Aurora #16 > Se olet sinä, ei kukaan muu

Tarina on alun perin kirjoitettu tammihelmikuussa 2016.

”Miksi sä olet ihan kuset housussa?” Kysyin tuolta oudolta Rhyhornilta. ”Etkö sä ole ennen sairaalaa nähnyt?”
”O-Olen kyllä, mutta siitä on jo kauan..” Tuo vastasi, vapisten kiireestä kantapäähän.
”Jos olisin sä, ottaisin ihan rauhallisesti.” Sanoin vieressä nukkuvalle kivikasalle. Yritä tässä nyt nukkua kun tuo pistää koko sängyn tutisemaan.
”On tylsää!” Trix marmatti toisella puolen huonetta. Tuo Zorua puhui ja juoksi ympäriinsä ihan liikaa. Pitäisi nyt suunsa.
”Milloin Miwa tulee takaisin?” Tuo kyseli. ”Tahdon päästä käymään rannalla!”
”Kyllä sinne ehtii.” Sanoi Odile, josta pidin huomattavasti enemmän, vaikka se nyt pelkäsikin omaa varjoaan. Se ei ainakaan ollut ärsyttämässä ja puhumassa kokoajan.
”Yoru, leikitään jotain!” Trix keksi.
”Minun pitää huolehtia isoveli Splinteristä.” Shiny korppi sanoi. ”Veli-parka.”
”Sä olet aivan tylsä!” Trix huokaisi. Sitten Zorua virnuili minulle ovelasti. Voi ei.
”Heippa, Rinkeli!” Tyttö Zorua haukahti ja pomppasi pedilleni. ”On tylsää!”
”No voi voi.” Murahdin. Zorua näykkäisi minua jalasta. Sitten mokoma alkoi tökkiä minua lyhyillä tassuillaan.
”Ala painua, kiusankappale!” Murahdin ketulle ja yritin tökätä sen alas sängyltä sarvellani. Hetkeksi se vintiö lopetti, mutta heti kun tyttö huomasi, että en enää jaksanut välittää siitä, alkoi kettu tökkiä minua uudelleen.
”Lopeta hyvän sään aikana, pentu!”
Sitten kettu höristi korviaan ja käänsi katseensa suljetulle ovelle.
”Hei, Miwa tulee takaisin!” Se hihkaisi. Ja sieltä Miwa tulikin. Riivattu nukke päässään ja violetti kissa sylissään ja sitten, hyvin matalalla lentävä sininen perhonen. Tuo mahtoi olla Sora. Sora oli lähtenyt pitämään pikkuisia silmällä, kun Odile oli kauniisti pyytänyt.  Kun matkamme alkoi, Miwalla oli lyhyet hiukset. Nyt ne olivat kasvaneet pitkiksi, niin pitkiksi että hän oli sitonut ne saparoiksi kutsutuksi kampaukseksi.
”Miwa, Miwa, Miwa!” Ketunpentu hihkui, se pomppasi alas sängyltä ja riensi Miwan luo.

Siitä tuntuu olevan jo kauan. Sinä yönä olin todella raivoissani. Äiti oli aikoinaan hylännyt minut siihen laitokseen, jota nimitettiin Aurora Townin pokémon hoitolaksi. Ei suostunut ottamaan mukaansa, jätti vain sinne mätänemään, koska kouluttajalla ei ollut kiinnostustakaan ottaa pientä Nidorania vaivoikseen. Eikä ollut kenelläkään muullakaan. En halunnut olla ihmisen lemmikki. Tahdoin nähdä, tahdoin tavata kaltaisiani, villejä Nidoraneja. Kuuntelin tarkasti mitä se suurkaupungista nainen puhui, minun lajiani löytyi paikasta Route 102. Tiesin sen verran, että nyt oltiin Aurora Townissa, aivan Route 101:den vieressä. Sinne ei olisi matka eikä mikään, muistan ajatelleeni. En ollut ottanut huomioon lopputalven myrskyä ja kylmyyttä. Ei matkasta mitään tullut, sammuin Route 101:lle. Oli hirvittävän kylmä, heräsin kun joku, jolla oli lämpimät kädet, otti minut syliinsä ja kantoi. Lämpö tuntui kaiken sen kylmyyden jälkeen hyvältä. Kunnes raotin silmiäni ja huomasin, että olin joutunut lyhyt tukkaisen rusettipään syliin. Ihminen aikoi taatusti viedä minut takaisin! Purin, pistelin, potkin – tein kaiken mahdollisen estääkseni sen. Mutta tyttö ei vienyt minua takaisin hoitolaan, vaan meluisaan kotiinsa.

Trix sai Miwalta lahjaksi typerän näköiset aurinkolasit, jotka saivat Zoruan näyttämään typerältä. Myös pikkuiset tuntuivat näkevän sen, ja kikattivat Zorualle. Hyvä, ehkä ne olivatkin vähän fiksumpia kuin olin luullut. Sitten Miwa tarpoi iloisesti hymyillen minun ja Rhyhornin luokse. Rhyhorn alkoi taas täristä. Pelkäsikö tuo tomppeli Miwaa? Eikö se ymmärtänyt, että Miwa oli pelastanut sen? Ihan samalla tavalla hän oli pelastanut myös Yorun ja Odilen.
”Katsohan mitä toin sinulle, Rigel!” Hymyilevä kouluttajani sanoi ja kaivoi muovikassistaan esiin violetin nuolen muotoisen esineen.
”Sen pitäisi lisätä myrkky-tyyppisten liikkeidesi tehoa.” Miwa selitti siniset silmät innosta säihkyen. Nuuhkaisin esinettä, en minä moisella mitään tekisi. Se on vain rihkamaa, joku on varmasti huijannut Miwan ostamaan sen. Kuuntelin kuinka iloinen kouluttajani selitti Rhyhornille, kuinka ei oikein tiennyt mitä hankkisi sille, kun sillä oli jo tuo sininen huivi, joka oli melkein samanlainen kuin tämä minkä Miwa oli minulle ostanut. Miwa näytti Rhyhornille harmaata Rhydonia esittävää pehmolelua. Rhyhorn katsoi lahjaa hämmentyneenä. Miwa yritti vakuutella ostaneensa pehmolelun Rhyhornille, mutta tuo vain katsoi Miwaa kysyvästi. Sitten se tökki varovasti pehmolelua sarvellaan, Miwa taputti sen selkää, mistä Rhyhorn jähmettyi, ikään kuin sitä olisi lyöty. Sitten saparopäinen tyttö meni lohduttamaan Splinteriä, tuota säälittävää lintua.
”Ei Miwalla ole tapana ottaa lahjoja pois.” Sanoin Rhyhornille.
”Ei minulle ole ennen lahjoja annettu.” Rhyhorn sanoi arasti. ”Tämä huivi ja tiuku olivat ensimmäiseltä kouluttajaltani, kunnes minuun kyllästyttiin.”
”Onko niitä ollut moniakin?” Kysyin, katsoessani miten Miwa antoi Splinterille Venusaur-pehmolelun. ”Kouluttajia siis.”
”Jo kaksi.” Rhyhorn sanoi. ”Maki oli aluksi kiva, kunnes sai parempia pokémoneja. Karkasin ja sitten olinkin Kanamella.”
Kaname oli varmaan se lipevä poika, joka yritti iskeä minun Miwaani. Kun tapaisimme uudelleen, näyttäisin sille, mitä tapahtuu kun astuu liian lähelle kouluttajaani!
”Antoivatko ne sinulle nimeä?” Kysyin.
”Olen Rhydo.” Rhyhorn sanoi hiljaa. Vai että Rhydo, ei mikään luova nimi, mutta nimihän sekin oli.
”Mä en sitten ole rinkeli.” Sanoin tuolle. ”Nimi on Rigel. Miwa antoi sen, kun katsottiin tähtiä yhdessä.”
”Millainen hän on? Tuo lintu kertoi että saatte olla ulkona niin paljon kuin haluatte.” Rhydo kyseli.
”Miwa on okei, ihmiseksi.” Sanoin.

