Mustavalkoinen

Tämä tarina kirjoitettiin alun perin Heinäkuussa 2013.

Prologi

”Miten tästä nyt selvitään?” Tivasi sähkönsininen Jolteon murisi pimeän huoneen nurkassa, sen muut toverit eivät varmaankaan olisi nähneet sitä, ellei sen ympärillä olisi räsähdellyt pieniä kipunoita, mistä muut päättelivät sen olevan hermostunut.
”Meillehän sanottiin, että kaikki järjestyy.” Rauhoitteli jäänsininen Leafeon, joka istui melkein sen valkoisen oven edessä, joka oli jo aika päiviä sitten lukittu, etteivät nämä erikoiset Eevee-evoluutiot vain karkaisi omille teilleen.
”Uskotko sinä todellakin että nuo roistot päästävät meidät täältä kiltisti?” Jolteon ärähti.
”No en!” Leafeon kiisti. ”Mutta Arceus, jumala lupasi auttaa meitä.”
”Ettei hän vain olisi liian kiireinen sellaiseen.” Mutisi tulen punainen Vaporeon Jolteonin edestä.
”Minä en usko että on!” Huudahti ainoan valon säkeen edessä istuva pikkuinen Eevee.  Eeveen ääni oli hiljainen ja herkkä, mutta silti se säteili lujaa uskoa legendaariseen pokémoniin, joka oli luvannut auttaa heitä.
”Sinua ei näytä haittaavan tuo uusi väritys?” Eeveen takana murjottava Umbreon. ”Minä taas joudun piileskelemään koko lopun elämäni, koska olen saakeli vie PINKKI!”
”Minusta se on kaunis väri.” Piipitti pieni Eevee äänellä, joka tuskin kuului.
”Minustapa ei!” Ärähti Umbreon ja alkoi murista. Pikkuinen Eevee puolestaan vikisi.
 ”Nyt riittää!” Huusi Umbreonin käytökseen tuohtunut jäänsininen Leafeon, se juoksi siinä silmänräpäyksessä Umbreonin ja pikkuisen Eeveen väliin.
”Kyllä minä tiedän että sinä olet omahyväinen ja turhamainen Umbreon.” Se sanoi rauhallisella äänellä. ”Mutta jätä tämä pikkuinen rauhaan.”
”Isoveli..” Pikkuinen Sylveonin värinen Eevee niiskautti. ”Auttaahan hän meitä? Hänhän lupasi.”
”Kyllä hän auttaa.” Jäänsininen Leafeon sanoi. ”Jos ei auta, niin minä syön hattuni.”
”Eihän sinulla ole hattua.” Mutisi musta Espeon, joka esitti nukkuvansa muutaman metrin päässä heistä.
”Lupaus on lupaus.” Kumea ääni kaikui pimeässä huoneessa, ja kaikki Eevee-evoluutiot tiesivät, ettei puhuja ollut yksikään heistä.
”Ei kai sentään..” Vaaleanpunainen Umbreon mutisi.
”Onko se..” Sähkönsininen Jolteon äännähti.
”Se on.” Ajatteli pieni Eevee. ”Sen on oltava Arceus.”
”Huomaan että uskonne minuun on herpaantunut.” Sanoi kumea ääni. Pikkuinen Eevee huomasi muiden huoneessa olevien värähtävän. Kukaan ei sanonut mitään.
Pienen mietinnän jälkeen pikku-Eevee päätti puhutella jumalpokémonia. ”Arceus-herra, autatko sinä meitä?”
”Autan, nuori Eevee.” Kumea ääni kaikui huoneessa. ”Ja siihen tarvitsen sinun apuasi.”
”M-Minunko?” Eevee toisti. ”Mutta minä olen vielä pieni.”
”Sinun uskosi minuun ei herpaantunut, kiitos nuoren ikäsi.” Kumea ääni vastasi. ”Muiden lajitoveriesi kohtalo on nyt käsissäsi.”
”M-Mitä minun pitää tehdä?” Kysyi Eevee ääni väristen. Siinä silmän räpäyksessä pimeään huoneeseen ilmestyi jotakin outoa. Ilmassa, ei kovin korkealla maasta, jokin leijuva hopeanhohtoinen portaali.
”Hyppää portaaliin, ja etsi punahiuksista kouluttajaa jolla on mukanaan Oshawott.” Sanoi kumea ääni.
”Ihminenkö?” Eevee vinkaisi.
”Kyllä, ihminen.” Kumea ääni vastasi. ”Suon hänelle tehtävän ajaksi yhteyden pokémonien kieleen, jotta voitte ymmärtää toisianne ilman vaikeuksia.”
”H-Hyvä on..” Pikkuinen Eevee sanoi värisevällä äänellä. ”M-Minä menen..”
”Onnea matkaan.” Jäänsininen Leafeon huikkasi.
”Sitä sopiikin toivoa.”  Pikkuinen Eevee ajatteli puristaessaan silmänsä kiinni. Niin se hyppäsi portaaliin, peloissaan, sillä eihän tuo pieni Sylveonin värinen Eevee voinut tietää mikä sitä odotti.

