Mustavalkoinen

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Tammikuussa 2014.

”Miksi tuo hullu nainen vetistelee?” Ajattelin ääneen. Seurasin tapahtumia ovelta käsin, koska en tahtonut seurata hänen hölmön näköistä veljeään. Enkä sen puoleen totella, en totellut yhtään ketään, mutta kai se on jo tullut selväksi? Enkä halunnut olla Rafaello, se kuulosti tyhmältä nimeltä, ja niin kuulosti lempinimikin. Ja pah sanon minä! Tuo nainenkin oli täysi kahjo!
”Hei! Mitä sinä siinä teet? Mikset mennyt sillalle Tim-sedän kanssa?” Pieni keltainen hiiri oli pompannut alas hullun naisen sylistä ja viilettänyt ovelle huomattuaan minut.
”Ei kuulu sinulle.” Minä murisin.
Pichu räpäytti silmiään. ”Miksi sinä tuijotat äitiä?”
”Äitiä?” Minä toistin. ”Kai sinä tiedät, että tuo on ihminen, eikä pokémon?” Minä kysyin, mieleni teki nauraa ja varsin pilkallisesti vieläpä. Eikö tuo ipana tiennyt mistään mitään? Ihminen äitinä.. naurettavaa!
”Totta kai tiedän!” Pichu huudahti. ”Mutta hän on silti äitini, koska pitää minusta huolen ja rakastaa minua!”
”Mistä sinä sen voit muka tietää?” Minä kysyin halveksivasti.
”Koska äiti antoi minulle oman nimen ja halasi minua.” Pichu vastasi.
”Hän tekee niin kaikille.” Minä kommentoin. ”Ja minut se hullu nainen paiskasi lattialle.”
”Sinä purit häntä ensin – kahdesti.” Pichu lisäsi. ”Mutta kyllä äiti sinusta silti pitää, hän antoi sinullekin oman nimen.”
”Ja typerän nimen vielä!” Minä puuskahdin. ”Rafaello, mitä sekin tarkoittaa?”
”Minusta Rafa on hyvä nimi.” Pichu hymyili.
”Sehän vasta naurettavan kuuloinen onkin!” Minä murisin. ”Mistä itse joudut kärsimään?”
”En joudu kärsimään mistään.” Pichu sanoi iloisesti. ”Nimeni on Hazel ja nyt me olemme ystäviä!”
”Mistä ihmeestä, sait sellaista päähäsi?” Minä murahdin.
”Koska nyt me tiedämme toistemme nimet ja olemme samassa ryhmässä!” Pichu hihkaisi.
”Miten niin samassa ryhmässä?” Minä kysyin.
”Olemme molemmat äidin pokémoneja.” Pichu selvensi.
”Se ei tarkoita, että pitäisin siitä.” Minä murisin.
”Opit kyllä pitämään!” Pichu hihkui.
”Miksi tuo hullu nainen vetistelee?” Minä kysyin sarkastisella äänellä.
”Hänellä on ikävä Ozzy-veljeä.” Pichu selitti. ”Ozzy oli hänen ensimmäinen pokémoninsa.”
”Ai se kitisevä Oshawott.” Minä arvasin.
”Ozzy on mukava.” Pichu sanoi. ”Häntä on kiva halia.”
”Sanos, tärskäytätkö kaikkia halittaviasi sähkö-iskulla?” Minä murahdin ivallisesti.
”Se on kivaa.” Pichu hymyili.

