Vihellyksen vanhat tarinat 21 > Punapää laukoo totuuksia

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Marraskuussa 2013.

Menin suoraa päätä pokémon centeriin, sillä molemmat pokémonini olivat kärsineet vahinkoa – voitosta huolimatta.
”Hoitaja, katsoisitko näitä kahta?” Minä pyysin, heti astuttuani pokémon centeriin.
”Voi hyvä tavaton.” Pinkkihiuksinen hoitaja Joy päivitteli. ”Mitä ihmettä tuolla Eeveelle on sattunut?”
”Se sai osuman tuli-tyypin iskusta.” Minä selitin.
”Mutta sen väritys..” Hoitaja totesi.
”Se on aina ollut tuollainen.” Minä selitin. Laskin Ozzyn ja Aprilin tiskille.
”Mistäs te nyt näin aikaisin tulette?” Hoitaja kysyi arvioidessaan samalla pokémonieni kuntoa.
”Saliottelusta.” Minä huokaisin.
”No, miten kävi?” Hoitaja Joy kysyi hyväntahtoisesti. Niinpä näytin hänelle uutta salimerkkiäni.
”Onneksi olkoon.” Hän hymyili. ”Mahdat olla ylpeä nyt?”
”No jaa.” Minä vastasin. ”Ehken ylpeä, mutta tyytyväinen kuitenkin.”
”Pokémonisi taisivat rehkiä oikein olan takaa.” Hoitaja ilmoitti. ”Ne ovat ihan poikki.”
”Sopiiko jos jätän ne tänne lepäämään?” Minä kysyin.
”Toki.” Hoitaja hymyili. ”Tule hakemaan ne illalla.”
Minä nyökkäsin. ”Nähdään sitten.”  Sitten käännyin pokémonieni puoleen. ”Olen ylpeä teistä molemmista, erityisesti sinusta April. Levätkää nyt kunnolla, haen teidät sitten illalla.”

Kun palasin yöpymispaikkaamme, pokémon centerin yläkertaan, minua ei kohdannut mikään yllätys, sekä Tim että Trev olivat vielä täydessä unessa. Prim ja Rosie olivat käpertyneet reppuni vierelle nukkumaan kylki kyljessä, repun toisella puolella tuhisi Kitty, Hamlet oli käpertynyt sen viereen. Minä hymyilin, nyt oli Hamlet tainnut ihastua ja pahemman kerran, vaikka ymmärtäähän sen. Olihan Kitty kaunis Skitty-neiti. Mutta voi tuota Indyä, se makasi veljeni hikisten vaatteiden päällä ja kuorsasi, tuo haju ei tekisi sille hyvää. Mutta missä olivat Aries ja Hazel? Niitä ei näkynyt missään. Hipsin sängylleni ja vedin kengät jalastani, sitten peittoni alkoi elää, siellä liikkui jokin möykky. Möykky oli Hazel, joka oli käpertynyt peittoni alle nukkumaan. Pieni Pichu katseli minua väsyneenä, sen ruskeat silmät olivat aivan ristissä.
”Nuku sinä vain, Hazel.” Minä kuiskasin.
Olin juuri painamassa päätäni tyynyyn, kun jokin pikkuruinen kipitti ulos minun tyynyliinastani.
”Anteeksi Aries.” Minä kuiskasin. ”Nukutko siellä Jillin takia?”
”Spinaa!” Spinarak vinkaisi hiljaa. Minä katsahdin Trevin jalkoja unissaan nokkivaa Skarmoryä.
”Nuku vain siinä.” Minä kuiskasin. ”Ei se minua uskalla herättää, ja jos uskaltaa sen käy huonosti.”
Pieni Spinarak nyökkäsi, se kipitti uudelleen tyynyliinaan ja minä puolestani en aikonutkaan häiritä päineni sen unta, en käyttänyt tyynyä vaan käperryin epämääräiselle sykkyrälle, Hazel käpertyi kylkeäni vasten. Nukahdin melkein heti – kuorsauksesta huolimatta.

