Vihellyksen vanhat tarinat 15 > Kuin pieni ruusun nuppu

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu toukokuussa 2013.

En välittäisi muistella niitä sen luolan jälkeisiä tapahtumia. Ja sitä kun hän.. liian traumaattista edes sanoa sitä. Hän suuteli minua otsalle, no nyt se on sitten sanottu. Se juippi kai lähti heti sen jälkeen. Hyvä niin, sillä se mitä hän teki minulle, auttoi minua, olisi vain johtanut kiusalliseen tilanteeseen. Heräsin ensimmäisen kerran keskellä yötä. Näin painajaista, asioista jotka olin unohtanut, ja hyvästä syystä. Koska he tappelivat äidin viimeisinä päivinä todella paljon. En minä äitiä pelännyt vaan isää. Sillä kun isä suuttui, hän oli kuin eri ihminen, enkä tarkoita tätä hyvällä tavalla, hän vaikutti murhanhimoiselta tai siltä että voisi suutuspäissään satuttaa äitiä. Eivätkä ne edes tienneet että juuri sen riidan minä kuulin, pelästyin, kakara kun olin, ja piilouduin rappusten alle. En tietenkään ollut yksin, Lucia ja Arthur olivat kanssani. Ne molemmat olivat äidin vanhoja pokémoneja, tai Arthur oli. Lucia oli kuoriutunut muutama vuosi sitten, ennen tuota riitaa. Arthur oli Shiny Ambipom, Lucia oli erikoisen värinen Buneary. Sillä oli valkoinen pehmoinen turkki ja sen merkit olivat vaaleanpunaisia, hempeän vaaleanpunaisia ja sen silmät olivat punaiset. Ei se uni niin karmea olisi ollut, jos isä olisi lakannut huutamasta ja minä muistamasta millainen hän oli. Sen takia minä heräsin. Isän muistaminen, tai no äänen muistaminen teki minulle niin pahaa että purskahdin lopulta itkuun, unen pelkotila oli jäänyt päälle. En itkenyt äänekkäästi, hiljaa vain. Sehän nyt siitä puuttuisi että koko talo heräisi itkuuni kaikkine pokémoneineen!
Oven takana olivat vielä valot päällä, en tiedä miksi ne oli jätetty päälle, mutta mitäpä se minua liikutti keskellä yötä. Jalka ei ollut enää pahemmin kipeä, mutta oloni oli liian kuuma. Ehkä olin tosiaan onnistunut vilustuttamaan itseni.
Ovi narahti auki. Oven suussa seisoi suuri pokémon. Se näytti Lopunnyltä, mutta ei ollut kuten lajitoverinsa. Sillä oli valkoinen turkki ja sen merkit olivat hempeän vaaleanpunaiset. Sen silmät olivat punaiset.
”Lu-Lucia?” Minä sain köhäistyä, ääneni oli painuksissa. ”Mitä ihmettä..? Ethän se mitenkään voi olla sinä..”
Mutta kaniinipokémon nyökkäsi. ”Lopunny.”
Katsoin Lopunnya. Viimeksi kun olin nähnyt Lucian, siitä täytyi olla ainakin kahdeksan vuotta ja se oli ollut Buneary. Oliko Lucia voinut kehittyä itsekseen Lopunnyksi? Katsoin Lopunnya ja sen ystävällisinä säihkyviä silmiä, tunnistaisin missä vain Lucian silmät, ja nuo olivat ne. Tuo oli minun lapsuuden ystäväni, Lucia, kaipa sekin oli kasvanut isoksi niiltä ajoilta. Lopunny sipsutti hiljaa lattian poikki, sänkyni vierelle. Sänkyni vierellä oli tuoli, siihen se istui ja katsoi minua lempeästi. Kohotin käteni Lopunnyn tassuja kohti, kaunis Lopunny tarttui hellästi käteeni.
”Loop, Lopunny.” Se sanoi hiljaa, lempeästi. Kuin se olisi sanonut niin minullakin sinua.

