Aurora #3 > Rahvaanomaista menoa

Tarina on alun perin kirjoitettu Joulukuussa 2013.

”Älä huoli Rigel, me emme mene kotiin”, minä vakuutin sille.
”Nidoo?” Nidoran katsoi minua kysyvästi.
”Me lähdemme kiertomatkalle, palaamme sitten joskus”, minä mutisin. ”Nuo saavat vähän miettiä kannattaako Himekoa paapoa.”
Rigel murahti ja nyökkäsi. Sitten se teki jotain odottamatonta, se kääntyi ja pöllytti lunta päälleni takajalkojensa avulla.
”Hei!” Minä huudahdin. ”Senkin, Rigel!” Nidoran juoksi, katsoi taakseen ja pöllytti lisää lunta päälleni.
”Itsepähän kerjäsit!” Minä julistin ja otin maasta lunta, pyörittelin sen kädessäni palloksi. ”Täältä pesee!”
Heitin Rigeliä sillä, se osui Nidorania päähän. Se ravisteli lumen päältään ja odotti että juoksisin sen kiinni.

Mokomakin vintiö.

Juoksin tietenkin Rigelin kiinni, silloin se pöllyytti lisää lunta päälleni.
”Rigel!” Minä huusin ja heitin Nidorania uudella lumipallolla, nauroin. Rigelkin näytti tykkäävän uudesta leikistä, se pöllyytti päälleni lunta, minkä jaksoi. En ollut ennen erityisemmin välittänyt leikkimisestä pokémonien kanssa – tai pokémoneista yleensäkään, mutta se johtui lähinnä Himekosta ja Hirosta. Himeko ei koskaan leikkinyt pokémoniensa kanssa. Hän vain oli, harjasi ja muuten hoiti niiden ulkonäköä. Jos Rigel kuuluisi hänelle, hän olisi varmaan sitonut rusetin Nidoranin toiseen korvaan, mutta olen varma, ettei Rigel pitäisi siitä sitten tipan tippaa.  Sitten Rigel pysähtyi.

”Hei, se on villi Nidoran!” Joku tyttö kuului huutavan. ”Minä nappaan sen!” Anteeksi, kuinka? Se sai minuun vauhtia, sillä kukaan ei kyllä nappaisi Nidoraniani! Päästyäni lähemmäs, näin aukean, siellä seisoi tyttö jolla oli jään siniset hiukset, hänen vierellään oli jokin pokémon. Jokin pieni ja sininen, jonka päästä kasvoi vihreitä lehtiä. Hyvin kummallinen näky kylmässä ja lumisessa metsässä, lyön vaikka vetoa että tuolla pokémonilla oli kylmä.
”Hana tee absord!” Tyttö määräsi, silloin sinisen pokémonin vihreät lehdet alkoivat hehkua, oli sanomattakin selvää, että se aikoi hyökätä Rigelin kimppuun. Rigel murisi, muttei tehnyt yhtään mitään, minä puolestani astuin kiireesti edemmäs ja nappasin Rigelin sivuun, ennen kuin isku ehti osua siihen.
”Mitä ihm…” Tyttö sadatteli.
”Tuo on minun repliikkini.” Minä vastasin, puristin Rigeliä sylissäni ja tuijotin tyttöä, joka oli juuri määrännyt pokémoninsa käymään Rigelin kimppuun.
”Hei, se Nidoran on minun!” Tyttö kiljahti.
”Enpä usko”, minä puolestani vastasin. ”Tämä Nidoran on minun.”
”Todista se sitten!” Tyttö rääkäisi, jostain syystä hän toi mieleeni aivan Himekon. En joka tapauksessa voinut muuta kuin vetää laukkuni sivutaskusta Rigelin poképallon.
”Tämä on Rigelin poképallo”, minä sanoin. ”Haluatko väittää vastaan?”
”Se on kenen…?” Tyttö kysyi, nyt hän katsoi minua rumaa vinoa nenäänsä pitkin.
”Rigel on Nidoranin nimi”, Minä vastasin. ”Tiedäthän, Rigel on tähden nimi, ja Rigel sattuu pitämään tähdistä.”
”Tuota minä en usko”, tyttö torasi.
”Parasta uskoa”, sanoi joku toinen, pusikossa rönynnyt poika, siitä päätellen, että hän näkyi hajottaneen juuri housunsa. Hänen hiuksensa olivat laventelin väriset ja silmät ruskeat kuin pähkinäpuu.
”Sakura, oikeasti”, poika huokaisi. ”Tuo Nidoran on jo varattu.”
”Mistäs niin päättelet?” Ilmeisesti Sakura-niminen tyttö ärähti.
”Siitä, että tuo Nidoran on niin nätisti hänen sylissään, eikä yritäkään pistää häntä”, poika selitti ja viittasi Rigeliin.
”Se johtunee siitä, että Rigel on pistänyt minua jo tänään”, minä huomautin.
”Ja tiedoksesi, rakas serkkuni – Rigel on tähdistön nimi”, poika lisäsi.
Tyttö murahti. ”Älä sitten päästä hirviötäsi kimppuuni, Michi!”
”Tange!” Pojan sylissä oleva pokémon vinkaisi.
”Älä välitä, Hana”, Michiksi olettamani poika sanoi ja silitti sinisistä köynnöksistä koostuvaa pokémonia tämän päälaelta. ”Et sinä mikään hirviö ole.”
”Mikä pokémon se on?” Minä kysyin.
”Etkö sinä sitä tiedä?” Sakura huudahti kaikki tietävään sävyyn.
”Sakura, sulje suusi”, Michi ärähti. ”Tämä on Tangela, se on ruohotyyppiä, eikö olekin nätti?”
”On se”, minä hymyilin ja se oli totta. Pieni köynnöksistä koostuva pokémon oli oikein söpön ja persoonallisen näköinen.