Näin mitä kummallisinta unta. Tai ainakin jos minun unieni kaavalla tämä uni laskettiin kummalliseksi, sillä yleensä nukuin unia näkemättä.
Kävelin jossain, en oikein tiedä missä, sillä en pahemmin nähnyt eteeni, kaikkialla näkyi vain valkeaa usvaa, kävelin eteenpäin, en tiedä miksi – mutta tuskinpa sillä oli väliä, tämähän oli vain uni. Äkkiä jokin lehahti yläpuolellani, jokin siellä oli, mutten nähnyt mikä. Sitten kuulin laulua, tarkemmin sanottuna hyräilyä, enkä vain kuullut sitä, ikään kuin se – hyräily, kuuluisi pääni sisältä. Hienoa, olenko sekoamassa? Ääni oli pehmeä, mutten tuntenut sitä. Sitten jokin lehahti taas, näin ensin sen varjon, ja sitten se, mikä se nyt olikin, lennähti maahan eteeni. Se oli pokémon, hyvin pieni vaaleanvihreä pokémon jolla oli pienet siivet selässä, mustat silmän ympärykset ja suuret jään siniset silmät. En ollut ennen nähnyt tuota pokémonia, mutta tiesin kyllä mikä – tai oikeastaan kuka se oli.
”Celebi?”
”Seuraa minua, haluan näyttää jotain!”
”Hei hetkinen, sinähän matkustat ajassa?” Minä kysyin, mutta Celebi lähti uudelleen lentoon. Pelkäsin että kadottaisin sen, mutta se ei lentänyt korkealla, se lensi itse asiassa maan tasolla, että pystyisin seuraamaan sitä. Pinkaisin juoksuun, sillä minusta tuntui, ettei Celebi jäänyt odottelemaan, sillä näytti olevan kiire.
”Aiheutitko sinä sen viimeisen aikamatkustusjutuin?” Minä kysyin. ”Miksi? Onnistuinko muuttamaan jotain? Onko minun äitini vielä..”
Sitten Celebi pysähtyi, ja sumu ympäriltämme hälveni. Seisoimme keskellä viidakkoa, oli hirmuisen lämmin ja ympärillä tuoksuivat lehtipuut.
”Celebi, mikä tämä paikka on?” Minä kysyin.
”Tämä on Kuura.” Ääni päässäni vastasi. Ääni kuului siis Celebille.
”Kuura? Tämäkö? Ei voi olla.” Minä vastasin. ”Tämähän on viidakko.”
”Tältä Kuura ennen muinoin näytti.” Celebi sanoi. ”Tuhansia vuosia sitten.”
”Miksi minä sitten olen täällä?” Minä kysyin.
”Haluan näyttää sinulle jotain.” Pokémon vastasi. ”Seuraa minua.”
Ja minä seurasin. Celebi johdatti minut viidakon halki, jostain kuului ryminää ja epämääräisiä kiljahduksia. Ne taisivat olla muinaisia pokémoneja. Jokin sisimmässäni sanoi, etten haluaisi tavata niistä yhtäkään, saattaisin jopa päätyä muinaispokémonin ruuaksi, jos hyvin kävisi.
”Näetkö tuon?” Celebi kysyi. Edessämme oli suuri tulivuori.
”Onko tuo se minkä luulen sen olevan?” Minä kysyin. ”Mitä tulivuori tekee tällaisessa paikassa? En muista onko Kuurassa yhtään tulivuorta.”
Ei kun olihan Kuurassa yksi mutta se on jo tätä nykyä..
”Sammunut vai?” Celebi arvasi. ”Mutta täällä se purkautuu pian.”
”Mistä niin päättelet?” Minä kysyin.
Typerä kysymys se olikin. Sillä juuri silloin tulivuori alkoi elämöidä, se piti kovaa jyrisevää ääntä ja sai koko tienoon tärisemään.
”Unohda tuo äskeinen kysymys.” Minä korjasin. ”Miten tämä liittyy minuun?”
”Vuoren sisällä elää kaksi tärkeää pokémonia, joita et ole tavannut.”  Celebi selitti. ”Ne ovat historialle hyvin tärkeitä ja jos ne tuhoutuvat..”
”Mitä sitten tapahtuu?” Minä kysyin.
”Ei läheskään mitään niin pahaa kuin tehtävässä epäonnistumisen yhteydessä.” Celebi selitti. ”Sillä jos nuo kaksi tuhoutuvat se aiheuttaa myös tuhoa sinun ajassasi. Siksi sinun täytyy auttaa.”

