Vihellyksen vanhat tarinat 7 > Kieroa peliä pokémon fanclubilla

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu joulukuussa 2012.

Pokémon keskuksen ulkopuolella päätin esitellä Bellen Ozzylle ja myös Kittylle paremmin. Heitin kaikki kolme poképalloa maahan, valon välähdyksen saattelemina maassa kökötti nyt kolme pokémonia, innokas Oshawott, jolla oli kädessään pieni sininen muovinen harava, leikkisästi häntäänsä heiluttava Skitty ja muriseva pieni Wurmple. Kitty ja etenkin Ozzy katsoivat uteliaina uutta tulokasta. ”Ozzy, Kitty, tässä on Belle.” Minä esittelin uuden pienen tulokkaan heille. ”Hän liittyy nyt meidän joukkoom..” Jokin välähti repussani, tai sanotaanko että reppuni sisältä tuli valkeaa valoa. Minun oli pakko laskea selkäreppu maahan ja tarkistaa, oliko kenties taskulamppu jotenkin mennyt päälle. Valo tuli kuitenkin säiliöstä, missä pieni ruskea pokémon muna oli. Otin säiliön ulos tarkastellakseni munaa paremmin, mutta juuri kun sain sen vedettyä ulos reppuni kätköistä, hehku lakkasi.

”Kummallista.” Minä mutisin. Sitten muistin että minultahan oli jäänyt esittely kesken. Käännyin takaisin pokémonieni puoleen ja rykäisin.
”Belle tässä ovat Ozzy ja Kitty. Ystäviä.” Mutta nähtävästi Belle ei tahtonut ystäviä sillä se murahti ja kääntyi selin muihin. Viittasin Kittyn ja Ozzyn luokseni, ne katsahtivat hämmästyneinä Belleä ja kipittävät sitten luokseni. ”Älkää välittäkö.” Minä kuiskasin niille. ”Bellellä on ollut rankkaa, mutta yrittäkää olla sille kilttejä, vaikka se tyly onkin.”
”Osha.” Ozzy nyökkäsi ja katsahti Belleä, sen silmiin tuli pieni varjo. Olin varma että se mietti Fritziä. ”Sinä myös Kitty?” Minä kysyin.
”Nyaa!” Kissapokémon nyökäytti päätään innoissaan.
”Harley! Siellähän sinä olet!” Kuulin Qwillin huutavan selkäni takaa. Käännyin nopeasti ja sain huomata että velikultani oli hiestä märkä.
”Olen saanut juosta koko kaupungin halki etsiessäni sinua, hitto vie!” Qwill huusi. ”Oletko napannut uuden pokémonin?”
”Sen nimi on Belle.” Vastasin lyhyesti.
”Ottelusi meni hyvin.” Qwill kiirehti sanomaan. ”Äiti olisi ylpeä.”
”Niin kai.” Minä mutisin. ”Missä Trev on?”
”Lähti käymään pokémon faniclubilla.” Qwill huokaisi.
”Onko pokémoneille faniclubi?” Minä älähdin. ”Kaikkea kanssa..”
”Tietenkin on.” Qwill vastasi ja katsoi minua kuin tyhmempäänsä. ”Haluatko käydä siellä katsomassa?” Kohautin hartioitani, ei tässä mitään parempaakaan tekemistä ollut.
”Mikäs siinä.” Kutsuin Kittyn ja Ozzyn takaisin palloihinsa, mutta Bellen päätin kuljettaa pallotta mukanani. Kun Belle huomasi etten kutsunut sitä palloonsa, se värähti ja alkoi lopulta täristä. Kai pikku Wurmple-parka luulin että aioin jättää sen oman onnensa nojaan, mutta se ei tosiaankaan kuulunut tyyliini. Nostin tärisevän ja murisevan pikku-pokémonin syliini, sillä juuri nyt, halusin että se tottuisi minuun, edes vähän.  