Nyt hän on iloinen ja hymyilee, mutta se Miwa, jonka minä silloin tunsin, ei ollut iloinen, ei lainkaan. Hän oli apea ja riiteli paljon siskonsa kanssa. Hänen siskonsa haju oli nenää pistävä. Ja se ällö Linoone! Kunpa tapaisimme uudestaan, saisin maksaa potut pottuina! Ei ihme että Miwa oli surullinen, tuollaisessa kodissa. Mutta se johtui siitä jännästä metalli kapistuksesta, joka hänellä oli sormessaan. En tiedä mikä se oli, mutta siitä oli päästävä eroon. Ei Miwa hullumpi ollut, ajattelin silloin, hän oli ihan kiltti ja häntä oli kiva ärsyttää. Sitten tuli ilta ja näin ne ensikertaa.
Tähdet.

Ja nyt oli Yoru saanut oman esineensä, mustan solmion. Sitten oli Odilen vuoro, joka sai silkkirusetin ja Sora solmiorusetin. Pikku kissanpentu, tuon nimi taisi olla Ilse, sai itselleen suuren rusetin, joka oli kyllä vähän turhan suuri sen kokoon nähden.
”Kyllä Miwa sinustakin huolen pitää. Hän on vähän sellainen.” Sanoin Rhydolle. ”Pikku kaveri tuolla tuli myös hylätyksi, Miwa otti sen huostaansa, siksi se kai kutsuu Miwaa mammaksi.”
”No tuo Murkrow näyttää vähän pieneltä.” Rhydo sanoi.
”Odilekin, tuo jännän värinen Petilil tuli vähän sen jälkeen, löytyi hylättynä pusikosta.” Kerroin.
”Entä muut?” Rhydo kysyi hieman arasti.
”Minä tulin Aurora Townista, hoitolasta.” Murahdin.
”Mutta mistä tulit sinne?” Rhydo kysyi. ”Minäkin asuin siellä, mutta minut napattiin sieltä mitä ihmiset kutsuvat route 107:ksi.”
”Kuoriuduin munasta, jonka äitini kouluttaja jätti hoitolaan.” Kerroin. ”Splinter tuli mukaan Route 101:ltä. Mutta se oli silloin vielä Fletchling ja pirun kovaääninen sellainen.”
”Tuo Zoruakin on saatettu hylätä, sitä en yhtään ihmettelisi, sillä kuka nyt tuollaisen rasavillin nyt tahtoisi?” Mutisin.
”Kuulin tuon Rinkeli!” Trix huusi, mutta kikatteli sille. Tuolla Zorualla oli outo huumorintaju.
”Sora, tuo Vivillon tuli samasta metsästä kuin sä.” Kerroin Rhydolle. ”Se oli silloin toukka.”
”Se on siis täysin kehittynyt.” Rhydo sanoi ihailevasti, mutta olin huomaavani murhetta sen äänessä. Olin kuullut että moni aloitteleva pokémonkouluttaja pyydysti itselleen toukkapokémonin, sillä ne olivat helposti koulutettavia ja kehittyivät nopeasti. Ehkä tämä Maki oli pyydystänyt yhden ja Rhydo oli jäänyt sen varjoon.
”Odile ja Yoru tulivat kumpainenkin Tangerine Citystä.” Selitin, koska miksikäs ei.
”Entäs pikkuiset?” Rhydo kysyi.
”Munista.” Vastasin lyhyesti. ”Tuo Purrloin tuli Tangerine Citystä, yksi ruma Liepard laittoi sen munan Miwan reppuun. Ja tuo Shuppet tuli saman kaupungin pokémon centeristä.”

Sitten se sama sinitukkainen tyttö, joka oli tullut avuksemme metsässä tuli juoksujalkaa huoneeseen.
”Onhan sinulla kaikki pokémonit tallessa?” Miwa katsoo tulijaa hämmentyneesti ja minä puolestani mulkaisen häntä ärsyyntyneesti. Että minä inhoan kovaan ääneen kaakattajia.
”On, on.” Miwa vakuutti. Ja kyllä se totta oli. Me kaikki olimme täällä. Vaikka minun puolestani joku olisi saanut viedä tuon Zoruan, sitä minä en panisi lainkaan pahakseni.
”Joku on vienyt Calypson!” Tyttö kiljui. Olisi nyt vähän hiljempaa. ”Menin katsomaan, miten se jaksoi, mutten löydä sitä, eikä kukaan ole nähnytkään sitä!”
No käytä silmiäsi paremmin!
”No onpas huonoa henkilökuntaa.” Miwa totesi. ”Minne se olisi voinut mennä?”
”Ei minnekään yksin!” Sinitukkainen tyttö parkui. Calypso hermoilee ihmisjoukoissa, se ei tykkää liikkua yksin. Se saa hepulin!”
No voi nyt yhden kerran! Eiköhän sen kokoinen pokémon kuin Sigilyph osaisi huolehtia itsestään!
Kouluttajani katsoi tyttöä hieman epäröivästi. ”Eli siis..?”
”Joku on varastanut sen! Meidän täytyy löytää se!” No jo on tytöllä mielikuvitus. Ja Miwa oli samaa mieltä.
”Oletko nyt ihan varma..” Hän aloitti, mutta tuo kovaääninen tyttö ei antanut hänen puhua loppuun.
”Myös Kain Azumarill on kadonnut! Jälkiä jättämättä! Tule! Meidän on pakko löytää ne! Meidän on pakko!”
Kuka oli Kai?

”Rauhoitu nyt vähän!” Miwa toppuutteli. ”Miten joku voi hävitä jälkiä jättämättä? Oletko nyt varma ettet liioittele?” Sitä minäkin.
”En liioittele!” Sinitukkainen tyttö huusi. ”Kaikki puhuvat että kaupungin aloituspokémonit ovat alkaneet katoilemaan!”
”Se voi olla vain huhu.” Miwa sanoi rauhallisesti.
”Mutta kun niin on käynyt oikeasti!” Tyttö vaahtosi.
”Tälle Kaille?” Miwa toisti.
”Ei Kai tällaisesta vitsaile! Minä olen tuntenut hänet koko ikäni.” Tyttö painotti. Miwa huokaisi, hän näytti siltä, ettei häntä juuri huvittanut ruveta etsimään jonkun puoli tutun pokémonia. 
”No hyvä on.” Miwa huokaisi. ”Autetaan sitten.”