”Käkäkäkkää!” Kuului kimeä käkätys heti seuraavana aamuna. Heräsin siihen, enkä yleensäkään pitänyt aikaisista herätyksistä, tai siitä että heräsin jonkun hekotukseen.
”Mitä hel-” Minä mutisin.
”Swi!” Jokin, joka oli päättänyt nukahtaa viereeni. Vedin peiton sivuun ja sain huomata että vierestäni löytyi pieni sininen pallo, joka muistutti jossain määrin Swinubia.
”Indy, mitä sinä täällä teet?” Minä haukottelin.
”Swinub!” Se vinkaisi.
”Etkö saanut unta?” Minä kysyin. ”Älä nyt vain sano että olit huolissasi minusta!”
”Swi!” Pikku Swinub nyökkäsi ja painautui rintaani vasten.
”Se oli kilttiä.” Minä sanoin ja silitin hellästi sinisen Swinubini selkää.
”Kjäjäjäjä!”
”Mikä hitto tuo on?” Minä kysyin. ”Kuulostaa joltain noita-akalta. Onko jollain jäänyt pääsiäisvaihde päälle?”
”Swinub.” Swinub mutisi.
”Tulehan sitten.” Minä sanoin ja nostin Swinubin syliini. Heitin peiton kokonaan sivuun ja nousin ylös vuoteesta. Minua huimasi hiukan, ja jalkaani – tarkemmin sanoen nilkkaani särki.
”Swi?”
”Kyllä se siitä Indy.” Minä huokaisin. Huone ei ollut kovin suuri, eikä ovellekaan ollut siis järin kaukana. Työnsin puisen oven auki, ja mitä silmäni näkivätkään?
Kaikki pokémonini, seisoivat kummallisen puisen kellokaapin edessä. Kelloa piti puuhun veistetty häiritsevän kaksimielisesti virnuileva vanha ukko, jonka kädestä roikkui pitkä naru. En ensiksi tajunnut mitä kumman virkaa narulla oli, kunnes Ozzy sitten hyppäsi ilmaan ja vetäisi narua.
”Kjäkjäkjäkjäk!” Kelloon veistetty puinen härskin näköinen mies liikutti hitaasti puista suutaan, niin että sille väistetyt torahampaat näkyivät.
”Ozzy!” Minä huudahdin. ”Lopeta tuo ja heti! Joku täällä olisi halunnut vielä nukkua..”
”Osha!” Pokémon huudahti iloissaan nähdessään minut. Se ryntäsi oitis kellon luota vain antaakseen minulle (tai oikeastaan jaloilleni, sillä muuhun se ei ylettynyt) halin.
”Oshawott!”
”Miksi te kaikki mekastatte täällä näin aikaisin?” Minä kysyin ja katsoin heitä kaikkia, ensin tietenkin Ozzya, sitten kello-kaappia nuuhkivaa Kittyä ja sitten kärttyisän näköistä Jilliä.
”Buun!” Jokin vikisi kellokaapissa. Se oli ihan varmasti Buneary.
”Suljitteko te Primin tuonne?” Minä kysyin. Mutta sitten ruskea kanin käpälä nyki minua housun puntista.
”Prim?” Minä lausuin.
”Buneary!” Prim hihkaisi.
”Jos sinä olet tässä, kuka on tuolla?” Minä kysyin ja astuin lähemmäs.
”Bun.” Joku, joka kuulosti ihan selvästi Bunearylta, siellä kuitenkin oli. Hipsin lähemmäksi, kunnes olin ihan kellon kaapin edessä. Polvistuin ja istuin maahan, mistä kipeä nilkkani ei niinkään pitänyt.
”Auts.” Minä sanoin ja avasin hitaasti kellokaapin mahonkisen oven. Kaapissa kyhjötti Buneary. Muttei sellainen ruskea kuten Prim oli. Sillä oli vaaleanpunainen, hyvin haalean vaaleanpunainen turkki ja sen merkit, pumpulit alavartalossa ja korvissa olivat valkoiset, sen silmät olivat rubiinin punaiset. Aivan niin kuin Lucia, äidin Buneary.