Hullu nainen otti tulen oranssin munan uudelleen repustaan ja kietoi kätensä sen ympärille, mutisten jotain.
Sitten hän heitti reppunsa selkäänsä ja nousi sängyltä. Hän pyyhki silmiään kämmenselällään ja nosti kasvonsa. No, olivathan ne ehkä sokean mielestä kauniit, mutta minä en ollutkaan sokea, minun silmäni toimivat varsin hyvin.
Hän huokaisi ja käveli lopulta ovea kohti.
”Mitä, vieläkö sinä olet täällä, Hazel?” Tyttö kummasteli.
”Olen!” Pichu hihkaisi, mutta ihminen tuskin ymmärsi häntä.
”Oletko saanut uuden ystävän?” Tyttö lepersi Pichulle, Pichu vastasi innokkaalla nyökkäyksellä. Luuliko se oikeasti että olimme kavereita? Typerä tyttö.
”Tulkaahan sitten.” Tyttö sanoi. Hän yritti kuulostaa iloiselta, mutta ei oikeasti naaman puolesta ollut sitä. ”Hazel katso Rafan perään, ettei se eksy.”
”En minä eksy, typerä nainen.” Minä murahdin.
”Äiti ei ole typerä!” Pichu kivahti.
”No onpas.” Minä vastasin.
”No eipäs!” Pichu kinasi.
”No onpas!” Minä jatkoin, vain siksi koska se tuntui mukavalta.
”Eipäs ole!” Pichu kiljaisi.
”Sinäkin sitten lähdet, Harley?” Pinkkihiuksinen hoitaja, lakista ja valkoisesta vaatetuksesta päätellen, kysyi tiskin takaa.
”Joo, pakko jatkaa vähitellen matkaa.” Tyttö vastasi alakuloisesti.
”Onnea matkallesi.” Hoitaja toivotti.
”Kiitos vain.” Tyttö sanoi. ”Mentiin, Hazel ja Rafa.” Oikeasti, älä kutsu minua Rafaksi. Pichu katsoi minua tiukasti, ikään kuin se olisi osannut lukea ajatukseni, sillä ajattelin livahtavani tieheni. Siinä oli kyllä hölmö kouluttaja, kun ei pitänyt pokémonejaan palloissaan. Olin kuullut että niin oli tapana, jotteivät pokémonit karkaisi. Harmi vain, että tuon Pichun äskeinenkin sähköisku tuntui yhä kylkiluissa. No seurataan sitten, mutta helpolla en tuota päästäisi, se oli varmaa. Tämä kaupunki oli synkkä ja tunkkainen, toivottavasti emme jäisi tänne. Onnekseni, me suuntasimme pois kaupungin keskustasta. Jollekin tyhjälle sillalle, jossa näin vain kaksi ihmistä, sekä lauman tuon hullun punapään pokémoneja. Meistä ei tulisi ystäviä, ei ikinä.
”Harri!” Punahiuksinen poika huusi. ”Tule kalastamaan!”
”Anteeksi, ei nyt huvita.” Tyttö mutisi. Hän käveli punatukkaisen pojan ja mustatukkaisen pojan väliin ja nojautui sillan kaiteelle. Hyppäsin itsekin kaiteelle, nähdäkseni, mitä siellä alapuolella oli. Saastaista mustunutta vettä. Ihmisten tekosia, etten sanoisi.
”Varo ettet putoa!” Skitty naukui selkäni takaa.
”Minä en ole mikään kömpelys!” Minä tuhahdin. Kuitenkin olin horjahtaa veteen, ihan vahingossa.
”Rafa, tule alas.” Pichu pyysi.
”Minun nimeni ei ole Rafa.” Minä murisin.
”No, mikä se sitten on?” Skitty kysyi, hyväntahtoisesti hymyillen. Miten hölmöltä se näyttikään.
”Fennekin.” Minä sanoin. ”Pelkkä Fennekin.”
”Tuota, se olisi lajisi nimi.” Vaaleanpunainen jänis piipitti. ”Mutta ei nimesi.”
”Mitä se sinulle kuuluu, vaahtokarkki?” Minä murisin. Vaahtokarkki värähti ja sen korvat nuupahtivat, se tuijotti jalkoihinsa.
”Älä välitä, Rosie.” Myrkynvihreä mitätön Spinarak piipitti ja taputti yhdellä jalallaan pinkin Bunearyn jalkaa. ”Mennään me piristämään Harleyta. Tuo Fennekin on vain henkäys pahaa ilmaa.”
”Mitä sanoitkaan, mitättömyys?” Minä kysyin. Mutta pieni mitätön Spinarak ei ennättänyt vastata, kun sininen, kyllä – sininen Swinub puuttui puheeseen.
”Anna Rosien ja Ariesin olla.” Se vinkaisi, se oli ärsyyntynyt. Hyvä. ”Älä hauku tovereitani, jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole sitten hiljaa!”
”Entä jos en ole?” Minä uhkasin.
”Unohdetaan hänet.” Skitty sanoi. ”Ehkä hänellä on huono päivä..”
”Mitä nyt pinkkimys, etkö uskalla sanoa mitään loukkaavaa?” Minä uhittelin. Sitten jokin vilahti kohti poskeani, sitten tunsin kivin oikeassa poskessani. Veri norui pitkin poskeani, katsoin hetken hämmentyneenä eteeni. Mikä kumma minuun oli osunut.
”Älä solvaa Kittyä, kuulitko?” Meowth sähisi.
”Kappas, joku sentään uskaltaa tehdä jotain.” Minä sanoin. ”Mutta tuskin sinustakaan on muuhun, katin rääpäle.”
”Älä maalaile piruja seinille ipana.” Meowth sanoi. ”Kyllä minä aina sinut selätän.”
”No yritä sitten!” Minä sanoin uhkaavasti.

