Vanhat Vihellyksen tarinat 5 > Koordinaattoriksi vai kouluttajaksi?

Tämä tarina on alun perin kirjoitettu vuoden 2012 Marraskuussa.

”Menehän sitten, Harley.” Qwill läimäytti minua selkään. ”Nyt on näytön paikka.”
”Mikä näytön paikka?” Minä ihmettelin. ”Ilmoittautumaan tässä vain mennään..”
”Tarvitset kaksi pokémonia.” Trev muistutti.
”Käytän Ozzya ja Kittyä.” Minä mutisin. ”Kitty sopii hyvin ensimmäiseen erään, koska se on niin ketterä, jos pääsen toiselle kierrokselle, Ozzy on omiaan näyttämään mitä osaa.”
”Hyvä strategia.” Trev huomautti. ”En ole itse mikään koordinaattori, mutta voin auttaa keksimään yhdistelmiä, joita voit käyttää kisassa.”
”Kiitti, Trev.” Minä vastasin. ”Arvostaisin sitä.”
Otin repustani esille Ozzyn poképallon ja heitin sen maahan. ”Tähän tarvitsen tukea, Ozzy – herätys!”
”Osha!” Ozzy hihkaisi ja katsoi minua odottavasti.
”Tulehan.” Minä sanoin sille ja nostin Ozzyn syliini. ”Tässä tarvitsen sinua.”
”Wott!” Ozzy nyökytteli päätään tyytyväisenä.
”Toivotakin onnea!” Minä kuiskasin. ”Sillä juuri sitä tarvitsen.”
”Oshawott!”

En halunnut kumpaakaan miehen puolikasta mukaani ilmoittautumaan kilpailu-telttaan. Halusin vain Ozzyn mukaani, ja totuuden nimissä on sanottava, että ilman aloituspokémoniani, olisin jo luopunut leikistä, sillä paikka kuhisi entistä pätevämmän näköisiä koordinaattoreita ja kauniimpia pokémoneja.
Katsoin kaikkia ilmoittautuneita, ja ensimmäistä kertaa matkani aikana, olin todella peloissani.
”Ehkä tämä ei ole hyvä idea, Ozzy.” Minä kuiskasin.
”Oshawott!” Ozzy katsoi minua otsa rypyssä. ”Osha!”
Se heilutti tuohtuneena tynkä-käsiään.
”No hyvä on.” Minä mutisin. ”Mutta sinä tätä vaa-”
”Olet täällä ensikertaa vai mitä?” Viereltäni kuului miellyttävä ja lämmin pojan ääni. Minä säpsähdin, vierelläni seisoi nuori mies, jolla oli ruskeat hiukset ja hailakan vihreät silmät. Pojan kasvoilla kaareili ystävällinen hymy.
”No joo, olen.” Minä myönsin ja kohautin hartioitani. ”Se taitaa näkyä selvästi.”
Poika hymähti. ”Tai ehkä minä vain etsin toista vasta-alkajaa.”
”Onko tämä ensimmäinen kisasi?” Minä kysyin.
”Olen toki kierrellyt kaikki salit läpi.” Poika myönsi. ”Mutta tämä kisa on ensimmäiseni.”
”Tervetuloa kerhoon.” Minä mutisin.
”Minä olen muuten Ed.” Poika esitteli itsensä.
”Harley.” Minä huokaisin. ”Ja tämä on Ozzy.”
”Oshawott!” Ozzy heilutti iloisena käsiään ja vilkutti vieraalle.
”Onpa se energinen.” Ed nauroi.