Järin iso Tallgrass City ei ollut, näin siellä salin, jonne en vielä halunnut rynnätä suin päin, pokémonini eivät olleet vielä järin vahvoja, ja siksi minä halusin vielä harjoitella niiden kanssa. Lisäksi kaupungissa oli se halli missä kilpailu pidettiin ja pokémon keskus sekä pari taloa. Suurin näistä taloista oli kirkkaaksi maalattu, ja sen katosta roikkui kyltti, jossa luki: ”Pokémon fanclub”.
”Täälläkö se on?” Minä ihmettelin.
”Ei näytä hääppöiseltä.” Qwill naurahti. ”Ei ehkä näytä. Mennään sisään!” Ovi narahti ikävästi, kaiken lisäksi Belle kiemurteli sylissäni. Tiesin ettei se vielä tykännyt minusta, mutta en aikonut antaa periksi.
Sisällä oli raikasta, koska ikkunat olivat levällään. Pokémoneja, Joltikeja, Eevee, Ninetails, Poliwag, Happiny ja kasa muita kävelivät tai leikkivät keskenään, näin myös Trevin Munchlaxin yrittämässä pölliä ruokaa keskellä huonetta olevalta pöydältä. Trevin Chikorita yritti hätistää sitä pöydän luota ja Trevin Gulpin löhösi talon nurkassa yhdessä erittäin äänekkään Grimerin kanssa. Belle murahti sylissäni.
”Mitä nyt Belle?” Minä kysyin. ”Tahdotko tervehtimään muita?”
Se mulkaisi minua ja luikerteli sitten rintakehääni pitkin hartialleni, mihin se kävi kippurassa makaamaan.
”Ei sitten.” Minä mutisin. Trev jutteli parasta aikaa vanhalle, tukevalle parrakkaalle miehelle.
”Tuo on paikan puheenjohtaja.” Qwill kuiskasi. ”Olet sitten kunnolla, Harley-chan.”
”Olen, jos lakkaat kutsumatta minua tuoksi.” Minä murahdin.
Qwill naurahti ja pörrötti punaisia hiuksiani. Tällä kertaa Belle murahti, kaipa sen mielestä Qwill oli liian lähellä sitä.
”Näetkös, jopa Belle ei pidä siitä.” Minä naurahdin.

”Qwill Leroux, missä olet piileksinyt?” Kuulin puheen johtajan myhähtävän, hän oli huomannut meidät, puhuessamme.
”Moi, herra puheenjohtaja.” Qwill tervehti. ”Olin etsimässä siskoani.” Kävelimme Trevin ja herra puheenjohtajan luokse, huomasin jo silloin että miekkonen katsoi minua arvioiden.
”Niin, näinkin sen kilpailun.” Mies myhäili. ”Tasaväkistä oli.”
”Hei, Harley.” Trev tervehti. ”Onko tuo se pokémonkeskusta terrorisoinut Wurmple?”
Minä nyökkäsin. ”Sen nimi on Belle.”
”No mutta.” Puheenjohtaja hymähti. ”Hyvä että sillekin löydettiin uusi kouluttaja. Mitä tulee siihen edelliseen..”
Belle murahti.
”Kaikella kunnioituksella, mutta Belle ei halua teidän puhuvan siitä.” Minä mutisin.
”Ei tietenkään, tyttö-kulta.” Herra puheenjohtaja myhäili. Minua alkoi kieltämättä ärsyttää tyttö-kullittelu, en minä hänen kultansa ollut, lisäksi hän loukkasi Belleäkin puhumalla sen hylänneestä kouluttajasta.

”No mutta.” Puheenjohtaja löi kätensä yhteen.
”Kutsukaa toki pokémonit ulos palloistaan!” Veljeni laski oitis kaikki pokémoninsa, Jim-chimcharin, Dara-Deerlingin, Windy-Wingullin ja uuden tulokkaan Waley-Sewadlen.
”Harley, laske sinäkin Ozzy ja Kitty vapaaksi.” Isoveli huikkasi.
Minä huokaisin ja otin esiin poképallot, heitin ne lattialle ja päästin sekä Ozzyn että Kittyn ulos.

Minua alkoi siitä hetkestä lähtien vaivaamaan outo tunne. Jokin ei nyt ollut kohdallaan, jokin oli vinossa. Menin seisomaan jonnekin kauemmas, vähän varjoisempaan paikkaan. Nojailin seinää vasten, vieressäni oli jonkin sortin ovi, vähän kuin pieni sala-ovi. Katsoin miten Windy lensi kristallikattokruunun päälle, ja alkoi keinua sen varassa. Waley taas luikerteli pitkin seiniä, Dara muutti jalkojeni juureen ja alkoi nukkua, sitä ei kai kiinnostanut seura. Ozzy ja Kittykin olivat ihmeissään muista pokémoneista ja pysyttelivät yhdessä.
Hyvä, jos jotain sattuisi, olivat nuo kaksi ainakin yhdessä.
”Sinäkään et taida paljoa seurasta perustaa vai mitä, Belle?” Minä totesin. Belle murisi vastaukseksi.
”Ei se haittaa.” Minä kuiskasin. ”En minäkään liiemmin välitä seurasta. Ainakin se meitä yhdistää.”
Pikku mönkiäinen katsoi minua hetken.
”Eikä se ollut sinun syysi.” Minä lisäsin. ”Tuo ukko ei vain osaa näemmä pitää turpaansa kiinni.”
Belle nyökytti päätään ja murisi vastaukseksi. Silloin tunsin tömähdyksen seinässä. 
”Mitä hittoa?” Minä mutisin. ”Belle tunsitko tuon?”
Pikkuinen nyökkäsi, jopa Dara oli noustanut päätään ja höristi korviaan. Sitten kuului tömähdys. Olisin voinut vannoa että tömähdys kuului salaoven takaa.
”Hmm.. kummallista..” Minä mutisin ja painoin korvani seinää vasten.  Tömähdys kuului uudelleen. Olin melko varma että salaoven takana oli jotakin potkivaa tai sätkivää. Viisain olisi jo kokeillut oliko tuo ovi lukossa, mutta minä jotenkin arvasin sen olevan.
”Tässä on jotain hämärää.” Minä sanoin Bellelle. ”Belle, olisitko kiltti ja ampuisit poison stingin lattiaan?”

