Vihellyksen vanhat tarinat 22 > Uusia ystäviä vuodelta nakki

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Tammikuussa 2013.

Minun olisi pitänyt uskoa Treviä. Oikeasti. Celebillä oli näppinsä pelissä.
Sanohan, miten reagoit kun huomaat käveleväsi keskellä viidakkoa? Tulet aukealle ja muinainen pokémon syöksyy kimppuusi, nappaa sinua niskasta ja nousee siivilleen. Kuules, sanon vain – huonommin ei päivä voisi alkaa. No, josko aloitan alusta, siitä miten päädyin Tarzanin valtakuntaan. Nukuin yöni hyvin, Celebi ei tunkeutunut uniini sen enempää, enkä ollut edes varma, oliko se eilinen ääni pääni sisässä Celebi ollenkaan, se saattoi olla mielikuvitusta, tai sitten minä olin menettämässä järkeni. Ozzy kuorsasi vielä ja oikein kuuluvasti vieläpä, katsoin sitä ja muita pokémonejani hellästi. Aries tuhisi tuttuun tapaan tyynyliinassani. Nousin ylös hiljaa, etten herättäisi ketään, Tim ja Trevkin olivat täydessä unessa, vaihdoin kaikessa hiljaisuudessa vaatteet ja hipsin sitten vessaan, joka huoneessa oli vessa. Pesin kasvoni viileällä vedellä. Peilikuvani tuijotti minua väsyneen näköisesti. Sitten joki nyki minua housuistani.
”Bun?”
”Huomenta, ruusunnuppu, miten nukuit?” Minä kysyin.
”Buneary!” Se vinkaisi säikähtäneenä, sillä joku veti sitä hännästä.
”Skaar!” Jill huusi.
”Olisi pitänyt arvata.” Minä huokaisin. ”Huomenta sinullekin, Jill.” Sitten minä nostin Rosien syliini ja avasin vesihanan uudelleen, jotta pikkuinen voisi pestä kasvonsa. Mutta sitten alkoi maailmanlopun meininki. Maa alkoi täristä uhkaavasti, kuten viimekin kerralla, Rosie painautui hartiaani vasten ja Jill tapansa mukaan huusi ja sitten ei mitään.

Heräsin pöheikössä. Rapumainen pokémon tökki kasvojani valtavan kokoisilla saksillaan. Tunsin pokémonin, olin nähnyt sen fossiilin kerran professori Mimosan labrassa kun olin pieni, kun olin kysynyt siitä, professori oli näyttänyt minulle kuvan muinaisesta Anorith-pokémonista. Pokémon säpsähti kun se tajusi minun olevan hereillä ja perääntyi hieman.
”Mitä ihmettä sinä täällä teet?” Minä kysyin, mutta en saanut vastausta, Anorith katsoi parhaaksi lähteä muualle, enkä minä sitä estellyt. Vain yksi kysymys: Mistä tuo Anorith oli tänne tullut? Sikäli kun ymmärsin, sen kuuluisi olla jo ajat sitten fossiloitunut.
”Bun! Bun!” Rosie istui Jillin vieressä, Jill makasi tajuttomana vähän matkan päästä minusta. Rosie yritti tökkiä sen hereille.
”Rosie? Jill?” Minä kysyin. ”Kaikki, hyvin?”
Sitten jostain selkäni takaa kuului epämääräistä rapinaa, minä säpsähdin, tulisiko sieltä kenties vihainen Cranidos?
Ei sieltä Cranidosta ilmaantunut vain jonkinmoinen pandaa muistuttava pokémon, jolla oli jekkuilijan ilme kasvoillaan, sen turkki oli kerman värinen ja merkit ruskeat.
”Cham?”
Rosie säpsähti, se ryntäsi heti piiloon, minun selkäni taakse, josta se kurkisti uutta tuttavuutta.
”Chaam!” Pieni pandan näköinen pokémon marssi pois pöheiköstä, se käveli muina miehinä, lainkaan minusta välittämättä Rosien luo, Rosie säikähti ja piiloutui kokonaan selkäni taakse, se vei käpälänsä silmiensä peitoksi. Mutta se ei estänyt uutta pokémonia kiertämästä selkäni taakse.
”Cham!”
Katselin varovasti, mitä siellä tapahtui, en tietenkään nähnyt kaikkea, kun selässäni ei ollut silmiä. Kuulin miten surkeasti ja pelokkaasti Rosie äänteli. Pieni panda pökkäisi Rosieta hyväntahtoisesti.
”Älä yhtään pelkää, Rosie.” Minä naurahdin. ”Se taitaa vain tykätä sinusta.” Sitten panda katsahti minua epäluuloisesti.
”Skaar!” Tuttu terhakka huuto kuului aivan läheltä. Jill oli noussut seisomaan ja venytteli nyt itseään, Panda säpsähti huutoa ja katsahti varautuneesti lintuun.
”Ei hätää, Jill vain ilmoitti että on herännyt.” Minä selitin ja menin sen luo, taputin kevyesti Skarmoryn nokkaa. ”Miten menee?”
Jill vastasi siihen nokkaisemalla minua poskesta.
”Auts!” Kaikki oli siis hyvin. Oli vain yksi ongelma, missä hitossa me olimme.