Ilmoittautuminen ei tuntunut enää Edin tapaamisen jälkeen tuntunut niin pelottavalta. Ja olihan minulla Ozzy.
Ilmoittautuminen sujui hetkessä, ei siitä enää kannattanut stressata, mutten kestänyt edes ajatella huomista kisaa.
Tosin Ozzya se ei näyttänyt häiritsevän. Minua tosin arvelutti osaisinko tehdä mitään hienoja yhdistelmiä.
Onneksi Kitty ei ollut luovuttavaa tyyppiä, ja Trev taas kekseliäs. Mutta siltikin, en ollut täysin varma pääsisinkö jatkoon. Minua jännitti ihan hirveästi.
”Tule esiin Kitty.” Minä heitin sen pallon maahan, Kitty hyppäsi innoissaan ulos pallosta ja katseli ympärilleen.
”Kitty, me osallistumme huomenna pokémon kilpailuun.” Minä kerroin sille.
”Nyaa!” Kitty naukaisi innoissaan.
”Se tarkoittaa sitä että meidän pitää harjoitella.” Minä lisäsin.
”Nyaa!” Kittyn innostus ei moisesta kaatunut.

Seuraavan yön minä nukuin huonosti, sitä se ramppi-kuume kai teettää. Olisin antanut mitä vain, jos olisin voinut kuorsata äänekkäästi kuin Qwill ja Trev, mutta ei, minun unen lahjani olivat tipotiessään. Huokaisin syvään.
Otin esiin Kittyn poképallon. ”Anteeksi aikainen herätys, kamu. Mutta josko kävisimme kuvion vielä läpi?”
Lähdin huoneesta, reppu selässä ja kaikki muu tarvittava. Tallgrass City oli hiljainen ja tyhjä, siihen aikaan aamusta. Mutta minä suuntasin takaisin Route kakkoselle, siellä tuskin haahuilisi ketään, kaupungista taas ei koskaan tiedä. Sitä paitsi, metsä rauhoitti minua, tai no mikä se ikinä olikaan, osittain metsä.
”No niin, Kitty. Ylös, ulos, ja lenkille!”
Heitin poképallon maahan, ja siinä Kitty pian seisoi, pää kallellaan, astuttuaan ulos kodistaan.
”Nyaa?”
”Tiedän että on liian aikaista.” Minä huokaisin. ”Mutta ajattelin, että käytäisiin kuviot vielä läpi?”
”Nah!” Kitty innostui niin, että nousi takajaloilleen ja heilutteli etutassujaan. Kitty oli innoissaan. Hyvä juttu.
”No niin, aloitetaan!” Minä julistin. ”Kitty, aloitetaan, nopealla rynnistyksellä, sitten hyppy ja fake out vanhalla kuviolla!”
”Nyaa!” Kitty naukui innoissaan.
Se pinkaisi nopeaan juoksuun, tiedättekö, Kitty oli hurjan nopea, kun ottaa huomioon sen pienen koon.  Kitty rynnisti nopeasti sovittuun paikkaan, teki S-silmukan ja hyppäsi ilmaan. Sieltä käsin se pyörähti ilmassa, se oli minun merkkini, minulla oli näet mukana harjoituspalloja, ne olivat vähän kuin tennispalloja, heitin yhden Kittyä päin. Kitty teki vanhan kunnon Fake Outin, se löi ensimmäisen pallon minulle takaisin, taka-jaloillaan. Heitin seuraavan pallon, ja sen Kitty puski minulle takaisin hännällään. Otin pallon kiinni ja heitin sen jälkeen kaikki kolme uudelleen. Kittylle se ei ollut vaikeaa, ensimmäisen pallon se puski takaisin takajaloillaan, toisen hännällään ja viimeisen pallon päällään, niin että ne kaikki kolme palloa jäivät hetkeksi samaan paikkaan leijumaan, täydellisen pyramidi-kolmion muotoon ja sitten käskin Kittyn..
 