---

”Minne helkuttiin olen eksynyt?” Totesin ja katsoin ympärilleni. Pöheikköä silmän kantamattomiin. Ja missä oli Ozzy? Hetki sittenhän se oli pyörinyt jaloissani oikein urakalla, niinkin urakalla että oli onnistunut kampittamaan minut, ja nyt se oli kadonnut jonnekin.
”Ozzy?” Minä kutsuin. ”Ozzy-pöhkö, missä olet?”
Se typerys, oli tietenkin mennyt pusikkoon nähtyään siellä jotain kivaa. Se oli joskus turhan utelias, niin kuin viime uutena vuotena, jolloin herra päätti maistella vähän alkoholia, eikä sen löyhkä lähtenyt Ozzysta ainakaan viikkoon. Jos Belle olisi täällä, se kyllä löytäisi Ozzyn, olihan minulla tietenkin Jill, mutta se ennemminkin teki asioita, joista hyötyi itse, sen koulutus taisi olla vielä kesken.  Sitten, aivan arvaamatta olin astua kolmen poképallon päälle, siinä ne makasivat, keskellä tietä, odottamassa että joku ventovieras, pahaa aavistamaton kouluttaja kompastuisi niihin.
”Kuka idiootti jättäisi poképallonsa keskelle korpea?” Minä ihmettelin. Kumarruin ja katsoin poképalloja tarkemmin. Yksi poképalloista oli tavallinen punaharmaa pallo, toinen oli viherharmaa pallo, jossa oli kellertävä ympyrä kuvio, sitä sanottiin Nestballiksi – pesäpalloksi, se oli tarkoitettu normaali-tyypin pokémoneille. Kolmas oli myös viherharmaa pallo mutta siinä oli tumman ja vaaleamman – melkein kellertävän vihreitä läiskiä, se oli safari-pallo, niitä käytettiin pokémonien pyytämiseen Safari Zone-nimisellä alueella.
”Hmm?” Minä pohdin. ”Ovatkohan ne jonkun? Ovatko ne tyhjiä?”
Nostin Nest ballin käteeni ja tarkastelin sitä. Se ei ollut kulunut pallo. Se ei ollut puhtaudesta päätellen maannut täällä kovinkaan pitkään.
”Ei ehkä pitäisi mutta..” Minä mutisin, mutta heitin poképallon maahan, valkean valokeilan saattelemana polulle istuutui kaunis Furret, jolla oli kiiltävä silkkinen turkki ja kaulansa ympärillä vihreä silkkirusetti. Ei voinut olla..
”Lily?”
”Hei!” Pokémon puhui. Se puhui. Kuinka se pystyi puhumaan.
”Siitä onkin aikaa! Minulla on ollut ikävä sinua!” Pokémon pälpätti, sitten se hyppäsi olkapäälleni ja kiertyi muhviksi kaulani ympärille. Se tosiaan oli Lily.
”M-Miten sinä puhut?” Minä kysyin.
”Puhuthan sinäkin, Harley. Minä en näe siinä mitään kummaa.” Sanoi Furret hiljaa.
”Mutta miten minä ymmärrän mitä sinä sanot?” Muotoilin kysymyksen hiukan uudestaan.
”En minä vain tiedä.” Sanoi Furret.
”Sanohan ovatko nuo poképallot minun?” Minä kysyin.
”Kenen muun ne voisivat olla?” Lily kysyi, se oli kompakysymys.
”No se selviää nyt.” Minä mutisin ja otin käteeni tavallisen poképallon. maasta, sanaakaan sanomatta heitin sen maahan, ja valkoisen valon saattelemana Beautifly liihotteli ulos pallosta.
”Belle!” Minä hihkaisin.
”Pitkästä aikaa.” Mutisi Beautifly, herkällä äänellä.
”Tänään minä sitten ymmärrän sinuakin.” Minä mutisin vastaukseksi.
”Siltä näyttää.” Beautifly vastasi.
”Entäs tämä viimeinen?” Minä katsahdin safaripalloa ja nostin sen käteeni. ”Onko Ceres täällä?”
”Saat selville, kun kutsut pokémonin ulos.” Lily kehräsi.
Niinpä minä heitin viimeisenkin poképallon maahan ja sen sisältö todella yllätti minut. Valon saattelemana pallosta astui ulos pieni kuusijalkainen ja myrkyn vihreä Spinarak, sellaista olin aina toivonut itselleni, mutten ollut vielä tullut pyydystäneeksi sellaista.
”No mutta..”
”Moi.” Spinarak sanoi.
”Oletko sinä nyt varmasti minun pokémonejani?” Minä kysyin.
”Olen.” Spinarak sanoi päättäväisesti. ”Sinä nimesit minut Ariesiksi. Olin lahja.”
”Lahja keneltä?” Minä kysyin.
”Veljiltäsi.” Aries selitti innokkaasti. ”Eivätkö ne tollot ole vielä antaneet pakettia sinulle?”
”No nähtävästi eivät.” Minä naurahdin. ”Mutta mitä te kaikki täällä teette?”
”Autamme sinua tietenkin.” Belle sanoi.
”Autatte missä?” Minä kysyin.
”No se ei tullut selväksi.” Sanoi pieni Spinarak.
”Missä se mekastava Oshawott muuten on?” Lily kysyi uneliaalla äänellä.
”Jaa-a.” Minä huokaisin. Samassa pusikosta selkäni takaa kuului rapinaa. Sieltä juoksi, jokin pieni erikoisen värinen karvapallo.
”Uaaaah!” Se huusi – näköjään ymmärsin tänään tuota karvapalloakin. Karvapallo juoksi suoraan päin jalkojani. Ja olisi pitänyt arvata – pusikosta sen perässä juoksi, tai pikemminkin hoiperteli Oshawott.
”Siinä paha missä mainitaan.” Sanoi Belle. Katsoin pientä karvapalloa, se oli Eevee, mutta erikoisen värinen sellainen! Sillä oli vaaleanpunainen pää, korvissa siniset läikät, muuten se oli vaaleanpunertavan ruskea ja sen merkit olivat tummemman vaaleanpunaisia – eivät pinkkejä vaan vähän enemmän punertavia.
”Hei, pikkuinen.” Minä sanoin sille. ”Ja joko taas Ozzy?”
”En minä häntä kiusannut!” Ozzy vinkaisi.
”Vai et kiusannut.” Minä toistin. ”Leikittekö te sitten hippaa, mitä?”
”No en.. häh?” Ozzy katsoi minua suu auki.
”Jep. Se nyt jostain syystä ymmärtää meitä.” Belle sanoi.
”A-Anteeksi mutta..” Pieni herkkä ääni, jalkojeni juurelta vikisi. Pieni erikoisen värinen Eevee puhui.
”Oletkos kunnossa?” Minä kysyin pikkuiselta. ”Ei kai tuo törppö kiusannut sinua liiaksi?”
”Ei kun minä..” Pikkuinen aloitti, muttei pystynyt lopettamaan lausettaan. Se alkoi itkeä, erittäin vuolaasti.
”Mikä sinulla on hätänä?” Minä kysyin ja polvistuin pikkuisen eteen. ”Säikyttikö Ozzy sinut noin pahasti?”
”Ei kun muut sisarukseni..” Nyyhkäisy. ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä he ovat..”
”Onko teitä muitakin?” Minä kysyin. Nostin pienen Eeveen syliini ja silitin sen päätä. ”Rauhoitu pikkuinen, kaikki järjestyy.”
”M-Mutta kun muut ovat..” Pikkuinen vikisi.
”Mitä heille on tapahtunut?” Ozzy kysyi.
”N-Ne sieppasivat meidät kotimetsästä, ja kun heräsin olin oudon värisenä.” Pikkuinen itki.
”Ketkä?” Minä kysyin.
”Pahat sedät.” Eevee sanoi kyyneleet silmissä. ”En tiedä, keitä ne olivat, mutta minun täytyy hakea apua.”
Hetkinen. Mietitäänpä. Pahat sedät, miten mieleeni tulee se hemmetin Terra Enterprise. Oli miten oli, kyllä näitä on autettava.
”Minä saatan ehkä tietää, keitä ne pahikset ovat.” Minä sanoin. ”Tiedätkö missä kavereitasi pidetään?”
”Voin viedä teidät sinne.” Sanoi pieni Eevee.
”Hyvä on.” Minä nyökkäsin. ”En tiedä, mitä täällä tapahtuu, mutta yritän auttaa parhaani mukaan.” Kutsuin pokémonit – Ozzya lukuun ottamatta palloihinsa ja päästin Eeveen sylistäni.
”Näytä tietä.”
Niin Eevee lähti juoksemaan, minun oli seurattava sitä. Okei, tämä juttu oli outo. Muistan nukahtaneeni siellä pokémonien kasvatuskeskuksesta, ja heräsin keskellä pusikkoa. Oliko tämä unta? No oli miten oli, en pääsisi mihinkään seisoskelemalla täällä. Tuo Eevee tarvitsisi apua, oli parempi tehdä jotain mistä olisi hyötyä.
Eevee pysähtyi jonkin kumman valkoisen sähköisen näköisen jutun edessä.
”Tänne.” Sanoi Eevee.
”Mikä tuo on?” Minä kysyin.
”Kumman näköinen.” Ozzy totesi.
”Portaali.” Eevee sanoi. ”Tulin sitä kautta.”
”No jos sanot niin.” Minä mutisin.
”Seuratkaa.” Eevee sanoi ja hyppäsi sinne.
”Untahan tämä on.” Minä mutisin ja seurasin Eeveetä. Pysähdyin hetkeksi portaalin eteen, se näytti sähköiseltä.
”Harley, pelottaako sinua?” Ozzy kysyi, se katseli minua huolestuneena.
”Kyllä vähän.” Minä myönsin.
”Älä huoli, sinulla on minut, tapahtui mitä hyvänsä!” Ozzy sanoi.
”Kiitti Ozzy.” Minä sanoin ja taputin Oshawottin päätä. Astuin portaaliin..

