone, Miya.”
”Jättikö varas… tai no kriminaali mitään jälkeensä?” Leo kysyi.
”Vain tämän”, Miya-mummeli sanoi ja työnsi kätensä harmaan essunsa taskuun. Hän veti esiin kellastuneen kirjekuoren. ”Tämä kirje on osoitettu jollekin Saeki Miwalle.”
”Miksi joku murtautuisi kauppaan, ja jättäisi sinne sinulle osoitetun kirjeen, Miwa?” Leo kysyi hämmentyneellä ja katsoi minua. Minä kohautin olkapäitäni.
”Onko sinun nimesi Miwa?” Kaya-mummeli kysyi.
”On kyllä”, Minä vastasin. ”Miwa Saeki, Aurora Townista. Taisin unohtaa esitellä itseni.”
”Sitten tämä kirje on tarkoitettu sinulle”, Miya-mummeli totesi.  Hän ojensi kirjettä minua kohti. ”Miksi kukaan kävisi putiikissa ja hajottaisi paikkoja vain jättääkseen sinulle kirjeen?”
”En minä vain tiedä”, Minä vastasin.

Ellei kyse olisi siitä Ruka-muijasta…

”Onko sinulla salainen ihailija?” Leo kysyi.
”Toivottavasti ei”, minä murahdin ja revin kirjekuoren varovasti auki. Sitähän tässä viimeiseksi tarvittiinkin!

Hyvä Miwa Saeki – Siinä luki, en tietenkään lukenut kirjettä ääneen.
Odotamme sinua Tangerine Cityssä, tavatkaamme siis siellä. Joku henkilökunnasta – jos siksi haluat sitä kutsua, ilmaantuu luoksesi ja toimittaa sinut tutustumiskäynnille.
Ombra di Invisible

Jaahas.

”Mitä siinä lukee?” Leo luki ja kurottautui katsomaan kirjettä, mutta minä taitoin lapun kahtia, niin ettei Leo nähnyt mitä siinä luki.
”Soo, soo, nuori mies”, Kaya-mummeli torui. ”Toisten kirjeitä ei saa lukea, vaikka olisi sitten, kuinka kiintynytkin toiseen osapuoleen.”
”Hei, en minä ole…” Leo sanoi posket nolostuksen punasta helottaen.
”Siinä ei ollut yhtään mitään, mistä olisin ymmärtänyt mitään”, minä valehtelin. Oikeasti minä muistin sen selkäpiitä karmivan vaaleahiuksisen stalkkerin, jonka oli tavannut vain muutama päivä sitten Route 101:llä, ollessani siellä ensikertaa Rigelin kanssa.
Söimme ruokamme loppuun ja sitten tuli lähdön aika.
”Kiitos ruuasta”, minä kiitin. ”Kai sinä saat hankittua uuden kassakoneen?”
”Toki, toki, tyttökulta.” Miya-mummeli sanoi rauhallisesti. ”Älä sinä siitä huoli, saan sen kyllä järjestettyä.”
”Meidän pitää lähteä, jos aiomme ehtiä illaksi Tangerine Cityyn”, Leo sanoi.
”Toivotan onnea matkallesi”, Miya-mummeli sanoi. Tietämättäni juuri onnea minä juuri tarvitsinkin, enemmän kuin luulisin.
”Muista pitää Zoruasta hyvää huolta!” Kaya-mummeli muistutti.
”Sen minä lupaan”, minä lupasin. Niin me sitten lähdimme kasvattaja mummelin talosta. Olisi aika palata Route 102:lle. Splinter lauleli tyytyväisenä jotain Fletchling-sävelmää hartiallani, toisinaan Trix, jota kannoin sylissäni tökkäisi tassullaan leikkisästi Splinteriä, Rigel taas käveli tyytyväisenä vasemmalla puolellani, kun taas Leo käveli oikealla. Kun kävelimme pikkukylän halki, hän katsoi hermostuneesti olkansa yli tuon tuostakin. Mahtoi olla kamala nainen, kun poika oli koko ajan noin varpaillaan. Mutta onneksi epäonnekasta kihlattua ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Saavuimme pian kanjoniin, mahtoiko se pulska vartija vielä pällistellä siellä?
”Vartija ei ollut järin tyytyväinen, koska eräs Fletchling oli ärsyttänyt häntä”, Leo hörähti, saadakseen ajatuksensa muualle.
”Splinter on tosi nopea”, minä hymähdin. Splinter sirkutti iloisena.
”Tarvitseeko minun tehdä sama temppu uudelleen?” Minä virnistin.
”Eihän toki”, Leo vastasi. ”Lupa tarvitaan vain mentäessä.”
”Hyvä”, minä huokaisin.