”Harley, senkin rontti!” Sellainen huuto herätti minut. Huuto kuului typerän veljeni suusta, enkä olisi millään halunnut herätä.
”Mene pois, mäntti!” Minä murisin.
”Onneksi olkoon, systeri!” Poika karjui korvaani. ”Me nähtiin juuri mökönaama Murasaki, sinä olit kuulemma saanut pahaa jälkeä aikaan salilla!”
”Entä sitten?” Minä haukottelin. ”Painu kuuseen, haluan nukkua!”
”Skaaar!” Nokkaisu.
”Auts!” Tim parahti.
”Kiitos, Jill.” Minä mutisin. Olipa ollut pahuksen mielenkiintoinen uni, mitenköhän se olisi jatkunut? No en varmaan saisi sitä koskaan selville, sillä en saanut tämän episodin jälkeen unta.  Ei sen puoleen, olinkin onnistunut nukkumaan puolet päivästä, mutta uni jäi kuitenkin vaivaamaan minua.
”Milloin me lähdemme?” Tim kärtti.
”Emme ennen iltaa.” Minä vastasin.
”Ja miksi ei?” Poika tahtoi tietää.
”Ozzy ja April lepäävät iltaan asti pokémon centerissä, siksi.” Minä tähdensin.
”Ai.” Tim sanoi. ”No sitten lähdetään vasta huomenna.”
”Mitä nyt Tim?” Minä naurahdin. ”Pelkäätkö pimeää?”
”En.” Poika sanoi terävästi. ”Mutta tässä kaupungissa ei kannata liikkua pimeän tultua.”
”Kuinka niin?” Minä vuorostani tahdoin tietää.
”Täällä liikkuu hämäriä tyyppejä.” Poika kommentoi. ”Joten siskoseni, saanko ehdottaa että pysyt kiltisti koko päivän sisätiloissa?”
”Et saa.” Minä paukautin. ”Minä en aio viettää koko päivää sisätiloissa.”

Halusin välttämättä katsella ympärilleni. Jill joka oli väsynyt, sai jäädä vahtimaan, ettei veljeni tehnyt typeryyksiä, tällä varjolla nappasin mukaani – hartialleni Ariesin, Hazel halusi tietenkin myös tulla.
”Heippa, Indy.” Minä sanoin. Possu venytteli itseään veljeni likaisten kuteiden päällä. ”Lähdetkös ulos?”
”Swi!” Swinub hihkaisi innoissaan.
”Tulet sitten takaisin ennen pimeää!” Tim huikkasi.
”No en varmasti tule.” Minä mutisin. ”Jill, Hamlet ja Kitty, olkaa sitten kiltisti. Ja te myös Prim ja Rosie.”
”Ehkä ne kiusaavat Timiä poissa ollessamme.” Minä ajattelin huvittuneena.