”Hei, siellä.” Minä sanoin lempeästi. ”Mitä sinä teet kaapissa? Etkö tulisi ulos?”
”Bun!” Vaaleanpunainen Buneary sanoi hiljaa, se yritti kääntyä ympäri, jotten näkisi sen kasvoja, mutta koska tilaa ei riittänyt edes kääntymiselle, Buneary tyytyi vain kätkemään kasvonsa käpäliinsä.
”Mikä hätänä?” Minä kysyin. ”Häpeätkö väritystäsi? Katsopa tätä Swinubia.”
Taputin sinisen Swinubin selkää.
”Swinub, swi!” Se äännähti iloisena.
”Oletkos ennen nähnyt sinistä Swinubia?” Minä naurahdin. ”Minäkään en ollut nähnyt. Eikö Indigo olekin kaunis?”
”Bun?” Pieni vaaleanpunainen Buneary nosti kasvonsa käpäliensä takaa ja katsahti ujosti Indigoa.
”Swi!”  Indigo hymyili, ainakin silmillään, sillä sen suu ei pahemmin näkynyt.
”Minusta eri värisyydessä ole mitään vikaa.” Minä sanoin.
”Buneary.” Pieni Buneary vinkaisi ja siirtyi hiukan enemmän ovea kohti, mutta se perääntyi heti nähdessään Jillin ja Ozzyn.
”Okei.” Minä huokaisin. ”Menkäähän tuota etsimään paikan vastaava.”
”Osha?” Ozzy katsoi minua kysyvästi.
”Menkää nyt vain.” Minä kehotin. ”Ja auta armias jos te jahtasitte tämän Buneary-paran tänne!”
Ozzy katsahti minua ensin pelokkaasti ja lähti sitten johtamaan joukkoa poispäin. Jill nokkaisi Ozzyä niskaan – varmaan vain huvikseen, Kitty kipitti niiden perässä. Mutta Prim ei kipittänyt minnekään. Se marssi ja pysähtyi vierelleni. Se kurkisti kellon kaapin sisälle ja heilautti käpäläänsä.
”Buneary, bun!”
Laskin Indigon sylistäni lattialle, vierelleni.
”Sen nimensä on Prim.” Minä hymyilin. ”Tulisitko ulos kaapista?”
”Buneary!” Pieni Buneary vinkaisi ja astui taemmas – sikäli kun pystyi.
”Buneary!” Prim huikkasi.
”Tule vain.” Minä hymyilin. ”Lupaan että Ozzy saa kuulla kunniansa.”
”Swinub!” Indigokin äännähti. Lyönpä vetoa että se halusi tutustua toiseen eri väritykselliseen pokémoniin.
Buneary astui edemmäs, se katsoi meitä varovasti.
”Tule vain.”
Pieni Buneary ojensi käpälänsä minua kohti, ja käveli hitaasti kohti minua. Sitten sen pehmoinen käpälä kosketti kättäni ja pokémon hyppäsi salaman nopeasti syliini. Se painoi kasvonsa rintaani vasten, minusta tuntui että se oli purskahtanut itkuun, sillä tuo Buneary vikisi ja niiskutti surkeana, en ollut ikinä kuullutkaan.
”Ei hätää.” Minä mumisin. ”Kaikki on okei.”
”Buuuun..” Se vikisi surkeana.
”Mikä sinua harmittaa, pikkuinen?” Minä kysyin. ”Oliko Ozzy ilkeä sinulle? Vai johtuuko se väristä? Eihän sinun värisi ole outo.”
Buneary nosti kasvonsa ylös, sen punertavissa silmissä kimalteli kyyneliä.
”Minä nimittäin olen ennenkin nähnyt – ja itse asiassa tuntenut samanvärisen pikku Bunearyn kuten sinä.” Minä sanoin hiljaa. ”Sen nimi oli Lucia, se kuului äidilleni.”
”Bun?” Buneary sanoi herkällä äänellä.