Pieni pandan näköinen pokémon halusi leikkiä Rosien kanssa, mutta Rosie katseli tulokasta pelokkaana. Sain ihan typerän ajatuksen.
Menin ja kumarruin pienen pandan puoleen.
”Hei siellä.” Minä puhelin sille lempeästi. ”Asutko täällä?”
Pieni panda katsoi minua varautuneesti, mutta nyökkäsi kuitenkin.
”Tiedätkö miten pääsemme pois viidakosta?” Minä kysyin. Nyökkäys.
”Voisitko näyttää tien – myös tuolle Buneary-neidille tietenkin.” Minä lisäsin. Panda katsahti Rosieta kysyvästi. Onneksi Buneary päätti sysätä pelkonsa sivuun ja nyökkäsi pandalle.
”Cham!” Panda huikkasi ja lähti juoksemaan pitkin pientä polkua, palaten samaan pöheikköön josta oli tullutkin.
”Ei kai ole muutakaan vaihtoehtoa.” Minä mutisin. Otin Rosien syliini ja viittasin Jillin seuraamaan meitä, olin varma että se protestoisi, mutta sitä se ei kyllä tehnyt, se tepasteli kerrankin perässäni, kiltisti eikä edes nakellut nokkansa kanssa. Panda käveli nopeasti polun läpi, se ei pahemmin odotellut meitä, mutta ymmärsihän sen, se ei varmasti ollut tottunut ihmisiin. Yhtäkkiä pokémon hyppäsi nopeasti piiloon läheiseen lehtikasaan, suureen lehtikasaan, ja kun tarkoitan suurta, tarkoitan todella suurta, melkein palmun kokoista. En tiennyt mitä odottaa joten oli parasta seurata pandan esimerkkiä.
”Jill, sinä ensin!” Minä kehotin, Skarmory katsoi minua vähän aikaa mutta suostui sitten menemään piiloon lehtien sekaan. Seuraavaksi heitin lehtien sekaan Rosien, sen varalta, että se putoaisi kun itse joutuisin astumaan lehtikasaan. Astuin viimeisenä lehtikasaan ja silloin minua alkoi huvittaa eräs pikku juttu: en ollut tehnyt tällaista temppua sitten yhdennentoista ikävuoden. Mitta miksi me ylipäätään piileksimme? Näin lehtien seasta sen verran ulos että sain kyllä huomata syynkin sille. Maassa luikerteli helvetinmoisen iso Serperior. Panda oli melko pieni, totta kai se pelkäsi tuollaista jättiläistä. Kun olin pienempi näin kerran tuollaisen, mutta noin iso se ei takuulla ollut.
”Herranjumala.” Oli juuri sopiva ajatus tähän hätään.