TUNTEJA MYÖHEMMIN

”Tästä se lähtee.” Minä kuiskasin ja puristin sylissäni lokottavaa Skittyä. ”Oletko valmis, Kitty?”
”Nyaaah!” Se naukui.
”Se on hyvä.” Minä mutisin. ”Sillä minä en taatusti ole!”
”Nya, naah!” Kitty kai yritti kannustaa minua, mutta luulen, ettei sillä juuri ollut mitään vaikutusta.
”Oletpa sinä kiltti, Kitty.” Minä kuiskasin ja rapsutin Kittyn vaaleanpunaisella turkilla päällystettyä päätä. ”Toivottavasti en tyri tätä..”
”Nyaa!” Kitty naukaisi lujaa, kuin olisi sanonut, ”Nyt riitti! Lopeta tuo epäily! Kyllä minä osani hoidan, hoida siis sinäkin omasi!”
”Numero seitsemän!” Kajahti odotushuoneen ovelta. Minä huokaisin.
”No niin, Kitty.” Minä sanoin. ”Menehän palloon.”
”Nyaa!” Kitty vastasi.
Kutsuin Kittyn takaisin poképalloonsa ja katsahdin pelokkaasti televisioruutua, joka heijasti tyhjää areenaa.
”Numero seitsemän!” Huudettiin uudelleen.
”No hyvä on, hyvä on! Minä tulen!” Minä ärähdin ja lähdin mutisten täpötäydestä koordinaattoreita pursuavasta huoneesta.
Jostain syystä, jännitys oli tipotiessään, marssin areenalle, edes ajattelematta yleisöä, ajattelin vain Kittyä. Se hurmaisi kaikki – saattepa nähdä!

En kuullut mitään, mitä juontaja sanoi, olen melko varma, että hän sanoi jotain Anya Lerouxista, joka sattuneista syistä oli ollut hyvä koordinaattori ajallaan, ja sattuneista syistä Anya Leroux oli minun lähisukulaiseni.
”No niin, Kitty!” Minä huusin ja heitin sen pallon areenalle. ”Hurmaa ne!”
Olin valinnut koordinaattoripallooni mahdollisimman Kittyyn sopivat sinetit, meillä oli idea siihen miten saisimme niiden avulla esityksen näyttämään vähän hienommalta.
Kun Kitty hyppäsi ulos pallostaan, yhdessä lennähtelevien ja kimaltelevien sydämen muotoisten sinettien kanssa, hypätessään Kitty teki Tail Whipin, hajottaen, jokaisin pikkuruisen sinetin muodon, niin että sinetti muuttui kimaltavaksi pölyksi, jota eräs sukulainen oli tavannut sanoa tähtipölyksi. Pöly muodosti, kauniin täydellisen ympyrän muotoisen kimmeltävän pölypilven, jonka läpi Skittyni hyppäsi, suoraan yleisön silmien eteen. Tähtipöly ehkä katosi ilmaan juuri sen jälkeen, mutta ainakin ensimmäinen kuvio onnistui.
”Kitty, tee rynnistys, sitten voltti ja viimeiseksi Fakeout!” Minä huusin.
Kitty nyökäytti päätään, se lähti juoksemaan areenaa pitkin kohti yleisöä, juuri ennen kuin se olisi törmännyt katsomoon, Kitty hyppäsi ilmaan, teki ilmassa voltin, tosin Kitty muistutti enemmän voltissaan pientä vaaleanpunaista palloa, kuin Skittyä, sillä se oli kiertänyt itsensä palloksi. Pelästyin jo, kun Kitty alkoi vajota ilmasta maahan, että nyt se olisi ohi, mutta ei! Juuri silloin kun Kitty oli lähellä iskeytyä maahan, en itsekään huomannut miten Kitty sen teki, mutta se onnistui jotenkin kuin ihmeen kaupalla ponnistamaan itsensä ylemmäs, niin että oli jälleen nelin jaloin. Oli Fake outin aika, tai sanotaanko – meidän kehittämämme Fake Outin!