Möhömahainen vartija näytti huonotuuliselta. Hän poltti tupakkaa ja tuijotti meitä vihaisena.
”No eipä sitä kauan kanjonissa viihdytty”, hän murahti.
”Ei”, Leo vastasi kohteliaasti. ”Me jatkamme tästä matkaa.”
Silloin Splinter alkoi sirkuttaa kovemmalla äänellä.
”Neiti on hyvä ja pitää lintunsa kurissa”, vartija murahti. ”Olen oppinut inhoamaan noita tirppoja.”
Minä naurahdin ja katsoin Splinteriä merkitsevästi. Pikku tirppa iski minulle silmää. Houndoom katsoi Rigeliä pitkään, mutta Rigel vain murahteli sille. Trix näytti Houndoomille lapsellisesti kieltään. Houndoom alkoi murista Zorualle, niin että pikkuinen taisi säikähtää vähän, ja painoi kasvonsa rintaani vasten.
”Älä pelkää, Trix”, minä lohdutin.
”Zoruu!” Zorua vinkaisi. Pelkäsiköhän se Houndoomia tai jotakin? Olivatko ne kenties vanhoja tuttuja?
”Jos sellainen brunette kysyy, minä en sitten mennyt tästä”, Leo sanoi vartijalle nopeasti. Vartija katsahti minuun. ”Ei hän, vaan vaaleampi yksilö.”
”Vai niin”, vartija totesi. ”Että sillä tavalla.”
”Ei millään sillä tavalla!” Leo huudahti. ”Tämä on ystäväni.”
”Kiitos vaan”, minä jupisin. ”Miksi kaikki ovat tänään luulleet, että meillä on suhde?”
”Rinoo!” Rigel huudahti.
”Niin juuri, Rigel”, minä naurahdin ja taputin sen päätä. ”Sinä olet ensimmäinen mies, josta olen oppinut pitämään.”
”Rino!” Rigel hieroi päätään hellästi jalkaani vasten.
”Fleetch!” Splinter sirkutti mustasukkaisena.
”Tietenkin, tykkään myös sinusta, hassu Fletchling”, minä naurahdin ja silitin sen päätä. ”Minä itse asiassa tiedän vastauksen.”
”Ai tiedätkö?” Leo kysyi ihmeissään.
”Joo”, minä huokaisin. ”Koska sinä tulit tirkistelemään kylpyhuoneeseen.”
”Hei!” Poika huudahti turhautuneena. ”Enkö sanonut, että olen pahoillani?”
”Sanoit”, minä virnistin.
”Mutta?” Leo kysyi.
”Ei muttaa”, Minä naurahdin. ”Kunhan vain kiusaan.”