Siinä missä eilen tämä kaupunki oli ollut täynnä iloisia, nauravia ja hilpeitä ihmisiä oli tämä paikka nyt täysin kuollut. Kaupunki oli hiiren hiljainen, ja kaikki näkemämme ihmiset näyttivät jotenkin masentuneilta. Kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota, mikä oli toisaalta hyvä, sillä en ollut järin seurallinen, pokémonit olivat tietenkin asia erikseen, mutta sen te varmaan ymmärsittekin. Oli harmaa päivä harmaassa kaupungissa.. ehkä tuo tampio oli oikeassa siinä asiassa, että tämä paikka oli masentava.
”Hei, Indy!” Minä huusin, kun tajusin miten uteliaana pieni sininen possu tutki läheistä roska-astiaa. ”Älä sörki sitä, et tiedä mitä roskaa siellä on!”
”Swi!” Swinub huusi innoissaan, se loikkasi roska-astiaan kokonaan – ja kaatoi koko pöntön nurin siinä samalla.
”Swinub!” Huuto kuulosti vaimealta, koko sen ajan olin istunut rauhaisasti eräällä vähemmän likaisella penkillä, nyt minun oli noustava katsomaan mitä sattui. Myös Hazel halusi nähdä mitä kummaa Indigo puuhasi. Aries tutkaili tilannetta hartiani päältä, siinä se parhaiten viihtyi.
”Indy?” Minä kysyin ja kyykistyin roskapöntön eteen.
”Swi!” Taas vaimea äännähdys.
”Voi hyvä luoja, älä sano että jäit jumiin sinne.” Minä päivittelin.
”Chuu?” Hazel katsoi minua kysyvästi.
”Voi herran tähden.” Minä päivittelin, oli pakko kai ryhtyä roskisdyykkariksi. Työnsin käteni roskikseen ja aloin etsiä pientä ja pyöreää pokémonia. Missä olet?
”Olet siirtynyt sinulle paremmin sopivaan ammattiin näemmä.” Tuon tapaisen äänen olin kuullut vain kerran ja siitäkin tuntui olevan ikuisuus. Ääni kuului Fritz Avalon-nimiselle kouluttajalle, hän oli kuin kuka tahansa muukin hieman perusomahyväisempää luonnetta yläpuolella oleva tyyppi, jota en voinut sietää. Se ei johtunut pojan luonteesta vaikka se ottikin minua päähän niin pirusti, se johtui siitä että hän oli joskus ollut Ozzyn kouluttaja – eikä häävi sellainen. Poika katsoi minua nenän varttansa pitkin kylmillä tummansinisillä silmillään, huomasin että hänen jäänsiniset hiuksensa olivat kasvaneet viime kerrasta, hän oli sitonut ne päänsä taakse.
”Fritz Avalon, Leaf Townista” Sanoin kylmällä äänellä, tartuin löytämääni pieneen ja pyöreään otukseen ja vedin sen irti roskapöntöstä.
”Harley Leroux Charca Townista.” Poika vastasi viileällä äänen sävyllä.
”Mitä sinä haluat?” Minä kysyin asiallisesti tai sitten en.
”Kävin salilla, joudun odottamaan huomiseen. Tiedätkö mitä kuulin?” Poika selitti.
”En, minulla ei ole hajuakaan.” Minä mutisin ärtyneesti.
”Että eräs punapää hakkasi salipäällikön pokémonit oudon värisellä Eeveellä ja Oshawottilla.” Fritz tuhahti. ”Arvasin että se olisit sinä. No missä vanha Oshawottini on?”
”Pokémon centerissä Aprilin kanssa.” Minä vastasin. ”April on Eevee, eikä yhtään oudon värinen.”
”No nyt kun minulla on aikaa, saat toimia harjoitusvastustajani.” Poika sanoi.
”Sinusta on tullut entistä röyhkeämpi.” Minä huomautin noustessani ylös.
”Ja sinusta roskisdyykkari.” Poika paukautti. ”Uusia pokémoneja?”
”Joo, nämä kaikki.” Minä sanoin. ”Aries, Hazel, Indy – tavatkaa mäntti.”