”Se oli minun paras ystäväni kun olin pieni.” Minä muistelin. ”Tai no se oli ainoa ystäväni..”

Nousin ylös lattialta. Indigo ja Prim seurasivat minua katseillaan.
”Tulkaa.” Minä sanoin. ”Etsitään omistaja.” Ja se olikin helppo homma, hän seisoi seinän takana, jossain keittiön tapaisessa huoneessa, jossa oli hella, puupöytä ja sen sellaista. Pöydälle oli katettu erinäisiä astioita, niin kuin hän olisi odottanut jonkun tulevan aamiaiselle. Pöydän ympärillä oli tuoleja, Ozzy piileksi yhden alla.
”Huomenta.” Minä sanoin melko hiljaa. ”Ja Ozzyn on turha piileskellä siellä tuolin alla.”
”Hyvää huomenta, kultaseni.” Paikan pitäjä hyrähti. ”Nukuitko hyvin? Miltä nilkkasi tuntuu?”
”Nukuin ihan hyvin.” Minä mumisin. ”Nilkka on hiukan kipeä, mutta voin kyllä jo jatkaa matkaani.”
”Sinuna minä en kiiruhtaisi, tyttöseni.” Omistaja sanoi paistaessaan munakasta. ”Sinulla oli kuumetta viime yönä.”
”Kuumetta?” Minä toistin. ”Se selittääkin..”
Muistin nähneeni Lucian. Luciasta oli kehittynyt Lopunny. Se oli huoneessa. Tietenkin se oli unta.
”Syöhän nyt kultaseni.” Omistaja kehotti. ”Ja mitä tulee poikaystävääsi..”
”Anteeksi?” Minä kysyin istuessani narisevaan puiseen tuoliin, juuri siihen minkä alla Ozzy piileskeli.
”Se poika, joka toi sinut tänne.” Hän naurahti.
”Ei hän ole poikaystäväni.” Minä murahdin. ”Hän on pokémon varas. En seurustele sellaisten ihmisten kanssa.”
”Vai niin.” Omistaja naurahti. ”Muistan kun kävitte täällä ensikerran. Olitte pieniä, ja sinulla oli pidemmät hiukset.”
”En ole käynyt täällä koskaan ennen.” Minä vastustin. ”Enkä minä tunne sitä viherpiipertäjää.”
”Hän jätti sinulle viestin.” Nainen hymyili, luuli kai että kielsin kaiken, koska asia oli minusta kiusallinen – mikä piti enemmän tai vähemmän paikkansa.
”Viestin?” Minä toistin.
”Lautasesi vieressä, kultaseni.” Nainen hyrähti.
Tosiaan. Lautaseni vieressä oli kahtia taitettu paperi. Minä huokaisin raskaasti ja taitoin sen auki.
Murasa Cityn pokémon center.
”Mitä hittoa?” Minä ihmettelin. Olihan Murasa City seuraava kaupunki listassa, mutta en silti halunnut tavata sitä..sitä..sitä.
Laskin pienen Bunearyn lattialle, siksi aikaa kuin söin. Se kuitenkin katsahti minua minuutin välein hermostuneesti.
”Mistä tämä Buneary on tullut?” Minä kysyin.
”Ai tuo?” Omistaja katsahti vaaleanpunaista jänistä. ”Se on ollut täällä jo jonkin aikaa. En tiedä yhtään mistä se tuli, mutta se ei viihdy muiden pokémonien seurassa. Se piiloutuu niiltä, aina kun joku niistä tahtoisi leikkiä sen kanssa.”
”Vai sitä se olikin.” Minä huokaisin. ”Luulin että Ozzy kiusasi sitä, mutta se kaipasi vain leikkitoverin.”
”Osha!” Ozzy vastasi tuolinsa alta.
”Mutta et olisi silti saanut jäädä maleksimaan kaapin eteen.” Minä sanoin varsin pistävään sävyyn.
”Wott!” Ozzy vinkaisi.
