Vihellyksen vanhat tarinat > 14: Prim ja pääsiäisen Lopunny

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu Huhtikuussa 2013.

Olimme taas kerran tulleet Lerouxien kotikaupunkiin Charca Towniin. Viimeeksi me vietimme täällä uutta vuotta ja minä onnistuin vahingossa kamppaamaan Harleyn Brett-veljen. Mutta en tehnyt sitä tahallani! Harley kuitenkin puolusti minua. On hyvä juttu että kouluttaja on hiukan pelottavan näköinen.
Kevät oli saapunut. Se oli minun eka kevääni. Kuoriuduin nähkääs munasta joulukuussa, ennen joulua, enkä ollut ennen nähnyt paljasta maata, ruohikkoa tai kevättä. Belle kuitenkin on kertonut että keväällä on kaunista, ja hän oli oikeassa!
Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta. Näin ensikertaa sinisen taivaan. Lunta oli vielä pieninä nietoksina tien kulmilla, mutta maassa näkyi jo ruohoa, tai ainakin oletin sen olevan sitä. Se oli vihreää ja pehmeän näköistä.
”Hei, Harley!” Sanoin omalla kielelläni, sitä eivät ihmiset ymmärtäneet – ainakaan kovin hyvin, mutta Harley ymmärsi mukiin menevästi. Hyppäsin ilmaan ja jäin lopulta roikkumaan Harleyn käteen.
”Hei, katso, katso!”
”Mitä ihmettä sinä teet Prim?” Punahiuksinen tyttö naurahti ja nosti minut hartialleen.
Tökin tytön poskea ruskealla käpälälläni ja hoin: ”Katso tuota!”
”Ai tuo.” Tyttö naurahti. ”Se on ruohoa. Se näyttää paremmalta kesäisin.”
”Entäs tuo?” Kysyin häneltä osoittaen likaisen näköistä vesilammikkoa portin edessä. Oliko se jokin pieni juomapaikka?
”Se on kuralammikko.” Harley huokaisi. ”Älä vain hyppää sii-”
”Iääääk!” Kuulin pehmeän äänen huutavan. Jokin vaaleanpunainen lensi kaaressa Lerouxien talon portista suoraan kuralammikkoon. Kura roiskui ympäriinsä. Lammikossa makasi hyvin likainen Skitty.
”Kitty!” Kouluttajani huudahti.
”Sattuiko sinuun?” Minä kysyin.
”Nyyh.” Skitty nyyhkäisi. Kitty oli vaaleanpunainen ja kissan näköinen, mutta nyt hän oli ruskean möhnän peitossa.
”Voi, Kitty.” Harley henkäisi. Hän laski irti muovikassista, jota piti toisessa kädessään. Harley nosti Kittyn syliinsä varovasti. Kittyn turkista putoili ruskeita vesipisaroita.
”Minä ihan arvaan ketkä tämän ovat tehneet!” Harley huudahti ärtyneenä. ”Odottakoon vain kun saan heidät käsiini!”
”Älä huole Kitty.” Minä lohdutin. ”Harley kuivaa sinut ja hoitaa ennallesi.”
”En minä itsestäni olekaan huolissani.” Kitty naukaisi. ”Vaan siitä, mitä Harley-tan tekee niille.”
”Niille?” Minä kysyin, toista korvaani höristäen.
”Kohta näet.” Kitty lupasi.
”POJAT!”  Harley karjaisi korvia huumaavasti. Hän oli pelottava vihaisena. Harley marssi suoraan narisevasta portista sisään, hän jätti ostoskassinkin makaamaan tielle.
En ollut koskaan nähnyt mitään yhtä sotkuista. Koko piha oli aivan mutainen, ja mikä pahinta kaikki pihalla olijat näyttivät pitävän siitä, koska olivat yltä päältä siitä mitä Harley oli nimittänyt kuraksi. Se ei näyttänyt kovinkaan kauniilta. Harleyn veljet, kaikki neljä sekä heidän pokémoninsa olivat ihan kuran peitossa.
”Hyi.” Minä mutisin.
”Älä muuta virka.” Kitty naukui.
”Älkää ottako heistä mallia.” Harley mutisi. ”Pojat ovat ällöttäviä.”
Olimme leikkineet talvella lumisotaa, sellaista leikkiä, jossa heitettiin muita lumipalloilla. Mutta täällä oli menossa joku muu leikki, sillä ne viskelivät toisiaan löysillä mutapalloilla.
Harley huokaisi ärtyneenä.
”Missä minun kaksi muskettisoturiani ovat?”
Ozzy hyppäsi alas ikkunasta. Hän oli keikkunut ikkunalaudalla jo silloin kuin lähdimme ostamaan kaupasta pääsiäisherkkuja. Nyt Ozzy pomppasi alas ikkunasta – ja käytti Brettin selkää laskeutumisalustana. Siitä hän pomppasi maahan ja juoksi. Suoraan Harleyn ja meidän eteen.
Talon ovi oli auki. Saphire – hän joka oli Psyduck, kompasteli ovesta ulos.
”Ozzy ja Saph, tehkää noihin idiootteihin kunnon Water Gun.” Harley käski. Ozzy ja Saphire ampuivat mutaista ihmispokémon massaa vesiryöpyillä.
”Mitä hel..”
”Arvaa.” Harley sanoi Brett-veljelleen pistävästi.
”Hitto, Harley.” Tim huokaisi. ”Pitääkö sun aina keskeyttää kaikki hauska?”
”Se on pikkusiskona minun yksinoikeuteni.” Harley luikautti. ”Sitä paitsi, te kiusasitte minun Skittyäni.”
”No, sori.” Brett murisi. ”Ansaitsisit kyllä itse mutapesun..”
”Haista paska.” Harley vastasi. ”Tulkaahan, viedään Kitty sisään.”

