Aurora #15 > Sora laittaa siivet selkäänsä

Tarina on alun perin kirjoitettu Tammikuussa 2016.

Heräsin sohvalta, Peacock Cityn pokémon centerissä. Vaaleatukkainen hoitaja ravisteli minua hereille. En tahdo vielä herätä. Väsyttää niin pirusti, ajattelin.
”Heräähän nyt.” Hoitaja sanoi lempeällä äänellä, ikään kuin hän olisi tottunut herättelemään nukkuvia kouluttajia.
”Häh?”
”Niistä pokémoneistasi.” Hoitaja sanoi varsin pirteästi. ”Nidorino, Zorua ja Petilil tarvitsevat lepoa tämän päivän, ovat hiukan väsyneitä, mutta Spewpa ja Murkrow kaipaavat useamman päivän lepoa. Ne vastakuoriutuneet tutkitaan, siltä varalta ettei kuoriutumisen kanssa ollut mitään ongelmaa..”
”Kuten mitä?” Kysyin väsyneesti.
”Haluamme varmistaa että Purrloin ja Shuppet ovat fyysisesti siinä kunnossa kuin pitääkin.” Hoitaja selitti.
”Ihan kunnossa nuo näyttävät olevan.” Huomautin, sillä pikkuiset olivat jollakin ilveellä päässeet pois huoneestaan. Ilse katseli hieman hämmentyneenä ympärilleen, se kun ei ollut ikinä nähnyt sairaanhoitajia kärryineen. Lolita leijui Ilsen tasolla, eikä siinä näyttänyt mitään vikaa olevan.
Lolitan ilme kirkastui heti kun se äkkäsi minut, se katosi Ilsen tasolta ja ilmestyi salakavalasti pääni taakse. ja kiersi sitten sivulle vain painaakseen poskensa omaa poskeani vasten.
”Shuppet!”
”Huomenta, Lolita.” Toivotin tuolle.
”Spew!”
”Kuinka?” Kysyin, sillä en ihan tuota vastausta odottanut. Kunnes katsoin Ilseä vähän tarkemmin, karvainen valkea ötökkä istui sen selässä ja tapitti minua meripihkan värisillä silmillään.
”Miten menee, Sora?” Naurahdin katsoessani tuota karvapalloa, olihan se ötökäksi aika karvainen tapaus.
”Spew!” Sora vastasi, sitten se sylki suustaan tahmeaa rihmaa, joka tarrautui käsivarteeni, meinasin jo kysyä, mitä ötökkä aikoi, mutta sitten se vetäisi itsensä ylös. Sora kiipesi tomerasti käsivarttani pitkin, ylös hartialleni.
”Minusta nämä kyllä vaikuttavat ihan energisiltä.” Totesin hoitajalle. ”Mutta pitäkää hyvä huoli Splinteristä, ja varokaa, ettei Rigel pistele teitä, se kun on vähän sitä tyyppiä.” Hoitaja vain nyökkäili, minusta alkoi ikävästi tuntua, ettei hän tajunnut että Rigel saattoi oikeasti olla känkkäränkkä-tuulella herättyään.
”Milloin voin hakea pokémonini?” Kysyin vielä.
”Illalla niiden pitäisi olla kunnossa – ainakin suurimman osan.” Hoitaja vastasi.

Iltaan oli vielä aikaa, mitähän tässä keksisi? Nostin nyt ainakin Ilsen syliini, ettei se eksyisi, Lolita puolestaan oli asettunut mukavasti päähäni asumaan, sieltä se tiiraili ohi meneviä ihmisiä.
”Huomenta, Miwa!” Terhakka ääni huudahti tiskiltä. Tyttö, jolla oli lyhyet vaaleansiniset hiukset heilutti minulle kättään. Tuohon tyttöön olin törmännyt jo kahdesti, kerran Tangerine Cityssä ja eilen siellä metsässä. Tytön nimi taisi olla Azura.
”Mitä sinä täällä teet?” Kysyin tytöltä, hänen tullessa luokseni.
”Kävin kysymässä Calypson vointia.” Azura sanoi hyvän tuulisesti. Calypso taisi olla se eilinen värikäs lentävä pokémon.
”Miten sinun pokémonisi jaksavat?” Tyttö kysyi.
”Suurin osa pääsee vasta illalla.” Huokaisin. ”Pitäisi keksiä tekemistä siihen asti.”
”Ainahan tekemistä löytyy!” Azura sanoi.
”No ei näillä kavereilla salia lähdetä haastamaan.” Mutisin. ”Muut ovat vielä toipumassa.”
”Voisit ostaa toipilaille jotain.” Azura ehdotti.
”Shuppeet!”
”Purr!” Molemmat pokémonit hihkuivat, vaikka tuskin tiesivät mitä ostaminen tarkoitti. Sora ei viitsinyt kommentoida tähän mitään, tai sitten se torkkui.
”Ne taitavat tahtoa hemmottelua.” Azura naurahti. ”Peacockista löytyy iso tavaratalo, josta löytyy vaikka mitä!”
”Missäs se on?” Kyselin tytöltä. ”En ole täältäpäin..”
”Se on kaupungin keskustassa.” Azura kertoi. ”Minäkin olen menossa ostoksille, voisimme mennä yhtä matkaa. Voin samalla esitellä kaupunkia sinulle, minä kun olen kotoisin täältä.”
Se sopi minulle mainiosti, Azura vaikutti ihan mukavalta, ainakaan hän ei ollut mikään kovaääninen heitukka, kyllä tuollaisen kanssa shoppailisi.. kai. Vatsani kurisi, Ilsen vatsa kurisi.
”Mennäänkö syömään aamiaista?” Azura kysyi. ”Rannalla on mukava kahvila, josta saa hyvää munakasta.”
Tuo sopi minulle hyvin, en ollutkaan aikoihin saanut pekoniaamiaista.