”Ne tarvitsevat tähystäjän.” Splinter kuului sanovan. ”Minun täytyy..”
”Eikä!” Yoru kiekaisi, niin kovaa en ollutkaan ennen kuullut tuon itkupillikorpin huutavan. ”Isoveli Splinterin siipi on vielä pipi!”
Ehkäpä pikkuisestakin löytyi pieni uskaliaisuuden kipinä. Yllätyksekseni myös eräs toinen, joka ei yleensä välittänyt draamasta oli Yorun kanssa samaa mieltä.
”Et voi lähteä tuossa kunnossa, Splinter.” Trix totesi, se loikkasi Yorun vierelle tämän pedille ja katsoi lintua tuimasti.
”Jään tänne vahtimaan, ettet tee mitään typerää!”
”Mutta kuka sitten..” Splinter väänsi vastaan.
”No Sora näyttää kasvattaneen itselleen siipiparin.” Trix tokaisi. Ehkäpä Zorua olikin jotain muutakin kuin pelkkä toisia ärsyttävä penikka. Tai sitten se vain esitti, mistä sitäkään tietää. Sitten Sora liihotteli Splinterin luo aika horjuvasti.
”Teen parhaani.” Sinisiipi lupasi. ”Parane sinä vain kaikessa rauhassa.”
”Yoru huolehtii isoveli Splinteristä.” Murkrow vakuutti. Nousin sängystä, minähän olin ihan terve.
”Aiotko sinä mennä mukaan?” Rhydo kysyi.
”Totta kai aion.” Tokaisin. ”Miwa ei pärjää ilman minua.” Niin, ei pärjää. Jonkun on sitä suojeltava, eikä se joku todellakaan voi olla Sora, saati sitten nuo pikkuiset, olivat liian heikkoja.
”Tule säkin Rhydo.” Kehotin kivikasaa. ”Voit vaikka oppia jotain.”
”Enhän minä..” Rhydo sanoi. ”Olisin vain tiellä.”
”No ei sitten.” Mutisin. Mutta sitten Rhyhorn kuitenkin nousi ja laskeutui varovasti lattialle. Virnuilin itsekseni, niin sitä pitää. Ei Miwa ole lainkaan pelottava!
”Hei pojat.” Miwa tervehti meitä molempia. Hän taputti minua päästä ja Rhydoa selästä. Rhydo ei katsonut Miwaan, se katsoi lattiaan.
”Tulettekos mukaan?”
”Eihän sinua yksin voi päästää.” Virnistin saparopäiselle tytölle.
”Minäkin! Minäkin!” Odile piipitti epätavallisen kovalla äänellä, yleensä se oli hyvin hiljainen. ”Minäkin tahdon mukaan!”
”Epätavallista sulta, Odile.” Totesin.
”Jonkun on pidettävä silmällä pikkuisia.” Turkoosi Petilil vastasi. ”Yoru pärjää kun sillä on Trix seurana.”
”Etkö usko, että Miwa osaa huolehtia niistä?” Kysyin vieressäni seisovalta ruohopäältä huvittuneesti.
”Entä sinä sitten?” Odile naurahti kevyesti. ”Sinähän haluat aina olla siellä missä Miwa on. Olet ollut levoton koko aamun.”
”Niin säkin.” Murahdin ruoholle. Miksi sen täytyi mainita eräs yksityiskohta? En minä tykännyt Miwasta niin paljon, mutta kun hän oli onnettomuusaltis ihminen, sitä paitsi olihan joku kolkannut hänet aiemmin.
”Kyllähän säkin muistat mitä Tangerinessa tapahtui.” Sanoin Petililille.
”Toki, mutta lieneekö se ainoa syy?” Odile kysyi leikillisesti.
”Ei kuulu sinulle!” Tiuskaisin. Ainoa syy, ja pah! Miwa oli vain ihminen, vain ihminen. Ei hän ollut minulle tärkeä, eihän? Lähden mukaan vain siksi että minulla on tylsää. Katsahdin tuota pientä ja söpöä pokémonia, voisin vähän säikyttää sitä. Niinpä nappasin sitä ruohoista kiinni ja nostin mukavasti Rhydon selkään. Sielläpäs pysyt.
”Mitä sinä teet?” Odile kiljaisi hämmentyneenä. Siellä se nyt keikkui Rhyhornin selässä.
”Minäkin! Minäkin!” Pikkuiset, Purrloin ja Shuppet hihkuivat, nähdessään Odilen kivijärkäleen selässä.
”Setä, setä!” Molemmat huusivat. ”Mekin tahdomme ratsastaa!”
”M-Minun nimeni on Rhydo..” Rhydo vastasi.
”Rhydo-setä, saammeko mekin ratsastaa?” Pikkuiset kysyivät kuorossa.
”Kyllä se käy.” Rhydo sanoi hiljaa. ”Pääsettekö itse kiipeämään?”
”Joo!” Pennut hihkuivat. Lolitan ei tietenkään tarvinnut kiivetä, se vain katosi ja ilmestyi sitten Odilen taakse. Ilse puolestaan kiipeili kömpelösti kynsiään käyttäen.
”Eihän tämä satu?” Se kysyi viattomasti.
”Ei, ei.” Rhydo sanoi kärsivällisesti.
”Ei sun kynnet pure kiveen, pentu.” Murahdin.

Miwa huokaisi. Kävelin hänen vierellään, kun taas Rhydo hieman takana, kaipa se aristeli Miwaa. Sora leijaili kömpelösti Miwan pään korkeudella. Sinitukkainen tyttö johdatti meidät aulaan, siellä odotti jokseenkin hintelä mutta ruskettunut ihmisolento.
”Tässä me nyt olemme.” Sinitukkainen sanoi.
”Eihän sinulta puutu pokémoneja?” Ruskettunut poika kysyi Miwalta.
”Ei.” Miwa vastasi. ”Kaikki ovat tallessa.”
”No sitten olet onnekas.” Poika totesi. ”Minulle jäi vain kaksi ja tämä au!” Pojalla oli sylissään tomera pieni Purrloin, jonka sinisissä silmissä oli sellainen pilke josta en pitänyt. Se puri poikaa sormesta ja näytti siltä, ettei se ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Purrloin loikkasi kevyesti Rhydon selkään, Ilsen taakse. Siinä istui kaksi lajitoveria, mutta kyllä Ilsen erotti sen syvän vihreistä silmistä, sillä toinen oli sinisilmäinen ja huomattavasti kookkaampi kuin meidän Ilsemme, jonka turkki oli myös huomattavasti vaaleampi kuin tuon toisen.
”Moikka, pikkusisko!” Toinen Purrloin kehräsi. ”Kuinka hurisee?”
”Hurisee?” Ilse toisti. ”Mitä se tarkoittaa?” Ja niin Odile rupesi selittämään sanan merkitystä tuolle tietämättömälle penskalle.
”Tuo Purrloin on mahdoton!” Poika huokaisi. ”No onhan minulla vielä Tama.”
”Ei kai Flintiäkin viety?” Sinitukkainen kauhistui.
”Ei, mutta jonkunhan se rantavahtina olo on hoidettava.” Poika huokaisi. ”Äiti murhaisi minut, jos kadottaisin Flintinkin.”
”Josko nyt selittäisitte mistä tässä on kyse.” Miwa sanoi kärsimättömästi.
”Niin, tuota.” Poika sanoi hieman kiusallisesti punaisia lenkkareitaan tuijotellen. ”Minun Azumarillini katosi. Sinähän näit sen?”
”No en minä sitä vienyt.” Miwa sanoi terävästi.
”Tarkoitan, että näit sen siellä kahvilassa.” Poika täsmensi. ”Sen jälkeen menimme rannalle, niin kuin joka aamu, jätin Azuman paikalleni, kun itse kävin katsomassa että rannalla oli kaikki hyvin, Azuma oli ehtinyt kadota.”
”Etsitkö sitä?” Miwa kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa.
”Tietenkin etsin.” Poika vastasi. ”Kalusin koko rannan, kävin kotona ja tutkin kaikki sen lempipaikat, mutten löytänyt mitään.”
”No käydään katsomassa sairaalahuone jossa Azuran pokémonia pidettiin.” Miwa totesi.
”Mutta miksi?” Sinitukkainen Azura kysyi. ”Minähän tongin sen jo läpikotaisin!”
”No käydään nyt tarkistamassa.” Miwa sanoi ja alkoi äänestä päätellen jo kyllästyä koko juttuun. Hän katsahti minuun ja pyöräytti sitten silmiään sinitukkaiseen päin.

Huoneessa ei ollut mitään, lukuun ottamatta huolestuneen näköistä Floettea, joka kuikuili meitä sängystään. Sen vieressä raakkui kovaääninen Chatot, joka huuteli meille solvauksia.
”Varas! Syreeni! Kalju! Hökkeli! Riivattu!”
”Tosi omaperäistä.” Sanoin sille.
”Kajsa auttoi tähystyksessä, muttei löytänyt mitään..” Sinitukkainen Azura sanoi itkusilmässä. ”Kävimme pihan läpi ja Kajsa tähysti jopa lähitienoon, vaikka oli väsynytkin ja..”
No voi voi..
”Älkää välittäkö Kajsasta, se on aina tuollainen.” Muuan Castform sanoi.
”Miksi se huutaa noin?” Ilse kyseli.
”Ei ihmekään että ääni kuulostaa käheältä.” Se toinen Purrloin nauroi.
”Josko sillä on jotain sanottavaa.” Rhydo pohti.
”Voihan se olla.” Odile mutisi. ”Tai sitten se vain puhuu mitä sylki suuhun tuo.”
”Katsotaan tämä huone läpi.” Miwa sanoi meille. Katsahdin ihmistyttöä, olettiko hän meidän löytävän täältä jotakin epäilyttävää?
”Mitä se hyödyttää? Ei Calypso ole täällä.” Azura tyttö sanoi mietteeni ääneen.
”Kannattaa silti käydä rikospaikka läpi.” Miwa totesi.
Pyörittelin silmiäni, nytkö Miwa tahtoi leikkiä salapoliisia?
”Tule, Ilse!” Lolita hihkui. ”Etsitään vihjeitä!”
Ilse alkoi kompuroimaan, mutta Rhydo kumartui niin että pentu pääsi alas mukavasti liukuen.
”Kiitos, Rhydo-setä!” Se luikautti, ennen kuin lähti ystävänsä kanssa etsimään turhuuksia lattioilta. Isompi Purrloin katsoi touhua huvittuneena.
”Tuskinpa täältä mitään löytyy.” Se haukotteli ja käpertyi kerälle. ”Miten te jaksatte olla ihmisen pompoteltavana?”
”Koska.” Odile vastasi.
”Et itsekään ole mikään kulkukissa.” Sora pisti heti väliin. ”Turkkis on niin hyvässä kunnossa, että olet taatusti kotikissa.”
”Pöh, enkä ole!” Katti sähähti. Miwa katsahti noita kolmea hetken.
”Tule, Sora!” Odile hihkaisi, tuokin. ”Etsi sinä ylhäältä, kun sinulla on siivet. Minä etsin täältä alhaalta.” Huokaisin jälleen.

