Vihellyksen vanhat tarinat 25 > Märkä ystävänpäivä

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Maaliskuussa 2014.

”Minähän sanoin, ettei sieltä mitään irtoa.” Minä murahdin.
”Älä ole aina noin negatiivinen, Harri.” Isoveli, jota olisi saattanut hetkessä luulla käytöksensä puolesta pikkuveljeksi, puhui mukamas toruvalla äänellä. Kuulin sylistäni kimakkaa murinaa, ja arvasin Rafan olevan asialla. Ozzya oli ikävä, olin aina kantanut sitä sylissäni tällä tavoin, nyt kanniskelin sen sijaan kettua, koska siitä oli tullut tapa. Kitty oli ollut sillalta lähdön jälkeen hankala, se oli kieltäytynyt pysymässä poképallossaan, joten minun ei auttanut muu kuin antaa neidin kävellä vierelläni. Kitty naukui toruvasti Fennekinille, ja toisinaan minusta tuntui että ne riitelivät. Se olisikin ensimmäinen kerta, sillä yleensä Kitty oli lauhkea kuin lammas.
”Mikä teitä kahta vaivaa?” Minä kysyin lopulta.
”Ehkä ne nahistelevat.” Trev ehdotti.
”Voi olla etteivät Kitty ja Rafa tule toimeen.” Tim sanoi. ”Joskus pokémonien kemiat eivät synkkaa heti. Vähän niin kuin sinulla ja Hamletilla.”
Pysähdyin ja nostin Kittyn hartian päälleni, johon se jäi tyytyväisenä makaamaan, en minä tiedä, miten neiti mahtui tekemään olonsa kotoisaksi, mutta sen se kuitenkin teki, tyytyväisesti kehräten, se puski päätään poskeani vasten Rafan muristessa taustalla.
”Onko Kittyllä edes ollut yhtään huonoa päivää?” Trev kysyi.
”Eipä kai.” Minä sanoin ja kohautin toista hartiaani – sitä jonka päällä Skitty ei makoillut. ”Minne me olemmekaan menossa?”
”Yhteen kivaan paikkaan.” Tim lupasi.
”Sun kivat paikat tiedetään.” Minä mutisin. ”Auts!” Kettu oli päättänyt, että nyt olisi Harleyn näykkimistuokio, se järsi kättäni, ei mitenkään erityisen kivuliaasti, mutta kuitenkin, uskon että jokainen lukija ymmärtää, mistä on kyse.
Kitty alkoi naukua kimeällä äänellä, ilmeisesti toruakseen Fennekiniä, eihän tuo tietenkään mukavaa ollut, mutta eiköhän se kohta kyllästyisi, kun se vain tajuaisi, ettei minua kiinnostanut sen näykkiminen, hyvällä tuurilla Rafa myös kyllästyisi Kittyn nalkutukseen ja lopettaisi.  Pian neidin nalkutus alkoi koskea korvaani, löhösihän se aivan korvani vieressä.
”Anna olla, Kit.” Minä huokaisin. ”Minusta tulee kuuro jos jatkat tuota yhtään pidempään.”
Kitty naukaisi anteeksi pyytävästi, ja alkoi pökkiä poskeani.
”Mukavaa että välität.” Minä mumisin. Sitten Skitty alkoi kehrätä. Voi taivas. Kyllä se oli aina ollut iloinen ja huolehtiva, mutta ei koskaan näin paljon.