”Oletkos ennen nähnyt noin erikoisen väristä Bunearya?” Omistaja kysyi minulta ystävällisesti hymyillen.
”Olen minä.” Minä vastasin. ”Äidilläni oli sellainen, sen nimi oli Lucia. Se on varmaan jo kehittynyt ja kasvanut isoksi..”
”Sehän on mukavaa kultaseni.”  Omistaja mutisi. ”Miten jalkasi voi?”
”Paremmin – luulisin.” Minä vastasin. ”Lähden viimeistään illalla.”
”Mikä onkaan seuraava etappisi?” Hän kysyi.
”Kartan mukaan Shining Meadow.” Minä vastasin. ”Sitten Murasa City, jossa on toinen Sali.”
”Olet siis kouluttaja?” Paikan omistaja arvasi.
”Ja koordinaattori.” Minä lisäsin. ”Pidän yhtä paljon molemmista.”
”Sehän on mukavaa, kultaseni.” Inhosin sitä, että minua sanottiin kultaseksi, mutta en sanonut mitään. ”Älä kuitenkaan ole vihainen Oshawottillesi, ei se pahaa tarkoittanut.”
”Tiedän.” Minä mumisin. ”Mutta sen tulee kyllä pyytää anteeksi Buneary-paralta.”
Vaaleanpunainen Buneary katseli minua arasti.
”Nyaa!” Kitty naukui sille, häntäänsä ilmassa heilutellen.
”B-Bun!” Buneary vinkaisi pelästyneenä. Olipa siinä arka Buneary..
”Nyaa, nya!” Kitty selitti sille.
”Buneary bun!” Primkin liittyi keskusteluun.
”Swinub!” Jopa Indigo tuli uuden tuttavuuden juttusille, sitä varsinkin näki harvoin.
”Skaaar!” Jill huusi huoneen toiselta puolelta. Mistähän ne mahtoivat puhua keskenään? Pikkuinen vaaleanpunainen Buneary katsoi minua uudemman kerran. Hymyilin sille.
Puhuivatko ne kenties minusta?

”Kiitos aamiaisesta.” Minä sanoin kun olin tunkenut viimeisenkin palan paahtoleivästä suuhuni. ”Mitään näin hyvää en olekaan aikoihin syönyt.”
”Mukava kuulla.” Omistaja hymyili. Hänen paitansa rintamuksessa oli kyltti jossa luki: Clara Hilton. Starttereiden kasvattaja.
”Kuka teillä yleensä kokkaa?” Hän jatkoi.
”Minä.” Minä vastasin. ”Isoveljet ovat vähän turhan laiskoja, ja heidän kokkauksensa eivät yleensä maistu kovin hyviltä.”
”Ymmärrän.” Clara naurahti. ”Tulisitko vähän mukaani?”
”Minne?” Minä kysyin hämilläni ja vilkaisin pokémonejani.
”Sitten näet. Haluaisin pyytää palvelusta.” Nainen hymyili. ”Pokémonisi voivat mennä ulos leikkimään siksi aikaa, päivästä on tulossa kaunis.”
”No hyvä on.” Minä sanoin varuillani, yleensä minulta ei pyydetty palveluksia, koska.. no luulen että se johtui siitä että olin karmean näköinen – ja ylpeä siitä!
Clara avasi keittiön perällä olevan lasioven, mitä kautta ensin Jill poistui (rääkyen kuten tavallista), sitten Ozzy, esittäen huomaamatonta) Kitty perässään, Prim heilutti käpäläänsä hyvästiksi vaaleanpunaiselle lajitoverilleen, ja ennen ulos poistumistaan Indigo huikkasi sille: ”Swinub!”
Pikkuinen näytti jotenkin otetulta ja kummastuneelta samaan aikaan.
Minä puolestani seurasin Clara Hiltonia pois keittiöstä. Keittiön oven vierestä alkoi käytävä, joka vei joko takaisin ovelle tai sitten toiseen suuntaan. Me tietenkin menimme siihen toiseen suuntaan, huomasin Bunearyn seuranneen meitä vähän matkaa. Se jäi tuijottamaan meitä keskelle käytävää punaisia silmiään räpytellen.