..Ja huomasin seisovani pimeässä.
”Tuoko se on?”
”Ei näytä hääppöiseltä.”
”Kiitos vain.” Minä mutisin. ”Haluatteko näyttää naamanne tai jotain?”
Oli säkki pimeää ja viileää, ympärilläni seisoi hahmoja, joita en sen kummemmin erottanut.
”Älä välitä.” Sanoi pienen Eeveen jalkojeni vierestä. Se pökki ystävällisesti toista jalkaani. ”Minä kuitenkin toin hänet, kuten Arceus-herra käski.”
”Arceus?” Minä toistin. ”Se jumalpokémon.”
”Sama tyyppi.” Sanoi hiukan karheahko ääni, jostain selkäni takaa.
”No niin, kertoisiko joku mitä täällä tapahtuu?” Minä kysyin turhautuneena.   
”Hyvä on.” Sanoi vieras ääni. Jostain, kuin tyhjästä, ilmaan loikkasi pieni liekki, se sytytti lampun, en edes tiedä miten, mutta se sytytti kynttilän seinällä. Kynttilän alla istui sähkönsininen Jolteon, jonka merkit olivat valkoisia, sen vieressä istui tulen punainen Vaporeon. Pienen Eeveen vierelle oli ilmestynyt jään sininen Leafeon, se nuolaisi pikkuisen poskea hyväntahtoisesti. Minua seuraavaksi lähinnä istui musta – Umbreonin värinen Espeon. ”Aloittaako joku?”
Huoneen pimeimmässä nurkassa murisi Espeonin värinen Umbreon, se ei selvästi halunnut näyttäytyä ja se taas, sai minut uteliaaksi. Mikä voisi olla niin kamalaa, ettei se haluaisi näyttäytyä? Niinpä kävelin kivisen lattian poikki, Ozzy sylissäni. Pokémon peruutti vielä enemmän pimentoon, etten vain näkisi sitä.
”Hei, siellä.” Minä sanoin ystävällisesti ja polvistuin pokémonin eteen. ”Miksi sinä siellä piileskelet?”
”Koska en pidä väristäni.” Pokémon murahti.
”Miksi ihmeessä?” Minä kysyin. ”Olet varmasti kauniin värinen.”
”No en varmasti ole!” Pokémon murahti.
”Oletko sinäkin värimuunneltu?” Minä kysyin.
”Tyttö taisi arvata omin avuin.” Joku Eevee-evoluutiosta naurahti selkäni takaa.
”että värimuunneltu!”  Pokémon tuhahti loukkaantuneena. ”Olin aivan normaalin värinen kunnes heräsin tässä murjussa!”
”Mitä tapahtui?” Minä kysyin.
”Ei mitään. Minä vain heräsin täällä ja olin yhtäkkiä pinkki!” Sen sanottuaan kiukkuinen pokémon astui varjosta valoon, se oli Umbreon, vaaleanpunainen, Espeonin värinen Umbreon.
”Mutta et sinä ole minusta ruman värinen.” Minä sanoin. ”Minusta te kaikki olette kauniin värisiä. Minä pidän värimuunnelluista pokémoneista, koska ne ovat erityisiä.”
”Eivätkö muut sitten ole?” Joku kysyi selkäni takaa, musta Espeon oli lähestynyt minua.
”Tietenkin ovat.” Minä hymyilin. ”Mutta erilaisuus on valttia, eikö vain?”
Siinä silmän räpäyksessä, Indigo, sininen Swinub astui omine lupineen poképallostaan.
”Heeeei!” Se huikkasi.
”S-Sininen Swinub?!” Umbreon henkäisi.
”Ja olen ylpeä siitä, koska kouluttajani on ylpeä siitä!” Indigo hihkaisi. ”Jos olen hänen mielestään kaunis, se riittää!”
”Indy..” Minä kuiskasin. En tajunnut sen pitävän mielipidettäni noin tärkeänä.
Huomasin muiden Eevee-evoluutioiden kerääntyneen ympärillemme. Jotkut niistä supisivat kummastuneina.