Pikkuiset tekivät työtä käskettyä, ne luulivat tämän olevan jokin uusi jännä leikki. Mutta se toinen Purrloin, joka ei ollut Ilse, vain naureskeli.
”Ei hassumpi pikkusisko vai mitä?”
”Jos hän kerran on siskosi, mikset vain sano sitä hänelle?” Rhydo kysyi.
”En usko että hän ymmärtää sanan merkitystä.” Tuntematon Purrloin totesi. Siinä se kyllä oli oikeassa, Ilse oli vielä niin pieni ja viaton, että tuskin se mitään ymmärtäisi. Sehän luulee Miwaa äidikseen..
”Äiti, äiti!” Sieltä se nyt kipitti Lolita vanavedessään. Suussaan Ilse kantoi kuivuneen näköistä kukkaa. ”Katso mitä me löydettiin sängyn alta!”
”Mitä teillä siinä on?” Miwa kysyi ja kumartui pienten puoleen. Ilse laski kuivuneen kukan Miwan jalan juureen. Lolita ja Ilse katsoivat tyttöä ylpeinä.
”Mistä se tämän löysitte?” Miwa kysyi. Ihmisissä oli se vika, etteivät ne juuri ymmärtäneet meidän pokémonien puhetta. Ilse tomerana kissanpentuna spurttasi sängyn luo ja katsoi sen alle.
”Jonkinlainen kukka.” Miwa mutisi. No shit Sherlock..
Katselin itsekin ympärilleni, vaikken uskonutkaan löytäväni mitään merkittävää. Kuuntelin kuitenkin tarkasti, eihän sitä koskaan tiedä, kuka juonii päämme menoksi. Katselin huvittuneena miten Odile tutki lattiaa oikein huolella. Välillä neiti tiirasi Soraa, josta se kaiketi piti paljon. Itse en näitä asioita ymmärtänyt, minusta ne olivat tyhmiä.
”Hmm..”
”Mitäs löysit pätkä?” Kysyin turkoosilta ruoholta.
”Lattia on muuten puhdas, mutta löysin siitä läikän pihkaa.” Odile selitti mietteliäänä. Ruoho oli oikeassa. niin muuten valkoiselta lattialta löytyi tahmea vihreä ja pistävän hajuinen läntti.
”Yleensä puista löytyy paljon pihkaa.” Odile sanoi.
”Perhana, vastahan oltiin metsässä.” Muistutin tyttöä. ”Näiden pokémonien omistajahan oli vastikään metsässä, kuten mekin. Se on ihan hyvin voinut tarttua sieltä mukaan.”
”Ehkä.” Odile sanoi mietteliäänä. Se oli kovin mietteliäs tapaus, aina se jaksoi pohtia Sakikoa, joka oli sen entinen kouluttaja. Se pohti usein ennen nukkumaan menoa, miksi tyttö oli jättänyt sen ja näkisikö se häntä enää.
”Sora, mitä sieltä löytyy?” Odile uteli siniseltä perhoselta.
”Ei paljon mitään.” Sora mumisi. ”Ikkunan karmilla on tosin pihkaa.”
”Täälläkin on pihkaa!” Odile huudahti.
”Sehän on kummallista.” Sora totesi.
”Mitä olette löytäneet, kaverit?” Miwa kysyi. Hän kun oli käynyt näyttämässä löytöään uusille ystävilleen, jotka juttelivat nurkassa, joistain tämän kaupungin oudoista asukkaista.
”Katso, katso!” Odile elehti Miwalle. Miwa kyykistyi katsomaan lattiaa. Hän pyyhkäisi sormella pihkaista lanttia ja nuuhkaisi sitten sormenpäätään.
”Pihkaa.”
”Hei, täällä myös!” Sora huuteli. Miwa oli hyvä kuuntelemaan ja kuulemaan, hän nousi jaloilleen ja käveli Soran luo. Sora osoitti tuntosarvillaan ikkunalaudalla olevaa tahraa.
”Pihkaa täälläkin.” Miwa sanoi pohtivasti. ”Tuliko jo ikkunasta sisään? Vai kiipesikö joku siitä ulos?”

”Hei, Kai – sehän oli nimesi?” Miwa kyseli ruskeatukkaiselta ruskettuneelta pojanklopilta. ”Missä sinä kadotitkaan vesikanisi?”
”Rannalla.” Poika sanoi ääni täristen. ”Miksi?”
”Näytätkö paikan, missä se katosi?” Oma salapoliisimme Miwa uteli.
”No voinhan minä, mutta en tajua mitä se hyödyttäisi.” Kai sanoi vastahakoisesti. Azura-tyttö vetisteli, mutta seurasi meitä.
”Tule, Rhydo.” Pitihän kivikasaa hieman rohkaista.
”Setä, setä! Pääsemmekö kyytiin?” Lolita ja Ilse kyselivät. Rhyhorn hymyili pikkukavereille lempeästi ja kumartui niin, että nämä saattoivat kiivetä Rhyhornin selkään helposti.
”Olemmeko raskaita, setä?” Ilse kyseli.
”Emme ole.” Vieras Purrloin naukui. ”Rhyhornit jaksavat kantaa jopa isoja ihmisiä.”
”Oikeastiko, setä?” Lolita ihmetteli.
”Niin olen ainakin kuullut..” Rhydo sanoi hiljaa. ”En minä ole ketään kyydittänyt.”
”Olemmeko ensimmäiset?” Ilse intoili. ”Sinun pitää pyytää äitiä, hän varmasti ratsastaa!”
”Miwa ratsailla.” Naureskelin. ”Tuo taitaa enemmin lentää ojaan, kuin pysyä ratsailla.”
Kai ja Miwa kävelivät vieretysten, Azura piti perää. Rhydo käveli konkkaronkka selässään vieressäni. En tykännyt tästä. En tykännyt tästä yhtään! Pitkä, ruskettunut poika, jolla oli pörröiset tummanruskeat hiukset, ja sitten oli Miwa, joka oli pienikokoinen, kalpea ja pikkutyttömäinen, kun oli nuo saparotkin. Noita voisi luulla melkein sisaruksiksi.
Ei, ei sisaruksiksi, pariksi pikemminkin..
Ei Miwa tuosta tykkäisi, Miwa ei koskisi enää miehiin, ei. Muistan millainen hän oli silloin kuin tavattiin, kyllä Miwa nyt olisi sen verran järkevä, ettei toistaisi samaa, kyllä oli. Rannalla kuhisi porukkaa. Oli kuuma, eikä Lolita ainakaan arvostanut sitä, kun oli alkanut kiukutellakin.
”Kummitus-tyypit eivät välttämättä pidä auringosta.” Kai totesi.
”Joo, huomasin.” Miwa sanoi lyhyesti. Huomasin, miten moni tyttö katsahti tuon Kain, eikä Miwa saanut osakseen kauniita katseita. Mutta eihän hän edes huomannut niitä, hän katseli miettiväisenä eteensä. Sitten myrsky tuli. Hiekkamyrsky.
Tunsin sen hajun, tuo oli se sama juippi, joka oli kolkannut Miwan Tangerine Cityssä, ja minä olin tökännyt sarveni sen perseeseen. Miwa melkein kaatui, mutta tyttöjen suosikki nappasi häntä kädestä, ja antoi sen verran tukea, ettei saparopää kaatunut. Otti häntä kädestä..
”Mikäs kiire sinulla nyt on?” Ärsyyntynyt Azura kysyi.
”O-Olen pahoillani.” Poika piipitti. ”Ette olisi nähnyt Koemia? Se on Cuboneni ja sillä on vaaleanpunainen rusetti.”
”Onko se kadonnut?” Kai kysyi.
”On! Käänsin vain selkäni hetkeksi ja se oli poissa.” Poika vaahtosi. ”Etsin sitä rannalta, kun Koemi tykkää niin kovasti telmiä.”
”Sama kaava.” Kai huokaisi. ”Minun Azumarill ja Azuran Sigilyph katosivat samalla tavalla.”
”Löytyikö mitään?” Miwa töksäytti. Hän ei kuulostanut kauhean ystävälliseltä, eikä ihmekään.
”Tyttö ei taida pitää tuosta.” Rhydokin totesi.
”Ei. Se on oikea kelmi.” Kerroin Rhyhornille.
”Miten niin?” Purrloin kysyi virnuillen. Pyörittelin silmiäni, en millään jaksanut alkaa kertoa tarinaa.
”Löytyikö mitään?” Miwa murahti.
”Anteeksi mitä?” Poika kysyi kuin puulla päähän lyöty. Silloin Miwa näytti Ilsen ja Lolitan löytämän kukan. ”Sairaalassa huoneesta löytyi myös pihkaa.”
”No nyt kun mainitsit, niin löysin paikalta lehtiä.” Silloin vaaleahiuksinen poika avasi nyrkkinsä, hänen kädessään oli muutama vihreä lehti.
”Hmm..”
Sitten se Kai-hyypiö vei meidät tuolin luo. Tuoli oli valkoinen ja sillä istui Poliwrath. Poliwrath ilahtui kovasti Kain tulosta, ja loikkasi alas korkealta tuolilta. Se iski nyrkkinsä kouluttajansa käteen tervehdykseksi.
”Jätin Azuman istumaan tälle tuolille.” Kai sanoi.
”Katsotaan sitä.” Miwa totesi. Minä en viitsinyt, istahdin Rhydon viereen ja annoin Soran sekä Odilen tutkia.
”Täälläkin on pihkaa.” Odile huikkasi.
”Ehkä se on jokin vihje.” Sora pohti. ”Kysytäänkö tytöltä?”
Mutta se ei ollut tarpeen, Miwa oli jo siinä.
”Täälläkin.” Tyttö totesi.