Kitty sätki ja potki kun Harley yritti kylvettää häntä. Kissapokémonina Kitty tietenkin inhosi vettä.
”Kitty, haluatko muka jäädä likaiseksi?” Harley kysyi.
”Koeta kestää Kitty.” Minä puolestani rohkaisin. ”Se on pian ohi.”
”En tahdo kylpyyn!” Hän intti.
”Kitty, rauhoitu.” Harley yritti puhua hänelle lempeästi. ”Et sinä huku, lisäksi tulet kipeäksi, jos nuolet tuon mudan itse pois.”
”Et saa tulla kipeäksi pääsiäisenä!” Minä intin. Seisoin kylpyammeen reunalla, kun Harley yritti pidellä Kittyä paikoillaan sieni toisessa kädessä. Kitty räpiköi kylpyvedessä.
”Tahdon pois!” Hän maukui.
”Pääset pois, kun olet puhdas.” Minä lohdutin. ”Sitten voimme leikkiä yhdessä ja..Uiiiih!”
”Prim, minähän sanoin että siinä käy noin.” Harley naurahti ja katsoi lempeästi minua, joka olin tipahtanut Kittyn viereen kylpyammeeseen. Ei minulla ollut mitään vettä vastaan, en ymmärtänyt miksi Kitty inhosi sitä niin paljon vettä, lämmin vesihän tuntui mukavalta turkkia vasten!
”No niin, Prim.” Harley sanoi lempeästi ja ojensi minulle pienen vaaleanpunaisen pesusienen. ”Autahan.”
”Joo!” Minä hihkaisin. Kastoin pesusienen veteen, nostin sen ja asetin Kittyn pään päälle. Aloin hieroa Skittyn mutaista päätä sienellä, Harley taas putsasi kissapokémonin kylkiä. Kumma kyllä Kitty ei enää mekastanut tai pärskinyt vettä ympäriinsä.
”Onko nyt parempi olo, kun olen tässä vieressä?” Minä kysyin uteliaasti.
”Joo.” Kitty myönsi. ”Mutta en silti tykkää vedestä!”
”Hoo, tämähän on tutun näköinen näky.”
”Häivy, Qwill.” Harley sanoi kylpyhuoneen oven suussa seisovalle veljelleen.
”Ei kun oikeasti.” Qwill sanoi. ”Muistatko kun leikittiin mutasotaa lapsina?”
”Kuinka voisinkaan unohtaa..” Harley huokaisi silmiään pyöritellen.
”Äiti pakotti sinut kylpyyn.” Qwill-setä nauroi. ”Ja sinä et suostunut millään pestäväksi. Sitten Lucia tipahti ammeeseen ihan kuin Primrose.”
”Missähän se nyt on?” Harley pohti. ”Jokohan se on kehittynyt?”
”Ken tietää.” Qwill sanoi kohauttaen hartioitaan. ”Troy muuten toi ostoksesi sisään.”
”Pysykää kaukana niistä. Muuten huomiseksi ei jää mitään.” Harley murahti. ”Vaikka…”
”Senkin pentele!” Kuulin Jillin karhean äänen huutavan. Hän oli kai taas leikkimässä lempileikkiään – joksi me sitä nimitimme.
”Minä nokin sinut reikiä täyteen ja siitä voit olla varma!”
Hän oli Skarmory, joka oli kuoriutunut uutena vuotena, emmekä me – siis kukaan meistä tullut toimeen hänen kanssaan.
”Uaaaaah!” Harleyn Brett-veli kirkui kuin tyttö. ”Harley! Käske toi hullu Skarmory pois perseeni kimpusta.”
Harley naurahti ja kuiskasi meille: ”Enkä. Pysyypähän pois suklaamunien kimpusta.”
Kittyn turkin alkuperäinen vaaleanpunainen sävy oli lähes palautunut, ja hyvä niin. Kylpyvesi sen sijaan oli muuttunut rusehtavaksi.
”Kas niin.” Harley sanoi lopulta. ”Olet puhdas taas, Kitty.”
”Vihdoinkin!” Kitty henkäisi. ”Tahdon pois täältä!”
”Hetki vielä, Kitty.” Harley rauhoitteli. Ammeen vieressä, lattialla oli viininpunainen pyyhe, jonka hän otti syliinsä ennen kuin nosti Kittyn ammeesta.
”Kas noin.” Hän nosti Kittyn altaasta ja kietoi Skittyn pyyhkeeseen. Harley näytti aika ilkeältä, ensi näkemältä, mutta ei hän ilkeä ollut. Kun hän kuivasi Kittyä, hän näytti todella kauniilta, hänen rubiinin värisissä silmissään oli lempeä hehku ja hän hymyili pienesti, kuin enkeli..
”Prim, tuletkos?”
Kitty seisoi täysin kuivana ja turkki pörheänä lattialla, Harleyn vieressä. Minä hyppäsin ammeesta suoraan Harleyn syliin.