”Ihanaa päästä pois tuolta.” Tim huokaisi.
”Murasa City on kieltämättä vähän.. masentava.” Trev sanoi.
”Mikä on seuraavaksi kartalla?” Minä kysyin, vaikkei se oikeastaan minua kiinnostanut.
”Golden Forest, ötökkä-tyyppien keräilijöiden paratiisi.” Tim julisti. ”Mutta koska tänään on aivan erityinen päivä, joten emme mene sinne heti.”
”Mikä päivä?” Minä kysyin.
”Rakastavaisten päivä, perheiden päivä ja suklaan syönti päivä.” Tim luetteli.
”Ai, taas.” Minä huokaisin. Muistin tällaisen päivän vähän turhankin hyvin. Se oli silloin kuin kohtasin sen stalkkerin, tai viherpiiperön, miten häntä nyt haluattekaan kutsua, enkä muistelisi sitä kovin mielelläni, ja jos joku väittää, että vaikutin silloin hiukan pehmenneen tyypille, tahdon vain huomauttaa, että ihmiset, minulla oli silloin mitä luultavimmin satuin kärsimään aivotärähdyksestä, joten se siitä. Toivottavasti se ääliö osaisi pysyä poissa tällä kertaa. Huokaisin, tuskinpa nuo huomaisivat jos vain häipyisin jatkamaan matkaani ilman heitä, ei jostain syystä minua huvittanut lainkaan, ottaa osaa siihen, mitä typerä isoveljeni nyt kaavailikin.
”Äh, älä viitsi, Kitty.” Minä huokaisin. ”Riittää jo.”
”No, Trev, meinaatko viettää ystävänpäivän porukoidesi kanssa?” Tim tahtoi tietää.
 ”En hitossa.” Trev vastasi.
”Mikäs porukoissasi on vikana?”  Minä tahdoin tietää. ”Anna mä arvaan, ylisuojelevia hölmöjä, jotka haluavat tarkkailla jokaista askeltasi ja..”
”Ei.” Trev sanoi. ”Äitini vain tuota.. kun.. ”Trev takelteli.
”Ei se voi noin kamalaa olla.” Minä totesin.
”Kyllä voi.” Trev vakuutti. ”Äitini on oikea päälle päsmäri ja jos joskus törmäämme häneen, Harley, juokse.”
”Miksi?” Minä tahdoin tietää.
”Kaikista tapaamistani tytöistä, hän alkaa pähkäillä minulle öh.. puolisoa.” Trev sanoi nolona. ”Joten hän luulee, että olet poika.”
”Hei, ei minua poikuus haittaa.” Minä totesin. ”Trev, kuinka vanha sinä olitkaan?”
”23.” Poika vastasi.
”Ei sen ikäisenä naimisiin mennä, ellei tyttösi ole paksuna tai jotain.” Minä kommentoin. ”Naimisiin mennään kolmikymppisenä, jos mennään.”
”Äiti meni naimisiin jossain kahdenkymmenenviiden paikkeilla.” Tim huomautti.
”No siinä tapauksessa äiti lienee pudottaneen aivonsa Kankkulan kaivoon.” Minä vastasin. Itse asiassa, uskon sen olleen totta, sillä se mitä tiesin nyt isästä, ei ollut mitään kovin kehuttavaa, enkä minä ymmärtänyt äitiä sen takia. En ole ikinä tajunnut kovin hyvin ihmisten välistä kemiaa, ja lyönpä vetoa, etten tule ikinä ymmärtämään.