Mukanani oli kolme erityispalloa, jotka olin saanut Trev’ltä. Hän sanoi niitä käytettävän juuri kisoissa. Heitin ensimmäisen, läpinäkyvästä muovista valmistetun pallon. Kitty tönäisi ilmasta pallon takaisin minulle takajaloillaan, heitin seuraavan, ja sen Kitty koppasi takaisin minulle hännällään – jota yleisö varmaan luuli Tail Whipiksi. Heitin viimeisen pallon, ja toivoin että kaikki sujuisi hyvin. Mutta tämä oli Kittylle kuin leikkiä. Kitty pökkäisi vahva-rakenteisella päällään pallon menulle takaisin. Kitty horjahti hiukan. Siksi minä heitin nopeasti kaikki kolme palloa sille, vanhassa tutussa kolmio-pyramidin muodossa. Se teki Fake Outin, tassuillaan, niin sanotusti kynsi palloja, niin että ne hajosivat. Pallojen sisällä ollut kimalteleva tähtipöly karkasi, Kitty laskeutui äkkiä takaisin Areenan kamaralle, odottamaan ohjeitani.
”Kokoa se Tail whipillä!” Minä neuvoin. Olimme harjoitelleet tätä koko eilisen päivän, ja pystyin vain rukoilemaan että se toimi.
Kitty loikkasi taas maasta, hiukan alemmas laskeutuneen pölyhiukkasparven luo. Sitten se pamautteli parvea hännällään niin kauan kunnes käskin sen lopettaa.
Muoto oli hyvä. Nyt enää viimeinen silaus.
”Kitty, takaisin!” Minä huusin.
”Nyaah!” Kitty naukaisi ja hyppäsi suoraan kukan muotoisen tähtipöly pilven läpi, niin että pöly hajosi ja suurin osa siitä leijaili maahan ja se vähän vähempi osa jäi kiinni Kittyn turkkiin, saaden sen kimmeltämään tähtien lailla.
”Hienoa, Kitty!” Minä kehuin, kun pikkuinen Skitty seisoi hyväntuulisen näköisenä edessäni, turkki kimaltaen.