Jatkoimme matkaamme route 102:lle, joka ei ollut kaukana. Kuulin jo pitkän matkan päästä, että siellä oli jälleen menossa ottelu.
”Täällä taidetaan käydä päivisin paljon otteluita”, minä totesin.
”Se on totta”, Leo sanoi.  ”Pokémonit saavat siitä hyvin kokemusta, siksi siskoni harjoittelee täällä päivittäin.”
”No sittenhän heistä tulee vahvoja”, minä totesin.
”Rattatat ovat vain vähän…” Leo mutisi.
”Heikkoja?” Minä arvasin. ”Mutta juuri siksihän pitää harjoitella.”
”Niin kai”, Leo vastasi. ”Mutta hän saa kyllä harjoitella paljon, sillä…”
Huomiomme keskittyi läheiseen otteluun. Lily oli vauhdissa pienen Rattatansa kanssa. Rattata otteli jonkin pienen myrkynvihreän hyönteisen kanssa. Eikä se näyttänyt menevän kovin hyvin. Rattata kompuroi ja lopulta sotkeentui tahmeaan rihmaan, eikä pystynyt enää liikkumaan.
”Yoshi tee Night Shade!” Häntä vastaan otteleva väriläikkä, anteeksi – poika käski. Väriläikkä siksi, että pojalla oli yllään neon keltainen paita, punaiset ulkoiluhousut, vihreät talvisaappaat, ja hänen hiuksensa olivat räikeän turkoosit ja silmät räikeän vihreät.
Rattata sai aika pahan osuman, se keikahti selilleen huurteen vaaleaksi värjäämälle nurmelle ja alkoi väristä.
”Minä taisin voittaa tämän erän”, poika julisti. ”Sopimus on sopimus, anna yksi pokémoneistasi tänne.”
”M-Mutta ei minulla ole kuin Aya…” Lily sanoi pelästyneenä.
”No sitten minä otan sen”, poika totesi kylmän rauhallisena. ”Vaikka se onkin hyödytön.” Poika otti repustaan tyhjän poképallon, ja kohotti kättään, varmaan heittääkseen sen kohti Rattataa, mutta siitä ei tullut mitään. Olin nimittäin hiipinyt pojan selän taakse, onnekseni hän oli minua lyhyempi. Tartuin pojan ranteeseen, ennen kuin tämä ehti heittää poképallon. Poika kääntyi katsomaan minua hämmentyneenä.
”Kuules, kloppi.”´, Minä aloitin hyvin vakavalla äänellä. ”Kai sinä tiedät, että pokémonien tuolla tavalla pyydystäminen on laitonta?” Kylläpäs olen tekopyhä, ja kerronpa miksi. Koska vapaa käteni oli salakavalasti luikahtanut pojan taskuun ja onkinut sieltä jotakin, eikä tuo edes huomannut mitään.
”Ja se määritellään myös varkaudeksi”, Leo lisäsi. Tällä välin nostin käteni pois pojan taskusta, puristin jotakin nyrkissäni, mutten tietenkään katsonut mitä, sillä sujautin kiireesti kähveltämäni taskuuni.
”Mitä se teille kuuluu?” Poika ärjäisi.
”Kuuluu, jos yrität varastaa pikkusiskoltani!” Leo totesi.
”Missäs sinun vanhempasi ovat, nuori mies?” Ääni oli minulle tuttu, ja miksei olisi – sehän kuului kaksikon äidille. Rouvalla oli tänään virallinen tummansininen univormu, jonka rinnuksissa oli neliskanttinen merkki, jossa luku: ”Tien valvoja.” Lisäksi hänen vierellään oli koiraa muistuttava valkoinen luppakorvainen pokémon.
”Ei kuulu sinulle, kääkkä!” Poika lausui.
Näin miten rouvan ilme kovettui, kuka nyt muutenkaan tykkäisi siitä, että kääkiteltäisiin.
”Kiitos vain neiti, Saeki”, hän sanoi. ”Minä jatkan tästä. Nuori mies, kutsu Spinarakisi takaisin poképalloon.”
”En halua sitä enää”, poika ärähti. Pieni myrkyn vihreä ötökkä vinkaisi surkeasti.
”Minä pidän siitä huolta”, Lily sanoi ja käveli pienen ötökän luo ja nosti sen varovasti kädelleen. ”Ei hätää, Midori, minä pidän sinusta hyvää huolta!”
Sen jälkeen rouva vei pojan kädestä pitäen pois, varmaankin etsimään naskalin vanhempia.