Lattia oli parkettia ja seinät hempeän turkoosit, niille oli maalattu erilaisten pokémonien silhuetteja. Käytävän päässä näkyi vaaleansiniseksi maalattu ovi, jossa oli kyltti. Kyltissä luki..
”Hautomo?” Minä luin ääneen. ”Mikä hautomo?”
”Kohta näet.” Clara lupasi ja kurkottautui oveen. Se avautui narahtaen. Kirkas valo sokaisi minut, huone muistutti sairaalahuonetta, sillä se oli hyvin valaistu ja kauttaaltaan valkoinen. Siellä oli tutkimuspöytä, tietokone ja kaksi hyllyllistä munia. Munia oli kolmea eri tyyppiä, oli vaaleansinisiä, kirkkaan vihreitä ja tulen oransseja.
”Näitä me täällä kasvatamme.” Clara sanoi astuessaan kynnyksen yli valkeaan huoneeseen – ja minä tietenkin seurasin. ”Aina kun kouluttaja eksyy tänne, annamme yhden näistä munista pois.”
”Ja se sinun palveluksesi oli..” Sen minä osasin jo arvata.
”Ottaisitko yhden munan ja kasvattaisit siitä kuoriutuvan pokémonin huolella?”
Minä nyökkäsin, tunsin pienen hymyn nousevan huulilleni. ”Minkälaisia pokémoneja noista kuoriutuu?”
”Starttereita.” Clara selvensi. ”Siniset ovat vesityyppiä, vihreät ruohotyyppiä ja oranssit tulityyppiä.”
Minua houkutti suuresti ottaa mukaani vaaleansininen munukka, mutta minullahan oli jo kolme vesityyppiä, Ozzy, Saphire ja Nemo. Siinä oli tarpeeksi. Ruohotyyppikin minulla oli, vaan ei ainuttakaan tuli tyyppiä.
Kävelin hyllyn luo ja otin sieltä itselleni oranssin munukan. Munukka oli tosi lämmin, mutta se saattoi johtua myös tästä huoneesta, sillä täällä oli hirvittävän kuuma.
”Minä taidan ottaa tulityypin.” Minä sanoin.
”Hyvä.” Clara nyökkäsi. ”Se ystäväsi puolestaan otti vesityypin.”
”Ystäväni?” Minä toistin.
”Se nuorimies joka toi sinut tänne.” Clara lisäsi.
”Se viherpiipertäjäkö?” Minä kysyin, äänessäni selvää ärtyisyyttä. ”Miksi annoit hänelle munan? Hänhän kuuluu Terra Enterpriseen!”
”Ehkä niin, mutta hän on joka tapauksessa hyvä ihminen.” Clara totesi.
”Mistä sen tietää?” Minä kysyin.
”Vaikkapa siitä miten hän kantoi sinut tänne kun olit loukannut itsesi.” Clara selitti ja katsoi minua tiiviisti silmiin harmailla silmillään. ”Jos hän olisi ollut täysin paha, hän olisi jättänyt sinut sinne oman onnesi nojaan.”
Yritin keksiä jotain nasevaa sanottavaa, mutta en keksinyt. ”Ihan sama.” Miksi kaikki olivat niin pirun hyväuskoisia?
”Buneary!” Pieni kirkas ääni selkäni vinkaisi selkäni takaa. Käännyin ympäri ja huomasin pienen vaaleanpunaisen Bunearyn kököttävän lattialla istumassa.
”Se taisi seurata meitä.” Clara totesi. ”Kumma juttu, yleensä tuo Buneary on vain omissa oloissaan.”
”Ehkä se oli vain utelias.” Minä ehdotin ja kävelin pikkuisen luokse, munukka sylissäni. Kumarruin pienen pupu-pokémonin puoleen. ”Hei pikkuinen. Mitä sinä täällä teet?”