”Perillä ollaan.” Tim julisti. Siristin silmiäni, ja katsoin näkyä hetken, otsa rypyssä, ja toivoin, että jokin niin pastellinen, olisi vain erittäin, ei toivottu hallusinaatio.
”Yök.” Minä totesin.
”Älä nyt vielä noin sano.” Tim torui. ”Mennään edes katsomaan. Voisit vaikka tykätäkin, Harri.”
”Enkä.” Minä mutisin. Rafa murisi sylissäni, se oli lopettanut näykkimisen, luultavasti se oli kyllästynyt tai todennut, että maistuin pahalta.
”Niin juuri, Rafa.”  Minä myönsin. Kettu katsoi hämmentyneenä ylös, se mahtoi pohtia, mitä tuo hullu punapää nyt puheli.
”Minustakin tämä paikka on kamalan ällön värinen.” Minä totesin. ”Tosin Kitty varmaan viihtyy.”
Kitty naukaisi kuuluvasti, kehräyksensä lomasta.
”Mikä tapahtuma tämä on olevinaan?” Minä kysyin.
”Täällä pidetään joka vuosi ystävänpäivä-tapahtuma.” Trev selitti. ”Ei täällä mitään ihmeellistä ole, korttien kirjoittelua, suklaan syöntiä, pari kojua ja muutama kilpailu.”
”Ja harjoittelevia koordinaattoreita.” Tim lisäsi. ”Siitähän sinä tykkäät.”
”Saa nähdä.” Minä totesin. ”Tykkään siitä, jos olen sillä tuulella.”
”Niinpä niin.” Tim sanoi. ”Viime kilpailustasi on aikaa, Harri.”
”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” Minä kysyin.
”Harjoitus ei ole koskaan pahasta.” Tim hymähti.
Tottahan tuo oli. Seuraavat kisat olisivat Waterdrop Fountain Cityssä, joka olisi tämän metsän takana, puhumattakaan seuraavasta saliottelusta.  Eikä siinä voinut muuta kuin huokaista. Ennen kuin pääsisin jatkamaan matkaani metsän läpi, oli minun pakosti osallistuttava tähän typerään tapahtumaan, joka oli sijoitettu juuri metsän eteen, ei tuota kyennyt mitenkään välttämään, joutumatta jonkun kirkkaan pinkkiin halinalle-asuun pukeutuneen tyypin halaukseen. Pelkkä ajatuskin yrjötti. No ainakaan täällä ei ollut niin paljon väkeä kuin Murasa Cityn karnevaaleilla.
”Miksi tämä on järkätty tänne?” Minä tahdoin tietää.
”Harri, kysytkö tuota ihan tosissasi?” Tim kysyi, ivallinen sointu äänessään. ”Murasa City..”
”Niin mitä siitä?” Minä kysyin pitkästyneesti. Vastaisi jo, hyvänen aika sentään! Mikä olen? Maailman älykkäin olio, jonka odotettiin tietävän kaikki kaikesta?
”Murasa City on masentava ja vähemmän ystävällinen kaupunki!” Tim huudahti, niin kovalla äänellä että Kitty säpsähti.
”Älä huuda.” Minä mumisin. ”Kitty ei pidä kovista äänistä.”
”No mennäänkö yhdessä, vai..?” Trev kysyi.
”No ei hitossa mennä.” Minä sanoin.  ”Menen näiden kanssa.”
”Kuten aina.” Tim huokaisi. ”Siskoni ei ole mikään seurallisuuden huippu.”
”Et sinäkään olisi, jos olisit joutunut kasvamaan tuollaisen kanssa.” Minä jupisin Kittylle, niin hiljaa etteivät Tim saatikka Trev kuulleet sitä.