”A-Anteeksi..” Pieni Eevee vingahti. ”Mutta meidän pitäisi kertoa..”
”Mikä hätänä?” Minä kysyin pikkuiselta.
”Kun.. Arceus-herra.. hän sanoi että saisimme apua sinulta neiti ja minä..”
”Älä neidittele turhaan.” Minä naurahdin. ”Onko ongelmana kenties Terra Enterprise?”
”Mistä sinä sen tiedät?” Eevee kysyi.
”Olen nahistellut niiden kanssa ennenkin.” Minä naurahdin kuivasti. ”Mitä minun siis pitää tehdä hyväksenne?”
”Auttaa meidät pois täältä.” Eevee sanoi.
”Tahdon tietää miksi olemme tämän värisiä.” Sanoi sähkönsininen Jolteon.
”Tahdon oman värini takaisin!” Umbreon sanoi.
”Jos joudun selvittämään mikä teki teistä – no poikkeavan värisiä, joudun käymään tuolla.” Viittasin oveen. ”Ja ne kyllä huomaavat etten kuulu heikäläisiin.”
”Käytä noita vaatteita tuolla nurkassa.” Sanoi jäänsininen Leafeon. Nurkassa tosiaan oli musta vaatemytty.
”Liikkuuko joku täällä alasti?” Minä kysyin.
”Tämä oli kai joskus pukuhuone.” Sanoi musta Espeon.
”Hyvä on.” Minä sanoin. ”Voisivatko kaikki tässä huoneessa olevat pojat – koskee myös sinua Ozzy, katsoa muualle kun vaihdan vaatteita?”
Niinpä minä vedin tummat farkut ja tumman puseron päälleni, paidan rinnuksissa oli kirjaimet TE – Terra Enterprise.
”Valmista.” Minä sanoin ja otinpa vielä maasta mustan lakin päähäni, ja piilotin punaiset hiukset sen alle.
”Harley näyttää pojalta..” Indigo totesi.
”Miten pääsemme tästä huoneesta?” Ozzy kysyi.
”Tulkaa ulos, Aries, Lily.” Nappasin mukaan niiden poképallot ja laskin pokémonit ulos palloistaan. Panin merkille että mukanani oli vain niiden lisäksi Ozzyn ja Indigon poképallot.
”Aries on paikalla!” Spinarak huudahti tullessaan ulos pallostaan.
”Harley, sinä näytät kamalalta.” Lily puolestaan sanoi.
”Kiitos.” Minä mutisin.
”Näytät aivan pojalta.” Furret jatkoi.
”Se on tarkoituskin.” Minä sanoin. ”Lily, hyppää olkapäälleni. Saat esittää kaulahuiviani.”
”Tietenkin!” Furret huikkasi ja loikkasi kevyesti hartialleni kietoutuen sen jälkeen kaulani ympärille.
”Ja Aries.” Minä sanoin. ”Voitko kiivetä johonkin..”
”Käykö oikea jalka?” Spinarak kysyi malttamattomasti. ”Se on lempiroikkumispaikkani – kuten tiedät, tai no et tiedä, koska me emme ole vielä tavanneet.”
”Hyvä on.” Minä sanoin. ”Kiipeä jalalleni.” Spinarak kipitti pienillä jaloillaan pitkin säärtäni ja asettui mukavasti polvitaipeelleni.
”Entäs minä?” Ozzy kysyi.
”En voi ottaa sinua mukaani tällä kertaa Ozzy.” Minä huokaisin. ”Jos se viherpiiperö on täällä, hän tunnistaa minut heti. Jää tänne muiden seuraksi. Indigo tulee mukaani.”
”Höh.” Ozzy sanoi ja sen hartiat lysähtivät ja se suuntasi katseensa jalkoihinsa.
”Jipii!” Indigo puolestaan hihkui.
”Älä murehdi Ozzy.” Minä lohdutin. ”Tarvitsen sinua kyllä vielä, mutta nyt on ensin on selvitettävä, mitä näille pokémoneille tapahtui.”
”Ymmärrän.” Ozzy mutisi. Se näytti kovin surkealta katsoessaan, kun kutsuin Indigon takaisin palloonsa ja asetin sen pallon muiden valitsemieni pokémonien joukkoon.
Kokeilin ovea. Se oli ehkä lukossa, mutta lukko ei tainnut olla kovin tiukka, sillä yksi kunnon riuhtaisu ja ovi avautui kuin itsestään.
”Tulen pian takaisin.” Minä kuiskasin kaikille niille pokémoneille, jotka jäivät katsomaan lähtöäni.

Olipa ankean näköinen paikka. Kaikki oli tumman harmaata ja synkkää. Työnsin oven varovasti kiinni ja lähdin sitten kävelemään pitkin synkkää käytävää, jolle oli pystytetty hirviömäisiä legendaaristen pokémonien patsaita, joilla oli pelottavan näköiset silmät ja terävät hampaat. Lattiaa peitti tummanpunainen matto.
”Kuin olisimme jossain kummitushökkelissä.” Minä mutisin.
”Älä muuta sano.” Lily kuiskasi. ”Täällä on ikävä ilmapiiri.”
”Hei sinä!” Huuto kuului jostain edestäni, tuon pitkän käytävän päädystä, jonne en ollut vielä ehtinyt kävellä. Siellä seisoi hoikka, parrakas mies, jolla oli samanlainen puvustus kuin minulla valepukunani, mutta hänen rinnuksillaan oli naputettuna kaiken maailman mitaleja. Hänen täytyi olla korkea arvoinen jäsen. Jähmetyin paikoilleni, voi kiva jäädä kiinni näin heti aluksi..
”Sinä!” Mies huudahti ja osoitti minua koukku-sormellaan.
”N-Niin?” Minä kysyin ääni väristen. Mies käveli luokseni ja katsoi minua sitten nenän varttansa pitkin.
”Tämä alue on kielletty tavallisilta agenteilta, nuori mies.”
Nuori mies? Hah, valepukuni meni täydestä!
”T-Taisin eksyä.. olen uusi.” Minä takeltelin.
”Vai niin.” Myhähti mies. ”No seuraa minua, kaikkien on määrä kokoontua.”
Seurasin miestä mitään sanomatta. Oli parempi pysyä vaiti, sillä en halunnut pilata tätä. Se oli jonkin sortin suuri auditorio, synkkä paikka, jonne en halua eksyä enää ikinä. Jäin seisomaan yhteen riviin, kun mies kipitti tai no käveli, auditorion eteen.
”Hmm.. pakko pysyä tässä hetki, muuten herätän huomiota, ei kiitos.” Minä ajattelin.
Tiedättekö että kun sitten seisoi siinä, tuijottaen eteeni kuin zombi joku mäntti tuli seisomaan viereeni. Vihreähiuksinen mäntti. Tämä ei voi olla totta.
”Luulin että agenttien ohjesäännöt kieltävät Furretin väriset kaulaliinat.” Viherpiiperö sanoi.
”Senkin..” Lily mutisi, mutta Viherpiiperö ei tietenkään voinut ymmärtää sitä.
”Mutta hetkinen tuohan on oikea Furret!” Viherpiipertäjä totesi.
”Hyvin huomattu mäntti.” Lily murisi.
”Kurkku on vähän kipeä.” Minä sanoin, muka käheällä äänellä. ”Furretini lämmittää.”
”Ja Spinarak säärellä..”
”Noin se ei karkaa pallostaan.” Minä mukamas köhin. ”Se pitää säärelläni nukkumisesta.”
Viherpiipertäjä katsoi minua tarkemmin. Ei hyvä.
”Olenko tavannut sinut jossain?” Hän kysyi.
”Tuskinpa vain.” Vastasin välinpitämättömänä.
”Niinkö? Mikä nimesi on, tulokas?” Viherpiiperö hymyili leveästi.
”Ei kuulu sinulle.” Minä mutisin.
”Tiedätkö mitä?” Poika sanoi.
”En, eikä kiinnosta.” Minä mumisin.
”Minusta me olemme tavanneet.”
”Vai niin.” Minä mumisin, ja katsoin parhaaksi siirtyä muualle, hyvin huomaamattomasti. Tiesin hänen katseensa seuraavan minua, enkä siksi voinut vain poistua raollaan olevasta ovesta. Niinpä vain seisoin sen viereen ja olin kuuntelevinani jotain hyvin hälytyttävää.
Ne puhuivat kouluttajista, ihmisistä joista voisi olla vaaraa heidän toiminnalleen. Oli ikävä huomata että eräässä diasta löytyi tuttu naama ja sillä oli punaiset hiukset, ja sylissä Oshawott. Ensimmäinen koordinaattori kisastani. Ne siis olivat todella sitä mieltä että saatoin olla vaaraksi niiden toiminnalle. Mutta mistä tämä päätelmä? En ymmärtänyt. Ja tuntomerkeissä muuten luku näin: Punaiset hiukset, rubiinin väriset silmät, yllä gootti-lolita asu ja mukana ylisuojeleva Oshawott, joka tottelee nimeä Ozzy.