Ulkona oli lämmin. Aurinko paistoi, pokémon centeristä avautui näkymä rannalle, valkoista hiekkaa ja sinistä merta silmän kantamattomiin. Näky oli kummallinen, sellaiselle joka oli kasvanut Aurora Townissa lumen keskellä. Seisoimme siinä hetken, minulle ehti tulla kuuma. Katsahdin sinitukkaista Azuraa, hänellä oli yllään kukallinen keltainen hellemekko, ja minulla puolestaan ne samat vanhat villalegginsit, shortsit, t-paita ja sen alla lämmin pitkähihainen.
”Mistä päin sinä olitkaan kotoisin, Miwa?” Azura kysyi.
”Aurora Townista.” Vastasin.
”Ai, olen käynyt siellä. Hain Calypson labrasta kuusi kuukautta sitten.” Azura sanoi. ”Siellä on hirvittävän kylmä, verrattuna Peacockiin.”
”Joo, huomasin.” Minä huokaisin. ”Villalegginsit ovat tänne vähän liikaa.”
Ilse ja Sora nauttivat auringosta aivan selvästi, laiska Spewpa nimittäin kääntyi kippurasta selälleen ja hyräili jotain outoa sävelmää hyvän tuulisena, Ilse taas kääntyi niin että aurinko pääsi lämmittämään sen koko selkää. Lolita ei paljoa auringosta perustanut, se vääntelehti ja päätyi lopulta painamaan kasvonsa hiuksiani vasten, niin se ei näkisi aurinkoa. Azura johdatti meidät hiekkarannalle, joka oli vielä varsin tyhjä.
”Yleensä täällä on hirveästi väkeä.” Azura selitti. ”Mutta on vielä aikaista, ehkä turistit nukkuvat.”
Oli rannalla tietenkin joitain ihmisiä, useimmilla oli mukanaan pokémon, toiset ottelivat.
”Ne harjoittelevat koordinaattorikisoihin.” Azura selitti. Kävelimme hiukan lähemmäs, en oikein ymmärtänyt mikä kisoissa oli niin ihmeellistä, tuokin tyttö vain lesoili ulkonäöllään, hän oli kaiketi niitä tyttöjä, jotka tiesivät näyttävänsä hyviltä, ja olivat ylpeitä tästä seikasta, kuten Himeko.
”No niin Clementine!” Tyttö kiljui. ”Pyörähdä ja tee Swift ja sitten Aqua Jet!”
Katsoin miten oranssi saukkomainen pokémon teki pyörähdyksen, ei minkään tavallisen kääntymisen vaan balettimaisen liikkeen jossa pokémon nousi varpailleen ja pyörähti ympäri, kenties yleisöä kohti, sitten se sylki suustaan kimmeltäviä tähtiä, se teki sitä kunnes oli täyttänyt lähiönsä tähdillä, sitten se teki liikkeen joka peitti pokémonin vedellä, pokémon ponkaisi itsensä veden ympäröimänä suoraan keskelle tähtirykelmää, särkien ne, saukko kääntyili taitavasti ja onnistui särkemään jok´ikisen tähden, aiheuttaen huikean kultahippu sateen, lopulta saukko itse laskeutui sateen keskelle ja otti jonkin ihmeen macho-asennon.
Aloin kikattaa, sillä vaikka liikkeessä olikin kauneutta, tuo macho lopetus ei oikein sopinut, myös Lolita oli nostanut kasvonsa hiusteni seasta ja naureskeli lopetukselle. Sora puolestaan katsoi silmät kimaltaen esitystä, mahtoiko se tykätä tästä, vai siitä, että saukko oli melkein lentänyt hyppiessään? Ilseä ei moinen kiinnostanut, katti vain haukotteli.
”Uudestaan!” Saukon kouluttaja komensi.
”Amber on taas vauhdissa.” Azura mutisi, eikä mitenkään lämpimällä äänensävyllä. Katsoimme miten saukko alkoi vääntää liikettä uudestaan, mutta tällä kertaa se kaatui kesken balettimaisen kääntymisensä.
”Clementine!” Tyttö huudahti läimäytten kätensä otsalleen. ”Sinun on osattava kääntyä tai muuten liikkeestä ei tule mitään!”
”Ihan hyvältä se liike minusta näyttäisi ilman balettia.” Minä huomautin kuiskaten.
”Se lopetus oli kyllä hauska.” Azura naurahti. ”Muistaisi nyt että kisassa on kaksi luokkaa, joihin kauneus ei lukeudu.”
”Mitkä ne ovat?” Kysyin, sillä en ymmärtänyt koordinaattorikisoista juuri muuta kuin että ulkonäkö merkkasi eniten.
”Kisoissa on aina teema, jonka mukaan saa pisteitä.” Azura selitti. ”Täällä Peacockissa teemana on kovuus ja siisteys.”
”No se selitti sen machoisen lopun.” Totesin.
”Purr?” Ilse äännähti, sillä se oli huomannut että jalkojeni välistä käveli kovasti sitä itseään muistuttava kissa, joka oli kuitenkin meidän Ilseämme isompi ja sillä oli tummemman violetti turkki. Kissa katsahti Ilseä ilkikurisesti, siniset silmät välkkyen, sitten se lähestyi koordinaattoria ja tämän saukkoa.
”Tuolla Purrloinilla on jotain mielessään.” Azura totesi.
”Shuppeet!” Lolita sanoi. Vaikka se ei tykännytkään auringosta päätti kummitus kuitenkin liihotella pääni viereen, niin lähelle että varmasti kuulisin miten pienen maha murisi.
”Eikö meidän pitänyt hankkia aamiaista?” Kysyin Azuralta.
”Mennään Näkinkenkä kahvilaan.” Azura sanoi iloisesti. ”Se on hiukan sivulla.” Ja niin Azura johdatti minut ja pokémonini vanhan näköisen ruskean tiilirakennuksen luo. Kahvilan sisustus oli sekin ruskea, seinät oli koristeltu aaltomaalauksilla.