Tiesin heti muuan kojua lähestyessäni, etten kuulunut joukkoon. Tosin, sehän tästä vielä puuttuisi, että minä alkaisin kuljeksia pinkeissä kuteissa. Koju jota lähestyin, oli maalattu karmiinin punaiseksi, ja se oli koristettu kirkkaan punaisin sydämin ja silkkipaperikukin. Miksi edes vaivauduin? Tämä oli ajan hukkaa.
”Njaa! Njaa!” Kitty naukui. Se katseli uteliaana kojussa myynnissä olevia oudon näköisiä marjoja. Sitten se pomppasi hartialtani kojun tiskille, se alkoi haistella marjoja ja lopulta otti niistä yhden suuhunsa.
”Kitty, ei!” Minä huudahdin, mutta kattimus oli ehtinyt jo niellä marjan. Se nyrpisti nenäänsä, ja hetken minusta näytti aivan siltä, kuin sen naama olisi vaihtanut väriä. Harppasin eteenpäin ja nostin Kittyn tiskiltä.
”Sori tuosta, Kitty ei kyllä yleensä maistele mitään harkitsematta ensin.”
”Eikä maistele toiste!” Kissapokémon hartiallani paukautti topakalla äänellä. ”Marja maistui kamalalta!”
”Kitty?” Minä kysyin.
”Hei.” Kissa vastasi pehmeämmällä äänellä. ”Hetkinen ymmärrätkö mitä sanon?”
”No, joo. Sinä puhut minun kieltäni.” Minä sanoin kummastuneena. ”Se marja varmaan..”
”Maistui kamalalta!” Kitty huomautti.
”Juuri tuota se marja tekee.” Kaupustelija nainen, jolla oli yllään valkoinen kauluspaita ja pinkki essu. ”Mutta älä huoli, vaikutukset katoavat omia aikojaan.”
”Pitääkö minun maksaa tästä jotain?” Minä kysyin.
”Antaa olla.” Nainen sanoi, hymyillen ystävällisesti.
”Tuo oli silti rumasti tehty.” Minä toruin Skittyä.
”Mutta kun oli nälkä.” Kitty sanoi. ”En tosin maistele enempää marjoja, makuaisti meni viikoksi!”
”No hyvä että opit siitä jotain.” Minä naurahdin. ”Haluatko hattaran? Haluaako Rafa?” Rafa murahti sylissäni, ja näykkäisi jälleen rannettani.
”Miltä se maistuu?” Kitty kysyi ja heilutteli häntäänsä hyväntuulisesti.
”Kohta saat nähdä.” Minä sanoin ja ostin kojulta kaksi hattaraa, olin melko varma, että ne muistuttivat Kittyn mielestä vaaleanpunaisia pilviä, jotka oli tungettu tikun päähän syömistä varten.  Minä inhosin hattaroita, ne maistuivat kamalilta ja sotkeutuivat kaikkeen, koska olivat tahmeita ja ällöttäviä.
”Sokeria!” Kitty hihkaisi maistettuaan hattaraa.
”Älä vain sano, että tykkäät siitä.” Minä huokaisin mennessäni sivummalle. Lähistölle oli pystytetty ilmeisesti siirrettävä suihkulähde, suihkulähteen patsaana toimivat selätysten olevat kiviset Magikarpit. Istuin lähteen reunalle, hetken mielijohteesta päästin Feebasin uiskeltelemaan – tai pikemminkin kiertämään kehää altaaseen. Feebas loiski iloisena vedessä – vaikka se muuten näyttikin aika apaattiselta.
”Maistuu tämä silti paremmalta kuin se marja.” Kitty sanoi. ”Nemo, olet kasvanut!”
”Fee! Fee!” Feebas vastasi ja loiskutti vettä pyrstöllään.
”Miten menee, Nemo?” Minä kysyin ja kokosin hattarat yhden käden varaan, kurottaakseni altaaseen, Feebas pökkäisi sormiani päällään tervehdykseksi.
”Maistuuko hattara, Rafa?” Minä kysyin. Rafa ei halunnut syödä, ja sen pikku Fennekin se tönäisi kättäni – sitä, joka piteli hattaroita, niin että hattarat liimautuivat lopulta paitaani.
”Selvä.” Minä mumisin. ”No mites, Nemo? Maistuisiko hattara? Se on kyllä vähän kiinni paidassani, mutta tuskinpa se makua haittaa.”
”Fee!” Nemon äännähdys kuulosti hiukan naurulta, naurulta, jota en ollut koskaan kuullut tämän pikku Feebasin suusta.
”Minä voin syödä.” Kitty sanoi.
”Et syö tätä sotkua yksin, saat vatsasi kipeäksi.” Minä ilmoitin. ”Kenellekähän maistuisi?”
”Indy syö mitä vaan.” Kitty ehdotti.
”Totta.” Minä sanoin. ”Auttaisitko?”
”Toki.” Kissa vastasi, se loikkasi kevyesti alas hartialtani suoraan lähteen reunalle, se tökkäisi tassullaan, yhtä vyötärölläni kiinni olleista palloista, niin että se putosi maahan, osuttuaan ensin kaiteen reunaan. Valokeilan saattelemana, paikalle, johon pallo oli pudonnut ilmestyi sinun Swinub.
”Maistuisiko hattara, senkin pikku possu?” Minä kysyin lempeästi.
”Swi!” Possu röhkäisi ja hyppäsi syliini, tällä kertaa niin rajusti että kaaduin taaksepäin, ja lähdin suoraa päätä veteen. Indigoa ei haitannut yhtään se, että se sai syödä märkää tai paitaani liimautunutta hattaraa, se ahmi innokkaasti sokerimoskaa.
”Nemo?” Minä kysyin. ”Älä vain sano, että jäit alle.”
”Fee!” Innokas huudahdus ja sitten loiskahdus oikealta puoleltani, sain vettä naamalleni.