Me puolestamme jatkoimme matkaa, pitkin route 102:ta. Lily liittyi Ayan ja uuden pokémoninsa Midorin kanssa seuraamme. Midori istui väristen Lilyn hartialla, se kai pelkäsi viereisellä hartialla, toisin sanoen omallani keikkuvaa Splinteriä, mutta ei tirppa sille pahaa tahtonut, se sirkutti ötökälle hyväntahtoisesti.
”Onpas Rigelistä tullut komea”, Lily ihasteli. Rigel röyhisti ylpeänä rintaansa. ”Se siis kehittyi?”
”Ihan äsken”, minä myönsin hymyillen. ”Säikähdin kyllä vähän.”
”Ja sinä olet näköjään saanut Zoruankin!” Lily huomasi pienen mustan karvapallon sylissäni. ”Mikä sen nimi on?”
”Bellatrix, mutta kavereiden kesken pelkkä Trix”, minä selitin.
”Saanko minä silittää sitä?” Lily kysyi.
”Toki”, minä sanoin. ”Sillä on tosin huono tapa nakerrella muiden sormenpäitä.” Mutta Lily ei välittänyt siitä, vaan silitti Zoruan päätä vapaalla kädellään, sillä toisella kädellään hän kannatteli Aya-Rattataa.
Matka taittuikin mukavasti, päivä oli kaunis ja aurinkokin suvaitsi silloin tällöin lämmittää meitä säteillään. Lily kertoili hauskoja ja jokseenkin noloja juttuja Leosta, niin että sai pojan posket helottamaan tomaatin punaisina. Sitten lopulta jutut kääntyivät, siihen ei niin mukavaan kihlattuun.  
”Leo, aiotko sinä oikeasti naimisiin Harukan kanssa?” Lily kysyi.
”Aion minä”, Leo vastasi, mutta kuulin epäröinnin hänen äänestään ja niin kuuli Lilykin.
”Oletko nyt aivan varma?” Lily kysyi. ”Tykkäätkö sinä hänestä oikeasti?”
”Joo, välillä kun hän ei ole…” Leo takelteli.
”Kovaääninen ämmäkö?” Minä lopetin hänen lauseensa.
”Oletko sinä tavannut hänet, Miwa?” Lily kysyi.
”En kutsuisi sitä tapaamiseksi”, minä jupisin. ”Hän luuli, että veljesi pettää häntä tuota…”
”No onpa hänestä tullut vainoharhainen”, Lily mutisi. ”Leo, onko sinun pakko mennä naimisiin hänen kanssaan? Minä en halua olla hänenlaiselleen kammotukselle mitään sukua!”
”Asiaa ei voi auttaa”, Leo huokaisi. ”Vanhemmat toivovat sitä niin kamalasti.”
”Jos sinun on pakko mennä naimisiin, ota sitten Miwa!” Lily keksi.
”Anteeksi?” Minä kysyin. ”Hei, minä en mene naimisiin ikinä.”
”Mikset?” Lily kärtti.
”Se on typerää vapauden riistoa”, minä murahdin.

Olimme juuri tulleet tien päähän, edessämme häämötti Tangerine Cityn pusikoin ympäröity portti. Ja porttia vasten nojasi kuvan kaunis tyttö, jolla oli pinkit vetineet ja vaaleanruskeat hiukset.

Siinä paha missä mainitaan.

”Tiesin että tulisit tänne tyttöystäväsi kanssa”, tyttö sanoi syyttävästi.
”Ruka”, Leo huokaisi. ”Miwa on vain ystävä.”
”Jolla on sinun paitasi”, tyttö huomautti ja vilkaisi minua pistävästi.
”Mitä se tähän kuuluu?” Leo sanoi turhautuneena.
”Menikö hänen oma paitansa hukkaan, kun teitte – mitä nyt sitten satuitte tekemään?” Haruka vihjaili ja katsoi minua halveksivasti nenän varttansa pitkin.
”Sinä olet ällöttävä omistushaluinen noita”, Minä ilmoitin, sillä minua ärsytti kovin tuollainen käytös. ”Ja kai sinä tiedät, että voin halutessani haastaa sinut oikeuteen puheistasi?”
”Sitä kutsutaan kunnianloukkaussyytteeksi”, Leo lisäsi.
”Minä olen nyt saanut oman pokémonin”, tyttö ilmoitti, ikään kuin se olisi ollut suurikin uutinen. ”Aion todistaa, että olen kyllin vahva matkaamaan mukanasi, Leo.”
”Kuka hullu haluaisi antaa sinulle pokémonin?” Lily kysyi.
”Aion otella pokémonini kanssa tuota uutta tyttöystävääsi vastaan”, Haruka sanoi, jättäen Lilyn kommentin täysin omaan arvoonsa.
”Hei kuules nyt!” Leo huudahti. ”Miwa on ystävä, ei tyttöystävä.”
Mutta Haruka ei tuntunut välittävän siitä, hän näki minut vain kilpailijana. Olisi ikävää olla noissa housuissa. Zorua alkoi potkia vimmatusti, se halusi ilmeisesti otella. Mutta tämä oli liian aikaista sille.
”Pysy housuissasi, Trix”, minä toppuuttelin. ”Annetaan Splinterin hoitaa tämä.” Splinter nousikin iloisesti viserrellen siivilleen ja oli valmiina otteluun. Haruka veti esiin aivan tavallisen poképallon ja heitti sen maahan. Pian siinä mihin pallo oli pudonnut, seisoi vaaleankeltainen pokémon, jolla oli lyhyet jalat ja sen päästä kasvoi lehti.
”Chikorii!”
”Tässä, Miwa”, Lily sanoi ja ojensi minulle punaisen laitteen. ”Tästä on apua, näet siitä, mitä liikkeitä Splinter osaa.”
”Kiitän”, minä sanoin ja otin laitteen vastaan. Pian sen näytölle ilmestyi miniatyyri kuva Splinteristä. Huomasin tirpan oppineen jo aika lailla iskuja.