”Azurako se siinä?” Harmaahapsinen mies, jolla oli yllään oranssi hawaiji-paita, tervehti meitä, kun tulimme sisään.
”Sinua ei olekaan näkynyt!” Mies totesi. ”Missä olet ollut viimeiset puolivuotta?”
”Lähdin pokémon matkalle, minusta tuli koordinaattori.” Azura selitti hymyissä suin. ”Eivätkö vanhempani..?” Mutta siihen se kysymys jäi, Azuran iloiset kasvot vakavoituivat ja hän sanoi: ”No eivätpä tietenkään.”
 ”Oletko tullut tänne koordinaattorikilpailuihin?” Mies kysyi.
”Joo, pokémonini ovat uupuneita matkasta, joten jätin ne pokémon centeriin lepäämään.” Azura sanoi taas pirteästi, vai esittikö hän vain?
”Esittelen Peacockia kouluttaja-ystävälleni.” Tyttö lisäsi. En tiennyt että olimme ystäviä. Ehkä Azura ystävystyi nopeasti muiden kanssa.
”Aamiaista.” Muistutin tuota puhuvaa papupataa.
”Ai niin!” Azura muisti. ”Me tulimme syömään aamiaista!”
”No meillä on täällä vasta tuota Miltankin maitoa, auringonkukka keksejä ja maustekakkua.” Mies luetteli.
”Purr!” Ilse purisi-
”Shuppeet!” Lolita hihkui ja katseli kiinnostuneena vitriinissä olevaa ruskeaa kakkua.
”Ethän sinä nyt kakkua voi syödä aamupalaksi, Lolita.” Totesin, pikkukummitushan saisi vatsansa kipeäksi.
”Tämä kakku on hyväksi pikkukummitustyypeille.” Mies vakuutti. Lolita katsoi minua sen kaksiväriset silmät vetistäen.
”No hyvä on, hyvä on.” Minä huokaisin. ”Saat kakkusi.”
”Shuppeet!” Lolita hihkui.
”Sinä haluat varmaan maitoa, Ilse?” Kysyin kissalta.
”Purr!” Ilse nyökytteli päätään.
”Entäs Sora?” Kysyin, mutten saanut vastausta. ”Sora? Hei, Sora..?”
”Spew?” Joku haukotteli ja kurkisti sitten hartiani takaa.
”Mitä saisi olla?” Kysyin. ”Kai sinullakin on sentään nälkä?”
Karvaötökkä haukotteli, eikä vastannut.
”Käykö auringonkukka keksit?” Kysyin Spewpalta, mutta kuulosti vähän siltä että otus ehti nukahtaa uudemman kerran.
”Tuota juu, jos otetaan keksejä, maitoa ja kakkua.” Luettelin tilauksen. ”Minulle kokkelia ja pekonia.”
”Minulle myös.” Azura sanoi. Paikan pitäjä sanoi, että hetki pieni, ja me päätimme istua tyhjään kahvilaan. Pian sen jälkeen ukko sai toisenkin asiakkaan, jolla oli mukanaan jokin hassu vesikani, sellainen sininen ison pääsiäismunan muotoinen pokémon, jolla oli pitkät jäniksen korvat ja hassu häntä, jonka päässä oli jokin palloa muistuttava.
”Hei, Kai!” Azura huudahti. ”Azuma näyttää voivan hyvin!”
”Purr?” Ilse katsoi tulijoita uteliaana, etenkin tuota sinistä pääsiäiskania. Tai sen eriskummallista häntää.
”Azurako siinä?” Sen kouluttaja kysyi. ”Mietinkin, milloin tulet takaisin.”
”No, olet ainut.” Azura pälpätti, vaikka minusta kuulosti siltä kuin hän olisi ollut hiukan alakuloinen.
Ruskeatukkainen, ruskettunut poika tuli luoksemme, asetin juuri Soraa pöydälle mukavasti, enkä kiinnittänyt vanhoihin kavereihin paljoa huomiota. Mutta sekä Ilse että Lolita hypähtivät puiselle lattialle katsomaan vesikania, tai no, sen häntää.

Ilse ja Lolita nuuhkivat ensin hännän palloa, ja sitten ne alkoivat varovasti tökkiä sitä, Ilse tassuillaan ja Lolita päässään kasvavan sarvensa kanssa.
”Azuuh!” Vesikani kikatti, kaipa sen häntää kutitti.
”Purr.” Jokin, joka ei selvästi ollut Ilse purisi. Huomasin, että poika kantoi sylissään pahasti vettynyttä Purrloinin pentua.
”Mitä tuolle on tapahtunut?” Minä kysyin.
”Amberin mukaan tämä Purrloin oli häirinnyt hänen harjoituksiaan.” Poika sanoi, mutta ei kuulostanut järin iloiselta. ”Joten hänen Belossominsa tönäisi tämän pikku kaverin mereen.”
Azura läimäytti kätensä otsalleen. ”No voi nyt yhden kerran!”
”Azuma pelasti karvapallon.” Poika huokaisi. ”Mahtaisikohan vanhalla Toshirolla olla hiukan lämmintä maitoa pikkuiselle?”
”Maitoa kyllä löytyy, mutten minä mikään vanha ole.” Kahvilan pitäjä mutisi, tullessaan keittiön puolelta. ”No, Kai on sitten päässyt harjoittamaan jo rantavahdin töitä tänään?”
”En minä, Azuma se..” Poika naurahti hermostuneesti.
”Azuuh!” Vesikaniini heilautti innokkaasti kättään.
”Kyllä sinusta onkin kasvanut komea kaveri Azuma.” Se ei niin vanha (mutta silti vanhan näköinen) Toshiro kehui. ”Ihan kuin vasta eilen olisit ollut se itkupilli Azurill jonka Umiko löysi rannalta..”
Sitten me saimme aamiaista. Ilse litki tyytyväisenä maitoa, Lolita mussutti kakkua tyytyväisenä ja Sora haisteli saamiaan keksejä. Vanha Toshiro oli antanut Kaille vanhan koin syömän huovan, johon poika oli käärinyt litimärän kissan ja yritti nyt parhaansa mukaan kuivata pientä kissaa, joka kuitenkin sähisi ja yritti kokoajan näykkiä pojan sormia. Ilse nosti päätään vähän väliä ja katseli kummastuneena lajitoveriaan. Sora näykki hieman keksejään, muttei näyttänyt välittävän syömisestä.
”Syö nyt, että kasvat!” Patistin sitä. ”Vai haluatko kokkelia?”
”Spew..” Sora sanoi välinpitämättömästi.
”Millainenhan Vivillon sinusta kasvaa, Sora?” Azura uteli.
”Vivillon?” Minä toistin. ”Onko se Soran viimeinen kehitysmuoto?”
”On, ja ne kaikki ovat hyvin kauniita!” Azura hihkui silmät loistaen. ”Minä otan niistä kuvia, jos satun näkemään niitä kisoissa! Katso!”
Azura työnsi minulle puhelintaan, josta sain nähdä että hänellä oli kymmenen erilaista valokuvaa suurisiipisistä pokémoneista, joilla oli kaikilla eriväriset ja koristeelliset siivet.
”Vau, katso Sora!” Sanoin Spewpalle. ”Tuollainen sinustakin tulee, millaiseksihan mahdat kehittyä?” Vivillonit olivat totta vie kauniita, ihmettelen syvästi miten hienohelmainen siskoni, Himeko ei ollut moista hankkinut, toisaalta ehkä se johtui toukkavaiheesta.
”Saanhan minä ottaa Sorasta kuvan kun se kehittyy, saanhan?” Azura kysyi innoissaan. ”Sora on Shiny enkä minä ole ennen nähnyt shinya Vivillonia!”
”Ota pois, jos Sora tahtoo.” Sanoin tytölle. Sora puolestaan oli alkanut syömään keksejään. Kai se oli innostunut kehittymispuheista ja päättänyt, että tahtoo itselleen siivet.

Syötyämme, kokosin porukkani kasaan, Soran olalleni, Ilsen syliini ja Lolita leijui pääni päälle.
”Täällä ruoka on aina yhtä hyvää.” Azura kiitteli, enkä voinut muuta kuin yhtyä puheisiin.
”En muista milloin olisin viimeksi syönyt näin hyvää kokkelia.” Varmaan silloin kotona, Aurora Townissa.
”Kiitoksia kohteliaisuudesta.” Ukko Toshiro totesi, kun maksoimme hänelle.
”Auts, älä pure!” Kai murisi kissalleen. ”Minähän yritän vain auttaa!”
”Azuh!” Azuma naureskeli kouluttajalleen syödessään merilevä onigirejä.
”Älä naura, Azu!” Kai parahti. ”Tämä ei ole hauskaa!” Minusta se oli hyvinkin hauskaa, ja sain kiittää onneani siitä, että Ilse oli säyseä ja ystävällinen pokémon.
”Nyt lähdetään shoppailemaan!” Azura julisti. En ollut ikinä välittänyt liiemmin shoppailusta, mutta eipä meillä ollut kotona Aurora Townissa muuta kuin kämäinen marketti. Mitä taas tulee Peacockin kaltaiseen turisti kaupunkiin, täällä oli jos mitä matkamuistomyymälää ja markettia, mutta se suuri ostoskeskus mukavan matkan päässä rannasta oli kyllä kaiken huippu. Siellä oli kaikkea sitä mistä ei Aurora Townissa voinut uneksiakaan, oli tilaa, oli rullaportaita, oli pikaruokaravintoloita kolmin kappalein – yksi miltei joka kerroksessa, oli apteekkia sekä ihmisille että pokémoneille, oli suuri ruokakauppa, oli urheiluliikettä, oli kauppaa pokémon tavaroille.