Buneary tapitti minua ujosti. ”Buneary.” Sitten se kumartui hiukan etukenoon ja haisteli sylissäni olevaa oranssia munukkaa. ”Bun?”
”Se on pokémon muna.” Minä selitin. ”Haluatko koskea?”
Pieni Buneary ojensi varovasti vaaleanpunaisen käpälän ja tökkäsi varovasti munan kuorta.
”Buneary!”
”Sinäkin olet joskus ollut tällainen!” Minä naurahdin.
”Buneary?” Pikkuinen katsoi minua pohtien.
”Prim, minun Bunearyni kuoriutui munasta – se on ensimmäinen pokémon joka minulla on ollut munasta asti.”
”Bun.” Pikkuinen hymyili ujosti.
”Hyppää hartialleni.” Minä sanoin sille, pikku Buneary tapitti minua ihmeissään höristäen samalla pupun korviaan. Varmaan se pohti olinko todella sanonut noin.
”Teillä Bunearyilla on voimakkaat jalat, sinä kyllä pystyt hyppäämään. Vai tahdotko kiivetä?”
Olin havaitsevani pienen Bunearyn punaisissa silmissä pienen liikutuksen häivän, mutta se oli hetkessä tipotiessään. Kun pikkuinen loikkasi oikealle hartialleni.
”Mennään ulos muiden luo.” Minä sanoin ja nousin jaloilleni. Toinen jalkani oli yhä kipeä, mutta pystyin astumaan sillä ilman mitään ongelmia.
”Sinusta tulee vielä hyvä äiti, Harley.” Clara naurahti.
”Äiti? Minustako?” Minä älähdin melkein loukkaantuneena. ”Ei ikinä! Minä en halua että joku tai minä olisin riippuvainen jostakusta toisesta! Ajatuskin ällöttää.” Lopuksi minä irvistin.
”Hyvän äidin elkeet paljastuvat siinä miten hän hoitaa pokémonejaan.” Clara täsmensi lämpimästi hymyillen.
”No siinä tapauksessa minusta tulee hyvä äiti pokémoneille.” Minä mutisin. ”Ihmisille ei koskaan. Enhän minä edes siedä paljoa itseäni nuorempia.. kuinka sitten ihan pientä kersaa?”
Jep. Muistin liiankin hyvin, miten salipäällikkö Kinoko oli käynyt hermoilleni. Minua ärsytti se että nuoremmat olivat niin ollakseen, ja että sitä nuoremmat kiljuivat kuin syötävät ei väliä mitä niille sanoi. Joo, taisin olla hiukan ihmisten vihaaja. Ehkäpä se on syy miksi leikin lapsena pelkkien pokémonien kanssa – missä ei minusta ollut mitään pahaa.

Olin huomaamattani kävellyt takaisin keittiöön. Sen ikkunasta näin, miten Jill oli vetäytynyt puun varjoon nokosille, Ozzy touhusi jotain kukkakeossa Indigon kanssa, Prim sitoi sivussa kukkaseppelettä Kittylle ja minun reppuni oli tuotu yhden aurinkotuolin viereen. Reppu näytti ihmeen pullealta. Olin varmaan ryntännyt jonkun vaatteen ryttyyn, ja se pullisti reppuani tai jotain.
”Tuo on kai minulle varattu paikka?” Minä naurahdin ja astuin avonaisesta lasiovesta pihamaalle.
”Onpas täällä lämmin.” Minä pohdin. ”Kylläpä Kuurassa kevät tulee nopeasti, eilenhän oli talvi!”
”Buneary..” Pikkuinenkin lisäsi. Kävelin pihamaata ympäröivää kivitystä pitkin aurinkotuolin luo ja kävin sille istumakaamaan. Buneary kävi kerälle ja painautui vasten kylkeäni – kivuttuaan pois hartialtani.
”Swi! Swi! Swi!” Indigo huuteli kiiruhtaessaan miltei olemattomilla jaloillaan luokseni. Sitten se alkoi pomppia kuin hullu.
”Mikä hätänä, Indy?” Minä kysyin.