Onpas hurmaava päivä, iltapäivä – mutta miten vain. Ottelu, pimeällä roskien hajuisella kujalla, mikä unelmien täyttymys.
”No niin, Aries. Sinä saat aloittaa.” Minä sanoin.
”Spinaa!” Pieni Spinarak katsahti minuun hiukan pelokkaasti. Se ei ollut ennen otellut.
”Älä yhtään huoli, Aries.” Minä lohdutin. ”Ole kuin April ja tee vain se mihin pystyt.”
Aries loikkasi hartialtani alas, se värisi. Ehkä olisi pitänyt käyttää aluksi Indyä, tai Hazeliä, mutta..
”Vihreä siis.” Fritz naurahti. ”Sitten minäkin teen samoin.”
Fritzin ensimmäisestä poképallosta astui esiin Treecko, juuri se sama, minkä Ozzy oli päihittänyt aikoinaan.
”Tee pound.”
Tähystin nopeasti ylös, seisoimme sopivasti jonkun katoksen alla. ”Aries tee String shot tuonne ylös.”
Treecko oli nopea, mutta niin oli Arieskin. Se sylkäisi suustaan tahmeaa rihmaa kohti kattoa, Treecko puolestaan juoksi Ariesta kohti, ja pamautti sitä vihreällä nyrkillään, mutta Aries ei lentänyt päin seinää, vaan ote rihmaan sai sen pysymään jotenkuten paikoillaan.
”Kiipeä ylös!” Sen Aries tekikin enemmän kuin mielellään, se eli kai siinä uskossa ettei Treecko päässyt niin ylös, mutta siinä Aries erehtyi.
”Hyppää ylös ja tee Quick Attack!” Fritz osasi totta vie käskyttää pokémoniaan ja se myös totteli, se hyppäsi tarmokkaasti kohti Ariesia – hirveällä vauhdilla vieläpä. Tuo hyökkäys kyllä rikkoisi rihman ellei..
”Aries kiepauta rihmaa!” Minä sanoin kun Treecko lähestyi Spinarakia uhkaavalla nopeudella. Viime hetkellä Aries onnistuikin heilauttamaan rihmaansa kauemmaksi Treekosta. Treecko katsoi hämmentyneenä ylös kohti Ariesta, ja mietti miksei se ollut osunut. Siinä oli tilaisuutemme.
”Aries, Poison Sting!”
Aries tulitti Treeckoa pienillä piikeillä, mutta Treecko väisti ne nopeasti.
”Tee pound!” Ja Treecko loikkasi, tällä kertaa se muksautti Ariesta sellaisella voimalla että siima katkesi ja Aries kellahti selin maahan. Sitten Treecko teki Quick Attackin. Aries huusi tuskissaan ja tällä kertaa Aries lensi päin seiniä, tai läheistä rakennusta, sama se, ymmärrätte varmaan pointtini.
”Hyvin tehty.” Fritz kehui Treeckoa. Minä puolestani juoksin Ariesin luo, se värisi kivusta.
”Sattuiko sinuun?” Minä kysyin, mutta sain vastauksekseni vain heikkoa piipitystä. ”Ei se mitään, Aries. Teit parhaasi, se riittää.” Sitten minä nostin pikkuisen hartialleni.

Ottelu jatkui. Seuraavaksi Fritz kutsui esiin Emolgansa. Hazel näytti innostuneelta, se olisi halunnut käydä jo kehään.
”Odotahan, Hazel.” Minä toppuuttelin. ”Annetaan Indyn hoitaa tämä.”
”Onko tuo sininen täplä olevinaan Swinub?” Fritz kysyi, mutta minä tiesin että hän yritti vain kiusata minua ja Indyä.
”Eikö olekin kaunis?” Minä virnistin.
”Tail Whip.” Kyllä, Fritzin täytyi tietää, ettei sähköhyökkäyksistä ollut paljon hyötyä, sillä Swinub oli osaksi maa-tyyppiä. Miten onnekasta, kun ottaa huomioon että viimeksi tuo Emolga käristi Ozzyn.
”Indy, tee Tackle.” Minä sanoin. Emolga liihotteli lähietäisyydelle, se teki ilmassa kuperkeikan, ja pamautti sitten Indigoa hännällään. Swinub katsoi Emolgaa hämmentyneenä, mitä tuon iskun oli tarkoitus tehdä – minusta Indyn ilme näytti juuri siltä. Indigo ei kuitenkaan ollut tyhmä, se teki pienen loikan lyhyillä Swinubin jaloillaan ja pamautti kehopuskin päin sähköpokémonia.
Emolga menetti osan tasapainostaan ja alkoi vaappua.
”Powder Snow!” Huusin äkkiä, ennen kuin liito-orava pokémon ehtisikään korjata tasapainoaan.
”Swi!” Swinub huudahti, se avasi suunsa ja sylki sieltä valkoista puuteri lunta, joka osui suoraan Emolgaan.
”Electra, palaa.” Fritz sanoi ja kutsui pokémonin takaisin palloonsa.
”Mitä nyt yhtäkkiä?” Minä kysyin.
”Maa-tyyppi imee itseensä kaikki sähkötyypin hyökkäykset.” Fritz sanoi. ”Kai sinä sen tiedät?”
”Toki.” Minä vastasin. ”Mutta en minä sen takia luovuttaisi.”
Fritz käänsi minulle selkänsä, hän oli aikeissa lähteä, varmaan siksi että aion käyttää Hazeliä, ja Fritzillä itsellään oli lento-tyyppi jäljellä.
”Avalon.” Minä sanoin. ”Salipäälliköllä on lohikäärme ja pimeystyypin pokémon.”
”Neuvotko minua, punapää?” Poika kysyi.
”En.” Minä sanoin. ”Sanonpahan vain, ettei minulla ollut tyyppi-etua silloin, piti turvautua luovuuteen.”
”Eli?”
”Vaikka tilanne näyttikin toivottomalta, en minä silti periksi antanut.”
”Väitätkö että meidän pitäisi käydä ottelu loppuun?”
”Sinähän siitä päätät.” Minä vastasin. ”Mutta käytöksesi on osoittautunut pelkurimaiseksi, sen vain sanon.”
Sitten Fritz kääntyi taas ympäri, tällä kertaa hän katsoi minua raivoisasti. ”Kutsutko sinä minua pelkuriksi?”
”Sinä hylkäsit Ozzyn, vaikket edes yrittänyt sen kanssa kunnolla.” Minä syytin.
”Se oli hermoja raastava.” Fritz sanoi.
”Ja tarvitsi vain ymmärrystä ja hiukan periesiantamattomuutta.” Minä sanoin. ”Minulla on vielä Ozzyakin vaikeampi pokémon, nuori Skarmory – Jill. Sen kanssa ei ole eikä tule olemaan helppoa, mutta saan siitä vielä luotettavan, sen verran tiedän. Ja Belle – Beautiflyni, ei sekään minuun luota, mutta muutan sen.”
”Muutat?” Nyt Fritzin ääni kuulosti jo huvittuneelta.
”Belle hylättiin, siksi se on tyly kaikille.” Minä selitin. ”Olen varma, että sinäkin tiedät, mitä sellainen tarvitsee.”
”Psykologista, punapää.” Fritz lausui. ”Mutta sinä voitit tämän kerran. Mutta vain tämän, tiedä se.”