”Käydään täällä!” Azura sanoi osoittaen pokémon tavara kauppaa. ”Täältä löytyy vaikka ja mitä pokémoneille!” Azura nappasi minua ranteesta – etten vain lähtisi karkuun, ja raahasi minut liikkeeseen, jossa oli sielläkin siniset seinät. Sininen taisi olla Peacockin oma brändi. Liike oli suuri, siellä oli monta osastoa, oli kauneusosastoa, oli evoluutio-osastoa, oli otteluosastoa, oli ammattiosastoa..
”Mitä ovat ammatit?” Kysyin. ”Niin kuin kouluttajat ja koordinaattorit vai?”
”No nekin, mutta on myös kasvattajia, tutkijoita ja muita.” Azura selitti. Tuskinpa täällä rikollisille myytiin mitään, se kun ei ollut lain suoma ammatti.
”Käyn ostamassa poképalloja.” Azura sanoi. ”Kierrelkää te sillä välin.” Niin me teimmekin, en vain ollut varma mitä hankkia, joten jumituin katselemaan asusteita. Niin, Odile, Yoru, Ilse, Lolita ja Sora tarvitsivat jotain. Olin aikoinaan hankkinut asusteet Rigelille, Splinterille ja Trixille Mindaro Townista, oli vain reilua, että muutkin saivat jotakin. Mutta kyllä myös saliottelussa hyvin pärjännyt kolmikko saisi jotain osakseen, en vain tiennyt mitä.
”Täältä te saatte omat asusteet.” Sanoin kolmikolle, jota kannoin mukanani. Saatte valita itse.”
Ilse ja Lolita innostuivat, mutta Sora ei kiinnostunut. Se makasi kerällä hartiallani ja tuhisi. Epäilin tuon nukahtaneen.
”Oi kylläpä tuo rusetti pukee Cubonea.” Eräs myyjä hössötti kassalla istuvan pienen pokémonin kouluttajalle, joka kiinnitti parhaillaan pientä pinkkiä rusettia pokémonin päähän.
”Sinä saat tämän, Koemi.” Kouluttaja sanoi.
”Cubone!” Iloinen pokémon heilutti kädessään luuta. Kyllä se luu oli. Mahtoiko se olla oikea ja peräisin jostakin?
”Purr!” Ilse purisi kuuluvasti, pikku kissa oli löytänyt itselleen jotain mieluista. Sekin halusi rusetin, oikeastaan kaksi, yhden pienen, pinkin ja isomman tumman violetin, jossa oli pinkit reunat.
”Et osaa päättää vai?” Minä naurahdin ja katsoin niiden hintoja. ”No ne eivät ole kalliita, voimme ostaa molemmat.”
”Purrloin!” Ilse hihkui. Lisäksi niillä kahdella varasmäntillä oli rahaa vaikka muille jakaa, joten miksen tuhlaisi osaa varastamastani käteisestä?
”Shuppeet!” Pian Lolitakin oli löytänyt jotain mieleistä, nimittäin suuren noidanhatun.
”Se pukee sinua hyvin.” Kehuin nähdessäni Shuppetin hattu päässä. ”Toki saat sen. Entäs sinä Sora?” Mutta Soraa eivät asusteet jaksaneet kiinnostaa.
”No auttakaa minua löytämään jotain Odilelle ja Yorulle.” Vasta siitä Sora aktivoitui, tuo taisikin pitää Odilesta jo aika lailla. Sora katseli erilaisia asusteita, oli viittoja, muovikukkia, viiksiä, naamareita, ties mitä.
”Spewpa spew!” Sora huudahti löydettyään mielestään kauneimman esineen. Se oli pieni punavalkoinen silkkirusetti.
”Se sopii Odilelle varmasti.” Sanoin silittäessäni karvaötökkää. ”Kerron, että valitsit tämän.” Ja siitäkös Soran posket punehtuivat. Olin arvannut oikein.
Katselin itsekin noita asusteita. Sora saisi jotain, halusi tai ei. Ehkä sille kelpaisi tuollainen musta solmiorusetti, ainakin se erottuisi valkoiselta iholta ihan kivasti.
”Sinä saat tämän.” Sanoin sille, mutta Sora ei kuunnellut, se punasteli edelleen, kaipa tuo unelmoi hetkestä, jolloin Odile saisi silkkirusettinsa. Yorulle valitsin sillekin mustan, mutta solmion. Kyllä kai korppi tykkäisi solmiosta? Rhydolle olisi kiva ostaa jokin asuste, mutta kun sillä oli jo sininen huivinsa, enkä halunnut pakottaa sitä eroamaan asusteestaan, ties vaikka joku tärkeä olisi antanut huivin sille.
”Sinulla kesti kauan.” Pojan ääni totesi. Säpsähdin, vierelläni seisoi vaaleatukkainen poika, se samainen poika, jonka olin nähnyt route 101:llä, juuri tuo samainen poika, oli kolkannut minut ja raahannut minut tapaamaan Invisiblen pomoa.
”Olet se stalkkeri.” Sanoin syyttävästi.
”Ihan Eiji vaan, kiitos.” Poika sanoi tyynesti. ”Tämä on Koemi.” Ja niin hän esitteli kahdella jalalla kävelevän pokémoninsa, jolla oli ruskea nahka ja päässään se kantoi jonkinlaista kalloa, ja kädessä tuolla oli edelleen luu.
”Cubone!” Pokémon sanoi suloisesti ja hymyili, ainakin se näytti siltä, vaikken sen suuta nähnytkään.
”Spewpa!” Sora tervehti pokémonia.
”Purr!” Ilse purisi tervehdykseksi.
”Shuppeet!” Lolitakin tervehti uutta tuttavuutta.
”Ovatko nämä uusia?” Stalkkeri kysyi ojentaen kättään kohti Ilseä, joka haisteli pojan kouraa hetken.
”Et koske niihin!” Minä tiuskaisin.
”En minä niitä varastaa aio.” Poika sanoi tyynesti. ”Sitä paitsi olisi aika koomista, jos varas varastaisi varkaalta vai mitä?” Hän hymyili minulle, mutta minä en hymyillyt hänelle. Otin Ilsen syliini ja Lolitakin leijui takaisin paikoilleen.
Vain Sora jäi lattialle seurustelemaan luu-pokémonin kanssa.
”Kuten sanoin, sinulta kesti luultua kauemmin saavuttaa Peacock City.” Poika, Eiji jatkoi jutusteluaan.
”Shamrockin metsässä oli joitain roistoja.” Sanoin lyhyesti. ”Sora, tuletkos?”
Vastahakoinen Sora, ampui minua uudemman kerran käsivarteen tahmealla rihmalla, heilauttaen näin itsensä hartialleni. Kävelin poispäin tuosta nuorukaisesta, mutta hän seurasi minua kuin jokin takiainen.