”Petal, tee razor leaf!” Haruka käski.
”Splinter, väistä ja tee agility.” En ollut uskoa silmiäni, mutta Splinter totteli. Se väisteli leikkisästi kaikki, sitä kohden ammutut vihreät teräväreunaiset lehdet, sitten sen kiihdytti vauhtiaan, niin lujaksi etten edes nähnyt missä se liihotteli.
”Nyt, tee peck!” Minä huusin, ja ennen kuin lehtipokémon edes tajusi, se oli saanut otsaansa linnun nokan muotoisen reiän, ja kaiken kukkuraksi Splinter oli kaatanut syöksyessään pokémonin kumoon.
”Hyppää ja tee poison powder!” Haruka käski, eikä aikaakaan kuin lehtipokémon oli jo jaloillaan, se hyppäsi kohti Splinteriä ja heilautti päässään kasvavaa lehteä, silloin lehdestä purkautui violettia pölyä, en ollut varma mitä se oli, mutta ei varmastikaan mitään hyvää.
”Splinter hajota puuteripilvi, yritä saada se kääntämään suuntaa. Räpyttele siipiäsi!” Minä neuvoin. En tiennyt, toimiko se vai ei, mutta oli se tyhjääkin parempi.
Splinter alkoi räpytellä siipiään minkä jaksoi, se saikin suurimman osan pölystä kääntymään tulosuuntaansa. Pöly viiletti kohti lehtipäätä, joka sai kaikki pölyt naamalleen, sen kasvojen väri muuttui hiukan violetiksi. Se puristi silmänsä kiinni, ja alkoi täristä. Jotain tuo pöly kuitenkin sai aikaan, ja olin entistä iloisempi, etten nähnyt siitä koituvia vaikutuksia omassa tirpassani. Lehtipää ei kyennyt näkemään eteensä, nyt olisi hyvä hetki käydä sen kimppuun.
”Tee quick attack!” Minä sanoin. Ja sen lintu tekikin. Se viiletti nopeasti ilmassa, ja syöksyi sitten kohti lehtipäätä, joka ei nähnyt sitä. Se tuuppasi iskulla lehtipään kumoon, samalla nokkaisten sen päälaen lehteä.
”Tee vielä tackle!” Minä sanoin. Sen pitäisi hoitaa loput. Splinter syöksyi uudelleen silmänsä kiinni puristaneen lehtipäisen pokémonin kimppuun, ja puski sitä koko pienellä kehollaan.
”Eiköhän tämä ollut tällä selvä”, Leo totesi. ”Ruka, vie Chikorita pokémon centeriin ja palaa Mindaro Towniin.”
”Enkä palaa!” Tyttö huudahti. ”Eikä tämä ollut tässä, minulla on vielä yksi pokémon jäljellä!”
”Et kai tarkoita…” Leo pelästyi.
”Kyllä, tarkoitan!” Haruka huusi suu vaahdossa ja veti esiin uuden poképallon.
”Ruka, se on tasolla yksi. Ei se pärjää”, Leo sanoi.
”Sanot sinä!” Tyttö sähähti. Sitten hän kutsui Chikoritan takaisin palloonsa ja heitti maahan uuden poképallon. Siitä astui ulos pieni väritykseltään vaaleanpunaista ja violettia oleva, korppia muistuttava lintu, jolla oli terävä keltainen nokka.
”Murkroow!” Se huudahti, joskin hieman epävarmasti. Splinter katsoi vastustajaa, eikä sitä huvittanut enää otella. Se lennähti takaisin olalleni ja katsoi minua vakavasti, ikään kuin jotain pahaa olisi tapahtumassa.  Trix sen sijaan oli innokas ottelemaan, se potki itsensä pois sylissäni ja jysäytti pientä korppipoloista tassullaan, pikkuinen ei osannut varmaan edes lentää, koska se pälyili eteensä, ja lensi kaaressa portilla kasvavaa puuta päin. Haruka olisi saanut sen kiinni, mutta hän väisti sitä ja antoi sen osua puuhun, pieni korppi makasi maassa täristen.
”Haruka, mene katsomaan onko se kunnossa!” Leo komensi.
”En varmasti mene!” Tyttö huusi. ”En halua sitä, se on ruma ja tuo huonoa onnea!” Minun kävi sääliksi pikkuista korppia, se nousi jaloilleen ja se itki. Pienet kyynelkarpalot tipahtelivat sen punaisista silmistä, se yritti peittää kasvonsa pienillä siivillään, sitten se kipitti läheiseen pusikkoon ja alkoi itkeä sydäntä särkevästi. En kestänyt kuulla korpin itkua, eikä kestänyt Zoruakaan, se nimittäin seurasi lintua pusikkoon.
”Selvä”, Leo mutisi happamasti.
”Voi pikku raukkaa”, minä ajattelin ja seurasin Trixiä. Polvistuin pensaikon eteen, Trix katsoi minua pitkään. Työnsin pari oksaa sivuun nähdäkseni korpin paremmin. Se itki kuin vesiputous. Näky sai sydämeni särkymään. Miten joku saattoi olla noin ilkeä omalle pokémonilleen? Se oli varmasti rakastanut Harukaa, mutta se ei riittänyt tälle neidille.