Ottelumme jatkui. Hazel oli aivan täpinöissään päästessään ottelemaan. Fritzin Spearow oli kasvanut sitten viime näkemän, se kehittyisi pian.
”Tee peck!” Vai yritti se mokoma nokkaista minun Pichuani, nopeus oli huima, enkä ollut varma pystyisikö Hazel väistämään sen, joten päädyin seuraavaan.
”Puolusta Tail Whipillä.”
Hazel veti häntänsä kuin miekan itsensä ja Spearow’n terävän nokan väliin, mutta Spearow oli vahvempi kuin piskuinen Hazel, se työnsi Pichua taaksepäin.
”Tee Sweet kiss!”
Hazel suikkasi nopeasti suukon Spearow’n nokalle. Spearow’n nokka punehtui ja se päätti lentää etäämmäs Pichusta.
”Tee fury attack!”
”Tee bide!” Okei, kohta rysähtäisi. Fury Attack oli paha, en ollut aivan varma, miten pieni Hazel kestäisi sellaisen iskun, mutta jos se kestäisi, niin Bide pitäisi kyllä huolen muusta. Ensimmäinen tuli, eikä Hazel osannut väistää sitä, se osui Hazelin rinnuksiin ja teki kipeää, niin kipeää että Pichu huusi. Toinen ei osunut, eikä sen ollut tarkoituskaan osua, sen piti olla läheltä piti osuma, Hazelin jalat olivat lyhyet, se kaatui yrittäessään väistää iskua, jonka ei olisi edes pitänyt osua. Seuraava isku osui päähän. Hazel näytti pyörtyneeltä, se retkotti maassa ketarat ojossa. Näin tyytyväisen hymyn, hän oli voittanut. Mutta sitten Hazel nousi ylös ja se hehkui kullankeltaista valoa, voimaa, joka purkautui yhdessä rysäyksessä Spearow’hun.
”Palaa.” Fritz sanoi ja kutsui pokémonin takaisin. Sitten hän katsoi minua. ”Et käyttänyt sähkötyypin iskuja.”
”En.” Sanoin nostaessani loukkaantunutta Hazeliä syliini. ”Mitä hauskaa ottelussa olisi sitten ollut?”
”Olisitko käyttänyt Electraan maa-tyypin iskuja?” Fritz tahtoi tietää.
”En luultavasti.” Minä myönsin.
”Vai niin.” Poika sanoi ja käänsi minulle selkänsä. Hän lähti kävelemään toiseen suuntaan, mutta pysähtyi äkisti.
”Mitä sinä muuten puuhaat sen vihreähapsun kanssa?”
”Kenen?” Minä kysyin.
”Näin teidät yhdessä tivolissa.” Fritz tokaisi. ”Luulin että olet tuolla pärställä hankkinut itsellesi poikaystävän.”
”Se ällöttävä viherpiiperö ei ole minun poikaystäväni!” Minä huusin. ”Miksi edes kysyt?”
”Kysynpähän vain.” Ja siinä se. Sitten hän käveli tiehensä, mikä oli hyvä, tästä asiasta en nimittäin haluaisi jutella, en kenenkään kanssa.