Nyt oli aika häippäistä. Hiivin ulos ovesta synkälle käytävälle.
”No niin minne nyt?” Minä pohdin.
”Kulje eteenpäin, kunnes tulet käytävän päädyssä olevalle ovelle, sieltä pääset arkistoon.” Kumea ääni pääni sisällä sanoi.  
”Kuka puhuu?” Minä ajattelin.
”Se ei ole tärkeää.” Ääni sanoi. ”Toimi.”
”Joo, joo.” Minä mumisin. Eteenpäin sitten vain. Kävelin tummanpunaista mattoa pitkin, se oli ainoa, mitä tässä pimeydessä kykenin näkemään, kaikki muu oli mustaa, jopa lyhdyt tai mitkä lie valot olivat sammuneet.
”Minulla on tästä kaikesta paha tunne..” Minä sanoin.
”Olet niiden tappolistalla pomo.” Aries sanoi. ”Mitä se sitten tarkoittaakin.”
”Tuo ei paranna oloani Aries.” Minä huokaisin.
”Älä huoli, Harley.” Lily sanoi lempeällä äänellä. ”Minä suojelen sinua.”
”Kiitos, Lily.” Minä sanoin. ”Mutta minä todella toivon, ettei meidän tarvitse taistella tämän retken päättyessä.”
”En minäkään.” Aries sanoi. ”En osaa taistella kovin hyvin.”
”Älä huoli.” Minä naurahdin. ”Kun tapaamme ihan virallisesti treenaan sinut kuosiin.”
”Kiitos pomo.” Aries sanoi.
”Älä kutsu pomoksi.” Minä sanoin vaivautuneena. ”Se on noloa.”
”Mutta niinhän minä sinua aina kutsun, pomo.” Pieni Spinarak puolustautui.
”Olkoon sitten.” Minä vastasin. Olimme juuri saapuneet ovelle. En uskonut sen olevan auki. Eikä se ollutkaan.
”Hmm..” Jos Ozzy olisi täällä, saisimme oven helposti murrettua, mutta nyt.. Lily ei osannut mitään niin voimakasta ja Aries oli niin pieni, ettei se pystynyt auttamaan, ehkä Belle sitten.
”Belle, tule ulos!” Kutsuin Beautiflyn ulos pallostaan, se katsoi minua pitkään.
”Miten voin auttaa?”
”Belle, luuletko että Ice Ballisi olisi tarpeeksi voimakas murtamaan oven?” Minä kysyin.
”Voin yrittää.” Beautifly sanoi. ”Mutta en voi tietää varmasti.”
”Tee vain parhaasi, Belle.” Minä sanoin.
”Hyvä on.” Belle sanoi. Se liihotteli ilmaan ja alkoi sitten tuijotella keskittyneesti ovea. Samalla se loi jäistä palloa, ensin se oli ensin hyvin pieni, mutta kasvoi mitä enemmän Belle keskittyi.
Pallosta kasvoi jättimäinen. Niin suurta jääpalloa en ollut ikinä nähnyt Bellen tekevän.  Mistähän se johtui? Ehkä tästä. Olihan tämä uni, minun uneni.
”Täältä lähtee!” Belle hihkaisi. Sitten se laukaisi jääpallonsa, ja ovi räjähti kuin räjähtikin auki, toivottavasti täällä oli äänieristys..
”Hienoa, Belle!” Minä hihkaisin. ”Kiitos!” Sen jälkeen kutsuin perhospokémonin takaisin palloonsa ja pallon sujautin vyölleni.

