Vihellyksen vanhat tarinat 19 > Syyskarnevaalit Murasa Cityssä

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Lokakuussa 2013.

Olin väsynyt, vaikka olinkin nukkunut paljon viimeaikoina. Viime yö oli ollut pitkä sillä olimme seuranneet Kittyn kanssa Clefairyjen tanssia, ne olivatkin jättäneet jälkeensä kauniin Moon Stonen, joka oli juuri nyt reppuni sivutaskussa. Minä haukottelin.
”Puhtia, Harl.” Tim sanoi. ”Kohta ollaan perillä.”
”Pääset pian haastamaan salin.” Trev jatkoi.
”En mä mitään tänään haasta.” Minä mutisin. ”Olen liian väsynyt.”
”Oshawott?” Ozzy ihmetteli, miten väsynyt saatoinkaan olla, no sehän kuorsasi täysillä koko illan, oli syytäkin olla pirteä.
”Millainen paikka se Murasa City on?” Minä kysyin.
”Synkkä.” Tim vastasi. ”En tykkää siitä kamalasti. Lähdetään sitten nopeasti.”
”Eikä lähdetä.” Minä mutisin. Kävelin Ozzy sylissäni pitkin hiekkatietä, oli kirpeän tuulinen aamupäivä, aurinko paistoi, muttei kuitenkaan paahtavasti vaan aivan sopivasti. Jokin minussa toivoi, ettei matka loppuisi tähän, tykkäsin kirpeistä syyspäivistä ja nautin ulkona kävelystä. Mutta suunnitelma oli tämä: Murasa Cityyn, pokémon centeriin ja salille. En nyt kyllä yhtään jaksaisi mitään saliottelua.
”Minkälainen Sali on?” Minä kysyin.
”Pimeystyyppiä.” Trev vastasi. ”Murasa Cityn pitäisi näkyä tuolta kukkulalta.” Mikäs kiire tässä nyt muka on? Hitto, Tim oli aina ollut perheemme virallinen hätähousu, hänellä oli nyttenkin kiire Murasa Cityyn vain siitä syystä, että pääsisimme sieltä pois. Hän juoksi tietä pitkin kukkulalle, jossa kasvoi kuivaa – joskin kuollutta ruohoa.
”Sinä et taida olla innoissasi Sali-ottelusta?” Trev naurahti.
”No en.” Minä mumisin. ”Nyt ei vain jaksa.”
”Ymmärrän.” Poika naurahti. ”Haluat pitää vähän taukoa.”
”Päiväkin olisi kiva vain olla, ja tehdä jotain kivaa.” Minä huokaisin.
”Ymmärrän hyvin.” Trev sanoi ja katsoi minua hymyillen. ”Kyllä minäkin haluan aina silloin tällöin tehdä muutakin kuin vain kokata.”
”Senkö takia lähdit matkalle?” Minä kysyin.
”Joo.” Poika vastasi. ”Alkoi vähän kyrsiä nuo rutiinit.”
”Minä olisin kyllästynyt elämääni ennen pitkää, ellei Ozzy olisi päättänyt eräänä päivänä hypätä haravoimaani lehtikasaan – vaikka se ottikin silloin päähän.” Minä naurahdin.
”Niinkö sinä Ozzyn tapasit?” Trev naurahti.
”Joo, se oli karannut labrasta.” Minä muistelin.
”Hei tyypit, tulkaa tänne ja vähän äkkiä!” Tim hoputti. 
”Kaikki eivät jaksa juosta, Tim!” Minä ärähdin ja haukottelin uudelleen. 
”Tule, Harley.” Trev sanoi. Haukottelin kolmannen kerran, ja katsoin kuinka tummahiuksinen poika hölkkäsi rinnettä ylös veljeni perässä. 
”Oshawott!” Ozzy patisti. 
”Helppohan sinun on sanoa, Ozzy.” Minä mutisin. ”Sillä toisin kuin minä, sinä nukuit yösi hyvin.” 
”Vauhtia, sisko!” Tim huusi. 
”Nokka kiinni!” Minä ärähdin ja aloin hölkätä mäkeä ylös, Ozzy myös. Se näytti juostessaan hassulta, oli kai esittävinään pikahölkkääjää. Mäen huipulta avautui näkymä kaupunkiin, joka oli kaikkea muuta kuin synkkä. Kirkkaat neon-valot paloivat karusellin kyljissä ja kylteissä. Törmäilyauto-radalta kuului kamala kolina, kaikkialla kaikui lasten kiljunta. Kyltissä luki: Kiertävä tivoli Larvesta. 
”Kiertävä tivoli?” Minä kysyin. 
”Vau!” Tim henkäisi. ”En ole nähnyt Murasa Cityä näin täynnä elämää!” 
”Ja valoa!” Trev lisäsi. 
”Tämäkö on Murasa City?” Minä kysyin. ”Tämänhän piti olla synkkä kaupunki.” 
”No normaalisti se onkin.” Tim sanoi. ”Niin synkkä että pahaa tekee.” 
”Minusta synkkyys ei tee pahaa.” Minä mutisin. ”Mutta mistä vetoa, että saan vielä päänsäryn noista neon-valoista.” 
”Osha! Oshawott!” Ozzy sanoi, se heilutti innostuneena käden tynkiään ja katsoi minua tummansiniset silmät hehkuen innostuksesta. 
”Tahdotko oikeasti mennä tuonne, Ozzy?” Minä huokaisin. 
”Osha!” 
”Etkö sinä juuri halunnut vähän vaihtelua?” Trev virnisti. 
”No halusin mutta..” Minä aloitin, mutta Tim keskeytti minut – kuten tavallista. 
”Mennään sitten!” Hän hihkui kuin pikkupoika – kumpi meistä olikaan vanhempi? 
”Minä käyn ensin pokémon centerissä.” Minä ilmoitin. ”Ozzyn ja muiden pitää kerätä energiaa, että ne jaksavat.” 