Serperior luikersi kuitenkin matkoihinsa. Hyvä, en olisi halunnut joutua kahakkaan jätti käärmeen kanssa.
”Cham.” Panda sanoi sen merkiksi, että meidän oli turvallista jatkaa matkaa.
Nostin Rosien syliini ja nyökkäsin Jillille sen merkiksi, että nyt oli sopiva hetki lähteä, Jill seurasi pandaa, minä loikkasin lehtikasasta heidän jälkeensä. Minusta tuntui että kasa lehtiä oli päättäväisesti tarttunut hiuksiini.
”Mikä kumma tämä paikka on?” Minä kysyin kävellessäni. Unessani Celebi puhui muinaisesta Kuurasta, mutta oliko siellä tuon kokoisia pokémoneja?
Lopulta pieni panda johti meidät aukealle, sieltä pystyin näkemään tulivuoren.
”Tuo tulivuori..” Minä mutisin.
”Skaar!” Jill huudahti.
”Cham!” Panda pudisti päätään.
”Etkö tykkää käydä siellä.. tuota Tao-Tao?” Minä kysyin. ”Anteeksi, mutten tiedä mitä pokémon lajia sinä olet..”
Nimi ei näyttänyt pikkuista pandaa haittaavan, mutta se katsoi minua tuimasti. Se ei tykännyt tulivuoresta.
”Mikä siinä on vikana? Pelottaako se sinua?” Muuta en ehtinyt sanoa, kun joku, jolla oli pitkät, harmaat kynnet tarrasi minua niskasta. Minä rääkäisin, siksi koska iso Aerodactyl kantoi minua, minne lie, luultavasti ruuaksi.
”Hei rumilus, laske minut irti ja HETI!” Mutta ei huutoni sitä pelästyttänyt mokomaa häijyläistä, se vilkaisi minua voitonriemuisesti, kuin sanoakseen: ”Hähää! Minulle sinä outo kaksjalka et voi mitään!”
”Laske alas, peeveli!” Minä kiljuin, en uskonut sen tottelevan, mutta aioin ainakin osoittaa, ettei tämä järjestely sopinut minulle. ”Laske irti senkin ruma kivimöhkäle!”
Sitten se tosiaan päästi minut irti mutta vain heittääkseen minut päin kalliota.

En ole täysin varma, milloin menetin tajuntani, mutta joka tapauksessa niin kävi. En tiedä miksi tai miten olin päätynyt siihen luolaan, mutta oli selvää, ettei sitä Aerodactylin rumilusta näkynyt missään. Näin ollen minusta ei tullutkaan muinaispokémonin ruokaa, mutta missä olivat pikku panda Tao-Tao, Jill ja Rosie?
Sitten koin säikähdyksen, joka johtui puoliksi siitä, että muistin niiden jääneen sinne aukiolle, ja puoliksi siitä että jokin dinosaurusta, tarkemmin sanottuna apatosaurusta muistuttava pokémon istui vieressäni.
”Herran juma..”
”Amaa!”
”No ainakin sinä näytät kasvissyöjältä.” Minä huokaisin. ”Olethan sinä kasvissyöjä?”
”Amaa!”
”En olekaan ennen nähnyt kaltaistasi pokémonia.” Minä totesin. ”Mikähän sinä olet?”
”Amaura!” Pokémon vaikutti oikein iloiselta ja ainakaan se ei yrittänyt syödä minua. Olisikin ensimmäinen tänään.
Kun nousin istumaan, Amaura – tai mikä se nyt ikinä olikaan, pökkäisi minua hellästi päällään poskelle.
”Tyruuunt!”
”Mikä tuo oli?” Minä kysyin. ”Ehken tahdo tietää..” Mutta silloin luolan suulta juoksi pieni erehdyttävästi tyrannosaurus rexiä muistuttava pokémon. Se ei edes katsonut eteensä, sillä se juoksi pää kolmantena jalkana päin kivi seinää, iskien päänsä siihen.
”Tuon täytyi sattua.” Minä totesin. ”Miksi ihmeessä se tekee noin?” Ja mikä kumma se edes oli? Esihistoriallinen pokémonko? Pokémon ei tuntunut välittävän minusta, se vain hakkasi päätään seinään.
”Tekeekö se tuota aina?” Minä kysyin.
”Ama.” Pitkäkaulainen pokémon nyökkäsi.
”Skaar!” Se oli kaiku, kaiku joka kuului jostain kaukaa. Se sai tyrannosauruksenkin lopettamaan päänsä hakkaamisen seinään, se kallisti päätään ja tuijotti tulosuuntaansa.
”Skaar!”
”Jill?” Minä kysyin.
”Amaa?” Pitkäkaula äännähti ja katsoi minua kysyvästi.
”Jill on minun Skarmoryni, sen seurassa pitäisi olla Rosie, vaaleanpunainen Buneary ja outo pandan näköinen pokémon.” Minä selitin. ”Jouduin niistä eroon kun se saakelin ruma Aerodactyl..”
Aerodactyl oli taikasana, ainakin tyrannosauruksen korvissa, se katsoi minua ensimmäisen kerran, varautuneena, sen silmät kaventuivat ja se alkoi huutaa: ”Tyrunt! Tyrunt! Tyruuunt!”
”Sinäkään et taida pitää siitä?” Minä arvasin. ”Mikä ihme se on? Joku vuoren kuningasko?”
”Amaa.” Pitkäkaula nyökkäsi.
”Tyranni siis.” Minä mutisin. Tyranni oli näemmä yksi niistä sanoista, mistä tämä tyrannosauruksen näköinen ei tykännyt, se rynnisti minua kohti ja tyrmäsi minut – kirjaimellisesti. Sitten se keksi trampoliinin. Se alkoi loikkia päälläni kuin – mikäkin tyranni, joka tahtoi osoittaa alamaisilleen, että oli korkeammassa ja paremmassa arvossa kuin he itse. Sitten Jill tuli, ja Rosie ja Rosien uusi ystävä.