”Mitä hittoa täällä tapahtuu?” Kai huokaisi. ”Onhan sitä huhuttu, että pokémoneja katoilee, mutta en olisi uskonut..”
”En minäkään.” Azura sanoi, ja asetti kätensä lohduttavasti Kain hartialle. ”Peacock on aina ollut mukava kaupunki, en saata uskoa että joku täällä tekisi tällaista..”
”Ehkä pitäisi kysellä muilta.” Vaaleahiuksinen poika ehdotti. Kaikki katsoivat häneen. ”Enhän minä tunne kaupunkianne mutta silti.”
”Kaikkihan osaavat epäillä jotakin.” Miwa sanoi mulkaisten poikaa epäilevästi.
”Se on totta.” Kai totesi. ”Tunnen useimmat kaupungissa asuvat ihmiset vanhempieni kautta, ja tiedän että heiltäkin on kadonnut pokémoneja.”
”Oletko jutellut heidän kanssaan?” Azura kysyi.
”Olen, olen.” Kai sanoi. ”Tiedän, että tänne on muuttanut poika, joka viettää paljon aikaa omissa oloissaan. Muutama epäilee että hänellä on jotain tekemistä asian kanssa.”
”Vain siksi että hän pitää omasta seurastaan?” Miwa kysyi. ”Ei antisosiaalisuus välttämättä ole rikos..”
”Onko ketään muita?” Azura kyseli.
”Sawamuran Ryo on kuulemma alkanut käyttäytyä oudosti.” Kai sanoi.
”Eihän!” Azura henkäisi. ”Ryo on aina ollut niin mukava poika!”
”No hänen äitinsä on pojasta huolissaan.” Kai sanoi. ”Pelkää Ryon joutuneen väärään seuraan. En usko että Ryolla on varkauksien kanssa, mutta hän saattaa tietää jotakin.”
”Käydään kysymässä!” Azura huikkasi. ”Siitä onkin kauan kun näin Sawamuria viimeksi!”
”Onko muita epäiltyjä?” Miwa kysyi. ”Että kannattaako meidän kaikkien lähteä samaan paikkaan, mikäli blondi nyt tunkee mukaan.”
”Totta kai minä tulen!” Vaaleatukkainen poika ärähti. ”Haluan löytää Koemin!”
”Te voisitte vaikka käydä Yusuke Hamadan luona.” Kai ehdotti. ”Jotkut pitävät hänen käytöstään epäilyttävänä.”
”Miten niin?” Miwa kysyi.
”Hänen Nidoraninsa Daichi kuoli, kaiketi.” Kai selitti. ”Siltikään Yusuke ei käyttäydy miten hänen kuuluisi.”
”Mitä se tarkoittaa?” Miwa kysyi.
”No jos Azuma olisi jäänyt auton alle, kyllä minä ainakin olisin surullinen.” Kai sanoi. ”Mutta Yusuke käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.”
”Kummallista.” Blondi totesi.
”Käykää te kyselemässä Yusukelta.” Kai sanoi. ”Me hoidamme muut kaksi.”
”Siis minä ja tuo?” Miwa kysyi osoittaen blondia. ”E-Ei.”
”Meidän on kyllä viisaampaa liikkua pareissa.” Blondi totesi. ”Ethän sinä mitään voi tehdä, jos jotain ikävää sattuu.”
”En minä sinun apuasi tarvitse.” Miwa murahti. Niin, emme me hämärä blondia tarvinneet, kyllä minä suojelisin Miwaa!
”No minä nyt kuitenkin tulen!” Poika intti. ”En edes tajua mitä sinä teet täällä, kun ei kukaan näytä kajonneen sinun pokémoneihisi!”
”Turpa umpeen stalkkeri.” Miwa pisti takaisin. ”Minä en luota kehenkään, joka on joskus kolkannut minut ja yrittänyt pukeuduttaa minut bordelli-asuun!”
”Mistä te nyt oikein puhutte?” Azura kysyi hieman epävarmana.
”Mistä he puhuvat Rigel-setä?” Lolita kysyi.
”Sanotaanko vaikka näin, ettei tuolla ole puhtaat jauhot pussissa.” Vastasin pikku kummitukselle.
”Hah, Eiji on ihan mukava kaveri.” Purrloin naurahti.
”Tunnetko sä tuon häiskän?” Kysyin siltä.
”Ehkä tunnen, ehkä en~” Kissa kehräsi. Jaaha, eli tunnet, mutta tahdot olla ärsyttävä.

Kävi kuitenkin niin, että Miwa sai kuin saikin seurakseen blondin pojan. Päätin kävellä heidän välissään, tuo kaveri ei saisi päästä liian lähelle Miwaa! Tiedä mitä se tekisi. En tiedä, miksi minua kiinnosti Miwan hyvin vointi näin paljon, Miwahan oli vain yksi hassu saparopäinen tyttö muiden joukossa. Miksi Miwa merkitsisi mitään? Se on hassu juttu, emmehän me edes olleet olleet yhdessä kauaa, silti Miwa oli tärkeä.
”Toivottavasti et ole osallisena tässä.” Miwa sähähti.
”Ei minulla ole osaa eikä arpaa tässä.” Poika vakuutti. ”Miksi ne sinut tähän sotkivat? Rigelhän näyttää olevan kunnossa.”
Totta kai olen kunnossa, mäntti.
”Koska minun piti auttaa.” Miwa murahti. ”Azura ei tykännyt kieltävästä vastauksesta.”
  Blondi nauroi. ”Vai niin.”
”Minne meidän pitää edes mennä?” Miwa kysyi.
”Yusuke asuu lähellä sitä ostoskeskuksessa jossa kävimme.” Azura sanoi. ”Menette vain ostoskeskuksen kujan poikki ja soitatte kolmannen talon ovikelloa.”
”Okei.” Miwa vastasi, muttei kuulostanut kovinkaan iloiselta.
”Otetaan mukaan lentokykyiset pokémonit.” Kai ehdotti. ”Jos löydätte jotain.”
”Tai jos jotain sattuu.” Azura lisäsi. ”Miwa voi ottaa Soran.”
”Minulla on Tama.” Kai sanoi. ”Lähetämme sen jos jotain tulee.” Sitten ne kaksi lähtivät. Kävelivät vierekkäin, kuin mikäkin pari. Saisivat kyllä ollakin pari, minun puolestani. Seurasin Miwaa, joka vaihtoi suuntaa rannan poikki. Rhydo katseli tyttöä hieman arasti.
”Ei äitiä tarvitse pelätä!” Ilse naukui.
”Luuletko oikeasti että tuo ihminen on äitisi?” Vieras Purrloin naukui.
”On, on!” Ilse vastasi innokkaasti. ”Kun äiti oli siinä kun minä tulin, äiti on äiti!”
”Ei ihminen voi olla pokémonin äiti.” Purrloin väitti.
”Että sinä olet tyhmä!” Lolita totesi. ”Tietysti voi!” Tämä näytti ärsyttävän Purrloinia, sillä sen suusta karkasi pieni sähähdys, ja pikku katti veti kyntensä esiin. Silloin Odile tipautti itsensä Miwan sylistä suoraan Purrloinin ja Lolitan väliin.
”Älä kiusaa pienempiäsi, rontti!” Se huudahti. ”Niillä on selvästi eri käsitykset kuin sinulla!”
”Ette viitsis.” Sora puuttui puheeseen.