Kävelimme mäen Murasa Cityyn alas yhdessä, mutta minä erosin Trevistä ja Timistä, he lähtivät ihmishälinään, ja minä taas menin Ozzyn kanssa, sinne missä oli vähiten ihmisiä. Pokémon center oli tyhjä. Niin tyhjänä en sitä ollut ennen nähnyt. 
”Hyvää aamupäivää.” Sanoi tiskin takana valkoiseen asuun sonnustautunut hoitaja Joy, jolla oli kuten muillakin Joylla vaaleanpunaiset hiukset, jotka oli sidottu pään taakse, saparoin.  
”Hei.” Minä tervehdin kävellessäni tiskille. 
”Osha.” Ozzykin heilautti tervehdykseksi käden tynkäänsä. 
”Onpa suloinen Oshawott.” Hoitaja hymyili. Nostin Ozzyn syliini, sillä se oli kerrankin kävellyt omin voimin – pistin merkille, että Oshawott oli kanniskeluni takia saanut muutamia lisä kiloja. 
Asetin Ozzyn tiskille ja kaivoin kahdeksan muuta poképalloa esiin. 
”Saisivatkohan nämä vähän levätä?” Minä kysyin. 
”Toki.” Hoitaja Joy hymyili herttaisesti. ”Tämä saattaa kestää hetken. Istu sinä odottamaan.” 
”Hyvä idea.” Minä vastasin. ”Ole kiltisti, Ozzy.” 
Hoitaja Joy vei Ozzyn ja muut pokémonini takahuoneeseen, katsoakseen niiden vointia paremmin. Minä puolestani istuin typötyhjälle punaiselle sohvalle – jossa odottavien oli tarkoitus istua. Olin väsynyt, rehellisesti sanottuna, en ollut saanut eilistä kummallista aika hyppyä mielestäni koko yönä. Olisi kai pitänyt olla kiitollinen siitä että sain tavata äidin, mutta se mitä olin oppinut isästä – en tosin ollut varma, oliko se hyyppä itse johtaja, mutta se oli minun ällöttävä isäni ja se mitä äiti sanoi.. 
Hmm, pitäisikö tässä mennä metsästämään Viherpiiperöä ja vähän jututtaa häntä? Terve viherpiiperö, kuinka pyyhki? Pomotteleeko minun isä-ukkoni kenties sinua saastaisessa järjestössäsi? Joo, ei ihan näin. Ja tuskinpa herra Viherpiiperö edes tietää kelle työskentelee, että tuskinpa sen tyypin kovistelusta olisi mitään apua. 
Huomaamattani ehdin nukahtaa, ennen kuin hoitaja Joy tuli sanomaan, että pokémonini voivat mainiosti. 
Kävelin hiukan pirteämpänä kävelin tiskille noutaakseni poképalloni. Yksi niistä puuttui.  
”Missä Jill on?” Minä kysyin. 
”Tarkoitat varmaan sitä kovaäänistä Skarmorya.” Hoitaja arvasi. ”Se on hiukan väsynyt, joten ajattelin antaa sen levätä.” 
”No eilinen oli sille rankka.” Minä tunnustin. ”Lentelimme vähän liikaa. Levätköön nyt, on se sen ansainnutkin.” 
”Mistä päin olette tulleet?” Hoitaja Joy kysyi. 
”Lähdimme Ozzyn kanssa Charca Townista viime syksynä.” Minä naurahdin. ”Viimeksi taisimme eksyä pokémon centeriin Tallgrass Cityssä.” 
”Oletko Lerouxin sisaruksia?” Hoitaja Joy kysyi. 
”Olen.” Minä vastasin. ”Miksi kysyt?” 
”Täällä on jotain sinulle.” Hoitaja sanoi ja kumartui ottamaan jotain tiskin takana olevasta laatikosta. Hän iski tiskille poképallon jossa oli vaaleanpunainen päällys, ja sen pintaan oli painettu sydän. 
”Loveball?” Minä sanoin. 
”Eräs nuorukainen jätti sen tänne.” Hoitaja Joy selitti. ”Hän käski antaa sen punatukkaiselle tytölle joka kantaa Oshawottia.” 
”Minkä näköinen tyyppi?” Minä kysyin. 
”Hänellä oli muistaakseni lippis ja vihreät hiukset.” 
Viherpiiperö. 
”Minä tunnen tyypin. Mikä hänen tekosyynsä oli?” Minä kysyin hieman varautuneesti. ”Mikä hänen tekosyynsä oli?” 
”Sanoi ettei ehtinyt pitää huolta pikkuisesta.” Hoitaja Joy huokaisi. ”Nämä vaativat paljon rakkautta, joten hän halusi jättää pikkuisen tänne odottamaan.” 
”Vai niin.” Minä huokaisin silmiäni pyöritellen. ”No ei sitä tännekään voi jättää.” Otin Loveballin käteeni, ja aloin pohtia millaisen pokémonin se mäntti oli tällä kertaa varastanut. Pidemmittä puheitta heitin pallon vasten pokémon centerin lattiaa, valkoisen valosuihkun saattelemana lattialle ilmestyi pieni keltainen sähikäinen, jonka vaaleanpunaiset poskipussit kipinöivät pikkuruisia salamoita. Sen turkki oli kullankeltainen.
”Pichu?” Pieni pokémon äännähti ja katsoi minua tumman suklaan värisillä silmillään. ”Pichuu!” Siinä samassa pikkuinen Pichu oli ja antamassa halia jaloilleni – ja täräyttipä mukavasti minua sähköiskullakin. Onneksi Pichut olivat niin pieniä, ettei niiden sähkötällien pitäisi olla voimakkaita, niin pitäisi. Melkein kaaduin tärskyn voimasta ja haistoin palaneen käryn, hiukseni varmaan kärähtivät.
”Osha! Oshawott!” Ozzy loikkasi tiskiltä, jossa se oli tähän asti siivosti istunut, se kai yritti sättiä Pichua, mutta siitäkään ei tullut mitään. Pichu nimittäin innostui nähdessään Ozzyn, se jätti oitis minut rauhaan ja meni tervehtimään Oshawottia samalla tavalla. Saatuaan tärskyn, Ozzy kupsahti, sillä vesi-tyyppinä se kesti huonosti sähköiskuja.
”Ozzy!” Minä huudahdin.
”Ei hätää.” Hoitaja Joy toppuutteli. ”Se vain pyörtyi, vähän vettä, niin se on taas kunnossa.”
”Saanko nähdä Jillin?” Minä kysyin. Nappasin Ozzyn syliini lattialta. Pikku Pichu – Shiny, väritykseltään, päätti hypätä vasemmalle olkapäälleni.
”Toki.” Hoitaja Joy vastasi. ”Tule mukaan.”
Niin minä, tajuton Ozzy ja Shiny Pichu seurasimme hoitaja Joyta takahuoneeseen. Mukavan näköisellä sairaalapedillä makasi Skarmoryni Jill, joka oli painanut päänsä lepäämään siipeään vasten. Jillin vierellä lepäsivät muutkin poképalloni.
”Hei, Jill.” Minä tervehdin. ”Kuinka jakselet?” Mutta Skarmory oli aivan hiljaa, se tuijotti minua kuin viestittäen omaa väsymystään.
”Jää lepäämään.” Minä kehotin. ”Me menemme karnevaaleille vähän kiertämään, tuon sinulle tuliaisia.”
”Skaar.” Mutisi Skarmory, että mitä turhia.
Silloin Shiny Pichu otti ja loikkasi Jillin vuoteelle, Jill nosti ärsyyntyneenä päänsä ja katsoi tulokasta, joka kapsahti heti Skarmoryn kaulaan – antaen sille sähköisen tällin, mikä ei vaikuttanut Jilliin oikeastaan mitenkään. Se katsoi ärtyneesti Pichua, mutta laski päänsä sitten takaisin siivelleen ja ummisti silmänsä.