Jill kaarsi (se tosiaan lensi sisätiloissa), suoraan päin tyranni-liskoa, se nokkaisi sitä niin vahvasti, että pieni dinosaurus lennähti vatsani päältä, päin seinää.
”Voi kun kiva.” Minä mutisin. ”Nyt nuo kaksi alkavat tapella.” Mutta niin ei käynyt, tavallaan. Tyranni-dinosaurus iski päänsä vasten Jillin kovaa päänuppia, ja Jill teki saman sille. Rosie liukui nopeasti Tao-Taon kanssa pois Jillin selästä. Rosie loikki kiireesti luokseni, se pomppasi suoraan vatsani päälle, vatsani joka ei ollut vielä läheskään toipunut siitä, että sitä oli juuri käytetty hyppimisalustana.
”Auts!” Tuon lisäksi päästin suustani erittäin tuskallisen äännähdyksen. Ja sitten Rosie alkoi itkeä.
”Hei, älä itke, Rosie-pieni.” Minä sanoin lempeästi ja silitin Bunearyn pehmoista poskea. ”Ei tässä enää ole mitään hätää. Mutta miten te osasitte tulla tänne?”
Sitten Rosie pyyhki eturaajallaan kyyneleet kasvoiltaan ja viittasi Tao-Tao’hun. Pandakarhu punehtui ja suuntasi katseensa maahan. Lyönpä vetoa että Rosie oli pyytänyt sitä tuomaan heidät tänne.
”Kiitos vain, Tao-Tao.” Pieni pandakarhu höristi korviaan ja katsoi minua ärtyneesti, se ei tainnut yhtään pitää saamastaan nimestä. ”Tule tänne, en minä sinua syö.”
Panda astui varovasti lähemmäs ja jäi tuijottamaan minua. Minä ojensin käteni pikkuista kohti ja silitin sen päätä. Panda kavahti kosketustani ja perääntyi.
”Buneary!” Rosie huusi torjuvasti.
”Ei se mitään, Rosie.” Minä puutuin sen puheisiin. ”Ei se ole tottunut ihmisiin, älä siis toru poika parkaa suotta.”
”Amaa!” Pitkäkaula hihkui. Se katsoi kun nousin ylös, ja teki samoin perässäni.
”Ei Celebiä ole näkynyt?” Minä kysyin randomisti. Pitkäkaula pudisti päätään ja katsoi minua kysyvästi.
”Se on sellainen pieni pokémon jolla on siivet.” Minä selitin. ”Se toi minut tänne, se puhui jotain tulivuoresta.. että ehkä te osaisitte kertoa missä se on.”
”Tyrunt! Runt!” Tyranni oli viimein lopettanut nahistelunsa Jillin kanssa. Se katsoi minua kuin typertynyttä.
”Cham!” Panda nyökytteli kiivaasti päätään.
”Olemmeko me tulivuoren sisällä?” Minä kysyin. ”Okei, haluan pois.”
”Amaa?” Pitkäkaula katsoi minua kysyvästi.
”Uskokaa huviksenne, täällä ei ole turvallista.” Minä sanoin. ”Celebi sanoi että tämä paikka räjähtää pian taivaan tuuliin ja..”
”Tyrunt!” Tyrannosaurus pudisti kiivaana päätään.
”Et usko vai?” Minä arvasin. ”Miten te edes harkitsette asuvanne tällaisessa paikassa, tämähän on kuin sauna!”
Dinosaurukset katsoivat minua, kuin jotain sekopäätä.
”Se on meikäläisten keksintö – mutta ei sen väliä.” Minä selitin. ”Mutta tarkoitin vain, että täällä on hirveän kuuma. Eikö se haittaa teitä?”
Pitkäkaula ja Tyrannosaurus vaihtoivat katseita keskenään, sitten Amaura nyökkäsi.
”Amaa.” Se sanoi, jouduin väistämään sitä, kun se lähti kävelemään.
”Tulkaa.” Minä sanoin pokémoneilleni ja Tao-Taolle, joka ei oikeastaan ollut pokémonini, mutta ymmärrätte kai. Tyrannosaurus käveli pitkäkaulan rinnalla – tietenkin. Jill mutisi selkäni takana jotain, se oli tyytymätön johonkin, mutta tiedä nyt Jillistä, se oli aina tyytymätön johonkin. Panda seurasi minua myös ja Rosie, oli päättänyt pysytellä turvassa, joten se oli sylissäni.