”Kuin kala vedessä!” Joku, jolla oli äärimmäisen tuttu ääni, huudahti.
”Merenneito, Harley Leroux!” Toinen äärimmäisen tuttu ääni lisäsi. Nostin päätäni, ja saanko sanoa, minä inhoan ystävänpäiviä mutta vielä enemmän päiviä, joista tulee perhejuhlia. Lähteellä, sen edessä seisoi kaksi tyyppiä, poikaa, nuorta miestä – jos lukija tahtoo heitä siksi kutsua, toinen oli hyvinkin lihaksikas kaveri, jolla oli jokseenkin omahyväinen hymy ja niskan taakse yltävät tummanpunaiset hiukset – kuten minulla, ja rubiinin väriset silmät, hänellä oli yllään maastokuvioiset housut ja beigen värinen takki, enkä tiedä miksi, mutta hänellä oli otsallaan suuret aurinkolasit.
Toinen kaveri oli hoikempi ja hiukan pidempi, hänellä oli hiilen mustat lyhyet mutta kiiltävät hiukset ja rubiinin väriset silmät, hänellä oli yllään tumma nahka-rotsi ja tummansiniset farkut. Mikäli jollakulla lukijoista on dementia, nämä kaksi ovat veljiäni, herrat Brett ja Troy Leroux.
”Minun on parempi nähdä unta, te ette ole täällä.” Minä sanoin. ”Se selittäisi miksi Kitty puhuu.”
”Mutta minähän puhun.” Kitty sanoi viattomalla äänellä, se istui rauhallisesti lähteen reunalle ja katsoi kaikkia odottavasti.
”Herran nuudelit, kattihan puhuu.” Brett totesi. ”Harley, mitä sä olet syöttänyt sille?”
”Taikahattaraa.” Troy vastasi. ”Tai ehkä pikemminkin taikasieniä.”
”Pinkkejä ja turkooseja taikasieniä.” Brett lisäsi, sen jälkeen nuo kaksi neropattia repesivät omalle vitsilleen.
”Ei se ollut sieni vaan marja ja se oli sininen!” Kitty sanoi kiihtyneenä. ”Siinä oli violetti sävy, ei se ollut minkään pastellinvärinen!”
”Fennee..” Fennekin murisi sylissäni, sillä huomaamattaan Indigo oli tönäissyt Fennekinin osittain veteen, ja nyt sen turkki oli märkä, se irvisti häijysti tulijoille.
”Mikäs karvapalloa vaivaa?” Brett kysyi, hän tietenkin tarkoitti sen puoliksi vitsiksi, mutta Rafaelloa eivät tuollaiset vitsit paljoa naurattaneet. Se nousi kömpelösti vedestä, mutta kavutessaan lähteen reunalle, Fennekin liukastui ja molskahti uudelleen lähteeseen.
”Tarvitsetko apua?” Kitty kysyi avuliaasti.
”Fennekin!” Kettupokémon ärähti.
”Tuo oli kyllä rumasti sanottu.” Kitty totesi. Fennekin kiipesi uudelleen reunalle, ja yritti kavuta ylös, mutta sen jalka lipesi, ja se oli taas molskahtaa veteen. Minä kuitenkin autoin sitä, laitoin käteni sen liukkaiden jalkojen alle, ettei se tippunut enää veteen.
Fennekin nousi lähteestä muristen ja mulkaisi vielä minua vihaisesti. Se loikkasi maan kamaralle, ja sitten se juoksi – ja lopulta se yritti purra Brettiä jalkaan, mutta Brett nosti sen ylös, ronskisti niskasta ylös, varmaan vilkaistakseen mikäs otus oli miehiään.
”Rauhassa, tiikeri.” Hän sanoi. ”Mistäs sinä tämän, Harley?”
”Repustani.” Minä sanoin. ”Voisin vannoa, että sain tivolista pehmolelun, ja yhtenä aamuna se pehmolelu yritti tappaa minut.”
”Oikeasti?” Troy kysyi.
”No ei kun leikisti.” Minä sanoin ivallisesti. ”Aiotteko te vain seistä siinä? Hyvää ystävänpäivää muuten.”
”Tosiaan.” Troy sanoi, hän lähestyi minua, hänellä oli valkoinen paketti kainalossaan, hän jätti paketin maahan ja kumartui minun puoleeni, hän nosti sinisen Swinubin – joka oli muuten syönyt kaiken hattaran, sylistäni.
”Oletpas sinä painava.” Troy totesi.
”Swinub! Swi!” Swinub huudahti.
”Lihas painaa enemmän kuin läski.” Skitty sanoi.
”Mitä?” Troy kysyi kääntäen katseensa Kittyyn.
”Indigo sanoi niin.” Kitty kertoi.
”Se taitaa kehittyä melko pian.” Troy ilmoitti ja laski possun maahan, sen suunpielissä oli hattaraa.