Päätin että nyt oli aika mennä, ja jättää Jill lepäämään. Siirryin takaisin aulaan, jossa oli hyvä esitellä pikku Pichu muille. Se tulisi mukaamme, sillä enhän voinut vain kylmästi hylätä sitä tänne. Ozzy oli alkanut jo heräillä.
”No niin, pikkuinen.” Minä sanoin ja katsoin Pichua lempeästi. ”Ennen kuin saat tavata muut, on meidän keksittävä sinulle nimi.”
”Chuu..” Pichu mutisi kummastuneena.
Mietin hetken, mikä nimi tuolle pikkuiselle sopisi. Sitten se tuli.
”Sinun nimesi olkoon Hazel.” Minä julistin. Pichu näytti siltä kuin se näkisi auringon aivan ensimmäisen kerran. Sitten se alkoi hyppiä, niin että putosi hartialtani, mutta se ei pikkuista paljoa näyttänyt sattuvan, sillä se kömpi oitis ylös.
Laskin muut pokémonit ulos palloistaan, Hazel riensi oitis tervehtimään niitäkin. Sähkötälli ei tietenkään tehonnut Indigoon, Rosie säikähti tervehdystä ja piiloutui jalkojeni taakse. Prim katsoi Pichua hölmistyneenä ja tällin saatuaan Kitty muuttui hiukan varovaiseksi. Jouduin menemään Hamletin väliin, sillä se ei pitänyt sähkötällin saamisesta yhtään, ja yritti raapaista Hazeliä. April sen sijaan ravisti paksua turkkiaan, niin että Hazelin aiheuttaman sähkötällin kipinävät lentelivät ja räsähtelivät, sitten se astui askeleen lähemmäs ja pökkäisi Pichun poskea hyväntahtoisesti. Aries oli kiivennyt ”turvaan” kenkäni päälle. Sieltä minä nostin myrkyn vihreän Spinarakin oikealle hartialleni.
”Nyt lähdetään tivoliin kiertämään!” Minä sanoin koko konkkaronkalle. Ozzy loikkasi vapaalle hartialleni, minä puolestani nostin Hazelin ja Aprilin syliini. Hyvästelin hoitaja Joyn ja lupasin tulla illalla takaisin hakemaan Jillin.