”Swinub!” Indigo parkaisi ja tuijotti ensin minua, ja sitten pulukka-reppuani.
”Ei hätää, Indy.” Minä rauhoittelin Swinubia. ”Joku vaatemytty siellä vain on. Ei mitään pommia.”
”Swinub! Swi!” Mutta Indigo olikin itsepäinen, se ei millään halunnut uskoa vaatemytyn aiheuttavan reppuni pulleuden.
”Hyvä on.” Minä huokaisin ja nousin istumaan vastahakoisesti. Kurottauduin reppuuni ja kaivoin sieltä, sen mikä pullisti reppu-parkaani.
”Katso ny..” Ja ennen kuin tajusinkaan, kädessäni pitelemä esine ei ollut mikään vaate. Se oli soikea ja lämmin musta pokémonin muna, jossa oli neon sinisiä pilkkuja ja sen pääosasta sojotti karvainen musta-sininen töyhtö. ”Mitä kehveliä? Tämä ei kyllä ole minun.” Eikä se ollutkaan, se kävi minulle selväksi heti kun älysin, että munan ympäri oli kierretty paketti naru, jossa roikkui kortti.
”Tästä munasta kuoriutuu Shiny Zorua. Minulla ei ole käyttöä sille, pidä sinä siitä hyvää huolta. NMT.”
”NMT?” Minä toistin. ”Se viherpiiperökö?”
”Swi!” Indigo nyökkäsi innokkaasti.
”Vai tämän sinä halusit minulle näyttää.” Minä pohdin. ”No siinä minä kahdesta kuin yhdestäkin munasta huolehdin.” Laitoin molemmat munat, sekä oranssin että musta-sinisen munan varovasti reppuuni vieretysten – ja reppuni näytti muuten entistä lihavammalta.
”Muuten Buneary.”
”Bun?” Pikkuinen nosti päänsä ja katsoi minua hämmästyneesti.
”Onko sinulla nimeä?” Minä kysyin. Pikkuinen Buneary sulki silmänsä ja pudisti päätään, minun kävi niin sääliksi sitä, että nostin pikkuisen syliini ja painoin sen rintaani vasten.
”Eihän se käy päinsä! Jokaisella on oltava nimi.” Minä sanoin mietteliäänä. ”Mietitäänpä..”
Katsoin Bunearya pitkään. Sillä oli kaunis hempeän vaaleanpunainen turkki, yhtä hempeä kuin pian kukkivalla ruusun nupulla..
”Siinä se on!” Minä innostuin. ”Sinun nimesi on Rosie. Olet kuin ilmetty pieni ruusun nuppu.”
”Buneary!” Rosie hihkaisi, se kuulosti onnelliselta. Se kääntyi ympäri ja levitti pienet Bunearyn käsivartensa syliini, kuin olisi yrittänyt halata minua.
”Taidat pitää siitä.” Minä naurahdin.
”Buneary!” Rosie katsoi minua punaiset silmät hehkuen, sitten se hymyili minulle Bunearyjen tapaan.
”Swinub, Swi!” Indigokin hihkui, kaipa se yritti sanoa: ”Hauska tavata, Rosie!”  

Kommentit

Cinna:


Aww, Rosie on (jos se nyt on vielä mahdollista) vielä suloisempi kuin Ozzy. Sinulla on kyllä niin loistava tapa kuvailla näitä pikkuisia pokemoneja niin, että niistä tulee syötävän söpöjä. Harleyn rakkausdraama alkaa vaikuttaa myös vielä mielenkiintoisemmalta, kehittyneeköhän se vielä tuosta johonkin… Clara vaikuttaa aika omaperäiseltä ja pirtsakalta persoonalta myöskin.. Ehkä sellaiselta ”perinteiseltä” majatalon ylläpitäjältä, mihin törmää tarinoissa. Tai ainakin minun pääni sisäisesti.

Ozzy, Kitty, Prim, Indigo, Jill ja Rosie saakoot 15 exp ja sinulle §30.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s