”Mitä me sanotaan sille tyypille?” Miwa kysyi. ”En voi sanoa, pitäväni vieraille juttelusta.”
”Sanotaan vaan että otetaan osaa, kai.” Blondi sanoi epävarmasti.
”Että teetä ja sympatiaa vai?” Miwa virnuili pojalle. Katsoin huvittuneena, miten Sora yritti opetella lentämään, mutta se tuntui pelkäävän pientäkin kesäistä tuulen virettä.
”Ei tosta nyt mitään taida tulla.” Naureskelin.
”Kyllä tulee, kyllä tulee.” Sora puuskutti. ”En vain olettanu että siivet olisi näin isot!”
”Kyllä se pian sujuu.” Odile kannusti. ”Jatka yrittämistä!”
Huokaisin, että tämmöistäkin piti kestää. No kaipa tuo meni, niin kauan kunhan Miwa ei hankkinut itselleen seuraa. Sitä ei kukaan kestäisi.
Kuja oli valoisa, josta Lolita ei erityisemmin tykännyt.
”Au! Silmiin sattuu!” Se kuului valittavan. No mutta pian olimmekin sen talon edessä, jonne meidät oli määrätty ja se talo oli.. keltainen ja pieni. Jotenkin sain siitä sellaisen masentava tunnelma, piha oli likainen ja ruoho puutarhassa oli ylikasvanutta ja rikkaruohot olivat vallanneet kukkapenkin ja rehottivat nyt kellertävinä miten sattui. Sitten se talo, jotenkin sen ilmapiiri oli jähmettynyttä. Kellastuneet valkoiset verhot ikkunoissa, ja se mitä näin alakerran ikkunassa oli.. pikkuinen minä. En usko sen olleen oikea Nidoran, varmasti se oli vain pehmolelu. Mutta se oli asetettu ikkunalaudalle niin että se näkisi ulos.
”Eikö pojalta kuollut Nidoran?” Blondi kyseli. Miwa vain nyökkäsi, sitten hän katsoi minua.
”Älä huoli.” Vakuutin tuolle typerykselle. ”En mä mihinkään kuukahda.”
”Poika parka.” Odile piipitti. Se oli tavattoman empaattinen otus. Miwa kumartui taputtamaan päätäni, tai no oikeastaan korvieni väliä, varmaankin hän yritti rauhoitella itseään. Tämä talo varmaan karmi Miwaa, mistä sitäkään tietää? Sitten hän katsoi hermostuneesti blondia. Ja Lolita päätti kantaa kortensa kekoon. Se nousi Rhydon selästä ja alkoi haistella ilmaa.
”Täällä tuoksuu hyvältä!”
”Ai, niinkö siun mielestäs?” Sora kysyi. ”Miusta täällä haisee kuivalta.” Sora oli muuten oikeassa, tuoksu ei ollut hyvä, se oli ummehtunut. Katselimme huvittuneina miten Lolita alkoi hyöriä talon ympärillä ihan kuin..
”Kissa pistoksissa.” Virnuilin vieraalle Purrloinille.
”Mitä se tarkoittaa, Rigel-setä?” Ilse kysyi syvän vihreitä silmiään viattomasti räpäyttäen.
”Se luullakseni tarkoittaa sitä, että kissa on haistellut kiellettyjä aineita.” Rhydo sanoi hiljaa.
”Mutta mitä ne sellaiset ovat, Rhydo-setä?” Ilse kyseli.
”..Ehkä kerromme siitä kun olet vähän isompi.” Odile sanoi äidillisesti. Toinen Purrloin sähähti kiukkuisesti huomautukselleni.
”Mikä Lolitalle tuli?” Miwa ihmetteli. Lolita kikatteli itsekseen, ja hoki miten hyvältä täällä tuntui. Se oli mennyt ihan sekaisin.
”O-Onko Lolita tullut kipeäksi?” Ilse miukui hieman peloissaan.
”Kyllä se siitä kohta tokenee.” Mutisin itsekseni.
”Rhydo-setä, mikä Lolitaa vaivaa?” Ilse kyseli.
”En ole varma.” Kivikasa sanoi. ”Minulla on olettamus, mistä on kyse, mutta..”
”Ehkä sillä on liikaa kierroksia päällä.” Blondi mumisi ja soitti vanhan näköistä ruosteista ovikelloa. Meni hetki ja sitten toinen, mutta lopulta ovi avautui.

Oven oli avannut poika, poika jolla oli harmaa iho ja luiseva ruumiin rakenne, ja silmien alla mustat pussit. Hänen kullanruskeat hiuksensa olivat sekaisin, ja näytti siltä, kuin niissä olisi pyörinyt tornado.
”Niin?” Poika kysyi.
”Öö.. me tuota..” Blondi aloitti. Mutta pilvessä oleva Lolita päätti pistää ranttaliksi. se liihotteli sisään avonaisesta ovesta kysymättä edes lupaa.
”Tuota, Shuppetini..” Miwa aloitti. Miwa oli melkein yhtä paha kuin Lolita. ”Anteeksi.” Hän vain sanoi ja tunki sisään.
”Joo, niin me serkkuni kanssa kuulimme tapahtuneesta, ja kuten näkyy, on serkkuni Nidoranin kouluttajia ja hän tahtoi..” Tuo blondi oli terävä. Eiväthän hän ja Miwa edes näyttäneet sukulaisilta. Seurasin tietenkin Miwaa, eihän siitä tiennyt, mihin soppaan tyttö itsensä saattaisi, jos en olisi paikalla. Rhydokin tuli.
”Tuletko sä?” Kysyin yllättyneenä.
”Tuo poika on karmiva.” Rhydo sanoi. ”Seuraan mieluummin tyttöä.”
”Lolita on kipeä.” Ilse miukui.
”Hihihihii!” Tuo kuului kikattavan. ”Niin mukavan hajuista~ Lämmintä ja kodikasta!”
”Täällähän haisee home.” Sora huomautti. ”Onkohan pikkuinen vähän kajahtanut?”
”Lolita on kiva!” Kissanpentu alkoi nyyhkyttää. ”Älä sano siitä ilkeyksiä, Sora-setä!” Sitten Odile alkoi lohduttaa kissanpentua, ja yritti selittää sille, ettei Sora mitään pahaa tarkoittanut. Miwa seurasi kummitusta, eteisestä keittiöön. Keittiö oli likainen, ikään kuin siellä ei olisi siivottu viikko kausiin ja se kyllä tuntui myös huoneen hajussa.
”Hyi!” Ilse totesi.
”Tyyppi on oksentanut ihan väärään paikkaan.” Vieras Purrloin totesi.
”Ehkä hän on vielä shokissa.” Odile ehdotti.
”Lolita, tänne sieltä!” Miwa huusi. ”Ei, et leijaile karkuun!” Mutta niinhän tuo teki, heti kun Miwa oli saamaisillaan sen kiinni. Lolita nuuhki kiihkeästi seiniä, ja hyöri kuin pieni pyörremyrsky.
”On niiiiiin hyvä olo!” Se hykerteli. ”Ihihihii!”
”Tuo alkaa jo olla mielipuolista.” Totesin.
”Mikä sinua riivaa?” Miwa kyseli, saatuaan viimein pikku aaveen kiinni. Mutta pian hän huomasi jotain muuta. Siinä, pölyisellä lattialla makasi vaaleanpunainen rusetti.
”Tuohan on..”
”Se voi olla sen kuolleen Nidoranin rusetti.” Yritin toppuutella kouluttajaani. Mutta tuo rusetti näytti kyllä vähän turhan uudelta siinä pölyn peittämällä lattialla, eikä rusetti ollut tippaakaan pölyinen.
”Rigel-setä, me näimme kun tuo vaaleahiuksinen poika osti tuollaisen Cubone-tädille!” Ilse miukui kiihtyneenä. ”Eikö niin, Sora-setä?”
”Kyllä se niin on.” Sora vakuutti. Katsoin miten Miwa kumartui, ja nosti rusetin käteensä. Hän katsoi rusettia hetken, ja pisti sen sitten taskuunsa.
”Lolita, paikka!” Hän huudahti, sillä Lolita haihtui. ”Voi, hemmetti!”
”Sainpas!” Vieras Purrloin oli loikannut Lolitan päälle, sillä Lolita oli mitä ilmeisimmin yrittänyt joko mennä ja säikyttää Ilsen tai vain palata paikalleen. Mutta nyt oli violetti kissanpentu napannut sen.
”Kiitti, kaveri.” Miwa sanoi ja kaivoi nopeasti Lolitan poképallon esiin. ”Lolita, saat luvan palata.” Sen jälkeen pikku kummitus imeytyi pallonsa sisään punaisen lasersäteen saattelemana.