Huone oli pimeä, mutta siellä oli musta kaappi, nojaamassa vasten vastakkaisen seinän ikkunaa.
”Hyvä on.” Minä mutisin astuessani huoneeseen.
”Pomo, pelottaako sinua?” Aries kysyi.
”Kyllä vähän.” Minä myönsin.
”Ei tarvitse pelätä.” Lily sanoi.
”Tämä on liian helppoa..” Minä ajattelin kävellessäni kaapin luo, yritin vetää oven auki, mutta se oli lukossa, kuinkas muutenkaan.
”Aries, auta.” Minä pyysin.
”M-Mitä minun pitää tehdä?” Spinarak kysyi pelokkaasti.
”Ammu yksi Poison Sting lattialle.” Minä neuvoin. ”Tiirikoin lukon.”
”Osaatko todella tehdä niin, Harley?” Lily kysyi.
”On pakko yrittää.” Minä mutisin. ”Aikaa ei välttämättä ole paljon.”
”Täältä tulee!” Aries huudahti ja sylki suustaan pienen myrkky piikin, joka tipahti lattialle jalkani lähelle kalahtaen. Kunhan en vain pistäisi itseäni sillä, kaikki sujuisi hyvin. Poimin piikin varovasti lattialta ja etsin – kuin sokeana kaapin lukon ja vein piikin avaimen reikään. Pyörittelin piikkiä hetken lukossa kunnes kuulin kalahduksen.
”Bingo.” Ja avasin oven. Siellä ei ollut mitään muuta kiinnostavaa kuin se vetolaatikko jonka vedin auki. Se oli arkisto, aakkostettu ja kaikkea.
”Yritetään E:stä.” Minä mutisin. ”Hmm.. tässä se on.”
”Eevee-projekti, väliotsikko laboratoriossa värimuunnellut – manipuloidut Eeveet pidettävä karanteenissa toistaiseksi, sillä niiden kyvyistä ei ole vielä tietoa.”
”Hirvittävää.” Lily sanoi. ”Miten joku voi olla niin julma, että käyttää pokémonia koe-kaniinina?”
”Sen minäkin tahdon tietää.” Minä murahdin. ”Jos ne luulevat että minusta on häiriötä heidän toiminnalleen, niin siinä he kyllä ovat oikeas..” Joku väänsi vapaan käteni selkäni taakse.
”Arvasin että se olit sinä, neiti Leroux.” Pehmeä ääni sanoi selkäni takaa.
”Hei Viherpiiperö.” Minä murahdin. ”Lily!”
”Selkis!” Lily huudahti ja pomppasi ketterästi hartialtani päin Viherpiipertäjän ruman komeita kasvoja ja raapi pojan poskea.
”Aries tee Sring Shot sen jalkoihin!” Minä määräsin.
Pieni Spinarak kipitti nopeasti pikku koivillaan alas säärtäni. Sitten se sylki suustaan tahmean näköistä seittiä suustaan suoraan viherpiiperön jalkojen ympärille, se oli todella nopea Spinarak, ja liikkui niin nopeasti, että sitä tuskin huomasi, yhtenä hetkenä se näkyi tyypin jalkojen juurella ja toisena taas tyypin selän takana. Eikä aikaakaan kun Viherpiipertäjä jo makasi pitkin pituuttaan lattialla. Nyt oli toimittava. Täältä oli jotenkin päästävä pois, eikä tuosta ovesta kannattanut edes kannattanut yrittää. Katsoin ympärilleni, yrittäessäni löytää pakotien. Katseeni osui ilmastointi kanavaan.  Sen alapuolella oli jonkinlainen puinen taso, ehkä pääsisin jotenkin hyppäämään ja yltäisin tuuletuskanavaan, jos saisin sen auki.
”Indy, täällä tarvitaan sinua!” Minä huusin ja heitin sinisen Swinubini poképallon kiviselle lattialle.
”Täällä ollaan!” Swinub huikkasi.
 ”Indy, luuletko että jos heittäisin sinut ilmaan, saisit tuon häkkyrän irrotettua Tacklella?” Minä kysyin.
”Kannattaahan sitä yrittää.” Sanoi Indigo. ”Ja minulla on kova pää.”
”Jos niin sanot.” Minä mutisin ja nostin pikkuisen syliini. ”Oletko valmis?”
”Antaa mennä vain!” Indigo hihkaisi. Niinpä minä heitin Swinubin kohti häkkyrää, se pyörähti ilmasta ja rymähti päin tuuletuskanavan ja rysähti suoraan sen sulkeman verkon läpi.
”Hyvä!” Minä huikkasin. ”Lily, sinä ensin!”
”Selvä se.” Lily sanoi. Se tietenkin hyppäsi kevyesti ylös, olihan se solakka, kaunis Furret.
”Harley minä en taida pystyä hyppäämään noin korkealle.” Aries surkutteli.
”Ei hätää.” Minä hymyilin. ”Hyppää vain hartialleni ja pidä lujasti kiinni.”
”H-Hyvä on.” Sanoi pieni Spinarak pelokkaasti. Se ei hypännyt, vaan kipitti pienillä mutta vahvoilla jaloillaan lempipaikkaansa, sääreni taipeeseen.
”O-Olen valmis.” Se vinkaisi.
Minä puolestani vilkaisin selkäni taakse, Viherpiiperö olisi voinut tehdä jotain, muttei tehnyt. Hän vain tuijotti minua kuin mikäkin typerys. Se antoi minulle hyvää aikaa ponkaista tason päälle ja kavuta ilmastointi kanavaan.

En tajua miten ylipäätään mahduin sinne, enkä välittänyt – untahan tämä vain oli! Oli pimeää ja tunkkaista, liian kuumaa. Indigo kulki edellä, Lily sen perässä ja minä jäljessä.
”Yritetään liikkua mahdollisimman hiljaa.” Minä kuiskasin. ”Niin ne eivät ehkä huomaa meitä.”
Ilmastointi kanava oli kuin sokkelo, mutta Indigo näytti tietävän mitä oli tekemässä. No olihan se Swinub, niin sininen kuin olikin ja Swinubeilla oli tunnetusti hyvä hajuaisti.
Sitten se pysähtyi, niin että Lily törmäsi Indigoon ja minä Lilyyn.
”Mitä nyt, Indy?” Minä kysyin.
”Minä haistan.” Indigo sanoi.
”Mitä sinä haistat, Indy?” Minä kysyin.
”Puhtaan ilman, ulko-ilman.” Swinub sanoi.
”Oikeasti? Missä? Voisiko se olla reitti ulos?” Minä kysyin.
”Parempi tarkistaa.” Lily tuumi. ”Sillä jos haemme Eeveet tänne, olemme jumissa, ellemme tiedä mistä pääsemme ulos.”
”Tosi on.” Aries sanoi hiljaa.
”Seurataan siis nenääsi, Indy.” Minä naurahdin hiljaa. Indigo värähti hermostuneena ja alkoi talsia eteenpäin hiljaisin askelein. Jos Theseuksella olisi ollut Indigon kaltainen Swinub mukanaan labyrintissä, ei hän mitään lankakerää olisi tarvinnut. Vaikka se vei aikaa, Indigo vei meidät pitkän käytävän päähän, silloin jopa minä tunsin tuulen vireen käyvän kasvoillani.
”Se on tuolla päässä.” Indigo sanoi. ”Ehkä sieltä pääsee ulos.”
”Kannattaa kokeilla.” Minä sanoin. Konttasin pokémonien perässä luukulle, tuuli vain yltyi.
”Tämä pitäisi saada auki.” Indigo sanoi.
”Jos työnnetään yhdessä?” Aries ehdotti, se kipitti reittäni pitkin ylös selkääni ja loikkasi sitten hartialtani tuuletuskanavan metalliselle pinnalle. Se kipitti Indigon avuksi, ja ne alkoivat yhdessä työntää luukun auki, mutta siitä ei näyttänyt tulevan mitään. Eivät kaksi pientä pokémonia yksin pystyneet siirtämään mitään noin painavaa, siihen tarvittaisiin isompi pokémon. Minä katsoin Lilyyn.
”Älä luulekaan!” Se ärähti. ”Minähän en poikia auta.”
”Lily-kiltti.” Minä anelin. ”Minä pyydän, meillä ei ole aikaa tähän.”
Lily huokaisi syvään. ”No hyvä on.” Mutta se katsahti minua katseella, joka viestitti: ”Mutta olet kyllä rutosti velkaa tästä, tiedä se!”
Yhdessä ne saivat luukun sen verran auki, että siitä mahtui pokémon – juuri ja juuri.
”No niin, Lily, Aries – menkää alas, piiloutukaa siihen asti kunnes palaan.” Minä sanoin. ”Lähden Indigon kanssa hakemaan Ozzyn ja Eeveet.”
”Miksi otat Indigon?” Lily kysyi pistävällä äänen sävyllä.
”Indyn nenä löytää ne nopeasti, eikä kuhnailuun ole nyt sijaa.” Minä selitin. Lily huokaisi uudelleen, ja hyppäsi sitten aukosta alas, kuulin lehtien kahinaa. Aries taas laski itsensä alas rihman avulla.