Trev ja Tim odottivat minua ulkona. ”Minne sinä sen tuholaisen jätit?” Tim kysyi, hän kai kuvitteli olevansa hauska.
”Kukas se siinä?” Trev kysyi, hän kumartui Pichua kohti ja hymyili ystävällisesti. Hazel halusi moikata kaikkia, joten se ponkaisi sylistäni Trevin olkapäälle, halien poikaa ja täräyttäen sähkötällin. Saman se teki armaalle veljelleni. Molemmat lensivät maahan suoraa päätä istumaan. ”Tässä on Hazel.” Minä sanoin. ”Joku oli jättänyt sen tuonne, ja käskenyt hoitaja Joyn antaa sen minulle.”
”Ahaa!” Tim virnuili. ”Meidän Harleylla on ihailija!”
 ”Älä ole typerä!” Minä murahdin. Ei noille voinut viherpiiperöstä kertoa. Tim ei ollut tosin yhtä ylisuojeleva (jos ollenkaan) kuin Qwill, mutta jos hän kuulisi luola-episodin, sitä veistelyä saisin kuulla siihen asti kunnes asuisin mullan alla.
”Taas söpö lisä tiimiisi.” Trev virnisti. ”Jep!” Tim huikkasi. ”Oshawott, Skitty, Buneary, pinkki Buneary, oudon värinen Eevee, Meowth ja Pichu.”
”Sinä unohdit Ariesin.” Minä muistutin hyytävästi. ”Onko se sinusta söpö?” Kysyi Tim kömpiessään ylös.
”On se.” Minä hymyilin.
 ”Spinaa!” Aries vinkaisi, sen myrkyn vihreät kasvot olivat punehtuneet hiukan.  Hazel loikkasi uudelleen syliini ja me lähdimme tivoliin.
”Minne mennään ensiksi?” Minä kysyin.
”Katsokaa, kalastuskoju!” Trev bongasi pienen tyhjän kojun. ”Käydäänkö?” ”Mennään vain.” Minä huokaisin.

”Anteeksi kuinka?” Trev kysyi. ”Pitäisikö meidän siis pulittaa viisisataa?” ”Löytyy!” Tim hihkui. ”Tuhlaapa sitten puolisataa, kroisos.” Minä mutisin. ”Minulla ei ole sellaisia rahoja..” ”Minulla on!” Punapää hihkui. ”Onki vapa tänne, setä!” ”Oikein viisas päätös, nuori mies.” Sanoi hämärä kojun pitäjä. Hän oli keski-ikäinen pottatukkainen patu, epäilyttäväksi hänet teki se pilke hänen silmäkulmassaan. ”Tästä lammesta löytyy nimittäin oikea kultakaivos!” ”Mikä se semmoinen on?” Trev kysyi. Mutta siihen me emme vastausta saaneet, sillä rakas veljeni kiljaisi: ”Nyt nappasi!” Hän veti ongenkoulun ylös lätäköstä – jota olisi kai pitänyt kutsua lammeksi. Siitä riippui punertavan oranssi kala. ”Ihana!” Minä henkäisin. ”Magikarp on karppien kuningas.” Kojun pitäjä julisti. ”Tuoko?” Tim kysyi. ”Saat pitää sen, nuori mies.” Kojun pitäjä sanoi. Tim ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä, hän katsoi kalaa epäröiden. ”Jos se ei sinulle kelpaa, minä voin ottaa sen.” Minä sanoin terävästi. ”Ei, ei. Kyllä minä sen otan.” Tim korjasi. ”Taasko sinä olet täällä?” Kylmän kalsea ääni selkiemme takana kysyi. Siinä seisoi tummanpuhuva hahmo. Aikuinen tai jotain sinne päin. Hän oli pitkä ja tummahiuksinen, hänellä oli mukanaan Liepard. ”Etkö mekastanut viimeksi kylliksi viime kerralla?” ”En ole tulossa salillesi, Murasaki.” Tim virnisti. ”Hän on.” Tietenkin hänen piti sotkea minut tähän. Tyyppi katsoi minua pitkään nenän varttansa pitkin, sanomatta mitään – sen hämärämmäksi ei enää voi tulla. Hiljaisuus ärsytti minua. ”Okei, kuka isä aurinkoinen on?” Minä kysyin. ”Tämän kaupungin salipäällikkö.” Trev sanoi. ”Ai.” No mikään tai kukaan ei voinut olla Kinokoa ärsyttävämpi. Tämä tuppisuu vain tuijotti – mutta jonkin verran ärsyttävää sekin oli. ”Unohditko rillisi kotiin vai hittoa tuijotat siinä?” Salijohtaja kääntyi ja käveli pois. ”Hän ei ole kovin puhelias.” Tim sanoi. ”Huomaan.” Minä mutisin. ”Saliottelu taisi olla sinulle ja nokkelille kommenteillesi paha paikka?” ”Paraskin puhumaan.” Tim letkautti. ”Murasaki tekee sinusta soosia, Harl.” ”Eikö sen pitäisi olla muusia?” Minä kysyin. ”Älykääpiö.” ”Oshawott!” Ozzy huudahti. ”Mikä nyt on Ozzy?” Minä kysyin. ”Osha!” Oshawott sohi käden tyngällään kohti karusellia, jossa istuimina toimivat muoviset Ponyta ja Blitzle patsaat. ”Ozzy taitaa haluta karuselliin.” Trev naurahti. ”Haluatko sinne, Ozzy?” Minä kysyin. ”Wott!” Ozzy sanoi päätään nyökyttäen innokkaasti.
”Hyvä on.” Minä sanoin. ”Mutta minua ette tuonne saa!”
”Niinhän sinä luulet.” Tim rallatti laittaessaan voittamaansa Magikarpia poképalloonsa.