”Olen pahoillani, Lolita meni jotenkin sekaisin.” Miwa pahoitteli Lolitan käytöstä. ”Pitänee viedä se pokémon centeriin.”
”Niin, tuota me kuulimme siitä.. siitä..” Blondi ei oikein löytänyt sanoja.
”Mistä niin?” Poika kyseli, hän vaikutti jotenkin poissaolevalta.
”Ikävä juttu se, mitä sattui Nidoranillesi.” Miwa töksäytti. ”Otamme osaa.”
”Voi, eihän Daichille käynyt kuinkaan!” Poika naureskeli. ”Katsokaa vaikka! Tuolla se on ikkunassa katselemassa meitä! Tule tänne poika!”
Miwa katsahti minua, ja tiesin miksi. Ikkunassa oli pelkkä pehmolelu.
”Ai, mitä? Etkö pääse itse? No minä tulen hakemaan!” Sitten poika meni nopeasti sisään ja poimi uros Nidorania esittävän pehmolelun ikkunalaudalta.
”Tässä se on! Eikö olekin komea?” Poika näytti meille nukkavierua pehmolelua ja tunki sen ihan nokkani eteen. ”Katso, Daichi! Tuollainen sinustakin tulee isona!”
”Tämä on karmivaa.” Mutisin. ”Mikähän miekkosta vaivaa?”
”Olen kuullut että näin saattaa käydä joskus ihmisille, jos ne kokevat jonkin järkytyksen.” Rhydo sanoi.
”On oikein komea Nidoran.” Blondi sanoi ja kumartui taputtamaan pehmolelua. ”Pidä siitä hyvää huolta!”
”Pidän varmasti!” Poika nauroi. ”Mitä? Ai jaa. No nyt pitää mennä, Daichilla on nälkä!” Sitten poika meni taloonsa, sitä ennen hän kuitenkin vilkaisi minua ja aika häiritsevästi etten sanoisi.
”Mennään.” Miwa sanoi hiljaa.
”Mitä siellä talossa oli?” Sora kysyi. ”Tyttö näyttää jotenkin oudolta.”
”Talo oli kuin kaatopaikka.” Vastasin perhoselle kävellessäni Miwan jäljessä. Ei minun tarvinnut alkaa selittää, sitä mitä talosta oli löytynyt, sillä blondi aloitti kyselyn.
”Sinä kävit siellä sisällä, oliko siellä mitään?”
”Oli kyllä.” Sitten Miwa kaivoi taskustaan vaaleanpunaisen rusetin. ”Tämä lojui olohuoneen lattialta.”
”Mutta sehän on Koemin rusetti!” Poika henkäisi.
”Oletko varma?” Miwa kysyi.
”Olen, olen!” Poika vakuutti. ”Pesuohjeessa on sen nimi!” Sitten hän näytti Miwalle pikkuisen paperilapun, joka oli kiinnitetty rusettiin, ja siihen oli raapustettu punainen K-kirjain.
”Onkohan tuo poika vienyt Koemin?” Blondi mietti.
”No hän ei ainakaan ole kunnolla tässä maailmassa.” Miwa totesi. ”Jos hän ei ole vienyt sitä, ehkä hän tietää jotain tästä kaikesta.”
”Pitäisikö meidän seurata häntä?” Blondi pohti.
”Voisi olla hyvä idea.” Miwa totesi. ”Ehkä tämä juttu sitten selvinnee..”

Miwa kutsui Ilsen, Odilen ja Rhydon takaisin poképalloihinsa, hän sanoi että suuri ryhmä vain herättäisi huomiota.
”Varo nyt.” Hän sanoi vieraalle Purrloinille, joka ei antanut Miwan rapsuttaa itseään, se yritti purra Miwaa kun tämä yritti.
”Älä yritäkään! En ole mikään sylikissa!” Kissa sähisi.
”No älä pistä pahaksesi.” Mutisin. Miwahan yritti olla sille kiltti. Miwa oli oikeastaan tosi kiltti. ”Sitä paitsi, itsepä matkaan tuppauduit.”
”Siihen minulla on omat syyni.” Kissa murahti. Saimme odottaa kauan. Ilta alkoi jo pimetä, kunnes se outo poika viimein lähti talostaan. Kuvittelin hänen ottavan sen pehmolelunsa mukaan, mutta yllätyksekseni hän lähti ilman sitä. En tykännyt kykkiä pusikossa. Täällä oli muutenkin ahdasta, kun tänne oli Miwan lisäksi ahtautunut se blondi. Teki monesti mieli pistää sitä uudemman kerran sarvellani!
”Ihan rauhassa, Rigel.” Miwa oli toppuutellut. Sora nukkui koko sen ajan, en tajua, miten se pystyi siihen.