”No niin Indy.” Minä sanoin. ”Mitä luulet, pystytkö löytämään Ozzyn?”
”Pilailetko sinä, Harley?” Swinub naurahti. ”Syntymäpäivästäni lähtien Ozzy on haissut aivan kamalalta – vaikket sinä varmaan sitä haista, mutta sen katkun minä kyllä erotan!”
”Hyvä.” Minä mumisin. ”Ovatko he kaukana.”
”Eivät.” Swinub vastasi. ”He ovat aivan nurkan takana.”
”Hyvä.” Minä mutisin. ”Kunhan vain meitä ei huomattaisi.” Hei, Harley. Oikeasti, se Viherpiiperö näki sinut, totta kai ne tietävät että olet täällä. Kiirehdi nyt, kiltti. Ne Eeveet pitää ainakin pelastaa. Konttasin Indigon perässä parin putken ja kulman ajan, kun aloin kuulla puheen sorinaa, riitelyä oikeastaan.
”Älä parjaa kouluttajaani pinkkimys!”
”Anna yksikin hyvä syy, pätkä!”
”Miksi teidän pitää tapella? Kyllä hän varmasti palaa, vastausten kera ja sitten..”
”Naama kiinni pentu!”
”No niillä onkin kunnon riita menossa.” Minä tuumin. Olimme Indigon kanssa aivan ilmastointi luukun takana.  
”Mitä pitäisi tehdä?” Indigo kysyi arasti.
”Väistä.” Minä käskin, ja Indigo väistyi tieltäni, sillä potkaisin luukun pois tieltä.
”Iltaa tai päivää kansalaiset.” Minä sanoin ja hyppäsin pois kanavasta. ”Pysy siellä, Indy.” Minä lisäsin, kun Swinub aikoi seurata minua.
”Minä sanoin niille että tulisit takaisin!” Ozzy sanoi ja alkoi pomppia tasajalkaa.
”En minä nyt teitä jättäisi.” Minä hymyilin. ”Mutta nyt on kiire, ne tietävät että olen täällä.” Mitään muuta sanomatta, laskin Bellen ulos poképallostaan.
”Belle, auta nämä tuuletuskanavaan, sen jälkeen Indy vie teidät ulos.” Minä neuvoin.
”Hyvä on.” Beautifly sanoi ja asettui maahan. ”Kuka on ensimmäinen?”
Kaikki huoneessa olevat Eevee-evoluutiot epäröivät.
”Tule sinä ensin.” Minä sanoin viitaten vaaleanpunaiseen Umbreoniin.
”Kai minun sitten täytyy.” Mutisi vaaleanpunainen Umbreon. Se kapusi Beautiflyn selkään, ja Belle näytti ihan melkein luhistuvan sen painosta.
”Kestä, Belle.” Minä kuiskasin.
”Ei hätää.” Belle mutisi ja lensi hitaasti ylös, tuuletuskanavan aukolle. Umbreon astui tuuletus kanavaan, ja palattuaan se oli aivan hikinen.
”Minä pärjään.” Se sanoi, ennen kuin ehdin edes kysyä.
Seuraavaksi Bellen selkään kapusi musta Espeon.
”Olen pahoillani, jos painan liikaa.” Se supisi.
”Ei se mitään.” Belle ähkäisi. Se liihotti taas tuuletuskanavan aukolle, helpottaaksensa Bellen tuskaa – jos niin voi sanoa, se loikkasi puoli matkasta kanavaan.
”Kuka seuraavaksi?”
”Minä tulen.” Sanoi sähkönsininen Jolteon. Se loikkasi Bellen selkään ja Belle lähti, uupumuksesta huolimatta lentoon.
”Joku tulee tännepäin.” Sanoi jäänsininen Leafeon, korviaan höristäen.
”Ei hyvä.” Minä mutisin. ”Belle?”
”Tässä olen!” Se huikkasi. ”Seuraava!”
”Mene, isoveli!” Pieni Eevee huikkasi.
”Tule perässä.” Jäänsininen Leafeon sanoi ja hyppäsi Bellen selkään.
”Minä tulen!” Huikkasi pieni Eevee.