”Tervetuloa erikoisesine puolellemme.” Yli innokas myyjä sanoi, hymyillen tyytyväisenä.
”Moi. Myyttekö mitään jöröille Nidorinoille tai ilkikurisille Zoruoille?” Kysyin, vain siksi että tuo stalkkeri tajuaisi mennä pois.
”Oi meillä on täällä Poison Barb, joka sopii mainiosti Nidorinon kaltaisille myrkky-tyypeille.” Myyjä paapatti innoissaan. ”Ja nämä mustat aurinkolasit ovat omiaan buustaamaan Zoruan pimeystyypin iskuja.”
Myyjä näytti minulle violettia nuoli-esinettä ja mustia suuria aurinkolaseja. Nuo kyllä näyttäisivät komealta Trixillä.
”Maksavat 80pd:tä kappale.” Myyjä sanoi aurinkoisesti, kuin se ei olisi ollut hinta eikä mikään. Mutta 80pd:tä oli paljon rahaa, mutta toisaalta, rahaahan minulla oli, ja molemmat olivat kyllä sen arvoisia.
”Minä mietin vielä.” Sanoin myyjälle, joka nyökkäsi yhä hymyillen ja meni sitten auttamaan toista asiakasta.
”Törmäsit siis Rothin väkeen.” Stalkkeri-Eiji jatkoi. ”Kanamelta oli kuulemma yksi pokémon kateissa. Tiedätkö siitä jotain?”
”Miksi sinä niin väität?” Kysyin tyypiltä varsin tylysti.
”En välitäkään. Se oli aivan oikein Kanamelle, kun ei pitänyt pokémonista muutenkaan huolta.” Poika sanoi. ”En siedä sellaisia ihmisiä.”
”Oliko sinulla jotain asiaakin, vai tulitko muuten vain haastelemaan paskaa?” Kysyin topakasti.
”Mikäli muistat, sinulla on tehtävä täällä Peacockissa.” Eiji, stalkkeri sanoi miellyttävällä äänellä. ”Pomo käski minun antaa sinulle ohjeet, mutta ei täällä.” Aivan, joku voisi kuulla.
”Missä sitten?” Töksäytin.
”Enköhän minä sinut löydä.” Poika virnisti ja sen sanottuaan, meni menojaan. Onneksi, sillä Azura harppoi luokseni, syli täynnä kamaa.
”Oletko löytänyt mitään?” Hän kysyi.
”Joo.” Sanoin ja näytin löytämiäni asusteita. ”Mietin kannattaisiko minun ostaa tyyppi buustereita.”
”Minä ostan Calypsolle Twisted Spoonin.” Azura sanoi ja otti hyllystä vääntyneen hopea lusikan.
”Ajattelin ostaa tavarat Rigelille ja Trixille.” Sanoin. ”Mutta se maksaa.”
”Mutta on sen väärti.” Azura huomautti. No mikäpäs siinä. Otin hyllystä myrkkynuolen Rigelille ja aurinkolasit Trixille.

”Aiotko muuten pitää sen Rhyhornin?” Azura kysyi.
”Aion.” Vastasin. ”Ajattelin ostaa jotain Rhydollekin mutta..”
”Mistä tiedät, että sen nimi on Rhydo?” Azura kysyi.
”Nimi oli kirjailtu siihen huiviin.” Minä kerroin. ”Epäilen kyllä ettei sillä roistolla ollut sen kanssa mitään tekemistä.”
”Ei kovin hohdokas nimi.” Azura totesi. ”Onkohan se varastettu?” No, jos tuon stalkkerin puheisiin on uskominen, niin kaipa minä varastin Rhydon. Mutta sen olisi parempi minun kanssani, varmasti olisi. En minä ollut mikään roisto, enhän?
”En minä tiedä.” Vastasin epävarmasti. ”Ehkä.”
”Mitä aiot ostaa sille?” Azura kysyi.
”En tiedä mistä se tykkäisi.” Vastasin. ”Se vaikutti aika onnettomalta, en tiedä mikä siihen auttaisi..”
”Voisit ostaa vaikka pehmolelun, ystävyyden eleenä.” Azura ehdotti. ”Tule näytän, missä niitä on!” Ja niin Azura vei minut toiseen osaan liikettä, osaan jonka nimi oli simppelisti, pehmolelut. Siellä meitä tervehti pinkkitukkainen lempeästi hymyilevä nainen.
”Muistattehan ettei pokémonin todellista rakkautta voi ostaa lahjoin, mutta mikäli haluatte piristää masentunutta yksilöä, täältä löytyy apu.”   
”Miwa adoptoi Rhyhornin, joka on hieman alamaissa.” Azura selitti.
”Niin ne adoptoidut yleensä ovat.” Nainen sanoi. ”Mutta ei hätää, täältä löytyy keino piristää Rhyhornia niinkö?”
”Kyllä vain.” Minä sanoin.
”Siinä tapauksessa suosittelisin tällaista Rhydonia esittävää pehmolelua, onhan se Rhyhornin seuraava kehitysaste!” Myyjä luennoi. ”Ja hintaakin on vain 100pd:tä!”
Sekin oli paljon, mutta enhän minä juuri itselleni mitään tarvinnut.
”Ostan myös tuollaisen kukkasauruksen.” Sanoin myyjälle. ”Annan sen Fletchinderilleni, se kun venäytti siipensä ja kaipaa taatusti piristystä.”
”Oikein!” Myyjä totesi, selvästi tyytyväisenä siitä että sai jonkun ostamaan jotain.