Pokémon murisi vastaukseksi, mutta teki kuitenkin käskettyä. Sen suusta livahti värikäs, melko pitkä terävä piikki, joka kolahti lattialle.
”Kiitos.” Minä kiitin ja kummarruin ottamaan piikin lattialta. ”Tiirikoin tuon lukon.”
Belle murisi vastaukseksi. Lukko ei ollut järin vanha, eikä edes vankkaa tekoa, joten sitä ei ollut vaikea tiirikoida.  ”
Kas.. noin.” Minä mutisin.
”Hei, tyttö!” Selkäni takaa kuului huuto, ääni kuului puheenjohtajalle. ”Jätä se ovi rauhaan!”
Mutta minä väänsin kahvasta ja vedin oven auki. Näky hämmästytti minua, sillä oven takana makasi köytetty mies. Mies oli parrakas ja hänellä oli yllään harmaa puku, hän oli juuri kuin puheenjohtajan kaksoisolento. ”Mitä hel..” Minä mutisin. Herra puheenjohtajan huuto oli käännyttänyt kaikkien vierailijoiden huomion minuun, he katsoivat minua ymmällään.

Huoneessa makaava mies yritti sanoa jotain, mutta hänen suunsa oli teipattu kiinni teipillä.
”Valitan.” Minä sanoin hiljaa. ”Tämä saattaa tuntua.” Kiskaisin teipin irti miehen suun edestä, mies värähti, se varmaan sattui, mutta sen jälkeen hänen harmaisiin silmiinsä tuli huojentunut ilme. ”
Tuo mies.” Hän kuiskasi. ”Terra Enterprise..”
”Pitäkää huoli pokémoneistanne!” Minä äyskäisin sivusta katsojille.
”Ozzy, Kitty! Tänne heti!” Ozzy kipitti luokseni, se heilutti hätäisesti käden tynkiään. ”Osha! Oshawott!”
”Mikä hätänä, Ozzy?” Minä kysyin. ”Missä Kitty on?”
Ozzy osoitti valepuheenjohtajaa, joka roikotti pikku-Skittyä tämän niskavilloista.
”Hemmetin Terra Enterprisen ukko!” Minä karjaisin. ”Näpit irti Kittystäni!” Mies hymähti. ”Suunnitelma taisi mennä siinä, sinä saatat kuin saatatkin olla vaaraksi firmallemme, neiti Leroux.”
”Qwill, Trev, auttakaa.” Minä huikkasin. ”Minulla on asiaa tuolle ukolle!” Qwill tunki itsensä väkipakolla läpi väen paljoudesta ja katsoi minua ällistyneenä.