Joo, niinhän minä luulin. Mutta hetkeä myöhemmin löysin itseni istumasta muovisen Blitzlen selästä, Aries hartiallani.
”Mutta teen tämän vain Ariesin takia.” Vakuutin itselleni. Ilman minua Ariesta ei olisi huolittu kyytiin, koska se oli liian pieni. Typerä lapsellinen veljeni hihkui innosta päästessään karusellin kyytiin, Trev onneksi istui hiljaa. Mitä siitäkin tulisi, jos minun pitäisi hävetä noita molempia? Ozzy näytti nauttivan, sen takana istuva Indy ei nyt niinkään välittänyt, Prim ja Rosie istuivat tietenkin samalla ratsulla, ja katsoivat miltä tivoli näytti karusellista käsin. Kitty ja Hamlet istuivat tietenkin vierekkäin ja naukuivat matkan ajan keskenään, April ja Hazel taas hihkuivat innoissaan. Ozzy suorastaan ihastui karuselliin, se halusi ajaa sillä neljästi – kun taas meille muille riitti kerta. No arvattavissa on, miltä Ozzyn kasvojen väri näytti sen jälkeen, vaalean myrkyn vihreältä.
”Oshaaa..” Ozzy äännähti pahoinvoivasti.
 ”Voi, Ozzy.” Minä huokaisin.
”Voiko Ozzy huonosti?” Trev kysyi.
”Viiden karusellikierroksen jälkeen ei mikään ihme.” Tim totesi.
”Pitäisikö se viedä lepäämään?” Kysyin huolestuneesti.
”Ulkoilman pitäisi kyllä parantaa pahan olon.” Sanoi Tim ja virnisti. ”Kuten krapulankin.”
”Haista paska.” Minä tokaisin ja nostin Ozzyn varovasti vapaalle hartialleni.
”Mistä tuossa oli kyse?” Trev kysyi kun minä harpoin mahdollisimman kauas Timistä ja hänen tyhmistä vitseistään.
”Tuo ääliö juotti muiden kanssa Ozzyn känniin viime uutena vuotena.” Minä vastasin niin kovalla äänellä, että ympärillämme olevat ihmiset kääntyivät katsomaan.
”Öh, ei se ihan noin mennyt..” Tim selitti nolona. Minä painelin mahdollisimman kauas hänestä. Miten toivoinkaan että Qwill tai ihan sama kuka veljistäni olisi täällä hänen tilallaan. Jos hänen pokémoninsa olisi lähtenyt kännipäissään kylmänä talvipäivänä hortoilemaan ties minne, ei hänkään olisi ottanut sitä kevyesti.
Ozzy yökkäsi taas, mutta koska se ei ollut syönyt mitään, se ei oksentanut.
”Ei enää karusellia vai mitä, Ozzy?” Minä naurahdin.
”Wott.” Ozzy vastasi.
Kiertelin laumani kanssa ympäriinsä, ja lopulta osuimme punaisen kojun luo, mikä oli täynnä ihmisiä, kojun katosta riippui kyltti – ”Onnen arpajaiset.”
”Yritetäänkö?” Minä kysyin.
”Spinarak!” Aries vinkaisi ja yritti nyökyttää päätään hiukan. Arpalipuke maksoi pari lanttia, arvan numero oli 23. Olen aina pitänyt itseäni epäonnisena – en hirveän epäonnisena – mutta siis sellaisena, joka ei ikinä voita mitään arpajaisista. Mutta tänään taisi olla hyvä tuuri, sillä käteeni jäi punainen XTranceiver – sellainen rannekellon tapainen, mutta kellon sijasta sillä pystyi soittamaan videopuheluita.
”Kappas.” Tim sanoi olkani yli. ”Haluatko numeroni?”
”En.” Minä mutisin.
”Ozzy näyttää voivan yhä huonosti.” Tim sanoi. Ilmeisesti hän yritti sopia asian kanssani.
”Yhtä huonovointiselta kuin viisi minuuttia sitten.” Minä vastasin.
”Vien pokémonini lähteille, vesi voisi tehdä hyvää Ozzylle.” Tim jatkoi. ”Voisin ottaa sen mukaani.”
”Mille lähteille?” Minä kysyin.
”Eräänlainen pieni vesirata pokémoneille.” Tim selitti. ”Ozzy voisi tykätä.”
”No hyvä on.” Minä huokaisin. ”Mutta tuo se ehjänä takaisin.”
”Tuon, tuon.” Tim virnisti ja nappasi Ozzyn mukaansa.
”Miten on, ovatko jotkut nälkäisiä?” Trev kysyi. Kaikki nyökkäsivät paitsi Aries, Hazel ja April.
”Saanko ottaa tämän lauman mukaani?” Trev kysyi. ”Menen välipala kojulle auttamaan paria kollegaa. Kojulla tarvittaisiin koe maistajia.”
”Miksette te sanoneet että olette nälissänne?” Minä huokaisin ja katsoin Kittyä ja muita. ”Menkää Trevin mukaan kaikin mokomin.”