Troy ojensi minulle kätensä ja nosti minut ylös vedestä.
”Viime vuonna tähän aikaan vedet olivat jäässä.” Hän ilmoitti. ”Katsohan, olet aivan märkä.”
”Kas kun en itse sitä huomannut.” Minä mutisin.
”Vilustut jos et vaihda vaatteita.” Brett totesi, yhä Rafaa niskavilloista roikuttaen.
”Kaskun minä en kanna vaihtovaatteita mukanani.” Minä murahdin.
”Siksi, tämä.” Troy sanoi ja nosti paketin maasta. ”Glacier Townim yhdessä kaupassa oli tällainen, muistuttaa aika paljon sitä, mikä äidillä oli nuorena, kun hän kierteli Kuuraa.”
Otin paketin vastaan ja avasin sen, paketti itsessään ei ollut kovin kummoinen, pelkkä valkoinen pahvilaatikko, mutta sen sisältö – no, eipä sekään erikoinen ollut, siellä oli päällimmäisenä valkoiset saappaat ja niiden alla viikattu mekko ja hansikkaat.
”Jos tämä on jokin äärimmäisen tyttömäinen juttu, minä murhaan teidät.” Minä varoitin.
”Ei se oikeasti niin tee.” Brett sanoi Rafalle, joka murisi hänelle edelleen. ”Harri on ihan mukava.”
”Anna olla.” Minä sanoin ja mulkaisin häntä vihaisesti. Kutsuin Nemon takaisin palloonsa, samaten Indyn, mutta Kitty käveli, se ei tahtonut olla sylissäni, kun olin märkä.
”Hei, Harri.” Brett sanoi. ”Ethän sä ennen tykännyt tulityypeistä, missäs Ozzy on?”
”Se oli Mimosan idea.” Minä huokaisin. ”Ozzy on nyt Charca Townissa, Tao-Taon kanssa.”
”Kuka se on?” Brett kysyi hölmistyneenä.
”Pancham.” Minä vastasin.
”Omistatko sinä tappelu-pokémonin?” Brett kysyi. ”Hieno homma, Harri!”
”Niin, sinusta.” Minä mutisin.

”Anteeksi, voiko siskoni vaihtaa vaatteita takahuoneessa?” Troy kysyi äskeiseltä myyjä-naiselta. ”Hänelle sattui pikkuvahinko.”
”Toki.” Nainen vastasi. Hän väistyi kojustaan sen verran, että pääsin sen takahuoneeseen. Ei se ollut mikään huone, se oli vain takatila, jonka eteen oli vedetty pitkät purppuranväriset verhot.
”Anna mun kaikki kestää.” Minä jupisin. ”Toivottavasti kukaan ei tule tänne.”
”Ei huolta.” Brett vakuutti. ”Pidän huolta, että Romeo pysyy täällä.”
”Fennekin..” Fennekin murisi.
”Ei sen nimi ole Romeo vaan Rafa.” Minä korjasin vaihtaessani vaatteita.
”Mikä?” Brett kysyi.
”Lyhenne Rafaellosta.” Minä sanoin.
”Ei ihme, että se on kiukkuinen.” Brett pohti.
En pitänyt mekoista, nuorempana äiti oli aina laittanut minut pukeutumaan mekkoihin, mutta se johtui kai siitä, että hän oli iloinen saadessaan oman pikku prinsessan neljän rasavillin pojan jälkeen. Mutta millainen prinsessa minusta sitten tulikaan. Mekko ei kuitenkaan ollut pahannäköinen. Se oli mustavalkoinen, siinä oli mustat pitkät hihat, valkoisen paita-osan päällä oli musta korsetti, purppuran värinen vyö ja polviin asti yltävä musta hame, purppuran värisellä alushameella, hyvä niin – eipähän tulisi kylmä, inhosin näissä juuri sitä. Saappaat tuntuivat mukavilta jaloissa, ainakaan ne eivät – toivon mukaan vuotaisi, niin kuin edelliset kenkäni.