”Harley, mitä sinä olet taas tehnyt?” Hän älähti. ”Tuohan on puheenjohtaja mutta kuka..”
”Siitä minä otan selvää!” Minä ärähdin. ”Hän käpälöi Kittyäni!”
Qwill nyökkäsi ja kumartui ilmeisesti oikean puheenjohtajan vierelle, kun minä lähdin. Ozzy tietenkin seurasi minua, ja Belle myös. Belle näytti vihaiselta, se ihan tärisi vihasta.
Puristin käteni nyrkkiin ja astelin valepuheenjohtajan luo. Valepuheenjohtaja hymyili ja repäisi sitten naamansa irti, kyllä, repäisi. Paitsi ettei se ollut hänen naamansa, se oli vain naamari. Huomasin tuijottavi noin ikäistäni poikaa, junttia, jolla oli pörröiset vihreät hiukset ja sinivihreät silmät. Ei hän ulkoisin puolin näyttänyt pahalta ihmiseltä, mutta kun katsoin Kittyäni, kiukku leimahti sisälläni.
”Anna Skittyni takaisin!” Minä huusin. Poika nauroi.
”Enpä taida. Tämä Pokémon lähtee mukaani.” Kittyä alkoi naukua hätäisesti ja surkeasti, se kuulosti kamalalta. Sydäntäni särki. Silloin Belle hyppäsi hartialtani kohti poikaa. Se kääntyi ilmassa niin että Wurmplen hännässä olevat keltaiset piikit raapaisivat pojan Kittyä pitelevää kättä.
Poika ähkäisi ja päästi irti Skittystäni, niin että Kitty mätkähti lattialle. Belle laskeutui Kittyn viereen, murahti sille, sen seurauksena Kitty laukkasi oitis luokseni, ja käpertyi täristen jalkojeni juureen.
”Ala painua täältä!” Minä huusin. Poika hymähti.
”Hyvä on.” Hän vetäisi jotain selkänsä takaa jotakin, jotakin soikeaa ja ruskeaa. Se oli minun pokémon munani.
”Mutta vien tämän mennessäni. Ajattele sitä matka muistona.” Poika naurahti pehmeästi.
”Miten sinä..?” Minä älähdin.
”Pitäisit parempaa huolta tavaroistasi, neitiseni.” Poika hymähti.
”Joku vielä ryöstää sinut.”
”Oshawott!” Ozzy huudahti ja katsoi äkäisesti munukkaa pitelevää poikaa. Se pinkaisi juoksuun ja käytti munukan varkaaseen tacklea. ”Ozzy, älä!” Minä äkähdin. Mutta Ozzy ei millään olisi ehtinyt pysähtyä, se taklasi varkaan polvilleen, niin että munukka lipesi pojan kädestä ja oli vaarassa iskeytyä maahan. Minä jo säikähdin että se menisi rikki, mutta sitten Belle teki jotain.

Tai en tiedä tekikö se nimittäin vipelsi äkkiä munan perään, kuin olisi tiennyt mihin se putoaa, juuri ennen munukan putoamista, toukka-pokémon alkoi loistaa valkeaa valoa, se kehittyi. Belle ei ollut enää Wurmple, siitä oli tullut kotilo-pokémon, sen kuori oli valkea kuin merestä poimittu helmi, ja sen kuoresta sojoitti teräviä piikkejä.
”Sinä.. kehityit.” Minä kuiskasin.
Belle örähti vastaukseksi.
Olin kokonaan unohtanut pojan, eikä minua juuri kiinnostanut mokomakin varas, olin enemmän kiinnostunut Bellestä ja munukasta. Olivatko molemmat kunnossa?
Tyrkkäsin pojan tieltäni, nappasin Kittyn syliini, siltä varalta että tuo roisto yrittäisi viedä Kittyn minulta. Riensin munukan ja Bellen luo, polvistuin molempien eteen ja laskin Kittyn sylistäni,
Ozzykin kipitti luokseni, se katsoi jalkojaan pahoittelevan näköisenä.
”Ei se mitään, Ozzy.” Minä sanoin ja silitin sen päätä. ”Tiedän, että yritit auttaa, kiitos siitä.”
”Osha!” Ozzy äännähti.
”Kiitos myös sinulle Belle.” Minä sanoin ja taputin Bellen kovaa mutta kiiltävää valkeaa kuorta. Wurmplesta kehittynyt Silcoon murahti ja tuijotti minua punaisella silmällään.

Otin munukan syliini, ja sain todeta että se oli kuin olikin ehjä! Silloin se alkoi hehkua, jälleen.
”Se kuoriutuu.” Kuulin jonkun takanani toteavan. Katsoin tarkkaan munukkaa, se hehkui lämmintä rusehtavaa valoa, sitten siitä tuli lämmin, pehmeä olento, jolla oli pitkä korva ja suloiset, kylmimmänkin sydämen sulattavat kasvot sekä tummat nappusilmät.
”Buneary!” Pikkuinen hihkaisi.

Kommentit:

Cinna


Tarina #17

Miten minun oli jotenkin hankalaa kuvitella Harleyta pitämässä Wurmplea sylissä. 😀 Sitten kävin miettimään asiaa ihan kunnon teolla ja päädyin toteamukseen, etät jossakin vaiheessa May ja Jessie pitivät Wurmplejaan sylissään, ainakin jonkin aikaa. Kuulostaa vaan jotenkin niin monimutkaiselta kantaa 30-senttistä pitkulaista ötökkää. Hmm, ehkä mietin täysin tarpeettoman turhia asioita tarpeettoman pitkään…

Voidaan leikkiä, että se viherhiuksinen oli todellisuudessa munavaras Rom, joka tällä kertaa epäonnistui tavoitteessaan. 8) Ihan jännä tarina, tuli osittain mieleen Team Rocket animen aiemmilta kausilta. Hyvä vaan.

Ozzy, Kitty ja Belle 15 exp, sinulle §20.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s