Niin minä jäin neljistään Ariesin Hazelin ja Aprilin kanssa. Se oli oikeastaan ihan hyvä, sillä nyt voisin tutustua niihin paremmin.
”Mitä te haluatte tehdä?” Minä kysyin. ”Lisää karusellia?”
”Spinarak!” Aries vingahti. Tulkitsin sen kieltävänä vastauksena.
”Pichuu!” Hazel katsoi kiinnostuneena tivolin keskelle pystytettyä valtaisaa maailman pyörää.
”Mennään sinne myöhemmin.” Minä lupasin – tietenkään paljastamatta sitä tosi asiaa että inhosin maailmanpyöriä. Mutta syy siihen säilyköön visusti salaisuutena. April katsoi kiinnostuneena erilaisia kojuja joissa yritettiin heittää tietty määrä palloja maaliin ja voittaa palkintoja.
”No voinhan minä yrittää, mutta ei siitä mitään tule.” Minä lupasin. Arielille näytti olevan se ja sama mitä teimme, sillä se ei inahtanutkaan. Voi tosin olla ettei Aries ollut mikään maailman tuttavallisin Spinarak. Mutta minä pidin siitä silti.
Olin surkea heitä tai ota kiinni-peleissä. Oikeasti, oli ihme että onnistuin tähtäämään poképallon oikein. Hazel ja April katselivat maasta käsin, kun niiden kouluttaja tyri. Minun piti heittää pallo päin Mr. Miten naamavärkkiä. Niin piti.
”Tästä se lähtee! Ja ohi!”
 ”Nyt menee! Voi.. pers.. Öh, pehva.” En halunnut opettaa pokémoneilleni huonoa kielenkäyttöä, vaikka en niiden puhetta ymmärtänytkään, ne varmasti ymmärsivät minun.
 ”Ai, saakeli!”
”Voihan..” Ja kyllä kirosanat revin vanhemmilta veljiltäni – vain Qwill ja Tim olivat kunnollisia, siinä mielessä, ettei heidän suustaan lennellyt ärräpäitä kuin kärpäsiä.
”Oi, jes!” Minä hurrasin, kun sain yhden palloista osumaan maaliin.
”Spinaa!” Aries hurrasi ja yritti taputtaa kahta etujalkaansa yhteen. Hazelkin hurrasi kovaan ääneen. Ainakin niillä oli hauskaa. Jos niillä oli hauskaa, oli minullakin. Mutta palkintoa en saanut, ikään kuin olisin mitään pehmolelua tarvinnutkaan.
Ja sitten nostin Hazelin takaisin syliini, mutta huomasin että April oli tiessään.
 ”April?” Minä kysyin, mutten tietenkään saanut vastausta.
”Minne April on mennyt?” Minä kysyin Hazelilta. Pikkuinen Pichu vain kohautti hartioitaan avuttomana. Hazel alkoi huudella sinne tänne, kai sekin halusi kantaa kortensa kekoon. Olikohan April harhaillut jonnekin? Jos se oli tehnyt niin, Eeveehän saattaisi olla missä hyvänsä! Eksynyt se ainakin oli tässä hälinässä. Mistä lähteä etsimään kadonnutta erikoisen väristä Eeveetä kun ihmisiä oli näin paljon. Enhän voinut vain nykiä ihmisiä hihoista kuin pikku lapsi ja kysyä: ”Hei, oletko nähnyt Eeveetäni?” Ei, niin ei tehdä.
”Spinarak!” Ja Aries näykkäisi minua poskesta.
”Kiitos, Aries.” Minä sanoin. ”Tarvitsin tuota.”
Muistilista itselle: Aina kun pakokauhu iskee, pyydä Ariesta näykkäämään.
 ”No niin, mistä me aloitamme?” Minä huokaisin. ”April voi olla missä vain.”
 ”Pichu chuu!” Hazel osoitti pienellä raajallaan kohti tivolin keskustassa möllöttävää maailmanpyörää.
”Ei nyt, Hazel.” Minä huokaisin. ”Meidän pitää löytää April ennen kuin..”
 ”Pichu!” Hazel nyökytti kiivaasti päätään.
”Meinaatko että se olisi mennyt maailmanpyörän luo?”
”Spinarak!” Aries vinkaisi, yhtäkkiä se vaihtoi asentonsa, se yritti nousta kokonaan takajaloilleen, se vingahteli ja yritti kai osoittaa miten korkealla maailmanpyörä oli.
”Aries, luuletko että voisimme nähdä Aprilin ylhäältä käsin?” Minä kysyin.
”Spina!” Spinarak hihkaisi.
”Olettepa te fiksuja.” Minä kehuin, taputin Spinarakin kuorta ja silitin Pichun tummankeltaista turkkia.
”Mitä tekisinkään ilman teitä?” Enempää ei puhuttu, lähdin juoksemaan ihmisjoukon läpi kohti maailmanpyörää. Siellä oli ihmisryysis. Jonotimme ikuisuuden päästäksemme sisään johonkin vaunuun – tai siltä se tuntui. Maailmanpyörän vaunut – tai mitkä olivatkaan, olivat vaikuttavia, ne olivat suhteellisen suuria, ja istuimia ei ollut rinnakkain kaksi, niitä oli kaksi vastakkain, ja ne eivät olleet mitään pieniä epämukavia istuimia vaan ikään kuin pieniä sohvia.