”Näytätpä sinä nyt hurmaavalta.” Brett kiusasi.
”Sulje suusi.” Minä murahdin, astuessani näkyville verhon takaa, märät vaatteet kainalossani.
”Se sopii hyvin.” Sanoi Kitty. ”Eikö sovikin, Rafa?”
”Fennekin.” Fennekin murahti.
”Älä viitsi.” Kitty huokaisi. ”Se sanoi että hullu nainen näyttää tarpeeksi hullulta ilmankin.”
”Vai niin.” Minä naurahdin. ”Oliko tuo olevinaan pervo-kommentti?”
”Fenne.” Fennekin sanoi ja käänsi katseensa välinpitämättömästi pois.
”Mennään muiden luo.” Troy kehotti.
”Niin, menkää.” Minä sanoin.
”Sinä tulet myös.” Troy sanoi.
”Enkä.” Minä vastasin. ”Ostan Ozzylle ja muille suklaata ja lähetän ne laboratorioon.” Sen minä myös tein, ostin kaksi laatikkoa ystävänpäiväsuklaata, toisen lähettäisin niin pian kuin suinkin pääsisin kaupunkiin, Charca Towniin Ozzylle ja muille. Toista käyttäisin harjoittelutarkoituksiin, pian olisi syytä aloittaa harjoittelu kisoja varten.
”Kuules sisko, sinähän tulet myös.” Troy sanoi päättäväisesti. Minä huokaisin ja pyörittelin silmiäni, pelastin heti ensitöikseni Rafan Brettin näpeistä, vaikka Fennekin murisikin, lyön vetoa, että sylissäni matkustaminen olisi paljon mukavampaa kuin niskasta roikuttaminen. Kitty seurasi myös. Tim ja Trev istuivat sivummalla, yhdellä penkillä välissään kasa kortteja. Ystävänpäiväkortteja, sen tiesin kysymättäkin. Oikeasti. Aikoivatko ne pakottaa minut kirjoittamaan noita? Ei tule kesää, ei tule.

Istuin tylsistyneenä penkille, Kitty istui viereeni, se oli kastanut tassunsa musteeseen ja maalasi nyt omaa tassutervehdystään vaaleanpunaiselle kimaltavalle kortille. Se halusi muidenkin pokémonien laittavan korttiin oman merkkinsä, joten päästin ne ulos palloistaan. Indigo painoi korttiin possun kärsä merkkinsä, Hazel, Hamlet, Prim ja Rosie tassujensa jäljet, Nemo pystön jäljen, en tiedä miten se onnistui siinä, mutta onnistui kuitenkin, Aries töpötti korttiin kaikki jalan jälkensä – eiväthän ne vieneet paljoa tilaa, Jill nokkaisi kortin melkein puhki jättäessään oman puumerkkinsä.
Suklaata ystävänpäivänä koko poppoolle. Ozzy ei sitten ahmi kaikkea. Minä kirjoitin korttiin.
”Etkö sä meinaa kirjoittaa meille mitään kivaa?” Brett kiusasi. Nappasin kasasta oksennuksen vihreän kortin ja kirjoitin sen kääntöpuolelle: Rakkaat veljet, lakatkaa stalkkaamasta siskoanne, osaan pitää huolen itsestäni, kiitos vain. Hyvää ystävänpäivää. Siinä teille, mokomatkin ylisuojelevat pellet!