Suljin muut pokémonit palloihinsa, paitsi Ariesin. Sitten minäkin lähdin pois, oli tullut jo pimeä.
”Älä ole surullinen Aries.” Minä lohdutin pientä Spinarakia. ”Meidän täytyy vain treenata yhdessä, sen verran minä teistä ötökkä-tyypeistä tiedän, että te kyllä vahvistutte, ajan kanssa.”
”Spinaa.” Spinarak vinkaisi alakuloisesti.
”Sitä paitsi pärjäsit hyvin, Fritz on aika vaikea tyyppi.” Minä selitin. ”En tykkää hänestä, Ozzyn takia.”
”Spinarak?” Pieni myrkyn vihreä pokémon katsoi minua kysyvästi.
”Hän hylkäsi Ozzyn, ja professori Mimosa otti sen huostaansa.” Minä kerroin. ”Viime syksynä se karkasi ja tuli naapurustoon leikkimään Tarzania.”
Se muisto liikutti minua, sillä olihan se aika koominen tapa tavata nykyinen paras ystäväni. ”Ozzy oli holtiton, mutta sen pienen hetken ansiosta, siitä tuli paras kaverini.”
Sitten tunsin värinän jalkojeni alla, samanlaisen kuin silloin. Kun tapasin äitini, ja pikkuisen minun.
”Harley, tarvitsen apuasi!” Pieni ääni pää kopassani huusi. ”Sinun täytyy auttaa niitä.”
”Celebi.” Minä lausuin. ”Minä autan, mutta selitä ensin mitä..”
Sitten joku tarttui minua käsivarresta.
”Herran tähden Harley.” Trev huudahti, hän näytti hieman pelottavalta näin pimeässä, tukka oli yön musta. ”Minä luulin että katoat!”
”Täällä ei ole muita, Trev.” Minä huomautin.
”Ei kun tarkoitan, että näin sinut, mutta sitten sinä aloit kadota.” Poika selitti. ”Ikään kuin sinun ruumiisi olisi hävinnyt jonnekin.”
”Näitkö varmasti oikein?” Minä kysyin. ”Ja mistä tuo onki ilmestyi?” Trevillä oli mukanaan vanhan näköinen onki.
”Aion kalastaa huomenna kun menemme Granite Bridgelle.” Trev selitti. ”Eikö Tim käskenyt palata ennen pimeän tuloa?”
”Enhän minä luvannut totella.” Minä letkautin.
”No mitä jos palaisimme?” Trev naurahti. ”Ettei veljesi revi pelihousujaan.”
”Se olisi kyllä näky.” Minä naurahdin perään. ”Mutta mennään vain, Ozzy ja Aprilkin odottavat taatusti paluutani.”  

Kommentit:

Cinna


Tarina [21]
Huu, tykkäsin tuosta ottelusta, vaikka lyhykäinen olikin. Mietin vaan, että eihän Fritzin Emolgaan olisi maatyypin iskut tehonneet muutenkaan, mokoma kun on puoliksi lentotyyppiä. x) Hymähtelin kyseisen pojan piikittelyille varsinkin tuosta roskisdyykkauskohtauksesta, mukavaa pientä huumoria joka toimii. Mahtaako seuraavana olla luvassa aikamatkailua?

Ps. Aww, tyynyliina nukkumapaikkana. 😀 Miksi nämä tarinat ovat niin söpöjä?

Aries, Hazel ja Indigo 15 exp ja sinulle §35.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s