Sinä iltana istuimme kaikki, Harley, Ozzy, Kitty, Saphire, Ceres, Jill, Indigo ja minä olohuoneessa takan edessä. Harley harjasi Kittyn turkkia. Me muut selasimme vanhaa valokuva-albumia. Erityisesti huomioni kiinnitti eräs kuva. Kuvassa oli pieni tyttö, jolla oli punaiset pitkät hiukset ja suuret silmät. Tyttö leikki Bunearyn, siis minunlaiseni kanssa. Mutta tämä Buneary oli erilainen, ei kuin minä. Minulla oli ruskea turkki, vaaleankeltaiset takatassut ja korvan tupsut. Tällä Bunearylla oli hitusen vaaleampi ja punertavampi turkki, lisäksi hänen tupsunsa ja tassunsa olivat vaaleanpunaiset.
”Indigo, katso tätä!” Minä hihkaisin siniselle Swinub-ystävälleni, joka istui vieressäni.
”Mitä niin?” Indigo kysyi hämmästyneenä. ”Onko tuo kouluttaja nuorena?”
”Missä?!” Hihkaisi Ozzy, joka oli Harleyn startteri. Hän piti Harleysta ehkä hiukan liikaakin. Ozzy kurottautui katsomaan valokuvaa.
”Pitkät hiukset sopivat hänelle!”
”En minä hiuksia tarkoittanut.” Huokaisin. ”Katsokaa tuota Bunearya.”
”Se on erivärinen kuin sinä, Prim.” Indigo hoksasi. ”Miksiköhän?”
”Sen kun tietäisi.” Minä huokaisin.
”Ai tuo.” Harley naurahti, hän oli huomannut, miten me tutkimme vanhaa valokuvaa. ”Lucia oli äidin viimeinen pokémon. Shiny Buneary. Leikin sen kanssa paljon pienenä.”
Vai että Shiny. En ollut koskaan kuullutkaan tuota sanaa, mutta kaipa se merkitsi jotain erikoista.
”Huomenna saadaan syödä paljon herkkuja!” Indigo totesi.
”Sinä syöt aina paljon, Indy.” Kitty naurahti Harleyn sylistä.
”Mutta huomenna onkin pääsiäinen.” Indigo puolusteli. ”En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta saadaan ainakin syödä paljon herkkuja!”
”Varo vain, ettet liho.” Sarkastinen Jill murahti nurkasta, kauempana meistä.
”Jill, miksi olet siellä?” Tulisit tänne meidän kanssa.”
”Ei huvita.” Skarmory vastasi.