”Se ei kuitenkaan ole voimakkain”, Sakura leveili. ”Mitä taas tulee minun Nobaraani…”
”Sinä ja sinun Oddishisi.” Michi huokaisi. ”Ei sekään osaa vielä mitään erikoista. Ja etkö sinä juuri äsken kutsunut sitä Hanaksi? Sehän on minun Tangelani nimi!”
”Oddish!” Tytön sylissä oleva pokémon murahti loukkaantuneena, kun sen kouluttaja alkoi puhista:
”Hana on sen lempinimi!” Mutta tytön serkku vain huokaisi kyllästyneesti, ja pyöritteli silmiään, ikään kuin olisi jo käynyt tämän keskustelun.
”Kukas sinä olet?” Hän kysäisi, puheen aihetta vaihtaakseen. ”Oletko vasta aloittanut matkasi?”
”Nimi on Miwa Saeki”, vastasin lyhyesti. ”Sain Rigelin äsken, mutta tapasin sen eilen.”
”Miksi sen nimi on Rigel?” Michi kysyi.
”Se tykkää tähdistä”, Minä vastasin lyhyesti, olinhan vasta selittänyt koko jutun. ”Entäs hän?”
”Hana vaikutti sopivalta nimeltä”, Michi vastasi. ”Kun näin tämän, Hana vain tuli mieleeni.”
”Ja mistä sinä tulet?” Sakura kysyi, muttei tippaakaan ystävällisesti.
”Tulen Aurora Townista, tästä vierestä”, vastasin todenmukaisesti.
”Oletko sinäkin matkalla Cordovan Towniin?” Michi kysyi.
”Jos se on seuraava kaupunki, niin kyllä”, Minä vastasin. En oikeastaan edes ajatellut seuraavaa määränpäätämme, pääasia oli vain se, että pääsimme pois tuosta tuppukylästä.
”Sehän on mukavaa”, Michi hymyili. ”Tuletko yhtä matkaa?”
”En usko, että se on sopivaa”, Sakura puuttui puheeseen. ”Meidän ei tule näyttäytyä rahvaanomaisten tyyppien kanssa.”
”Sakura!” Michi ärähti.
”Sanoitko rahvaanomainen?” Minä kysyin. ”Mistäs moinen?”
”Sinun pokémonisi juoksee vapaana”, Sakura huomautti.
”No se saa liikuntaa”, minä puolustauduin. ”Eipähän liho.”
”Ja juokset ulkona tuossa asussa”, Tyttö lisäsi, osoittaen asukokonaisuuttani. Katsoin hameeseen ja toppiin sonnustautunutta tyttöä hetken. Hän ei tainnut olla täältäpäin.
”Jos et ole huomannut, prinsessa,” minä vuorostani huomautin. ”Täällä on tähän aikaan vuodesta helvetin kylmä.”
”Loukkaatko sinä minua?” Tyttö kivahti.
”En missään nimessä”, minä vastasin. ”Sinä et taida olla täältä päin.”
”Mitäs tuo sitten tarkoitti?” Sakura kysyi.
”Asustasi päätellen, olet lähdössä aurinkolomalle”, minä selitin. ”Mutta täällä tupruttaa lunta kahdeksana kuukautena vuodessa.”
”Sakura”, Michi sanoi ennen kuin tyttö ehti avata suunsa. ”Ole hiljaa. Minusta tuo, jos mikä on rahvaanomaista.”
Siitäkös tyttö pöyristyi, hän lähti marssimaan pitkin askelin edessä olevaa tietä Oddish sylissään. Jos hän jatkaisi pokémoninsa hyysäämistä noin, siitä tulisi vielä lihava, minä puolestani laskin Rigelin maahan, vaara taisi olla ohi, ja se voisi kävellä omin jaloin.