”Tämä olikin tässä.” Minä totesin. ”Kitty, meillä on tehtävää.”
”Niin ajattelinkin.” Kitty totesi hyväntuulisesti. ”Pääsenkö harjoittelemaan?”
”Pääsette kaikki.” Minä lupasin. ”Paitsi sinä, Rafa. Sinä vain katselet.”
Fennekin murisi yhä sylissäni, ja Jill oli minusta vaikea – se ei ollut mitään, tähän verrattuna.
Lähdin joukkoni kanssa jonnekin syrjemmälle, missä ei olisi ihmisiä näkemässä, näin muutamia koordinaattoreita siellä täällä, mutten halunnut seuraa, jos jotain harjoittelussa kaipasin, se oli oma rauha. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka olisi näytöskierroksen pokémon, viimeksi käytin Kittyä, ottelukierroksella käytin Ozzya. Olin kuullut, että Waterdrop Fountain Cityn kisoissa saisi näytöskierroksella käyttää yhtä pokémonia ja ottelukierroksella kahta. Tätä täytyi miettiä, voisin käyttää ottelukierroksella Jilliä ja Primiä, ne kun tulivat hyvin toimeen, mutta näytöskierros.. se oli jo toinen juttu. Tätä täytyisi miettiä hyvän aikaa. Ehkä Hazel.. se kun tykkäsin muutenkin olla esillä, Rosiea voisin muuten käyttää, mutta epäilin, että se saattaisi jähmettyä esiintyessään, kun oli niin ujo.
”Hazel, tule tänne.” Minä pyysin. Pieni Pichu käveli muiden joukosta luokseni.
”Näyttäisitkö miten teet Thundershockin?” Minä pyysin. ”Ei minua päin.” Lisäsin äkkiä.
”Kuvittele, että tuolla on yleisö, joka katsoo sinua.” Minä selitin. ”He haluavat nähdä kauniit liikkeesi.”
”Pichu!” Pikkuinen hihkaisi ja kääntyi ympäri, kuin kohdatakseen yleisön. Sitten sen vaaleanpunaiset poskipussit alkoivat räsähdellä ja tuottaa pieniä salamoita. Mitenkäs tätä nyt sitten hyödyntäisi?
”Harley katso!” Kitty huudahti äkkiä, olin jättänyt reppuni pokémonien viereen, reppuni hehkui, tai oikeastaan sen sisältö hehkui.
”Ne kuoriutuvat!” Minä hihkaisin. ”Tule, Hazel!” Kiirehdin äkkiä reppuni luo, avasin sen ja otin kaksi hehkuvaa ja lämmintä, ei suorastaan kuumaa pokémonin munaa syliini.
”Tule katsomaan Rafa.” Kitty kehotti. ”Saat nähdä jotain hienoa!”
Kaikki muut tungettelivat niin lähelle kuin pääsivät, mutta Rafa pisti paremmaksi, se kiersi taakseni ja loikkasi, suoraan pääni päälle, sieltä se näkisi parhaiten. Ei tuo Fennekin ainakaan tyhmä ollut, kyllä siitäkin vielä kelpo pokémon saataisiin – olin siitä aivan varma. Sitten ne kuoriutuivat. Pieni sinimusta otus säikähti väen paljoutta ja alkoi parkua, tulipokémon sen sijaan innostui nähdessään pääni päällä keikkuvan Fennekinin.
Minä huokaisin, nyt olisi näytön paikka, saa nähdä pystyisikö Rafa olemaan hyvä isoveli. Pikkuinen karvapallo lopetti itkunsa lyhyeen, kun tajusi ettei kukaan tekisi sille pahaa. Pieni tulipokémon sen sijaan yritti loikata sylistäni heti siltä istumalta, innokas se ainakin oli, niin kuin Ozzy.
Suloisia pieniä vesseleitä ne kuitenkin olivat molemmat, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.

Kommentit:

Cinna


Kitty on niin söpö. *_* …Voi herran jumala, voinko oikeasti milloinkaan aloittaa tarinakommenttia tähän Vihellyssaagaasi sanomatta, että joku on söpöä? En näköjään.

Hassu tämä puhe naimisiin menemisestä, mutta tokihan häitä järjestetään pokemonmaailmassakin, jotenkin tämä ei vaan koskaan tule sen ihmeemmin ilmi tarinoista.
Täytyy nyt kyllä sanoa, että tykkäsin tästä tarinasta todella paljon niin kokonaisuutena, kuin yksittäisistä kohdistakin. Huumori kukki hyvällä tavalla, ja hyvin olit kuvaillut tuon koko ystävänpäivätapahtumankin. Pituuttakin oli hyvin tällä kertaa, ja tämä tuntui juuri sopivan mittaiselta kokonaisuudelta. Enemmänkin olisi tietysti ollut ihan mukavaa lukea vaikkapa koordinaattoriharjoituksista, mutta ei mitenkään välttämätöntä ollut mitä tulee tähän tarinaan. Kaiken kaikkiaan en tästä oikeastaan tuon enempää valittamista keksi, nautittava tarina. :3

(Ja sanon nyt vielä uudestaan, että Skitty on ihan ääärimmäisen söpö. Varsinkin nyt kun tuo puhua pälättää ymmärrettävästi.)

Kitty, Rafa 20 exp, Nemo, Indigo 15 exp, Annetaan nyt vielä Hazelille 5 exp. Sinulle §35 ja Itemfinder löytää Moon Stonen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s