Me nuorimmat pokémonit, minä, Indigo ja Jill menimme aikaisin nukkumaan. Ennen tutimaan lähtöä kävin vielä keittiössä. Viihdyin siellä, koska siellä tuoksui samalta kuin Harley. Pääsiäismunat – kaikki neljäkymmentä, oli asetettu keittiön pöydälle suureen kulhoon. Kukaan ei ollut koskenut niihin. Veikkasin, että Harleyn isoveljet eivät uskaltaneet Jillin takia varastaa yhtään suklaamunaa.
Minä nukuin Harleyn sängyssä, vaikka Ozzy ei tykännyt siitä, koska se oli muka hänen paikkansa. Joskus Ozzy osasi olla tosi mustasukkainen Harleyn huomiosta.
Harleyn sänky oli mukavan pehmeä, eikä hän kuorsannut yhtään. Luulin nukkuvani koko yön kuin tukki, ja herääväni suklaan tuoksuiseen, aurinkoiseen pääsiäisaamuun. Mutta minä heräsin.
Jänispokémonina korvani olivat herkät äänille. Kuulin oudon onton tömähdyksen alakerrasta.
”Mitä ihmettä tuo oli?” Pohdin unisesti. ”Se kuului alakerrasta.”
Painoin pääni uudelleen Harleyn tyynylle, suljin silmäni ja koetin saada unenpäästä kiinni, mutta se ei onnistunut.
”No, voin kai käydä katsomassa..” Minä pohdin ja nousin raukeasti ja katsoin alas. Oli pimeää, enkä nähnyt hyvin pimeässä, alapuolellani pitäisi olla jokin kori. Niin minä sitten hyppäsin alas vain pudotakseni Kittyn ja Indigon niskaan.
”Auts!” Indigo parahti.
”Prim, mene ihmeessä jo nukkumaan!” Kitty kehotti.
”Anteeksi.” Minä vinkaisin. ”Mutta kun kuulin alakerrasta ääniä ja..”
”Mitä ääniä?” Kitty naukui väsyneesti.
”En osaa selittää sitä.” Minä sanoin hiljaa. ”Mutta tahdon saada selville mitä ne olivat. Vaikka siellä nyt vain joku Harleyn veljistä mutta..”
”Minä tulen mukaan.” Indigo haukotteli. ”Tarvitsen iltapalaa.”
”Tarkoitat kai yöpalaa?” Kitty naukui raukeasti. ”Kai minäkin tulen..”
Suoraan sanoen, näköni pimeässä oli surkea, eikä Indigo nähnyt eteensä. Kittyllä täytyi olla kestämistä, sillä vanhimpana se kulki meidän muiden edellä. Ja minä kompuroin kokoajan koska en nähnyt nenääni pidemmälle, ja törmäsin Kittyyn, jonka juuri ja juuri näin edessäni. Aina kun törmäsin Kittyyn, Indigo puolestaan törmäsi minuun, koska näki pimeässä minuakin huonommin.
”Missä ovi on?” Minä kuiskasin.
”Suoraan edessä.” Kitty kuiskasi takaisin. ”Tunnen tuulen vireen.”
”Onko jossain ikkuna auki?” Indigo pihahti.
”Varmaan.” Kitty naukui hiljaa. Astuimme huoneen ulkopuolelle. Oli kylmä. Jossain oli tosiaan ikkuna auki.