Suljin silmäni. Tulokset jatkoon pääsijöistä tulisivat näiden sekuntien kuluessa. Puristin Kittyä sylissäni, niin lujaa että se lopulta pökkäisi minua närkästyneesti päällään.  ”Naah!” Kitty naukaisi kovalla äänellä. ”Ah, anteeksi, Kitty.” Minä sopersin. ”Minä vain..” Lauseeni jäi kesken, sillä olin juuri nostanut kasvojani, kohti TV-ruutua, missä näytettiin lista jatkoon päässeistä koordinaattoreista. Minäkin olin sillä, minä, jolla oli hölmöimmän näköinen kuva ikinä. En edes hymyillyt, katsoin suoraan kameraan typerän näköisenä. Mutta minä olin päässyt jatkoon. Enkä ollut ainoa, myös Ed oli päässyt jatkoon. Hän seisoi vieressäni ja naurahti pehmeästi. ”Näyttää siltä että olemme viimeisellä kierroksella vastakkain.”  ”Niin.” Minä mutisin. ”Kuule Ed, haluan sinun tietävän että olen kiitollinen tuestasi, silloin ilmoittautumisessa. Mutta tahdon sinun myös tietävän, etten anna armoa, enkä halua sinunkaan tekevän niin.” ”En olisikaan odottanut muuta.” Poika vastasi. ”Nähdään areenalla.” ”Mikään ei saisi minua jättämään sitä väliin.” Minä hymyilin. ”Nähdään pian.” Ennen kuin itsekin päätin suunnata areenalle, kierrokselle joka ratkaisisi tämän kaiken, halusin viettää hetken rauhassa. Kävelin ulos odotustilasta, ulos koko rakennuksesta, takakautta. Raitis ilma tekisi minulle hyvää. Katsahdin Tallgrass Cityä, tai sitä mitä siitä näin, Route kakkosen. Vilpoisa tuuli puhalsi kasvojani vasten, ja tuiversi punaisia hiuksiani. Minä huokaisin. Kaivoin taskustani vanhan rypistyneen ja kellertyneen valokuvan.  Kuvassa oli nuori tyttö, tyttö jolla oli sylissään kaksi pokémonia. Eevee ja Skitty. Tytöllä oli punaiset, latvoista kihartuvat hiukset, vaalea iho ja suuret rubiinin väriset silmät, minun silmäni. Nyyhkäisin hiljaa.  ”Katsothan minua sieltä ylhäältä, äiti.” Minä sanoin hammastani purren. ”Ja toivota minulle onnea!” ”Nyaah!” Kitty naukaisi. ”Kiitos, Kitty.” Minä kuiskasin. ”En olisi tässä ilman sinua.” Jätin Kittyn lepäämään palloonsa, sillä sen se oli ansainnut. Mutta minulla ja Ozzylla oli ottelu käymättä. Marsin siis areenalle yhdessä Ozzyn kanssa, tosin Ozzy oli tuolloin vielä poképallossaan.  Minua jännitti, mutta sen en antanut häiritä. Astuin areenalle jalat täristen ja sydän pamppailen, en kuullut edelleenkään sitä, mitä juontaja selosti. Eddyltä sain ystävällisen hymyn ja nyökkäyksen. Nyt se siis oli, näytön paikka. ”No niin Ozzy!” Minä huusin ja viskasin sen pallon areenalle. ”Näytä niille, mitä osaat!” ”Osha!” Pokémon hihkaisi astuttuaan ulos pallostaan. ”Esiin, Beautifly!” Eddy huudahti ja heitti poképallonsa areenalle. Pallosta ilmestyi esiin kaunis perhospokémon, Beautifly. ”Beautifly, tee Quiver Dance!” Eddy komensi. ”Tee water sport!” Minä neuvoin. Samalla kun Eddyn Beautifly tanssahteli kauniisti ilmassa Ozzy oli onnistunut muuttamaan koko kentän vetiseksi luistin radaksi, jossa se nyt harrasti vesihiihtoa. ”Tee nyt Silver wind!” ”Ozzy, aika tehdä yhdistelmä!” Minä julistin. ”Tee nyt Spin Tackle!” ”Wott!” Pikku-pokémon nyökkäsi ja luisteli vedessä ensin huolettoman näköisesti, samaan aikaan kuin Beautiflyn kauniit siivet hehkuivat hopean hohtoisina. Beautifly iski hopeiset terät siivistään kohti Ozzya kohti. Juuri ennen kuin ne ehtivät osua Ozzyyn, se hyppäsi ylös vetiseltä kentältä, se käytti hyppiessään silver windin teriä jalan sijoina, se hyppi teriä pitkin kohti lentävää Beautiflytä. Aina kun Ozzy astui yhden terän päälle se hajosi ja muuttui hopeiseksi pölyksi. Viimein tavoitettuaan perhosen Ozzy ponnahti ilmaan, pyörähtäen mutta ei mitenkään järin lujaa, se läimäisi Beautiflyta. Tiedän ettei se ollut järin vahva liike, mutta tämä ei ollut saliottelu. Beautifly sai toki osuman, mutta sitten se läimäisi Ozzya siivellään, niin että Ozzy menetti tasapainonsa. Se syöksyi kohti maata pahan näköisesti, luulin jo että nyt se oli Ozzyn menoa. Se kuitenkin pyllähti areenalle, siihen kohtaan missä hopeinen pöly vielä leijaili. Yleisö hurrasi, kaipa ne luulivat että se oli ollut tarkoituksellista.  ”Tee, gust!” Eddy määräsi. Ozzy ei ollut edes ehtinyt nousta ylös, kun hirmuinen tuulen puuska esti sitä nousemasta. ”Yritä Ozzy!” Minä kannustin. ”Liu’u areenaa pitkin!” Ozzy työnsi itseään käden tyngillään, liukas vetinen areena, oli aiemmin ollut kuin vesiluistin rata, siitä sain idean. Jos vain saisin Ozzyn Beautiflyn taakse se voisi nousta ja saattaisimme jatkaa taistelua. Aika oli kortilla.. Ozzy pääsi kierrähtämään vatsalleen, se liukui hyvää vauhtia kauemmas Beautiflystä. Sitten se kääntyi selälleen ja pomppasi ylös maasta. ”Tee nyt Water Gun!” Minä neuvoin. ”Sillä tavoin kuin opettelimme!” Pokémon nyökkäsi uhmakkaasti ja alkoi vetää Oshawott-balettia, se teki pieniä hyppyjä js pyörrähdyksiä samaan aikaan kun aktivoi Water gunin. Tuon hyökkäyksen olin nimennyt Water gun Twisteriksi, koska se muistutti Ozzyn loikkiessa ja pyöriessä muodoltaan hiukan pyörrettä. Pyörre osui Beautiflyhyn, ja sai sen lennähtämään vähän kauemmas, se näytti hämmästyneeltä. ”Tee syöksy!” Eddy neuvoi. ”Ja sitten se isku!” Beautifly syöksyi alas, niin nopeaa vauhtia ettei Ozzy ehtinyt väistää sitä, ja sitten jokin, kirkas valo välähti suoraan Ozzyn silmien edessä, niin että pikkuisen nappisilmät painuivat kiinni sokaistuksesta. Ozzy yritti hieroa silmiään, mutta Eddy käytti tilaisuutta hyväkseen. ”Beautifly, tee silver wind uudestaan!” Ozzy ei mitenkään voinut väistää, yritin huutaa sille, mutta turhaan, se ei nähnyt mitään hetkeen, ja yritti kaikkensa palauttaakseen näkönsä. Kun Silver Wind osui siihen, minä kiljaisin. Kuului kamala pamaus ja Ozzyn huuto. Sydän nousi kurkkuun, pölyn hälvetessä näin Ozzyn juuri ja juuri pystyssä. Se oli saanut pahoja haavoja, minun teki mieli huutaa sille käsky luovuttaa ajoissa ennen kuin sen kävisi pahemmin, mutta jokin sen pienissä tummansinisissä nappisilmissä kertoi minulle, ettei se hyväksyisi tappiota. ”Hyvä on.” Minä mutisin. ”Ozzy hyppää ja tee Tail whip!” Oshawott hyppäsi ilmaan, vaikka se varmasti sattuikin, se läimäisi lähistöllä leijailevaa Beautiflytä hännällään, niin että Beautiflyn tasapaino järkkyi hiukan. ”Jatka Water gunilla!” Minä huusin. Se olisi viimeinen isku. Ozzyn suusta purkautui vesiryöppy kohti Beautiflytä, kuulin miten Eddy käski sen väistää, mutta minun onnekseni väistö onnistui vain puoleksi. Puolet vesiryöpystä nimittäin osui Beautiflyhyn ja se horjahti. ”Aika!” Juontaja huusi. ”Ja jatkoon menee..” Ei minua lopputulos kiinnostanut, ei siinä vaiheessa. ”Ozzy!” Minä huusin hädissäni. Ozzy oli laskeutunut maahan juuri kun juontaja huusi ajan päättyneen. Se kääntyi, kuin säikähtäneenä hätääntynyttä ääntäni. Ozzy hölkkäsi pienillä jaloillaan luokseni ja katsoi minua hämmästyneenä. Minä polvistuin areenalle sen eteen ja nappasin Oshawottini syliini, kiedoin käteni hellästi Ozzyn ympärille ja halasin sitä, pistetään se nyt sitten vaikka järkytyksen piikkiin, en minä yleensä itke saatikka nyyhkytä, mutta niin siinä vain kävi. Olin säikähtänyt niin hirveästi, pelkäsin että menettäisin Ozzyn, sen iskun seurauksena. Nyt kun näin että se oli kunnossa, tai vähintäänkin niin kunnossa, mitä nyt pokémon centerin käyti ei hoitaisi, tuloksella ei ollut väliä.

Kommentit:

Cinna:


Tarina #5

…Jatkoon menee, suhteellisen hyvin pisteinkin vielä. 🙂
Ehkä hieman enemmän kuvailua, tai pidempiä kuvioita ensi kerralla, mutta muuten tämä oli kyllä ensimmäiseksi kerraksi hyvä.

Ja koska tämä oli periaatteesakin koordinaattoritarina, niin ei muuta tällä kertaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s