”Jill, pitäisikö meidän tehdä jotain?” Kysyi tavallisen värinen Buneary, joka istui sivummalla, nojaten isohkon Skarmoryn siipeen.
”En jaksa.” Sanoi Skarmory väsyneesti ja painoi ruman päänsä siipensä päälle. ”Kyllä se kohta rauhoittuu, kun tajuaa kuka on pomo.”
”Oletko sinä?” Buneary kysyi.
”Minä mitä?” Skarmory kysyi haukotellen.
”Oletko sinä rauhoittunut?” Buneary kysyi. ”Pidätkö sinä Harleystä?”
”Enemmän kuin tuosta uudesta hyypiöstä.” Skarmory vastasi uneliaasti. Meowth sähisi minulle, kumma kyllä hullu nainen ei ollut edes huomannut sitä, ehkä hän antoi pokémoniensa riehua vapaasti.
”Hamlet, anna olla.” Skitty pyysi. ”Ei välitetä tuosta, minä en ainakaan välitä.”
”Ja jos minä yhtään kouluttajaa tunnen, se saa tuon pian ruotuun.” Lisäsi sininen Swinub.
”Tuskinpa vaan.” Minä mutisin.
”Siitä tuleekin mielenkiintoista, vai mitä sanot, Jill?” Tavallinen Buneary totesi.
”Tulee.” Skarmory vastasi lyhyesti. Sen jälkeen kaikki pokémonit hajaantuivat, Meowth pysyi Skittyn kanssa – lyönpä vetoa että se oli retkussa Skittyyn, sininen Swinub katsahti Pichuun, joka ainoana jäi siihen missä oli kokoajan seissyt.
”Tuletkos, Hazel?” Se kysyi.
”Minä jään Rafan seuraksi.” Pichu sanoi.
”Minun nimeni ei ole Rafa.” Minä murahdin.
”Mutta siksi sinut ristittiin, ja siksi minä sinua kutsun, tykkäsit tai et.” Pichu sanoi. ”Tule alas.”
”Miksi tulisin?” Minä kysyin.
”Haluan leikkiä jotain.” Pichu sanoi. Minä katsahdin niitä hölmöjä, jotka olivat paenneet sen hullun naisen helmoihin. Hullu nainen säpsähti, kun pieni säälittävä Spinarak kipitti pitkin hänen hartiaansa.
”Aries, pelästytit minut.” Tyttö naurahti. ”Mikä hätänä? Kiusaako Jill sinua?”
”Ei minua kiusata.” Spinarak vikisi. ”Mutta sinun täytyy piristyä!”
”Et saa olla surullinen, kyllä Ozzy pärjää!” Sanoi vaahtokarkki, se kiersi käpälänsä tytön toisen jalan ympäri, samalla kun sininen Swinub istui mukavasti tytön toisen jalan päällä.
”Älkää nyt kaikki kimppuun käykö.” Tyttö huudahti koomisesti. ”Arvostan kyllä kaunista elettänne.” Sitten hän taputti kevyesti Spinarakin kuorta, sitten hän rapsutti toisella kädellään ensin Swinubin selkää ja sitten vaahtokarkin päätä.
”Kiitos kun huolehditte minusta.” Hän sanoi hiljaa, mutta koska korvani olivat varsin suuret, kuulin sen oikein hyvin. ”Yritän piristyä.”
Oudon näköinen vihreäkypäräinen pokémon hipsi lähemmäs hullua naista ja hänen pokémonejaan.
”Heippa, kukas sinä olet?” Sininen Swinub kysyi.
”Fili.” Pokémon vastasi. ”Kuulun tuolle toiselle punapäiselle haisulille.”
”Miksi sinä sanot häntä haisuliksi?” Kysyi vaahtokarkki.
”Hän ei ole varmaan peseytynyt viikkoon.” Selitti Fili-niminen kypäräpää. ”Hänen reppunsakin haiskahtaa siltä.”
”Mitä sinä repussa teit?” Spinarak tahtoi tietää.