”Missä portaat ovat?”
”Ihan tuossa lähellä?”
”Kitty, missä sinä olet?”
”Olen ihan edessäsi.”
”Ai joo, näen sinut.”
”Prim, missä olet?”
”Täällä!”
”Ai niinpä oletkin. Odota!”
”Indy, älä juokse!” Kitty komensi. ”Sillä muuten me..”
Liian myöhäistä. Indigo rynnisti pimeältä käytävällä meidän luoksemme, meidän jotka katsoimme alas pimeisiin portaisiin aivan reunalla. Kävi kuten varmaan ajatteletkin, putosimme portaat alas sellaisella räminällä, että näin jälkeenpäin ihmetyttää, miksei kukaan herännyt siihen.
”Auts.” Kitty naukui.
”Tuota en tahdo tehdä uudelleen.” Minä mutisin.
”Olen pahoill..” Indigo aloitti mutta jätti lauseensa kesken. Kuulin hänen vetävän ilmaa keuhkoihinsa. ”Yök. Mikä täällä haisee?”
”Haisee?” Minä toistin. ”En minä mitään haista.” En haistanut mitään, tavallisuudesta poikkeavaa.
”En minäkään.” Kitty myönsi. ”Mutta te Swinubit omistatte hyvän hajuaistin.”
”Mitä sinä haistat, Indy?” Minä kysyin.
”Liejua, mutaa ja roskia.” Swinub vastasi.
”Mistä?” Kitty kysyi.
”Keittiöstä.” Indigo kuiskasi. ”Ikkuna taitaa tosiaan olla auki.”
”Se selittää kylmyyden.” Minä tuumin.
”Mennään sitten.” Kitty naukui. ”Tahdon päästä pian takaisin nukkumaan.”
Indigo kulki edellä, hänen nenäänsähän tässä seurattiin. Kitty kulki hänen takanaan ja minä hänen perässään. Tuuli vihelsi korvissani. Kuljimme hiljaa kohti keittiötä, näin edelleen huonosti pimeässä mutta tiesin minne mennä. Indigokin tiesi, sillä hän seurasi nenäänsä. Keittiössä oli kylmä. Ikkuna oli auki.
”Kukakohan tuon on jättänyt auki?” Minä pohdin. Katsoin ympärilleni keittiössä. Kaikki näytti olevan paikallaan. Paitsi se tuoli. Yksi neljästä puutuolista, jotka olivat pöydän ympärillä. Yksi tuoli makasi nurin – selällään, niin kai voisi sanoa lattialla.
”Tuoli on kaatunut.” Minä kuiskasin. ”Miksiköhän?”
”Siksi että se joka tuli ikkunasta kaatoi sen.” Sanoi sarkastinen, rosoinen ääni. Me kaikki kolme säpsähdimme. Jill, Skarmory seisoi takanamme.
”Jill!” Kitty huudahti ärtyneenä. ”Miksi sinä noin teit? Säikytit meidät!”
”Huvin vuoksi.” Skarmory sanoi ivallisesti. ”Aloinkin jo miettiä, huomaisiko kukaan mitä täällä tapahtuu. Hyvä homma pehmo-pupu.”
”En ole pehmo pupu!” Minä kiivastuin. ”Mitä sinä edes teet täällä, Jill?”
”Nukuin täällä kunnes se limapallo tuli.” Jill jatkoi sarkastisella äänen sävyllä.
”Mikä limapallo?” Kitty ihmetteli.
”Se joka tuli ikkunasta.” Jill huokaisi turhautuneena.
”Se haisi kamalalta.” Indigo totesi.
”Ja vei jotain.” Jill ilmoitti. ”Vai mitä pupu pehmo?”
”Mitä sitten?” Minä kysyin ja katsahdin pöydälle. Kulho jossa pääsiäismunat olivat olleet, oli poissa.
”Pääsiäismunat!”
”Oikein.” Jill murahti. ”Voisinpa tästä lähteä..”
”Minne?” Kitty kysyi.
”Limanuljaskan perään tietenkin!” Jill ärähti. ”Te sitten olette hitaita!”
”Minä tulen mukaasi!” Minä huudahdin. ”Ei siksi että tykkäisin sinusta, vaan koska tahdon!”
”Minäkin tulen.” Indigo ilmoitti. ”Tarvitset minun hajuaistiani, jotta löytäisit sen tyypin jota etsit.”
”Minäkin tulen.” Kitty sanoi. ”Jos te menette, ei minulla ole vaihtoehtoa.”
”Pitääkö minun tosiaan ottaa teidät mukaan?” Jill valitti. ”No hypätkää sitten selkääni.”