”Kiinnostaisiko kauniita neitejä ostaa itselleen mega-kivi?” Eräs myyjä tiedusteli, kun etsimme kassaa.
”Mikä on megakivi?” Minä kysyin.
”Voi, eikö neiti sitä tiedä, vaikka omistaa mega-kehityksen omaavan pokémonin?” Kalju miesmyyjä päivitteli.
”Minkä niin?” Minä kysyin terävästi.
”Hän puhuu Lolitasta.” Azura naurahti. ”Kun Lolita kehittyy Banetteksi, sillä on niin sanottu mega evoluutio.”
”Neiti on hyvä ja katsoo tätä.” Sitten ukko näytti minulle kuvaa muhkeasta nukkea muistuttavasta pokémonista, jolla oli punaiset laihat sormet ja koivet.
”Shuppeet!” Lolita hihkui silmät kiiluen, sitten se otti ja alkoi pyöriä ilmassa hurjasti, varmaankin osoittaakseen olevansa mega-kiven arvoinen. Azura ja minä nauroimme sille.
”Eikös megaranneke oli aika kallis?” Azura kysyi.
”150pd:tä ei ole hinta eikä mikään mahtavasta mega-pokémonista.” Myyjä vaahtosi.
”Voi olla, mutta juuri nyt minulla on syli täynnä tavaraa ja lisäksi Il..” Olin sanovinani Ilse, kunnes huomasin karvapallon puuttuvan.
”Missä Ilse on?” Kysyin. ”Ei kai se ole tippunut?”
”Spew!” Sora huudahti, varoittamatta se pomppasi rihmansa avulla kauas lattialle ja lähti vilistämään lattiaa pitkin.

”Purr!” Kuulin Ilsen purisevan ja sitten Soran huutavan. Joku muukin huusi, mutten tiennyt kuka. Pian Sora tuli näkyviin hyllyjen välistä, se taklasi keltaisen kotilon nurin. Soran perässä nilkutti pieni Purrloinini. Sitä oli sattunut oikeaan etutassuun.
”Sora, Ilse!” Huusin pokémonejani, mutta Sora ei ehtinyt kääntyä kun se sai iskun keltaiselta kotilolta. Sora kieri lattiaa pitkin.
”Sora, sattuiko?” Kysyin siltä, ja olisin juossut sen turvaksi – kyllä minä nyt yhden kotilon potkaisen tieltäni. Mutta nähdessään aikeeni Sora katsoi minua vihaisesti.
”Spewpa spew!”
”Sora haluaa varmaan päihittää tuon yksin.” Azura sanoi hiljaa. ”Että se voisi kehittyä.”
”Hyvä on, Sora.” Sanoin sille. ”Näytä nyt sille, ettei kukaan kiusaa tiimikavereitasi!”
”Spew!” Sora huudahti. Se katsoi keltaista koteloa itse varmasti, ikään kuin se olisi päättänyt:, nyt minä kehityn ja sinä saat todistaa sitä!
Lolita ja Ilse kummatkin kannustivat Soraa. Sora väisti seuraavan iskun täpärästi.
”Se käyttää Poison Stingiä!” Azura huudahti. ”Varo Sora, varo!” Mutta myös Sora hyökkäsi, se puri kotiloa sen vasemmasta kyljestä. Kotilot eivät voineet liikkua, ainakaan kovin hyvin toisin kuin Sora josta ei ollut tullut kotiloa vaan karvaötökkä. Kotilo kuitenkin heilahti sen verran, että Soran ote lipesi ja se luisui jälleen lattialle.
”Älä luovuta, Sora!” Kannustin tuota.
”Kehityt vielä kauniiksi perhoseksi!” Azurakin kannusti.
”Spew!” Sora murahti noustessaan ylös ja vastatessaan kotilon tummanpuhuvaan katseeseen. Sora pomppasi kotilon lähelle ja pamautti taklauksen kotiloa kohti, sen verran että jalaton olento horjahti, mutta se ei riittänyt Soralle. Sora ampui tahmeaa rihmaansa kohti olentoa, ja osui suoraan sen kiiltävään tummankeltaiseen kuoreen. Sitten Sora kiepautti itsensä ympäri kerran ja toisenkin, kunnes oli köyttänyt kotilon tahmealla rihmallaan. Sitten Sora taklasi olennon vielä kerran. Sora katsoi maassa makaavaa kotiloa itsevarmasti. Sitten se tapahtui, karvaötökkä alkoi hehkua vaaleaa, haaleaa valoa. Se kasvoi. Sora kasvatti itselleen kauan haluamiaan siipiä. Kauniita vaaleansinisiä siipiä. Sorasta oli tullut kaunis perhonen.
”Tundra Vivillon.” Azura kuiskasi.  ”Minulla ei olekaan siitä vielä kuvaa!”
”Ota pois.” Minä totesin.

”Onko se häirikkö Kakuna vielä siellä?” Joku kuului kysyvän.
”On se.” Joku vastasi. ”Maassa näkyy olevan. Mitä sille tehdään?”
”Minä voisin ottaa sen, jos sinulle sopii?” Azura ehdotti.
”Ota pois.” Minä totesin. ”Minulla on Sora ja kasa muita.” Ja niin Azura heitti poképallonsa kotiloa kohti – hauskaa tässä oli se, ettei hän ollut vielä maksanut siitä, minkä Azura muisti vasta napattuaan otuksen.
”Hups.” Hän sanoi. ”En ollut vielä maksanut siitä.”
”Eipä tuo mitään.” Vastasin, mutten katsonut. Azuraan päinkään Katsoin Soraa, tuota siivekästä pokémonia, kaunista Soraa jonka meripihkan väriset silmät hehkuivat onnesta. Niinpä minä kävelin sen luo.
”Onneksi olkoon, Sora. Kyllä sinä näytätkin komealta!”
”Viiv!” Sora vastasi, se oli selvästi hyvillään muutoksesta ja kehuista.
”Neiti tarvitsee nyt mega rannekkeen!” Kalju myyjä, jonka olimme jo ehtineet unohtaa, huudahti.
”Kiitos, ehkä myöhemmin.” Azura sanoi kohteliaasti.
”Minä tulen hakemaan yhden Lolitaa varten.” Lupasin. ”Mutta olen juuri nyt vähän täynnä.”
”Shuppeet!” Lolita rallatti innoissaan. Sitten se kierteli ja kaarteli Soran ympärillä, nähdäkseen paremmin, miltä Sora näytti. Sitten se pyöri ja hyöri perhosen ympärillä, silmät kiiluen. Lolita taisi olla innoissaan, nähtyään Soran kehittyvän. Se ei tainnut malttaa odottaa omaa vuoroaan.
”Purr..” Ilse kuului purisevan heikosti.
”Se sai varmaan osuman Kakunan Poison Stingistä.” Azura arveli. Tuon liikkeen minäkin tunsin, muistaakseni myös Rigel osasi sen. Katsahdin Lolitaa, joka hyöri vieläkin Soran perhossiipien ympärillä. Ei se tuosta lähtisi.
Kävelin Ilsen luo ja nostin kissan syliini. Ei siinä näyttänyt mitään vikaa olevan, en ainakaan nähnyt haavoja tai mitään.
”Ehkä meidän kannattaa viedä se pokémon centeriin, varmuuden vuoksi.” Totesin.
”Totta.” Azura totesi. ”Maksetaan nämä ja mennään.”