”Olen pahoillani tuosta”, Michi sanoi. ”Hän on kuin joku olisi tehnyt hänestä kuningattaren.”
”Sen huomaan”, minä mutisin.
”Kiitos vanhemmille”, Michi virnisti. ”Tuletko? Mennään samaa matkaa.”
Mitä olisin voinut sanoa? Ei kiitos, olen ihmisvihaaja. Jos totta puhutaan, olisin halunnut matkustaa yksin, tai kaksin, Rigel ja minä. Rigelkin taisi olla samaa mieltä, sillä se murahteli siinä jalkani vieressä epämääräisesti.
”Kyllä minä tajuan, Rigel”, minä kuiskasin. ”En minäkään erityisesti tykkää tästä.”
”Tuletko sinä?” Michi huikkasi.
”Joo!” Minä vastasin. ”Ala tulla, Rigel.” Rigel murahti tapansa mukaan epämääräisesti ja lähti seuraamaan minua.
Minä puolestani jotenkin arvasin, että tästä tulisi pitkä matka, mutta sitä en arvannut, että jouduin tenttiin.
”Minkä ikäinen olet?” Michi kyseli.
”21”, minä vastasin.
”Mihin aiot erikoistua?” Oli seuraava kysymys, jota en ollut edes ehtinyt miettiäkään, mutta annoin helpoimman vastauksen.
”Minusta tulee kouluttaja – ainakin näillä näkymin”, Vaikka, en ollutkaan täysin varma ammatistani, mutta kannattihan sitä ainakin yrittää.
”Sitten sinä varmaan tiedät paljon pokémoneista”, Michi totesi, eikä hänellä ollut aavistustakaan miten väärässä oli. Siksi siitä seurasikin kiusallinen hiljaisuus.
”Tiedätkö sinä?” Michi kysyi lopulta.
”Enpä juuri”, minä myönsin.
”Kai sinä sentään tiedät, että oma pokémonisi on myrkkytyyppiä?”
Minä huokaisin. ”Joo.”
”Selitänkö hieman, miten kaava toimii?” Poika kysyi avuliaasti.
”Tee se”, vastasin mutten ollut innokas kuulemaan tsiljoonaa eri asiaa pokémoneista ja niiden hoidosta.
Mutta siitä ei onneksi tullut, mitään sillä Himekon kopio alkoi kirkua kuin syötävä. Jokin matoa muistuttava pieni pokémon oli alkanut tehdä tuttavuutta hänen kanssaan.
”Michii! Ota se pois! Ota se pois!” Tyttö kirkui.
”Tuon takia Himeko lähtee harvoin kotoa”, Minä kuiskasin Rigelille ja virnistin. Voisin olla varma, että Nidoran naurahti toteamukselleni. Michi-parka joutui juoksemaan serkkunsa kiinni ja rauhoittelemaan tätä.
”Ota se pois! Minut täytyy viedä varmasti pokémon centeriin! Tuo mato on myrkyllinen, ihan varmasti on!”
”Rauhoitu, Sakura”, poika huokaisi. ”Se on vain Wurmple ja näyttää ihan vaarattomalta…”
”Vielä pahempaa!” Tyttö parkaisi. Siinä välissä minä olin ehtinyt jo kävellä Rigel kanssani heidän luokseen.
”Voi hyvä luoja”, minä päivittelin silmiäni pyöritellen. ”Pikku kaverihan kuuroutuu ennen kuin se hätistetään pois.” Siksipä minä kumarruinkin pienen punaisen madon puoleen ja ojensin sille kättäni.
”Älä ota henkilökohtaisesti, kamu”, minä sanoin. ”Mutta tulehan nyt, ennen kuin kuuroudut täysin.”
Pieni mato näytti olevan samaa mieltä, joten se luikersi kädelleni, autoin pikkuisen erääseen puun koloon, siellä sillä olisi sentään lämmin. Eikä sieltä luultavasti löytyisi kirkuvia tyttöjä.