”Sinä päästit sen karkuun!” Korkea tytön ääni kailotti. ”Mikä ihme sinä olet? Tohelo!”
”No anteeksi, Amelia.” Viherpiiperön ääni kuului, muttei läheskään pahoittelevalta.
”Vauhtia!” Minä huudahdin. ”Ne ovat melkein täällä!”
”Hyppää selkään pikkuinen!” Belle komensi.
”Mutta Vaporeon-veli..” Pikkuinen vastusti.
”Älä minusta piittaa!” Tulen punainen Vaporeon, jota en ollut ennen huomannut huusi. ”Minä pärjään.”
”Kestä, Belle!” Minä ajattelin, mutta käänsin sille selkäni, hymyilin aukenevalle ovelle itsevarmasti. Ozzy asettui eteeni, suojelevasti. Vaporeon seisoi myös vieressäni.
”Se on se Lerouxin tyttö!” Huudahti kimakka ääni, joka kuului tytölle, jolla oli pinkit hiukset ja punaruskeat häijysti kimaltavat silmät, hän oli.. no muodokas ja näytti tietävän sen, kun katsoi lyhyttä hametta ja napapaitaa V-kaula-aukolla höystettynä.
”Minä itse.” Minä hymähdin. ”Hei, Viherpiiperö.”
”Harley.” Poika sanoi, hieman pettyneellä äänen sävyllä.
”Yritäkin koskea Harleyhini!” Ozzy sähähti.
”Hah!” Tyttö naurahti ja kaivoi vyöltään esiin kaksi poképalloa. ”Kun vien sinut pomolle, täältä tullaan ylennys!”
”En usko.” Minä sanoin. ”Tapaan pomonne vain kuolleen ruumiini yli!”
”Sehän nähdään.” Tyttö, Amelia hymyili häijysti ja heitti poképallonsa maahan. ”Ruby, Mariah, näytetään sille!”
Poképalloista astui esiin ensin happaman näköinen Snubull ja sen vierelle pieni Clefairy.
”Älä luulekaan roisto!” Vaporeon huusi raivoisasti ja hyppäsi Viherpiiperön päälle, eikä mikään ihme, hänkin oli aikeissa heittää areenalle poképallonsa.
”Tästä taitaakin tulla helppo ottelu.” Amelia rallatti.
”Joo, kaksi yhtä vastaan.” Sanoin hammasta purren. ”Roisto mikä roisto.”
”Kaksi yhtä vastaan?” Pirteä ääni sanoi selkäni takaa. ”Olen eri mieltä!”
Belle, Beautiflyni liihotti hartiani, vasemman hartiani korkeudella.
”Belle, ei!” Minä kielsin. ”Et sinä jaksa..!”
”Jaksanpa!” Belle huudahti. ”Vielä minä näytän..”
Mutta ei se näyttänyt. Koska jokin vetäisi meidät pois. Tunsin nykäyksen vatsapohjassani, mutta silmieni edessä, ei enää ällöttävää tyttöä, vaan pelkkää valkoista. Ozzyn ja Bellen. Ja Ariesin. Indigon. Minua vastapäätä istuivat Eevee, Umbreon, Leafeon, Vaporeon, Jolteon ja Espeon. Niiden takana oli joku muukin, joku valtava.
”Kiitos teille.” Sanoi Vaporeon.
”Kiitos avusta!” Eevee jatkoi. ”Tiesin että auttaisit meidät pois!”
”E-Entä värinne?” Minä kysyin.
”Väri on ok.” Sanoi Leafeon. ”Vapautemme on ainoa asia mikä merkitsee.”
”Hyvä että tajusitte sen.” Ozzy sanoi hieman happamalla äänellä.
”Tehtävänne on suoritettu.” Sanoi kumea ääni Eevee-evoluutioiden takaa. ”Voitte herätä nyt.”
”Herätä?” Minä toistin. ”Tämä siis oli kuin olikin unta?”
”Se ei silti tarkoita, ettei tämä olisi totta hyvä Harley Kazerina Leroux.” Kumea ääni vastasi, kuulostaen vähän huvittuneelta.
”Meidän pitää nyt mennä, neiti.” Sanoi pikkuinen Eevee. ”Mutta olen varma, että joku meistä etsiytyy luoksesi.”
”Mekin tapaamme varmasti pian, pomo!” Aries lupasi.
”En malta odottaa sitä.” Minä sanoin hymyillen. ”Hei sitten Eeveet, hei, Aries.”

Epilogi

Avasin silmäni, Prim ja Kitty tapittivat minua. Rosie tuhisi hiljaa vierelläni.
”Kitty? Prim?” Minä sanoin unen pöpperössä. ”Oliko se vain unta?”
”Nyaa?” Kitty naukui.
”Buneary?” Prim katsoi minua kysyvästi.
”Nähtävästi.” Minä huokaisin ja haukottelin siihen päälle. Kitty ja Prim käänsivät katseensa minusta ja katselivat kiinnostuneina pullottavaa reppuani.
”Ai te tahdotte nähdä uudet munukat.” Minä tajusin ja nousin istumaan. Vedin repun eteeni, ja kaivoin ensin mustan munan, jossa oli neon sinisiä läiskiä esiin. Näytin sen kahdelle uteliaalle pokémonille.
”Tästä kuoriutuu Shiny Zorua.” Minä selitin. Kitty nuuski munaa uteliaana samalla kun Prim tökki sitä varovasti. Hetken kuluttua laitoin munan pois ja kaivoin esiin tulen värisen munan.
”Tästä syntyy tuli-tyypin startteri.” Minä sanoin.
”Nyaa!” Kitty naukui innostuneena.
”Bun, bun!” Buneary-Primkin hihkui.
”Anteeksi, onko sisartani näkynyt?” Tuttu ääni jostain kauempaa kysyi. ”Hän on hoikka ja hänellä on punaiset hiukan lainehtivat hiukset. Hänen mukanaan pitäisi olla..”
”Oshawott.” Keskuksen pitäjä Clara naurahti. ”Hän lepää tuolla.”
”Luojan kiitos. Harley!” Punahiuksinen atleettinen poika, Tim – veljeni, jolla oli muutama pisama kasvoillaan, juoksi portilta luokseni, kintereillään Trev.
”Tim, Trev.” Minä sanoin.
”Et arvaa miten huolissani olen ollut!” Tim, veljeni vauhkosi. ”Luola romahti!”
”Mitä tapahtui?” Trev kysyi.
”Ottelin luolassa.” Vastasin lyhyesti.
”Ja romahdutit luolan?” Tim huokaisi. ”No niinpä tietenkin. Hänellä oli kädessään safari-pallo.
”Mikä tuo on, Tim?” Minä kysyin.
”Synttärilahja sinulle, meiltä kaikilta.” Tim sanoi ja heitti pallon minulle. ”Sinähän olet halunnut tällaista jo pitkään.”
Voisiko olla että pallossa on..
Heitin pallon maahan ja kevyen vaalean valosuihkun saattelemana pieni myrkyn vihreä ötökkä.
”No hei, Aries.” Minä sanoin ja hymyilin lämpimästi. Ojensin kättäni Spinarakia kohti. Sitten pusikossa, vieressäni risahti. Unestani tuttu hahmo, tassutteli pois sieltä.
”Mutta sinähän olet..”

Kommentit

Cinna

Vaahtokarkki-Eevee. ❤
Harley voi kerätä itselleen valtavan vaaleanpunaisten pokemonien armeijan… Mutta nyt hänen joukkoonsa liittyy muuan Meowth (paholainen, minun piti tiukentaa linjaa näiden kanssa… mutta kun Kitty ja Tim D| ja Nest Ballkin vielä. Niin kai sitä voi tehdä poikkeuksen sääntöön, right? _Right?_ Jokatapauksessa, ilmoittele sen tietoja Vihellyksen puolelle kouluttajakirjaan.

Sinulle tästä tarinasta §20, Kitty saa 15 exp ja sanotaanko vielä, että Aprilille 10 exp.