”Ei tällä Purrloinilla hätää ole.” Hoitaja vakuutti minulle, kun olimme palanneet pokémon centeriin. ”Vastakuoriutunut ei vain ole tottunut iskuihin, olivat ne miten heikkoja tahansa.”
Nyökkäsin. ”Hyvä sitten.”
”Viiv!” Sora huudahti, sillä Ilse oli alkanut pökkiä sen siipiä.
”Purr!” Ilse kehräsi. Se taisi onnitella tiimikaveriaan.
”No niin kaverit, mennään moikkaamaan muita.” Nostin Ilsen syliini. Sora puolestaan yritti lentää, mutta sen lento näytti olevan enemmän tai vähemmän huteraa, eikä se oikein tuntunut uskaltavan lentää kamalan korkealla lattian pinnasta.
”Kyllä se siitä, Sora.” Kannustin perhosta. En ollutkaan ennen tullut pohtineeksi, osasivatko perhoset lentää heti kotilovaiheen jälkeen, mutta nähtävästi eivät. Mitä taas tulee muihin pokémoneihini, niihin jotka olivat jääneet toipumaan.. Trix näytti tylsistyneen oikein urakalla, se nimittäin yritti ärsyttää Rigeliä oikein urakalla, mutta Rigel sohaisi Zoruaa vain sarvellaan ja käänsi sitten kylkeä Trixistä poispäin. Trix olisi varmaan jatkanut Rigelin ärsyttämistä, ellei se olisi kuullut tuloamme.
”Zoru, zoru!” Pikku kettu huudahti innostuneesti ja pomppasi alas sängyltä, jonne se oli laitettu toipumaan. Se juoksi luoksemme ja alkoi pomppia, kuin näyttääkseen, että kyllä tässä oltiin jo aivan kunnossa. Sitten se törmäsi Soraan, joka harjoitteli edelleen matalalla lentämistä.
”Zoru?” Trix katsoi kaunissiipistä perhosta kuin puulla päähän lyötynä. Ei se tietenkään voinut tunnistaa Soraa.
”Viiv!” Sora tervehti hämmentynyttä Zoruaa. Sitten Trixin ilme kirkastui.
”Zorua zoru!” Nyt oli Trixin vuoro pyöriä Soran ympärillä ihastellen tämän koreaa ulkonäköä.
”Katsohan mitä toin sinulle.” Kumarruin ketun puoleen ja kaivoin ostoskassista mustat aurinkolasit. ”Näiden pitäisi vahvistaa hyökkäyksiäsi.”
”Zoruu!” Trix innostui. Laitoin lasit sen päähän, ja kyllä ne sopivat pienelle Zorualle, vaikka sekä Ilse että Lolita kikattivat, kaipa Trix näytti niiden mielestä jotenkin hassulta. Rigel haukotteli nurkkavuoteella, johon en muistanut körilästä jättäneeni. Siellä se hengaili Rhydon kanssa, Rhydon, joka näytti lähinnä siltä kuin yrittäisi sulautua yhteen seinän kanssa, mutta onnistui näyttämään vain kiven murikalta, joka oli työnnetty seinän viereen.
Kävelin kaksikon luokse, Rigel haukotteli minut nähdessään, kun taas Rhydo katsoi minua vähän pelokkaasti.
”Katsos mitä toin sinulle, Rigel!” Sanoin jässikälle, näyttäessäni myrkkynuolta sille. ”Sen pitäisi lisätä myrkky-tyyppisten liikkeidesi tehoa.”
Rigel nuuhki esinettä hetken ja katsoi sitä sitten tylsästi. Mahtoiko moisesta helystä nyt olla mitään apua, se varmaan mietti.
”Tässä on sinulle, Rhydo.” Sanoin kääntyessäni kivisarvikuonon puoleen. Kaivoin muovikassista harmaan pehmolelun ja asetin sen Rhyhornin eteen.
”Oikeasti, en oikein osannut ostaa sinulle mitään, sinulla kun on jo tuo huivi.” Sanoin hiukan nolona. ”Et varmaan tahdo luopua siitä, joten toin sinulle tämän pehmolelun. Minulle kerrottiin, että se on toinen kehitysmuotosi.”
Rhydo katsoi pehmolelua hiukan hämillään, liikkumattomana. Se räpytteli punaruskeita silmiään hämmästyneenä, ikään kuin ei olisi odottanut tällaista lahjaa ja pelkäsi sen katoavan, tai ehkä se pelkäsi minun ottavan pehmolelun pois ja sanovan: ”Kunhan pilailin!” Mutta minä en tehnyt mitään. Hetken mietittyään Rhydo uskaltautui pökkäämään pehmolelua varovasti sarvellaan. Ei se minnekään mennyt.
”Usko pois, ostin sen yksin sinua varten.” Naurahdin. ”Toivottavasti se kelpaa.” Sitten taputin varovasti kivipokémonin päätä. Rhydo hieman säpsähti. Luulen, ettei se ollut tottunut siihen, että sitä taputettiin selkään.

Splinter puolestaan piti pesää toisella pedillä. Sen seurana oli Yoru, joka raakkui iloisesti minut nähdessään. Splinter puolestaan, ei ollut iloinen, ei yhtään. Se mutusti nokassaan tikkua ja lepuutti päätään sen siiven päällä, mikä ei ollut sideharson peitossa.
”Hei, pojat.” Tervehdin lintuja ja istuin niiden viereen. ”Miten menee, Splinter? Voitko yhtään paremmin?”
Splinter naksautti nokassaan olevan tikun rikki.
”Fleetch.” Se totesi synkällä äänellä.
”Kyllä siipesi tulee pian kuntoon, se ei sentään murtunut.” Lohdutin tulilintua. ”Katso mitä toin sinulle.”
Mutta Splinteriä ei kiinnostanut, se ei nostanut päätään vaan sulki silmänsä.
”Murkroow.” Yoru raakkui ja nokkaisi sitä kevyesti kylkeen. Varmaan korppivauva luuli piristävänsä toista. Nostin Splinterin eteen Venusaur-pehmolelun, lintu toki katsahti kukkasaurusta, se nosti päätään ja työnsi pehmolelun Yorua kohti.
”Fleetch.” Että: ”Leiki sinä sen kanssa.”
Yorun punaiset korpin silmät kimalsivat innostuksesta, mutta sitten se katsoi Splinteriä alakuloisesti.
”Murkrow, krow.” Yoru raakkui surullisesti.
”Älä yhtään huoli, Yoru.” Taputin Shinyn Murkrown päätä. ”Kyllä Splinter paranee ja piristyy.” Ainakin toivoin niin. Sitten kaivoin pussista mustan Yorulle tarkoitetun kravatin.
”Katsos mitä toin sinulle.” Näytin korppivauvalle mustaa kravaattia, mistä Yoru innostui kovin. Se alkoi pomppia pedillään niin riehakkaasti että oli pudota.
”Varovasti.” Sanoin sille, napatessani horjahtavan linnun. ”Annas kun laitan sen kaulaasi.” Nostin korpin syliini, se katsoi minua silmät hehkuen odotuksesta. Pian sillä olikin uusi hieno kravatti kaulassaan. Iloinen lintu lähti lentoon kömpelösti ja pyörähteli ilmassa iloisesti, kunnes se näki uuden tuttavuuden. Tai oikeastaan Yoru vain luuli niin. Se lensi hieman kömpelösti sen pedin luo, jolla Odile käyskenteli. Sinisiipinen Sora oli halunnut antaa ruoholle valitsemansa rusetin itse, ja siinä turkoosi Petilil nyt ihasteli valkopunaista silkkirusettia, kun Yoru tuli ja törmäsi seinään.
”Liil?” Odile kysyi. Paijasin Splinteriä selästä, lohduttaakseni sitä, mutta ei se mitään näyttänyt auttavan.
”No hyvä on.” Minä huokaisin ja lähdin kohti Odilea.