Jouduimme liikkumaan hitaasti, ettei hyypiö huomaisi meitä. En tykännyt siitä, miten Miwa ja blondi kävelivät vierekkäin, he näyttivät siltä kuin olivat jotkin ylimmät ystävät ja minä sain kävellä Miwan toisella puolella. Sora liihotteli edellämme, se piti silmällä, ettei hörhö päässyt livistämään. Hän ei mennyt rannalle, vaan pikemminkin siihen suuntaan, mistä me olimme tulleet. En ollut sen suuremmin kiinnittänyt huomiota muuhun kuin maisemaan. Mutta nyt, huomasin asioita, kun Shamrockin metsästä tultiin ulos, metsä oli aidattu, eikä metsän laitamilla ollut muita rakennuksia kuin se ränsistynyt talo, johon hörhömme meni. Hän koputti hermostuneesti hökkelin ovea. Täällä tuoksui voimakkaasti havumetsältä ja joltain kukalta.
”Syreeni.” Miwa sanoi hiljaa. Katsoin hökkelin pihaa, ja huomasin saman minkä toisinaan höhlä kouluttajanikin, talon reunuksilla kasvoi kaksi syreeniä.
”Kun talo on näin lähellä metsää, tänne voi hyvinkin eksyä pihkaa, jos talon asukas käy aktiivisesti Shamrockin metsässä..” Miwa mutisi. Minä puolestani keskityin kuuntelemaan. Joku tuli viimein avaamaan oven, ukko jolla ei mikään koristanut päätä.
”Kalju hyypiö.” Miwa mutisi. ”Eikös Azuran lintu sanonut jotain hökkelistä ja kaljusta?” Taisipa tuo sanoakin. Mutta se oli vain hölösuu Chatot, ei se välttämättä oikeassa ollut.
”Jotkut serkut tulivat luokseni utelemaan Daichista!” Hörhö kuului sanovan. ”Ja sillä tytöllä oli Daichi mukanaan, voitko kuvitella? Ja se oli jo kehittynytkin!”
Luuliko tuo hörhö, että minä olin hänen kuollut pokémoninsa? Jo on aikoihin eletty! Se tosin selittäisi, miksi hörhö katseli minua niin häiritsevästi silloin hänen talollaan.
”Onko meillä siis uusi keikka?” Puhuja oli kaiketi tuo kalju mies, hänellä oli rosoinen ääni. ”Sovitaan että Nidorinon saat pitää kiitoksena palveluksistasi.”
”Se tekemänne seerumi saa pokémonin, kuin pokémonin seuraamaan minua kuin omaa kouluttajaansa.” Hörhö lisäsi. ”Enhän minä paljon tee..”
”Mutta muut pokémonit pidän minä.” Miekkonen julisti. ”Erityisesti salipäällikön pokémonista irtoaa paljon käteistä kun sen myy Icterinen pimeillä markkinoilla!” Vai tästä olikin kyse, tuo hörhö liikkui kaupungilla mukanaan jotain kemikaalia, mikä saa pokémonin seuraamaan häntä ja sitten hän tuo saaliin tänne. Mutta miksi tuon blondin pokémonin rusetti oli sitten löytynyt hörhön kotoa? Katsoin Miwaa tiiviisti, tyttö nyökkäsi tomerasti, hän oli ymmärtänyt.
”Mitä tehdään?” Miwa kysyi. ”Katsotaanko ympärillemme?”
”Eikö meidän pitäisi ilmoittaa toisille?” Blondi kysyi.
”Mistä? Siitäkö että parilla hörhöllä on vispilän kauppaa?” Miwa kysyi. ”Se voi olla väärinkäsitystäkin. Emmehän me tiedä, että nämä ovat varkauksien takana.”
Totta, täytyi löytää todiste.
”Sora, tähystäisitkö?” Miwa pyysi Vivillonia. ”Näetkö pihalla jotain, rakennusta esimerkiksi.”
Sora nousi varovasti siivilleen ja katsasteli maisemaa tovin.
”Täällä on ulkorakennus.” Se sanoi.
”Onkohan niillä jotain salattavaa?” Totesin. Sora tuli pian takaisin ja nykäisi Miwaa hihasta. Sitten perhonen johdatti meidät ränsistyneen hökkelin taakse, siellä oli toinen talo, mutta paljon pienempi.
”Katsotaanko sisään?” Miwa kysyi.
”Et sinä olisi sopinutkaan kaidalle tielle, Miwa.” Poika naurahti. Miwa meni kokeilemaan ovea, mutta se ei auennut.
”Lukossa.” Miwa huokaisi.
”Saanko minä?” Purrloin maukui, ja lupaa odottamatta se loikkasi maasta Miwan hartialle ja kapusi sitten alemmas tämän käsivartta pitkin. Kissa veti kynnet esiin ja kyllä, se alkoi tiirikoida metallista lukkoa niillä. En uskonut että se onnistuisi siinä. Mutta hetken kuluttua kuului kalahdus, ja ovi aukesi.
”Käykää peremmälle!” Kissa kehräsi, tyytyväisenä tekoonsa.
”Vau, taidatkin olla pikku roisto.” Miwa henkäisi.
”Sitäkin!” Kissa naukaisi. Blondi astui varastoon ennen meitä muita, vaikka oli pimeää, sen kyllä haistoi ja kuuli. Täällä säilytettiin pokémoneja. Ne valittivat hiljaisella äänellä.
”Tahdon äidin luo!”
”Kouluttajani tulee kyllä hakemaan!”
”Missä me ollaan?”
”Olkaa nyt jumalauta hiljaa.” Murahdin niille astuessani pimeyteen. ”Vai haluatteko paljastaa meidät?”
”Keitä sieltä tulee?” Joku kysyi.
”Oletteko roistoja?”
”Se vähän riippuu mistä asiaa katsoo.” Totesin. Saatoimme me ollakin roistoja, kun tällä tavoin murtauduimme toisen varastoon, mutta me emme vieneet näitä kavereita perheiltään. Miwa katsoi näkyä mykistyneenä.
”Ne.. Ne ovat täällä. Osa ainakin.” Hän sanoi. ”Hei stalkkeri, soita kytät nyt heti.”

”Sora etsi Azura ja Kai. Tuo heidät tänne, nyt heti.” Miwa sanoi Soralle, joka ymmärsi yskän, ja lähti liikkeelle. Katsoin tuon huteraa liitelyä hetken ja huokaisin. Olisi keskiyö ennen kuin se olisi saanut ne kaksi raahattua tänne asti, jos Sora ei pistäisi asioihin vauhtia.
”Minä en löydä Koemia.” Blondi sanoi. ”Koemi, missä olet?!”
”Älä huuda, hullu!” Miwa sähähti. ”Soita ne kytät, minä katson löydänkö sitä.” Miwa katsoi poikaa niin ärtyisästi, ettei siinä auttanut kieltävästikään vastata. Katsoin hetken miten blondi kaivoi kännykän esiin ja paineli lyhyen numeron. Sitten hän nosti luurin korvalleen ja odotti. Sitten hän puhui ja selitti rauhallisesti tilanteen ja pyysi että tänne lähetettäisiin auto.
Auto tuli nopeasti, samoihin aikoihin kuin ne kaksi ihmistä. Hörhö vietiin talosta ensimmäisenä, mutta kalju tyyppi pakeni. Enkä nähnyt Miwaa missään. Koemi-nimistä Cubonea ei löytynyt talosta, mutta sen jälkiä kyllä löytyi, kuten myös ihmisen hiuksia, tummanruskeita hiuksia. Ja verta. Muttei pokémonin verta. Vaan ihmisen. Mutta Miwaa ei löytynyt lähitiennoilta, tai talosta. Häntä ei löytynyt yhtään mistään.

Miwa, missä sinä olet?

Kommentit:

Chidori


16>
Huh, tämä lienee yksi pisimmistä, ellei jopa pisin tähänastisista Auroraan julkaistuista tarinoista! 😮 Siihen nähden kelpo paketti, sillä tekstin määrän lisääntyessä homma on vaarassa käydä puuduttavaksi tai sitten tapahtumia on ähkyksi saakka. Alku tosin sisälsi ehkä turhan paljon toistoa aiemman luvun tapahtumista, vaikka toisaalta samat jutut oli hauska nähdä kahdesta eri näkökulmasta. Edellisen luvun jäädessä kutkuttavan jännään tilanteeseen olisi samat tapahtumat voinut kuitenkin kerrata tässä ehkä hiukan tiivistetymmin. Myös loppu tuntui vähän hätiköidyltä tarinan pituuteen nähden ja tuli vähän töksähtäen. Toisaalta myös pidin sen hektisyydestä, haha, ristiriitaista. Jännään kohtaan jäi ainakin!

Oli kyllä todella antoisaa päästä näkemään ja kokemaan asiat Rigelin silmin – sen ajatuksia kovan ulkokuoren takaa ei ollakaan jaettu ihan hirveästi. Tykkäsin etenkin noista takauman tapaisista muistelohetkistä tarinan alkupuolella. Onhan sitä jo päästy pitkälle. :> Mysteerin selvittämistä oli jännää seurata ja ilahduin huomatessani, kuinka paljon käytit pokémoneja hyödyksesi siinä. Olit jopa nähnyt vaivaa ja ujuttanut kaikki asukkaiden kommentit tarinaan mielenkiintoisilla tavoilla, vau. Yksi suosikkikohtani tarinassa oli vierailu Yusuken luona, tunnelma siinä oli aika värisyttävä ja paikoin jopa karmiva. Myös Lolita pääsi siinä ensi kertaa vähän paremmin esille, mikä oli kiva juttu. :> Mysteeri siis onnistuneesti ratkaistu tähän asti!

Rigel +2lvl +4op, Odile +1lvl +1op, Ilse +2lvl +2op, Lolita +2lvl +1op, Sora +1lvl +1op, Rhydo +1lvl +3op ja Winona +5lvl +3op. Rahaa 100pd:tä, sisältää tarinapalkkion ja puolet mysteeripalkkiosta – loput saat sitten seuraavassa tarinassa, mikäli toinen kriteeri täyttyy myös aloituspokémonien osalta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s