Seurasimme dinosauruksia pois luolasta. Ne johdattivat meidät käytävään, se ei kuitenkaan ollut säkkipimeä, kuten odotin, seinät hehkuivat punaisina.
”Vau.” Minä ihastelin. ”Miten se tuon tekee?”
”Skaar!” Jill huusi. Dinosaurukset kävelivät eteenpäin, en tajua miten joku pystyi asumaan tulivuoressa. Käytävässä oli vielä kuumempi kuin äskeisessä luolassa, niin kaunis kuin käytävä olikin, se oli myös painostavan kuuma. Rosie pyyhki hikeä otsaltaan. Meidän täytyi olla lähellä, sitä osaa mikä suuttuisi ja pärskähtäisi ulos pian – mikäli Celebi puhui totta. Lopulta tulimme pois käytävästä. Dinosaurukset johdattivat meidät kalliosta muodostuneelle polulle, jonka alla suorastaan kiehui.
”Älkää katsoko alas.” Minä varoitin. Jill katsoi, sillä sen täytyi aina uhmata käskyjäni. Se ei edes värähtänyt, Rosie katsoi allamme kiehuvaa laavaa hetken, se alkoi täristä ja painoi kasvonsa hartiaani vasten. Tao-Tao oli säikähdyksestä pudota alas. Nappasin sitä äkkiä niskavilloista, mistä panda ei erityisemmin tykännyt siitä, että sitä roikotettiin niskasta.
”No ainakaan sinusta ei tullut käristettyä panda kebabia.” Minä yritin keventää tunnelmaa, lopulta laskin pandan syliini, Rosien viereen. ”On parasta että pysyt siinä.”
Tao-Tao taputti tassullaan Rosien selkää, Rosie lakkasi piilottelemasta kasvojaan ja painautui vasten pandaa, en voinut olla huomaamatta miten pandan kasvot punehtuivat.
”Amaa!” Pitkäkaula äännähti. Olimme tulleet tien päähän. Seinästä kasvoi outoja tulen punaisia marjoja. Pitkäkaula otti yhden marjan suuhunsa ja veti sen irti seinästä, sitten se laski sen maahan itsensä ja Tyrannosauruksen väliin. Tyrannosaurus halkaisi marjan kahtia eturaajallaan.
”Terve, Slash.” Minä mutisin. ”Te syötte noita.”
Pitkäkaula nyökkäsi.
”Ettekö te syö muuta?” Minä tiedustelin. Vastaukseksi Slash, tyrannosaurus pudisti päätään.
”Oletteko yrittäneet?” Minä kysyin, sain vastaukseksi vain pään pudistuksen. ”Käykää ulkona katsomassa mitä löydätte.”
Taas pään pudistus.
”Oletteko koskaan käyneet siellä?”
”Tyrunt.” Slash katsoi kattoa.
”Oletteko te käyneet vain huipulla?” Minä kysyin, siihen Slash nyökkäsi. ”Mutta miksi?”
”Amaa.” Pitkäkaula sanoi, katsoen itsekin kattomusta.
”Asuuko se hirvitys tuolla?” Minä kysyin, molemmat nyökkäsivät.
”Mutta teillä on toisenne.” Minä sanoin. ”Vaikka ulkona olisikin vaarallista, pärjäätte yhteisvoimin. Olen varma siitä.”
Dinosaurukset katsoivat hetken toisiaan. Ne näyttivät olevan yhteisymmärryksessä. Sitten alapuoleltamme alkoi kuulua jyrinää.
”Tuota, voimmeko poistua?” Minä ehdotin.