Tiedättekö, miksi kaikki mäntit tai sanotaan ihmiset joita et todellakaan halua nähdä ilmaantuvat aina kun sitä vähiten odotat? Jep.
”Mahtuuko tänne istumaan?” Poika jolla oli vaaleanvihreät pörröiset hiukset ja päässä musta lippis.
”Eevee!”
”April!” Minä huudahdin. Pieni Eevee karkasi vihreän hyypiön sylistä ja loikki suoraan syliini. Se pökkäisi leukaani ja alkoi sitten parkua.
”Ei mitään hätää.” Minä lohdutin ja silitin Eeveen pehmoista turkkia. ”Kaikki on nyt hyvin April. Mutta anna olla viimeinen kerta kun harhailet jonnekin omin päin.”
”Vee!” April vinkaisi.
”Pichuu!” Hazel hihkaisi. Se puolestaan loikkasi sylistäni ja suoraan viherpiiperön luo.
”Hazel, ei!”
Hazel kuitenkin hyppäsi pojan hartialle ja – kyllä, täräytti tätä sähköiskulla.
”Hyvä, Hazel.” Minä hymähdin. ”Saat tehdä sen uudelleen, jos tahdot.” Mutta Hazeliä ei enää huvittanut, joten se – onnekseni hyppäsi alas pojan hartialta ja palasi luokseni.
Poika istui minua vastapäätä. ”Tukkasi on kasvanut.”
Vilkaisin tyyppiä ärtyneesti.
”Tuo Eevee on siis sinun.” Poika jatkoi. ”Aprilkö sen nimi on?”
”Sehän ei kuulu sinulle.” Minä mutisin.
”Se taitaa olla haaveilija-tyyppiä.” Viherpiiperö totesi. ”Löysin sen, joku kojun myyjä yritti napata sen – väitti jopa omakseen kun kysyin siitä.”
”Mikä koju?” Minä kysyin. ”Magikarp?”
”Juuri se.” Poika vastasi.
”Mitä sinä teet täällä?” Minä töksäytin.
”Läpikulku matkalla.” Viherpiiperö vastasi. ”En ole tekemässä pahoja, jos sinä niin luulet, Harley.”
”Entäs tämä Pichu?” Minä kysyin terävästi.
”Otin sen omine lupineni yhdeltä.. öm.. kollegalta, joka kohtelee pokémonejaan hiukan kaltoin, se oli silloin vasta muna tosin.” Viherpiiperö selitti. ”Mutta huomasin pian että se kaipaa paljon huomiota osakseen, joten jätin sen sinulle.”
”Miksi?” Minä kysyin.
”Koska sinulla on aikaa rakastaa sitä oikealla tavalla.” Poika sanoi.
”Eikö sinulla sitten ole?” Kysyin pistävästi.
”Terra Enterprisen tehtävälistan kanssako?” Viherpiiperö naurahti.
”Sen siitä saa kun työskentelee pahisjärjestölle.” Minä mutisin. Maailmanpyörä lähti liikkeelle, puristin molempia, Hazeliä ja Apriliä syliäni vasten. Olin iloinen että April oli löytynyt, ja että se oli kunnossa, mutta en ollut iloinen siitä, että tuon mäntin piti tulla sekoittamaan soppaa. Katsoin ikkunalasi läpi hiljaa liikkuvaa tivolia, en sanonut mitään, eikä hänkään sanonut mitään. Maailmanpyörä liikkui hitaasti kohti huippua, ja hitaammalta se tuntui, juuri silloin kuin haluaisit pois kiusallisesta tilanteesta. Olisipa Ozzy täällä. Sitten huippu tuli ja tunsin kevyen tömähdyksen. Siihen me jäimme, kuten kaikissa typerissä romanttisissa komedioissa jossa leffan pääpari menee treffeille johonkin tivoliin ja istuu maailmanpyörään, joka sitten jää jumiin kesken matkan. Juuri tästä syystä inhoan maailmanpyöriä.
”Näyttää siltä, että viivymme täällä hetken.” Viherpiiperö totesi.
”Oi kun kiva.” Minä mutisin. April ja Hazel kyllästyivät olemaan sylissäni ja siirtyivät lattialle istumaan. Minua hermostutti, en pelännyt korkeita paikkoja – yleensä, mutta nyt minua hirvitti, olin kerran nähnyt sellaisen elokuvan, missä epäkunnon takia paikoilleen juuttuneesta maailmanpyörästä tippuivat kaikki – mitä nämä hytit nyt sitten ovatkaan. Heitin repun selästäni ja otin sieltä jotain, mitä tahansa joka saisi minut unohtamaan sen että olin jumissa mäntin kanssa. Ensimmäinen asia, mitä käteeni sattui, oli tulenvärinen muna. Nostin sen syliini ja kiedoin varovasti käteni sen ympärille, ja painoin rintaani vasten. Utelias Hazel tuli tietenkin katsomaan munaa, eihän se ollut vielä nähnytkään sitä.
”Tämä on pokémonin muna.” Minä selitin. ”Mutta et saa sähköittää sitä, sillä se saattaa vahingoittaa pientä pokémon-vauvaa, joka on munukan sisällä.”
”Chuu.” Hazel vastasi ja taputti varovasti munan kuorta.
”Mitä sinä siinä virnuilet?” Minä kysyin huomatessani Viherpiiperön tuijotuksen.
”En mitään.” Poika naurahti.