Epäilin jaksaisiko Jill kantaa meidät kaikki, mutta olin väärässä. Hän oli vahvempi kuin miltä näytti.
”Se joka valittaa kuoppaisesta kyydistä, lentää heti kyydistä.” Jill ilmoitti. ”Tämä selvä?”
”Joo.” Me kaikki kolme sanoimme yhteen ääneen.
Jill osasi lentää, Ozzy sanoi kerran että ehkä hän oli siksi niin kiukkuinen, ettei osannut lentää – mutta se ei tainnut olla syy.
”No sinipallo, missä se on?” Jill kysyi Indigolta.
”Suuntaa Route ykköselle.” Indigo sanoi. ”Hyi. Hirveä löyhkä!”
”Okei!” Jill hihkaisi. ”Pitäkää kiinni!”
”Mistä?” Minä kysyin.
”Mistä minä tiedän!” Jill vastasi. Hän kiihdytti vauhtia, eikä vain kiihdyttänyt, sitä nopeutta ei voi kuvailla sanoin, tai ehkäpä sanalla valon nopeus. En tosin tiedä, miten nopeasti valon nopeus liikkui, mutta aloin jo voida pahoin.
”Tuolla se läskikasa on!” Jill huudahti voitonriemuisasti. Hän laskeutui hieman, niin että mekin näimme liejusta koostuvan pokémonin. Se tosiaan haisi hirveältä ja sillä oli mukanaan pääsiäsmuna kulho!
”Pure Swiftiäni pösilö!” Jill huudahti ja ampui sädehtivän tähtisateen kohti haisevaa pokémonia. Pokémon kaatui maahan, ja menetti otteensa pääsiäismuna kulhosta. Se makasi maassa tuntemattoman pokémonin edessä.
”Anna pääsiäismunamme takaisin!” Minä sanoin tomerana.
”Ne eivät ole sinun!” Indigo lisäsi.
”Oo.” Pahan hajuinen pokémon sanoi huvittuneella äänellä kun oli ensin päässyt ylös naamaltaan. ”Rupeavatko pikku tiitiäiset uhittelemaan?”
Loikkasin alas Jillin selästä, painoin jalkani viileää nurmea vasten ja katsoin varasta uhmakkaasti.
”Me emme ole mitään tiitiäisiä!” Huusi Kitty hypätessään alas Jillin selästä.
”Ja vaikka olisimme..auts!” Indigo taas ei onnistunut laskeutumaan kovin, hän nimittäin kaatui laskeuduttuaan suoraan kyljelleen.
”Mitä olitkaan sanomassa, raitapaita?” Pokémon kysyi ja katsoi meitä ylimielisesti. ”Muutenkaan teistä ei olisi minulle vastusta.
”Hei!” Jill huudahti närkästyneenä. ”Jos tapella tahdot, vastustajasi seisoo täällä!”
”Tuskin.” Pokémon sanoi silmiään pyöräyttäen.
”Anna pääsiäismunat takaisin!” Minä toistin.
”Sattuiko sinuun, Indy?” Kitty naukui.
”Eipä juuri.” Swinub nousi ylös ja ravisti sinistä turkkiaan.
”Mitenkäs muuten tuo outo väri?” Pokémon piruili.
”Harley sanoi että olen sininen koska olen erikoinen!” Indigo puolustautui. ”Hän sanoi että turkkini on kaunis!”
”Vale.” Limapallo pokémon paukautti.
”Eikä ole!” Kitty kiisti. ”Harley ei valehtele meille!”
”Kouluttaja siis pitää oikun värisistä pokémoneista.” Limanuljaska naurahti katsahtaen Indigoa, joka vinkaisi kimeästi.
”Söheltävistä pehmoleluista.” Hän katsahti minua merkittävästi. ”Ja kyllä, minä näin sen uuden vuoden tapauksen.”
”Tai ylipirteistä kissoista.” Hän katsahti Kittyä. ”Puhumattakaan koviksista.” Se katse oli suunnattu Jillille.
”Ei se minua kiinnosta.” Jill tuhahti.