”Heräsin siellä.” Kypäräpää selitti iloisesti. Sitten hän katsoi hullua naista. ”Hei! Sinä olet kiva!”
Voi luoja, voiko typerämpää sanoa? No ehkäpä se oli hullun naisen etu, ettei hän ymmärtänyt meidän kieltämme.
Hullu nainen kyykistyi kohti kypäräpäätä. ”No hei siellä.” Hän sanoi lempeästi. ”Pääsitkö karkuun Timiltä?”
”Pääsin! Hänellä ei nappaa.” Kypäräpää selitti innoissaan käsiään heiluttaen.
”Kylläpä sinä muistutatkin Ozzya.”  Hullu nainen huokaisi. ”Teillä on samanlaiset silmät.”
”Kuka on Ozzy?” Kypäräpää kysyi kummastellen.
”Harleyn ensimmäinen pokémon.” Swinub selitti. ”Oshawott.”
”Missä hän on nyt?” Kypäräpää kysyi.
”Kotona labrassa kai.” Swinub jatkoi. ”Kouluttajalla on häntä ikävä.”
”Katsokaas tätä.” Hullu nainen sanoi. ”Pian tämä pikkuinen kuoriutuu.” Sitten hän näytti luokseen kerääntyneille pokémoneille tulen oranssia pokémonin munaa.
”Onko hänellä ollut tuo kauankin?” Minä kysyin Pichulta.
”On.” Pichu vastasi. ”En malta odottaa, että näen mikä sieltä kuoriutuu!”
”Et taida tietää, mistä puhut.” Minä huokaisin ja loikkasin alas kaiteelta. ”Vauvat jotka kuoriutuvat munista ovat kauhean rumia ja karvattomia.”
”Ei kai se mitään haittaa.” Pichu sanoi. ”Sitä paitsi, olet sinä itsekin ollut joskus vauva.” Miten ärsyttävä tyttö, tuo Pichu olikaan, sehän on todettukin. Miten ihmeessä, minä jaksaisin tällaisessa porukassa? Voisin aina lähteä tieheni, mutta jotenkin minusta tuntui että tuo Pichu tulisi seuraamaan minua kuin hai laivaa.
Hullu nainen tarttui onkeen, ensin pakattuaan pois arvokkaan munansa ja alkoi odottaa saalista.
”En ymmärrä miten tällaisesta paikasta voisi saada yhtään mitään.” Hän huokaisi.
”Älä ajattele negatiivisesti, Harri.” Toinen punapää rallatteli.
”Täältähän voi saada vaikka mitä.” Sanoi tummahiuksinen rumilus. ”Vaikka vanhat kengät tai saastuneen kimpun levää tai.. no saa nähdä.”
Sitä olin sanomassa, saa nähdä mitä tästä tulee, vai tuleeko yhtään mitään.

Kommentit:

Cinna

[Tarina #24]

Baww Hazel, niin suloinen ja… Halittava. 😀 Söpöä. Näin, pakollinen söpöys-maininta hoidettu pois alta. Yksi Pichu tänne, kiitos.
Jaa että nyt Harri on kantautunut nimenä ihan tarinaan asti? :’) Noh mikäs tuossa toisaalta, hullu nainen Harley ”Harri” Leroux. Pokemonien näkökulmasta kirjoitetut tarinat ovat mukavaa luettavaa, koska tuovat hyvin esille pokemonien personat, se oli kyllä huomattavissa tässäkin. Varsinkin Rafan pippurinen luonne tuli hyvin esille ja toi hyvin pohjustusta kyseiselle pokemonille. Vähän harmittavan tyngäksi tämä kyllä toisaalta jäi, kamalsti ei ehtinyt tapahtua. Mutta ehkä Golden Forestista pidemmin, kenties?

Saat §15, Rafalle 15 exp, Hazelille ja Ariesille 10 exp, tehdäänpä vaikka näin. Itemfinder löytää Stardustin.