Sitä kesti kauan, ja olisi ajan haaskausta kertoa siitä. Kun maailmanpyörä lähti viimein liikkeelle, lähdin sellaisella kiireellä että saatoin hyvin unohtaa jotain. Juoksin nopeasti pokémonieni kanssa ulos maailmanpyörästä edes miettimättä jäikö jotain jälkeen, pääasia oli että Aries, April ja Hazel ovat mukanani. Yritin unohtaa kohtaamisen ja tein mitä oli tarkoituskin, tuhlasin rahaa tivolissa, ostin kilpailuihin jotain kivaa – tuomareiden mielestä, en enää menisi kilpailuihin arkivaatteissa, lisäksi ostin Jillille tuliaisiksi kulhollisen tivolipopcorneja, en tiennyt tykkäsikö se niistä, mutta ainakin se tykkäsi nokkimisesta.
Lopun ajan voisin hyvin viettää kojujen parissa. Yhdellä kojulla piti heittää taas vaihteeksi – palloja päin Mr. Mimen naamavärkkejä. Palkinnoksi sai yhden aika metkan näköisen pokémon-pehmolelun, niitä oli kolme vaihtoehtoa enkä ollut ennen nähnyt vastaavia, yksi oli no tuota vihreän Ozzyn näköinen, toinen sininen sammakko ja kolmas aika söpön näköinen pieni, isokorvainen kettu. En ollut ennen nähnyt moisia pokémoneja. No turha kai se on kertoa, että en osunut yhteenkään maaliin.
”Siinähän sinä olet.” Kuulin Viherpiiperön äänen selkäni takaa.
”Seurailetko minua?” Minä tiukkasin.
”Unohdit reppusi.” Niin tosiaan, minulla oli pokémonit ja munukka mutta reppu oli jäänyt matkan varrelle.
Viherpiiperö ojensi minulle reppuni, jonka minä otin nopeasti häneltä.
”Saanko minä yrittää?” Viherpiiperö kysyi kojun pitäjältä. Häntä ei tietenkään estetty yrittämästä, enkä edes tiedä miksi jäin seuraamaan hänen pelle temppujaan – joiksi kutsuin pallon heittämistä maaliin. Hän oli kyllä tosi hyvä (ja tarkka) heittäjä, luulen että niillä oli Terra Enterprisessa kurssi, miten heittää poképallo tarkasti saaliin kiinni saamiseksi tai jotain.
Minusta tämä oli ajan hukkaa, mutta ainakin Hazel näytti nauttivan, katsoessaan pallojen lentävän maaliin. Antoi nyt pikkuisen nauttia.
”Tässä.” Viherpiiperö ojensi minulle yhden oudoista pehmoleluista – sen mikä muistutti kettua.
”Mikset pidä sitä itse?” Minä kysyin, vaikka osasin jo arvata vastauksen.
”Ei minulla ole tilaa tai käyttöä sille.” Poika hymyili. ”Sitä paitsi, Pichut ja muut vauvapokémonit tulevat iloisemmiksi saadessaan leikkiä silloin tällöin.”
Otin pehmolelun vastaan – vaikka en millään olisi tahtonut ottaa lahjoja vastaan joltain johon en luottanut tippaakaan.
”Minä menen nyt.” Poika sanoi. Enempää ei sanottu, hän lähti ja siinä se, ei mitään muuta. No paitsi se että Tim pomppasi puskasta selkäni takaa kun sitä vähiten odotin, Hazel säikähti niin, että antoi veljelleni sähkötällin.
”No kuka tuo Romeo oli?” Tim kysyi matkallamme pokémon Centeriin, Jillin luo – Trev oli jo mennyt lopun poppooni kanssa sinne.
”Mikä Romeo?” Minä kysyin.
”No tuo herrasmies, jolta sait tuon pehmolelun.” Tim naurahti pehmeästi, ei vaan erittäin vihjailevasti.
”En minä tiedä.” Minä sanoin nopeasti. ”Sillä ei ole nimeä. Mutta Romeo se ei ole, eikä liiemmin herrasmies.”
”Sinä tykkäät hänestä ~” Tim rallatti.
”No en hemmetissä tykkää!” Minä ärähdin.
”Haluatko muuten tyyppien numeroita tuohon hienoon X-Tranceiveriin?” Tim kysyi.
”Keiden tyyppien?” Minä kysyin.
”No vaikka Murasakin.” Tim heitti.
”Miksi sinulla on Murasakin numero?” Minä kysyin.

”Muuten vain.” Tim vastasi. ”Soitetaanko pilapuhelu?”
”Soita keskenäsi!” Minä huudahdin ja Tim nauroi. Ei tämän tarinan kertomisessa mitään järkeä ollut, mutta nyt se on kerrottu. Aries nukahti hartialleni, munukka ja uusi pehmolelu ovat turvassa repussani, myös April ja Hazel nukkuvat – sylissäni tosin, ei repussa. Että tällainen päivä. Vaihtelua tuli kokeiltua, ja pian olen valmis jatkamaan matkaani eteenpäin, minne se sitten viekään.

Kommentit

Cinna


Baww, ihastuin välittömästi tähän uusimpaan tulokkaaseen /Hazeliin/, ihan ällösöpö!

Herra viherpää alkaa vaikuttaa oikeasti ihan mukavalta tyypiltä, ainakin omaan silmääni. Jännää seurata, aikooko tuon ja Harleyn välille kehittyä kunnolla jossain vaiheessa jotakin, vaiko ei. Mukavasti tuli tässä tarinassa esiin noita muitakin pokemonejasi, jotka eivät toistaiseksi ole paljoa esiintyneet. Ja tivoli Murasa Cityssa on muutenkin piristävä idea, kun tavallisesti se niin ylisynkkä paikka tuppautuu olemaan. Hieman iski silmään tuo rivivälien puuttuminen tuossa kohtaa, missä Murasaki esiintyi, mutta eipä minulla oikeastaan muuta moittimista tästä ole.

Aries, Hazel ja April saavat tästä 15 exp ja sinulle §50. Saat myös palkinnot karnevaalitarinasta ellet pyytänyt niitä jo etukäteen (en muista ollenkaan, ketkä niitä ehtivät jo pyytää ja ketkä eivät…). Mutta jos sinä et ollut yksi heistä, ketkä niitä pyytivät, niin palkkiot olivat kaksi vapaavalintaista karkkia ja joku Premium-tavara.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s