Me poistuimme takaisin käytävään josta olimme tulleet. Matkalla Slash löysi jonkin kiven murikan, jonka se sitten raahasi suussaan. Palasimme samaan luolaan, mistä olimme lähteneetkin. Päästin Rosien ja Tao-Taon sylistäni, ne alkoivat leikkiä yhdessä pukkihyppelyä. Pitkäkaula asettui mukavasti makaamaan heinäpedille ja katseli pienten leikkiä. Jill asettui tylsistyneenä makaamaan lähelle ovi-aukkoa josta olimme tulleet äsken. Slash juoksi luokseni ja pudotti kivenmurikan jalkojeni eteen. Sitten se katsoi minua odottavasti.
”Pitäisikö minun heittää tuota?” Minä naurahdin. ”Millainen esihistoriallinen koira sinä oletkaan.” Niin minä heitin kerran, ja Slash nouti. Heitin toisen kerran, ja Slash nouti taas kerran.  Kolmannella kerralla se juoksi innoissaan (ja häntä vielä heiluen) noutamaan kiveä, joka oli tippunut lähelle Jilliä, katossa riippui pari inhottavan näköistä tippukiveä. Maa alkoi yhtäkkiä järistä, Slash oli pahaksi onneksi juuri tippukivien alla, kuulin jyrisevän äänen, se yhdistettynä maan tärinään.. ei tiennyt hyvää. Kivet irtosivat katosta.
”Slash, pois alta!” Minä huusin. Se ei huomannut niitä, minä pinkaisin juoksuun ja nappasin Tyrannosauruksen syliini. Hyvällä tuurilla onnistuin juuri ja juuri hyppäämään kivien alta pois, ennen kuin minusta olisi tullut muinaista Harley hakkelusta, mutta römähdin sen sijaan Jillin selkään.
”Skaar!” Jill huudahti närkästyneenä.
”Sori Jill-” Puheeni keskeytyi, kuuluessani jotain. Kuulosti siltä kuin jokin kiehuisi, ja ihan lähellä. Kurkistin käytävään. Siellä virtasi ei tulikuuma maustekastike vaan oikeaa laavaa. Sitä ei ollut paljon, mutta tarpeeksi.
”Hyvä herras ja rouvasväki.” Minä sanoin. ”Poistutaan ja tehdään se heti, ellemme sitten halua palaa.”
Pitkäkaula katsoi minua epäröiden.
”Kuollako te tahdotte?” Minä tivasin. ”Kuulkaa asioilla on tapana järkkäytyä, mutta se ei tapahdu jos jäätte tulivuoreen joka räjähtää millä sekunnilla hyvänsä.” Ja se tepsi, Amaura nousi ylös ja lähti samaan käytävään josta Jill, Tao-Tao ja Rosie olivat tulleet. Ylhäällä seinämässä oli aukko, tunsin viileän ulkoilman tulevan sieltä.
”Jill, ota Rosie ja Tao-Tao, vie ne ulos tuolta.” Minä neuvoin. ”Me tulemme eri kautta.”
Jill nousi, kerrankin, se päätti tehdä kuten käskin, Rosie ja Tao-Tao kiirehtivät kiipeämään Skarmoryn selkään. Jill nousi siivilleen ja lehahti ulos aukosta.
Minä seurasin pitkäkaulaa, Tyrunt-Slash käveli vierelläni. Tunsin kylmän tuulen puhaltavan kasvoillani, ulos käynti oli lähellä. Näin miten pitkäkaula hivuttautui ulos luolaston aukosta.
”Hyvä.” Minä puhisin. ”Nyt vain me. Valmista, Slash?”
Slash nyökkäsi. Sanotaan kuitenkin, että kun asiat ovat menossa hyvin, tulee aina jokin ongelma. Juuri kun pitkäkaula oli päässyt ulos tulivuoresta, kiviä alkoi pudota meidän väliimme, meidän ja ulos käynnin.
”Mene vain!” Minä huusin Amauralle. ”Me keksimme jotain.” Ja paras keksiä äkkiä.
”Slash, onko lähellä toista ulos käyntiä?”
Slash pudisti päätään. Katsoin pudonneista kivistä muodostunutta kekoa, jos seisoisin sen päällä, saattaisin ehkä päästä kiipeämään luolan suun päällä olevalle ulokkeelle.
Nostin Tyruntin syliini. ”Olet tainnut syödä liikaa niitä marjoja!” Sillä se painoi kuin synti ja enemmänkin. Nousin kivi kasan päälle, ylsin juuri ja juuri nostamaan Tyruntin ulokkeelle.
”Slash, yritä tehdä seinään pieni aukko, ei liian suurta.” Minä selitin. ”Vain niin iso että pääset itse ulos.”
Slash katsahti minuun.
”Minä pärjään kyllä.” Lisäsin. ”Huolehdi vain itsestäsi.” Slash alkoi kaapia seinää kynsillään. Se puski seinää päällään, monta kertaa, kunnes viimein se sai pienen reiän aikaan.
”Mene nyt.” Minä käskin. Tyrunt epäröi.
”Mene.” Minä sanoin. ”Tulen perässä.” Sen se uskoi, vaikka se olikin vale. Tyrunt tunkeutui pienestä kolosta ihmisten ilmoille. Minä käänsin selkäni sille ja katsoi laavaa, joka oli tunkeutunut käytävää pitkin tänne. Osa laavasta oli kai eksynyt, sillä eikös sen pitänyt mennä ylös eikä alas?
”No niin, Celebi.” Minä kuiskasin. ”Se on tehty että..”