Tiesin hyvin, miltä siitä tuntui.

”Älä itke, pikkuinen”, minä sanoin sille lempeästi.
”Zorua!” Trix komppasi minua.
”Tule tänne, en tee sinulle pahaa”, Minä puhelin pikkuiselle. ”Tiedän kyllä, miltä tuo tuntuu. Eivät pokémonit saa aina kaikkea roskaa niskaansa, me ihmisetkin saamme. Eikä tuo äskeinen ollut sinun vikasi.”
”Zoruu!” Zorua puheli pikku korpille myös, en tiedä mitä se sanoi, mutta se tehosi. Pieni korppi tepasteli pää alas painettuna luokseni, niin että saatoin nostaa sen syliini. Korppi nyyhkytti ja painoi kyyneleiset pikku kasvonsa rintaani vasten. Silitin hellästi sen päätä.
”Tuo pikku Murkrow on nyt sinun”, Leo ilmoitti, hän oli hiippaillut selkäni taakse.
”Kuinka?” Minä kysyin.
”Se kuoriutui munasta, jonka sain lahjaksi.” Leo selitti. ”Annoin sen Rukalle, nähdäkseni osaisiko hän pitää siitä huolta, nähtävästi se ei kiinnostanut häntä.”

”Tämä pikkuinen on vietävä katsomaan lääkäriä”, minä totesin ja nousin maasta takaisin jaloilleni. Trix hyppäsi syliini, pikkuisen korpin viereen ja alkoi taputtaa sitä selkään tassullaan.
”Viedään se pokémon centeriin”, Leo sanoi.
”Tulkaahan, Rigel ja Splinter”, Minä sanoin. Huomasin Harukan kadonneen jonnekin.
”Missä Ruka on?” Leo kysyi.
Lily kohautti hartioitaan. ”Hän vain lähti jonnekin.”
”Toivottavasti hän palasi kotiin”, Leo murahti. Rigel palasi rinnalleni ja Splinter lensi vierelläni. Minua ei kiinnostanut minne se noita katosi. Pysyisikin poissa! Sitten me astuimme Tangerine Cityyn.