”Mennäänkö sitten?” Minä kysyin.
”Vaara ohi”, Michi totesi.
”Eikä ole, se… se… se…!” Draamakuningatar Sakura jatkoi.
”Meni puun koloon sinua piiloon”, minä huokaisin. Sitten jokin lehahti puuhun, se näytti pieneltä linnulta.
”Hei, se on Fletchling!” Michi hihkaisi. ”Niitä ei näe täällä usein.”
”Fletchling?” Minä toistin.
”Normaali ja lentotyypin pokémon”, Michi täsmensi. Fletchling katsoi meitä uteliaasti, Rigel puolestaan tuijotti sitä äreästi. Sitten Fletchling nousi siivilleen ja syöksyi huimaa vauhtia kohti Rigeliä. Ja Pam! Se törmäsi päistikkaa Nidoraniin sellaisella voimalla, että Rigel lensi kylkensä varaan. Mutta sehän ei pysäyttänyt Nidorania, Rigel nousi ylös ja murahteli, sitten se katsahti minua.
”Nidoo!”
”Et kai sinä halua tapella?” Minä kysyin.
”Kyllä se taitaa haluta otella”, Michi sanoi ja heitti minulle jonkin punaisen laitteen. ”Näet tuolta liikkeet mitä Rigel osaa.”
”Hmm…” Rigel osasi kolme iskua, Leerin, Peckin ja Focus Energyn. Fletchling syöksyi uudelleen, tällä kertaa se myös kiljui kimeällä äänellä. Rigel ei antanut linnun osua itseensä toista kertaa, joten se hyppäsi ajoissa pois tieltä. Sitten se katsoi minua uudelleen.
”Ööh… Tee Peck,” minä sanoin. Rigel odotti, että Fletchling kaartaisi uudelleen kohti meitä maassa olevia ja se tekikin sen, mutta suuremmalla nopeudella kuin hetki sitten.
”Se on Quick attack,” Michi sanoi. ”Valmistaudu.”
”Rigel, hyppää!” Minä huusin. Se olikin pienelle Nidoranille helppoa.
Pelkäsin, että pokémonit löisivät rytäkässä päänsä yhteen, mutta juuri kun Flethlingin pää olisi osunut Rigeliin se kääntyi ilmassa, niin, että se pääsi kiepsahtamaan linnun mahan alle, sitten se pisti Fletchlingiä otsassaan olevalla piikillä.
Lintu huusi kivusta, mahan alunen taisi olla sen herkkä kohta. Lintu alkoi kieppua tuulessa, ja näytti jo siltä, että se putoaisi tai iskeytyisi päistikkaa puuhun, Rigel puolestaan laskeutui maahan kauniisti suoraan lyhyille jaloilleen.
”Miwa, koppi!” Michi huusi, hän heitti minulle jonkin pallon, se oli samanlainen kuin Rigelinkin poképallo.
”Koeta pyydystää se,” poika kannusti. ”Muuten se saattaa loukkaantua.”
Totta tuo. Niinpä minä heitin pallon kohti lintua. Pallo avautui ilmassa, ja sen sisältä purkautui punainen valo, joka imaisi linnun sisäänsä, sitten pallo tipahti maahan ja alkoi kieriä. Se kierähti kerran, ja toisen ja kolmannenkin, sitten se jäi maahan, minun ja Rigelin eteen makaamaan.
”Sinne jäi!” Michi hihkaisi. ”Nyt sinä pyydystit sen.”
”Pyydystinkö?” Minä kysyin.
”Joo”, Michi sanoi. ”Se on nyt sinun.”
”Saanko pitää sen?” Minä kysyin. ”Pallo oli sinun…”
”Voin ostaa lisää”, poika vakuutti.

Niinpä otin pallon mukaani, Rigel nuuhki palloa hetken ja nyökkäsi. Se näytti tyytyväiseltä itseensä. Pistin pallon laukkuuni ja päädyin jatkamaan matkaa näiden serkusten kanssa. Tällä kertaa prinsessa Sakura päätti vaivautua kulkemaan samaa tahtia meidän muiden kanssa. Sitten alkoi lumimyrsky.