Sitten yks, kaks, olinkin ulkona Tyruntin kanssa.
”Selvisimme.” Minä huokaisin. ”No niin, nyt viidakkoon – siellä meidän pitäisi olla turvassa.” En tietenkään voinut tietää sitä, mutta oli siellä turvallisempaa kuin purkautuvan tulivuoren kupeessa. Amaura juoksi niin että maa tömähteli, minä ja Slash juoksimme minkä tömähdyksiltä pääsimme. Jill kaarsi alas Rosie ja Tao-Tao selässään. Se laskeutui.
”Vaihdetaan paikkoja.” Minä sanoin. Pudotin pikkuiset Amauran selkään ja nousin itse Jillin selkään Slashin kanssa. Pakenimme kaikki sille aukealle, josta se kammottava Aerodactyl oli minut siepannut. Olisimme menneet kauemmaksi ellei eräs tietty pieni pokémon olisi ilmaantunut sinne.
”Celebi!”
”Hyvin tehty” Se sanoi.
”Se olikin hiuskarvan varassa.” Minä huokaisin. ”Mitä Slashille ja Amauralle tapahtuu?
”Pidän huolen että he selviävät.” Celebi vakuutti. Sitten se kääntyi Slashin puoleen, Slash oli painanut raskaan päänsä rintaani vasten. ”Älä sure, te tapaatte vielä.”
”Pancham!” Tao-Tao huudahti. Sekin näytti maansa myyneeltä. Se tiesi, että meidän oli kai nyt sanottava hyvästit.
”Jos Harley haluaa, saat mennä minun puolestani mukaan.” Celebi sanoi.
”Haluatko tulla meidän kanssamme?” Minä kysyin. Panda nyökkäsi innokkaasti. Enempää ei sanottu. Tunsin nytkähdyksen vatsan pohjassa ja sitten rysähdin keskelle kylpyhuoneen märkää lattiaa. Joku oli suihkussa.
”Herran jesta, Harley.” Veljeni kurkisti suihkuverhon takaa. ”Onko pieni yksityisyys liikaa pyydetty?”
”Ethän sinä edes ikinä lukitse oveasi kun käyt vessassa.” Minä letkautin.

Painuin ulos kylpyhuoneesta. Kaikki olivat jo jalkeilla. Ozzy puristi kädentyngissään jotakin kiven murikkaa, se riensi tuomaan sen minulle.
”Osha!”
”Mikä tämä on?” Minä kysyin. Kuulin kylpyhuoneesta randomia, erittäin tyttömäistä kiljuntaa ja Skarmoryn raakuntaa.
”Se taitaa olla fossiili.” Trev pöllähti jostain selkäni taakse. ”Se tuli äsken, osoitettiin sinulle. Onkohan se professorilta?”
Minä kohautin hartioitani. Nappasin levällään olevista tavaroistani yhden poképallon, sellaisen joka näytti normaalilta poképallolta, muttei ollut aivan tavallinen, se oli koristettu keltaisin ja mustin merkein. Sitten kurkistin reppuuni, tarkistaakseni ettei munukoilla ollut hätää, sillä en osannut sanoa kuinka kauan olin ollut poissa. Mutta mitään ei ollut tapahtunut niiden suhteen, yhä kuoriutumattomia kumpainenkin.
”Minne sinä menet?”  Trev kysyi.
”Nappaan uuden pokémonin.” Minä ilmoitin ennen kuin poistuin huoneesta. Kävelin rappuset alas, Rosie seurasi ja Rosieta seurasi Tao-Tao.
”Hyvää huomenta.” Hoitaja Joy huikkasi tiskiltä.
”Hyvää tosiaan.” Minä vastasin ja painelin pienen seurueeni kanssa ulos. Menimme pokémon centerin taakse.
”No niin, Tao-Tao.” Minä sanoin. ”Nyt otellaan.”
Panda nyökkäsi innokkaasti.