Epilogi

Kylmässä ja pimeässä huoneessa istui tumma hahmo, hän nojasi kädellään työpöytäänsä ja rapsutti vapaalla kädellään Liepardin päätä. Hän tutkiskeli samalla edessään olevan tietokoneen näyttöä, ja hymähti hyväksyvästi. Hän katsoi pitkään näytöllä olevaa kuvaa värvättävistä ja hänen kylmä katseensa oli osunut erääseen tyttöön, jolla oli Nidoran sylissään. Hän hymyili itsekseen, eikä kukaan – paitsi se Liepard, jolla tuntui olevan erityinen side isäntäänsä, tietänyt mitä tuo tummanpuhuva hahmo mahtoi miettiä. Hahmo nosti päänsä, kun hän kuuli toimistonsa ovelta vaimean koputuksen.
”Sisään”, mies sanoi syvällä ja kylmällä äänellä.
Oven avasi yksi hänen parhaista ja luotettavimmista agenteistaan, nuori mies, jolla oli likaisen vaaleat hiukset ja yllään Ombra di Invisiblen tummanpuhuva univormu. Hän ei tuhlannut aikaa turhiin kohteliaisuuksiin, vaan kävi heti asiaan.
”Miwa on saapunut Tangerine Cityyn.”
Tummanpuhuva hahmo hymähti ja lopulta hymyili niin, että hänen hampaansa näkyivät.
”Aloittakaa järjestelyt.”
”Mutta, hän ei tullut yksin.” Agentti sanoi. ”Hänellä on mukanaan Del Reyn sisarukset.”
”Sanoitko Del Reyn?” Tumma hahmo naurahti, Liepard katsahti smaragdin värisillä silmillään isäntäänsä, sen silmät hehkuivat ties mistä syystä.
”Tästä tulee mielenkiintoista”, mies naurahti. ”Eiji, sinä tiedät mitä tehdä.”
”Tiedän kyllä, eno”, Agentti sanoi. Hän sulki oven ja meni menojaan. Mutta tummanpuhuva henkilö, jäi vielä huoneeseensa, hän katsoi Liepardiaan ja hymyili.

”Olen odottanut tätä tapaamista, kauan, Miwa.”

Kommentti:

Chidori


7>
Voi Yoru-parka! ;___; Ei vastikään kuoriutuneita korppivauvoja saa kohdella noin! Tyhmä Haruka. >:I Reitti 102 on ilmiselvästi joku kieroutuneiden heppujen kämppimispaikka, Ayakalla riittää töitä. :’D En tosin ihmettele ilmiötä, aloittelevat kouluttajat kun ovat loistavia uhreja mielenvikaisille. Sait muuten näpistettyä väriläikkäpojan taskusta super potionin~ Miya-mummeli vannoo kyllä aikamoisesti kirjesalaisuuden nimeen, itse tuossa tilanteessa olisin jo repinyt kuoren auki tai ainakin hiillostaisin Miwaa oikein toden teolla, jotta saisin tietää mitä oikein on meneillään. Aika rohkea liike myös Ombra di Invinsibleltä, jonka tapaamista Tangerine Cityssä en muuten malttaisi odottaa! 83 Jänskättää hieman, mitä Leo ja Lily tulevat tuumamaan Miwan rikollisuudesta, kun tai jos asia ylipäätään heille selviää (vähän siltä tuntuisi!). 😮

Rigel +2 kiintyvyyspistettä
Splinter +2lvl ja 3 kiintyvyyspistettä, minkä myötä kehittyy Fletchinderiksi!
Trix +1lvl, 3 kiintyvyyspistettä
Yoru +3lvl, 3 kiintyvyyspistettä (nyt vihdoin muistin exp. sharen!)
Rahaa 75pd:tä.

Ps. Mihin jäi Karai? D:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s