Tämän täytyi olla niitä kuuluisia talven viimeisiä myräköitä.

”Voi kun kiva”, minä huokaisin. ”Rigel, hyppää kyytiin.”
”Nidoo!” No en varmasti, niin se varmasti ajatteli.
”Hei, en halua, että eksyt tässä pyryssä!” Minä korjasin. Nidoran punnitsi sanojani hetken, sitten se päätti hypätä syliini – varmuuden vuoksi, mikä oli hyvä, sillä tuuli koveni sellaisiksi puuskiksi, että se olisi voinut viedä Nidoranin mennessään. Oli hyytävän kylmä, kuulin Sakuran valittavan asiasta, hänellä se vasta täytyi kylmä ollakin, minäkin palelin, vaikka olinkin pukeutunut lämpimästi. Kiersin käteni Rigelin ympärille hyvin tiukasti, kuvittelin että sillä olisi edes vähän lämpimämpi kuin itselläni, mutta epäilin että se oli itsekin jäätymässä kalikaksi. Matka tuntui pitkältä, olimmekohan eksyneet tässä pyryssä?
”Olit aivan oikeassa Hypnoseni”, kuulin lämpimän äänen sanovan jostain läheltä, ehkä edestämme, mutta lumipyry oli niin tiheää, että tuskin näin sinnekään.
”K-K-Kuk-k-k-ka siellä?” Michi kysyi ääni kylmyydestä väristen.
”Köyhä ennustajanainen vain”, ääni vastasi. ”Hypno sanoikin, että saamme pian vieraita, jotka tarpovat lumimyrskyssä.”
”E-E-E-Emmehän sattuisi olemaan kaupungin liepeillä?” Minä puolestani kysyin värisevällä äänellä.
”Olette aivan Cordovan Townin liepeillä, kultaseni”, ääni vastasi. ”Seuratkaa siis minua.”
”Ei millään pahalla, nainen”, Sakura niiskutti. ”Mutta ei tässä pyryssä tahdo nähdä eteensä.”
”Se ei ole mikään ongelma”, naisen ääni vastasi. ”Kunhan vain seuraatte ääntäni, pääsette kyllä perille.”
”Onko tyhmempää kuultu?” Sakura jupisi.
”Minä kuulin tuon, nuori neiti”, naisen ääni vastasi terävästi.
”On itse asiassa”, Minä huomautin. ”Se äskeinen kiljuntasi nimittäin.”
”Rahvaanomaista”, Sakura murahti vastaukseksi.
”Oi, anteeksi prinsessa”, minä naurahdin pilkallisesti.
”Olemme perillä”, naisen ääni julisti. ”Tulkaahan nuoret, vien teidät kotiini lämmittelemään.”
Mutta minä en nähnyt vieläkään kunnolla eteeni, puut olivat kuitenkin jääneet taakse, nyt näin rykelmän taloja ja valoja. No ainakin olimme poissa metsästä, ja mikä parempaa, kukaan ei etsisi minua, ei tässä lumipyryssä.
”Miten jakselet, Rigel?” Minä kysyin.
”Nido!” Nidoran vastasi kovalla äänellä.

No ainakaan se ei ollut jäätynyt syliini.

Kommentit:

Chidori


Tarina 3 >
Eipä päässyt Miwa vieläkään pälkähästä, kun sai matkakumppanikseen aivan siskonsa kaltaisen diivan. :’D Vaikuttaisi kuitenkin, että Miwa pystyy nyt pitämään paremmin puoliaan, kerta Michikin on paikalla rauhoittamassa siskoaan. Neitosten välinen ivailu oli kyllä hauskaa luettavaa. Ja oi, Tangela! Jostain syystä tuppaan välistä unohtamaan tämän pokémonin olemassaolon, vaikka kovin sympaattinen ja suloinen köynnöspokémon onkin kaikessa mystisyydessään. Mukavaa, että epäsuosituillekin pokémoneille annetaan tilaa parrasvaloissa, vaikka näin sivuhahmojen pokémonina. :3

Rahaa saat taas 70pd:tä. Rigelille 3 tasoa, samaten onnellisuutta. Splinterkin pääsi tähän mielenkiintoiseen kööriin mukaan ja saa ottelusta kahden tason verran kokemusta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s