Rosie ottelisi nyt ensimmäisen kerran. Se näytti hiukan hermostuneelta. Tao-Tao lähti liikkeelle potkulla.
”Väistä!” Minä käskin. Rosie pomppasi pandan yli ketterästi, kuten kuka tahansa Buneary. Panda katsoi hämilleen ympärilleen, se ei nähnyt että Rosie oli sen takana.
”Tee Pound!” Ja sitä yllättyneempi se oli kun Rosie löi sitä eriraajallaan selkään. Mutta pandakin oli kova vastus, se löi Rosieta takaisin – ja kovaa. Se vaikka kuinka pitikin vaaleanpunaisesta Bunearystä, tahtoi näyttää että osasi taistella. Hyvä. Sitä enemmän minulla olisikin käyttöä sille. Rosie kaatui iskun voimasta maahan, se hieroi poskeaan, johon pandan tassu oli osunut.
”Ei se mitään, Rosie.” Minä lohdutin. ”Nouse ylös.”
Ja Rosie nousi, mutta kaatui taas, saadessaan uuden nyrkin iskun vatsaansa. Seuraavan iskun tullessa jänö ei ollut ehtinyt edes seisomaan, se kaatui taas.
”Odota, Rosie.” Minä sanoin. ”Odota seuraavaa iskua.”
Kolmas isku osui Rosieta jälleen kasvoihin.
”Tee FirePunch!” Rosie nosti heikosti liekehtivän käpälänsä ja vuorostaan pamautti pandaa turpiin. Panda lensi iskun voimasta kauemmas, se piteli hetken palanutta poskeaan ja katsoi hämmästyneesti Rosieta.
Mutta ei se kauaa ihmetellyt, se oli pian taas potkimassa Rosieta, mutta tällä kertaa Rosie oli sentään pystyssä. Iskut tekivät kuitenkin pahaa, olihan Buneary normaali-tyyppiä ja iskuista päätellen Tao-Tao taistelu-tyyppiä.
Tao-Tao kaatoi Rosien taklaamalla sen, se valmistautui uudelleen käymään Bunearyn kimppuun nyrkein mutta oli minullakin idea.
”Tee ThunderPunch maahan ympärillesi.” Rosie loikkasi nopeasti ylös ja alkoi sen enempää miettimättä iskeä käpäläänsä sinne tänne, maahan se kuitenkin osui. Tao-Taon astuessa lähemmäksi se sai jalkojensa kautta pienen sähkötällin, joka oli pienuudestaan huolimatta niin suuri – sen mitta puulla, että panda kaatui nurin.
”Viimeistele Poundilla.” Minä sanoin. Rosie loikkasi tarmokkaasti pandan luo, joka oli noussut istumaan – kumma kyllä ei seisomaan asti, ja pamautti Tao-Tao’ta raajallaan kasvoihin, kuin rukkaset antaisi. Sitten minä heitin poképallon.

Kommentit:

Cinna


Pallo heiluu ja sitten lopettaa heilumisensa, Pancham jää kiinni. Ilmoittele tietoja.

Haha, Tao-Tao. Mahtaako tässä olla kyseisen Panchamin lempinimi? Saattaisi kyllä olla ehkä pienesti ristiriidassa kyseisen Pandan ja sinun Pandasi kanssa luonteeltaan, tai en tiedä. Kävin miettimään, että tämä tarina ei paikoittain ollut ihan kamalan looginen, monta kymmentä kiloa () painava Tyrunt hyppimässä Harleyn päällä ja Harley seisomassa sulan laavan vieressä eivät ikinä toteutuisi oikeassa maailmassa. :’D Toisaalta tämän kaiken ja paljon muuta voi pistää pokemonmaailman piikkiin, logiikka loistaa siellä kyllä poissaolollaan, jos käydään miettimään.

Mutta kokonaisuudessaan tämä oli tosi söpö (tiedä häntä sitten, onko tämä oikea sana kuvaamaan tätä) seikkailu menneisyydessä ja tykkäsin paljon tuosta, että Pancham tuli juurikin mukaan muinais-Kuurasta. Ja jätti-Serperior kuulostaa ihan äärimmäisen majesteettiselta. :3

Rosielle 15 exp, Jillille 10 exp, sinulle §30 ja palkkiot aikamatkailusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s