”Nyt saa riittää, Grimer!” Ääni oli pehmeä ja se täytti ilman. Jokin lensi pitkän loikan avulla ilman halki, melkein kuun korkeudelta. Se jokin laskeutui meidän eteemme. Hän oli kaunis. Hän oli jonkinlainen suuri kaniinipokémon. Hänen turkkinsa kimalsi kuunvalossa, ja hän oli poikkeuksellisen värinen, punertavan ruskea. Osat hänen pitkistä korvistaan olivat vaaleanpunaisia, niin kuin sillä valokuvan Bunearylla.
”Lopunny.” Grimer sanoi kitkerällä äänellä. ”Taas täällä.”
”Grimer-hyvä, aina kun sinä yrität pilata jonkun täkäläisen perheen pääsiäisen, minä olen paikalla estämässä sen.” Lopunny sanoi täysin rauhallisella äänellä. ”Lisäksi, minua ottaa kamalasti päähän se miten parjaat näitä pokémoneja, koska heillä on kouluttaja. Iskikö kateus.”
”Ei tietenkään!” Grimer ärähti.
”No mitä aiot, Grimer?” Lopunny kysyi ja astui haastavasti askeleen eteenpäin siroilla jaloillaan.
Grimer näytti punnitsevan Lopunnyn sanoja, lopulta hän kuitenkin karjaisi turhautuneena. ”Joskus minä vielä päihitän sinut, pahuksen Lopunny!”
”Sitä odotellessa.”  Lopunny sanoi kuivasti. ”Tavataan taas ensipääsiäisenä.”

Grimer katosi niin äkkiä kuin oli ilmestynytkin. Mutta se ei meitä haitannut. Oli vain onni että pääsimme hänestä eroon.
”Kuka tuo on?” Kitty kysyi.
”Mikä tuo on?” Indigo jatkoi.
”En minä vaan tiedä.” Minä kuiskasin vastaukseksi. ”Mutta onneksi hän tuli auttamaan.”
”Pöh.” Jill murahti.
Silloin Lopunny kääntyi. Hän tosiaan oli kaunis kuin kukka. Hänellä oli kapeat kauniit kasvot ja suuret rubiinin väriset silmät, saman sävyiset kuin Harleyllakin oli.
”Oletteko kunnossa?” Hän kysyi lempeällä äänellä.
Kukaan ei vastannut.
”O-Olemme me.” Minä piipitin lopulta hermostuneena. ”Kiitos avustanne!”
Lopunny hymyili vastaukseksi.
”Kumma juttu.” Kitty tuumi. ”Täälläpäin ei liiku Grimereita.”
”Tuo tapaus tulee joka pääsiäinen.” Lopunny selitti. ”Hän pitää Charca Townin suklaamunista vähän liikaa.”
”Tuleeko neitikin tänne joka pääsiäinen?” Indigo kysyi.
”Pääsiäisenä, jouluna, juhannuksena.” Jänö luetteli. ”Pidän tästä kaupungista.”
”Oletko syntynyt täällä?” Kitty kysyi.
Lopunny nyökkäsi.
”Jill, mitä oikein teet?” Minä ihmettelin. Tämä oli tasan ensimmäinen kerta, kun näin Jillin tekemässä mitään muuta kuin mököttämässä, mutta nyt hän todellakin teki jotain ihan muuta kuin mökötti. Jill nimittäin keräsi maasta pudonneita pääsiäismunia, ja asetteli niitä takaisin kulhoon.
”Käytä silmiäsi, senkin idiootti.” Jill murahti. ”Minähän en aio roikkua täällä koko yötä.”
”Niin.” Kitty nyökytteli päätään. ”Meidän pitää palata. Ajatella jos meidän poissaolomme huomataan!”
”No auttakaa sitten!” Jill ärähti.
”Joo!” Minä hihkaisin. ”Indy, Kitty, tulkaa!”