  ”Murkrow?” Yoru katsoi Soraa uteliaasti.
”Peti!” Odile kikatti. ”Lil! Lil!” Se varmaankin selitti korpille, että Sorahan se tässä oli, sillä silloinkos Yorun silmät laajenivat, se alkoi kiertää kaarta Soran ympärillä ja raakkua.
”Pidätkös rusetista, Odile?” Kyselin ruoholta. ”Sora valitsi sen.” Silloin Sora katsoi ujona valkoisen sängyn lakanoita, eikä sanonut mitään.
”Laitankos sen sinulle?” Kysyin Odilelta, joka olisi varmaan nyökytellyt päätään, jos olisi siihen pystynyt. Petililin ruumis kun koostui melkein kokonaan sen päästä.
”Peti, peti!” Odile sanoi. Oletin että se halusi rusetin meikeinpä mitättömään kaulaansa. Laitoin rusetin Odilelle, ja täytyy kyllä myöntää, että se sopi Petilille lähes täydellisesti.
”Oletpa sinä nyt söpö.” Kehuin ruohoa. ”Sitten sinä, Sora.” Sora katsahti minua, oi kyllä olin ostanut sillekin oman.
”Tule nyt vain tänne.” Kehotin perhosta. Mutta Sora ei liikkunut. ”Sora, oikeasti.”
”Murkroow!” Yoru tuli avuksi, se nimittäin tönäisi perhosta päänsä avulla lähemmäksi, jotta saatoin ylettää laittamaan mustan solmukkeen sen kaulaan.
”Kas noin.” Sanoin tyytyväisenä.
”Petilil!” Odile hihkaisi ja siinä samassa se painoi poskensa vasten Vivillonin poskea. Näytti oikeastaan aika lailla siltä kuin Odile olisi antanut Soran poskelle suukon, mistä perhonen punastui ankarasti.
Lattialta kuului kikatusta, Shuppet noidanhatussaan ja Purrloin rusetti suussaan, siellä naureskelivat mokomalle näylle. Ilse laski suuren rusetin eteeni ja katsoi minua tyytyväisenä vihreillä silmillään.
”Jokos sitä on päätetty?” Kysyin siltä.
”Purr!” Purrloin purisi määrätietoisesti. Sitten se loikkasi kepeästi syliini, jotta saatoin pistää kauniin rusetin sen kaulaan.
”Kas noin.”

”Miwa! Miwa! Miwa!” Azura kuului huutavan, käytävältä kuullun kopinan jälkeen hengästynyt Azura kurkisti huoneeseeni.
”Mistäs moinen kiire?” Kysyin sinihiuksiselta tytöltä samalla rapsuttaen Ilsen selkää.
”Onhan sinulla kaikki pokémonit tallessa?” Tyttö tiukkasi.
”On, on.” Vakuutin. ”Kaikki ovat täällä. Miksi kysyt?”
”Joku on vienyt Calypson!” Tyttö huudahti. ”Menin katsomaan, miten se jaksoi, mutten löydä sitä, eikä kukaan ole nähnytkään sitä!” Azura oli selvästi paniikissa, se näkyi hänen kasvoistaan.
”No onpas laiskaa henkilökuntaa.” Minä huokaisin. ”Minne se olisi voinut mennä?”
”Ei minnekään yksin!” Azura vaahtosi. ”Calypso hermoilee ihmisjoukoissa, se ei tykkää liikkua yksin. Se saa hepulin!”
”Eli siis..?” En uskonut että kukaan olisi voinut varastaa Azuran pokémonia, tämähän oli sairaala! Kukaan järkevä ei olisi voinut vain tulla ja ottaa jonkun pokémonia.
”Joku on varastanut sen! Meidän täytyy löytää se!” Azura huusi.
”Oletko nyt ihan varma..” Pakkohan tuota oli toppuutella, eihän sitä nyt voinut mennä muita syyttelemään ennen todisteita.

”Myös Kain Azumaril on kadonnut!” Azura huudahti. ”Jälkiä jättämättä. Tule! Meidän on pakko löytää ne! Meidän on pakko!”

Kommentit:

Chidori


15 >
Mitä kaikkea sitä ehtii tapahtuakaan yhden shoppailupäivän aikana! Vaikka mitä, jos kyseessä on Miwa ja tämän tiimi. Oli koordinaattoriharjoituksien seuraamista, kahvilassa istuskelua, shoppailua, ottelu….huh! Pituutta tarinalla oli aikamoisesti, mutta mielenkiinto riitti kuitenkin loppuun asti. Ihan hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, että tämä luku oli pääosin leppoisaa vapaa-ajan viettoa.

Sora ja Odile ovat hirmusöpö pari! Tämä tarina olikin yhtä aaw-kohtausta toisensa perään heidän osaltaan. :’> Myös tiimin muut uudemmat tulokkaat pääsivät olemaan mukavasti tarinassa.

Kakuna oli jotenkin tosi random, mutta toisaalta hauska valinta häirikköpokémoniksi. Miten tuommoinen koteloötökkä edes liikkuu? 😀 Pokémonin motiivi jäi myös selvittämättä, mutta ehkäpä se valkenee sitten joskus, kerta Azuran matkaan päätyi. Tai sitten ei, ehkä se on samanlainen perusänkyrä tuittupää kuin Rigel. :3 Kuitenkin, on aina mukavaa että tarinoissa esiintyy vähän tuntemattomampiakin pokémoneja!


Rigel +2op, Splinter +2op, Bellatrix +2op, Yoru +2op, Odile +10op, Ilse +2lvl +4op, Lolita +2lvl +3op, Sora +2lvl +3op, Rhydo +2op ja Winona +1lvl +1op. Rahaa 90pd:tä.

Yorun taso on muuten tällä hetkellä Miwan tiimin keskitasoa (16) suurempi, joten se ei saa ylimääräistä kokemusta Exp.Sharesta. Siksi vekotin kannattaakin antaa jollekin pikkuisemmalle pokémonille, kuten Ilselle tai Lolitalle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s