Minua alkoi jo väsyttää. Autoimme kaikki pääsiäismunien keräämisessä, eikä niiden kokoon saamisessa mennyt aikaakaan. Se oli hyvä, sillä minua hieman pelotti ajatus siitä että Harley heräisi ja huomaisi poissa olomme.
”No niin.” Kitty naukaisi. ”Jill maahan.”
”Anteeksi mitä?” Jill älähti kun olimme keränneet kaikki suklaamunat.
”Sinun pitää mennä ihan maahan että saamme nostettua kulhon selkääsi.” Kitty vastasi. ”Jaksatkohan sinä kantaa sen!”
”Totta kai!” Jill murahti. ”Kannan vielä teidätkin, sillä teitä ei parane jättää tänne yksin, eksytte vielä!”
”Mutta jaksatko varmasti kantaa meidät kaikki?” Kysyin epäilevästi.
”Se on hyvää treeniä.” Skarmory totesi.
Täytyy kyllä sanoa, etten ollut nähnyt Jilliä niin alamaissa – kuvainnolisesti siis. Hän joutui makaamaan maassa, jotta pystyimme hilaamaan ja nostamaan pääsiäismuna kulhon hänen selkäänsä. Se oli rankkaa, sillä minä tein melkein kaiken nosto työn, koska olin ainoa, jolla oli raajat. Juuri silloin olin niin väsynyt, etten jaksa edes muistaa millä ilveellä sain nostettua munakulhon Jillin selkään. Minun täytyy vieläpä nostaa Jillille hattua siitä, että hän jaksoi nousta siivilleen niin suklaamunakulho kuin mekin keikkumassa selässään. Kun istuin siinä, tukemassa kulhoa, siltä varalta, ettei se vaan putoaisi, katsahdin ilmasta käsin vielä kerran paikkaan jossa olimme kohdanneet Grimerin ja Lopunnyn, halusin nähdä sen lumoavan kauniin jänispokémonin vielä kerran. Mutta ei siellä ketään ollut. Huokaisin hiljaa.
”Kaipa hän oli jokin harvinaisuus, sellainen jonka näkee vain pääsiäisen aikaan.”

Kommentit:

Cinna


Tätä siitä saa, kun ei vastaa tarinaan ajoissa, viime yönä näin jotakin tämän tarinan nimeen viittaavaa unta. :’D En kyllä oikein muista siitä paljoa mitään.

Asiasta puskaan, ihana tarina! Todella söpö/suloinen ja kuten olen useampaan otteeseen ympäriinsä sanonut, tykkään todella paljon näistä ”pokemonin näkökulmasta”-tarinoista. Niissä kun pääsee niin syvemmin perehtymään ryhmän jäsenten luonteisiin ja pokemoneihin muutenkin. Loppu varsinkin oli mieleen, vaikka oli kyllä koko tarina kokonaisuudessakin, sait päätettyä tuon tarinan juonen hyvin. Eipä tässä kai muuta, yksi lemppari-pääsiäistarinoista tältä vuodelta, mitä porukka on kirjoitellut. x]

Kittylle, Primille, Indigolle ja Jillille 25 exp ja sinulle §35.
+ Pääsiäistavarat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s